Samaa mieltä olen kuin Kahvi. Ja sitäkin mieltä olen, että tv-ohjelmien katselussa 'kärryillä pysyminen' on hyvä keskittymiskyvyn mittari. Omalla kohdallani tiedän, että mitä huonommassa hapessa olen psyykkisesti, sen huonommin jaksan seurata niin, että ymmärtäisin ja pysyisin juonessa mukana. Lukemisestakin (ja etenkin lukemisesta) tuttu ilmiö; mitään ei tajua eikä mikään jää mieleen, vaikka miten yrittäisi tavata...
Tv-ohjelmien katselussa nykytekniikka on hyvä apu; voi tallentaa, kelata, pitää paussia - ja vaikka mitä. Omassa tahdissaan, oman jaksamisensa ja vastaanottokykynsä mukaisesti. Minulle se on ollut hyvä asia, suorastaan kuntouttavaa.
En etsiskelisi 'vikaa' katsojan älystä, jos jokin tv-ohjelma ei tunnu aukeavan; keskittymiskyky ennemminkin voisi olla 'ongelmakohta'. Tai sitten ohjelma ja katsoja vain eivät syystä tai toisesta muuten kohtaa toisiaan, eivät ole toisilleen tarkoitettuja. Tai ohjelma yksinkertaisesti on huono; sekava ja vaikeaselkoinen.
Marple taitaa olla ohjelma, joka vaatii aika hyvää keskittymiskykyä, ihan jo pituutensakin vuoksi; pitäisi olla voimia uppoutua peräti puoleksitoista tunniksi alusta loppuun asti niin, ettei mieli haahuilisi muualla - helpommin sanottu kuin tehty. Tässä asiassa minä käytän tekniikkaa apunani, ja olen ollut aika tyytyväinen, koska tv-ohjelmien seuraaminen toimii kohdallani hyvänä ja aktiivisena depressiivisen mielen kuntouttajana. On jäänyt kauas taakse aika, jolloin en jaksanut katsoa telkkaria, enkä ymmärtänyt näkemäni/kuulemani päälle yhtään mitään, enkä jaksanut keskittyä alkua pitemmälle.
Edelleen kuitenkin mielelläni tallennan ja tarpeen vaatiessa katson pätkissä ohjelman ollessa yli tunnin mittainen... Onnittelen itseäni lämpöisesti huomatessani jaksaneeni syventyä ja eläytyä peräti puoleksitoista tai pariksi tunniksi mielen herpaantumatta ja karkaamatta jonnekin ties minne; tosin sellaista keskittymiskykyä on alkanut ilmetä useammin ja useammin.

