HS: Lääkkeet eivät parantaneet

[Gyver]

Jo 1980-luvulla British Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa verrattiin keskenään oikeaa lääkettä, lumelääkettä ja sellaista lumelääkettä, johon on lisätty masennuslääkkeen kaltaisia sivuvaikutuksia aiheuttavia aineita. Sivuvaikutuksia aiheuttavat lumelääkkeet osoittautuivat yhtä tehokkaiksi kuin oikeat masennuslääkkeet.

Hep hep. Siis """""""""""""""""""""""""""""oikeat masennuslääkkeet""""""""""""""""""""""""""""".

[Hilppa]

Lääkkeet eivät parantaneet masennusta

HS 5.4.2012

Marjut Lindberg marjut.lindberg@kolumbus.fi
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.


Tuoreessa Psykologi-lehdessä kuntoutusjohtaja ja psykologi Aku Kopakkala listaa koko joukon seikkoja, joilla näyttäisi olevan yhteys masennuksen kestoon ja uusiutumiseen.

Yhdysvaltojen mielenterveyden hoidosta vastaava viranomainen National Institute of Mental Health (NIMH) piti vielä 1960-luvulla masennusta melko harvinaisena sairautena, joka parani hyvin, hoidettiinpa sitä tai ei. Arvostetut tutkijat arvelivat seuraavallakin vuosikymmenellä, ettei lääkkeillä saavutettaisi masennuksen hoidossa pitkän seuranta-ajan kuluessa parempia tuloksia kuin itsestään paranemisella.

Mitä tapahtui 1980-luvulla, kun masennuksesta alkoi tulla yhä suurempi riesa ja masennuseläkkeiden määrää kuvaava käyrä kääntyi jyrkkään nousuun?

Lääketeollisuus löysi uusia lääkkeitä, joiden piti helpottaa masennuksen oireita ja tehdä ihmisistä – mieluiten koko ihmiskunnasta – onnellisia. Lääkkeillä olikin onnellisuutta lisäävä vaikutus: lääketehtaiden omistajien hyvä olo kasvoi samaa tahtia lääkkeitten myyntikäyrien kanssa.

Jotta myyntiluvut pysyivät kasvusuunnassa, piti erilaisia selektiivisiä lääkkeitä kehitellä yhä lisää. Myyntilupaa varten tarvittiin lukemattomia kokeita, jotta saatiin kaksi sellaista tulosta, joissa uusi lääke oli vaikuttavampi kuin lumelääke.

So what? Niinhän joka ikisen lääkkeen kehittelystä on hyötyä länsimaiselle lääketeollisuusliiketoiminnalle. Masennuslääkkeistä on ollut hyötyä osalle niitä tarvitsevista sanottiinpa niiden kehittelyn epäeettisyydestä mitä hyvänsä. Kritisoidaanko samaan tapaan sydänlääkkeitä, verenpainelääkkeitä, diabeteslääkkeitä? Miksi ei? Yksinkertaisesti siksi, että ihmiset haluavat avun, mikäli sellainen on saatavissa.

Jo 1980-luvulla British Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa verrattiin keskenään oikeaa lääkettä, lumelääkettä ja sellaista lumelääkettä, johon on lisätty masennuslääkkeen kaltaisia sivuvaikutuksia aiheuttavia aineita. Sivuvaikutuksia aiheuttavat lumelääkkeet osoittautuivat yhtä tehokkaiksi kuin oikeat masennuslääkkeet.

Loppupeleissä häpeällisissä vaivoissaan kituvaa potilasta kiinnostaa ainoastaan se, onko piinatilaan olemassa ylipäätään minkäänlaista helpotusta.

1990-luvun lopussa alkoi ilmestyä tutkimuksia, joiden tulokset viittasivat vahvasti siihen, että masennuslääkkeet jopa johtavat masennuksen kroonistumiseen. Kun lääkkeiden käyttö lopetettiin, masennus saattoi palata takaisin entistä voimakkaampana.

Tuo on jo pelottelua, koska ei mainita minkälaiset tilanteet ja minkälaisista oireista kärsivät ihmiset ovat tulleet riippuvaisiksi. Ja mistä lääkkeistä, millä aikavälillä, millaisin elämäntavoin elävät ihmiset, millaisissa elämäntilanteissa elävät ihmiset. Ei pitäisi noin epämääräisiä väitteitä esittää ilman tarkkoja lukuja ja riippuvuuden määrittelyä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n rahoittamassa tutkimuksessa seurattiin viidessätoista kaupungissa ympäri maailmaa ihmisiä, jotka syystä tai toisesta hakivat apua terveydenhoidosta.

Potilaiden masentuneisuus tutkittiin ennen lääkärin vastaanottoa, mutta tutkimuksen tuloksista ei kerrottu lääkäreille. Koska masennusta ei aina tunnisteta, saatiin joukko masennuspotilaita, joita ei lääkitty.

Kaikki tutkimuksen potilaat tutkittiin uudelleen vuoden kuluttua. Ilmeni, että ne potilaat, joiden masennusta ei ollut tunnistettu eikä lääkitty, olivat paljon paremmassa kunnossa kuin lääkityt potilaat.

Edellisen tutkimustapauksen käytäntöön sovelluksen ongelmana on, että monellakaan nykyihmisellä ei ole varaa lepuuttaa itseään kuntoon vuoden toipilasjaksolla. Toimintakyvyn on palauduttava muutamassa viikossa tai monella alkaa tulla ongelmia työtilanteensa kanssa.

Suomessa masennuslääkityksestä ja sen järkevyydestä ei käydä sellaista kriittistä keskustelua kuin Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa. Suomessa tyydytään siihen, että lääkärit uusivat masennuslääkkeiden reseptejä jopa potilasta näkemättä.

Masennus ei varmasti lopu sillä, että lääkitys lopetetaan. Maailma on muuttunut paljon 1900-luvun puolivälin jälkeen, jolloin oltiin sitä mieltä, että masennus paranee lähes aina, kunhan paranemiseen varataan aikaa ainakin puoli vuotta.

Kenen tuo keskustelu pitäisi käydä? Mielestäni ei ainakaan masennukseen varsinaisesti perehtymättömien henkilöiden.

Koska masennus tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiksi, on hämmästyttävää, ettei sen hoitoon kehitellä uusia, entistä vaikuttavampia keinoja.

Niin. Onhan se hämmästyttävää sekin, että nykyihmisellä ei saisi olla juuri mitään inhimilliseen elämään kuuluvia epätäydellisempiä ilmiöitä. Ehkä masennushoitojen kehittelyn menetelmissä pitäisi ottaa huomioon masennuksen kaikki moninaiset puolet ja sairauden ilmenemisen ja syiden yksilöllisyys sekä ihminen kokonaisuutena, jolloin nykylääketieteelle tullee seinä vastaan.

[Hilppa]

..., ja graavi ahdistus. ...

En tarkalleen tiedä ymmärränkö oikein, mitä tarkoitat graavilla ahdistuksella.

Olen aiemmin kertonut täällä omasta sairaushistoriastani. Pari kertaa elämässäni olen kokenut tuon työkyvyttömyyteen johtavan ahdistustilan. Viimeksi tilanteen todensi ystävällinen neurologi. Tilanne omalla kohdallani on ollut itselleni hieman mysteeri ja osin käsittämätönkin, miten olen voinut suhteellisen nopealla aikavälillä fyysisesti hyvinvoivana ja ilman kummempia psyykkisiä diagnooseja omaamattomana ihmisenä voinniltani mennä niinkin huonoksi. Mutta kun tuon on kerran kokenut, ei sitä voi kieltääkään eikä hämmästellä. Totta kai ymmärrän syitä kohdallani jonkin verran, koska ensimmäisen sairastumiskerran yhteydessä sain Kelan psykoterapiajakson, jonka kävin. Ja ilmiselvää kohdallani on, että elämäntilanne haasteellisine ihmissuhteineen ja paljonparjattu stressi ovat olleet myötävaikuttamassa. Kuitenkaan jälkimmäisellä sairastumiskerralla en voi sanoa varsinaista masennustilaa tunnistaa kokeneeni. Enemminkin puhdas ahdistus. En tiedä onko monimutkaisempaa hoidollisesti vaiko helpompaa.

Nyt olen siinä tilanteessa, että miten tästä eteenpäin. Tyytyäkö kelvolliseen, mutta ei täydelliseen ja kenties arvaamattomaankin tilaansa vaiko miettiä mahdollisia yksityisiä terapiamahdollisuuksia. Täysin omakustanteisen terapian suhteen olen hieman skeptinen.

[Kuutar]

Minä taas ymmärrän hyvin tuon artikkelin näkökulman. Ajattelen kuitenkin, että vika ei ehkä niinkään ole noissa lääkkeissä itsessään, vaan siinä, että se voi olla aika sattumanvaraista, kenelle masennuslääkitys määrätään. Masennuslääkkeitä määrätään paljon muuhunkin kuin masennukseen ja kaikki masennuslääkitykselle laitetut eivät välttämättä kärsi oikeasti depressiosta, vaan kyseessä voi olla joku muu sairaus tai ongelma. Sellaisistakin tapauksista olen lukenut useaan otteseen, että potilaalla on jäänyt fyysinen sairaus tunnistamatta, joka on oireiden aiheuttaja, koska häntä on pidetty " vain masentuneena." Masennus on todellinen sairaus, mutta sitä myös diagnosoidaan paljon väärin ja väärillä perusteilla.

Omat lääkekokemukseni ovat valitettavan huonoja. Masennuslääkkeet määrättiin pakko-oireisiin, ne aiheuttivat vakavia fyysisiä haittoja ja tekivät tunteettomaksi. En lähtökohtaisesti siis kärsinyt masennuksesta, eikä pakko-oireiden ole todettu serotoniiniaineenvaihdunnan häiriöistä johtuvankaan. Psykiatriassa saattaa olla ongelmana tuollaiset trendit, että jos joku lääkitys toimii hyvin ja tehokkaasti tiettyyn sairauteen, sen kuvitellaan auttavan kaikkeen muuhunkin. Samalla tavalla silloin kun psykoanalyysi oli muotia, äiti- ja -isäsuhteilla selitettiin kaikki mahdollinen.

[Mirri]

Kyllästynyt, ensimmäisessä viestissäsi kirjoitit painavaa asiaa asiallisesti ja tyylikkäästi. Mutta asiallisuutesi ja tyylikkyytesi katosivat sen sileän tien, kun katsoit aiheelliseksi tässäkin ketjussa alkaa repostella Tukiaseman kirjoittajia oikein nimimerkeiltä mainiten. Olisiko mitenkään mahdollista, että pysyisit otsikon asiassa, ja jättäisit Tukiaseman kirjoittajat rauhaan?

Tämän foorumin kirjoittajat vaikuttavat suorastaan pirullisen ilkeiltä halutessaan repostella toisen foorumin kirjoittajia ketjussa kuin ketjussa, vaikka ketjun otsikko miten viittaisi yleisellä tasolla käytävään asiakeskusteluun.

[Psykopatologia]

Eihän Kyllästynyt pääse kirjoittamaan Tukiasema.orgille - tuolle DDR-läiselle -
jossa jupekin on saanut varoituksen asiallisesta avauksestaan.

[Kuutar]

Eihän Kyllästynyt pääse kirjoittamaan Tukiasema.orgille - tuolle DDR-läiselle -
jossa jupekin on saanut varoituksen asiallisesta avauksestaan.

Pääsetkö sinä? Minulla oli siellä kysymys sinulle " Psyykkisten ongelmien lääkkeetön hoito" ketjussa.

[Riidankylväjä]

..., ja graavi ahdistus. ...

En tarkalleen tiedä ymmärränkö oikein, mitä tarkoitat graavilla ahdistuksella.

Romania
Adjektiivi

grav m./n., gravă f., monikko: gravi m., grave f./n. (määräiset muodot: gravul m./n., grava f., gravii m., gravele f./n.)

vakava
vaikea, raskas

Ruotsi
Adjektiivi

grav (-t, -a; komparatiivi gravare; superlatiivi gravast, den/det/de gravaste)

vakava, vaikea

http://fi.wiktionary.org/wiki/grav

Suomessa myös esim. graavi siika tai lohi

[Psykopatologia]

____________________________________________________________________________________

Informaatio

Teille on annettu tilapäinen porttikielto tälle keskustelufoorumille 10 Huhti 2012, 17:49 asti.

Ota yhteyttä Keskustelufoorumin ylläpitäjään saadaksesi lisää tietoa.

Porttikiellon syy: Toisen käyttäjän herjaaminen, epäasiallinen kielenkäyttö.

Tämä porttikielto on annettu käyttäjätunnuksellesi.
____________________________________________________________________________________

[Psykopatologia]

Mainiota ruokaa tuo vakava siika tahi lohi!

[Mirri]

Tietenkin kirjoittaisin siellä missä asiasta puhutaan, mutta kun Tukiasema.org -palstan moderaattori on suuressa viisaudessaan bannannut minut ikiajoiksi - ja tietenkin omien sääntöjensä vastaisesti.

Eikö tässä ketjussa olekaan tarkoitus keskustella tämän ketjun otsikon ja aloitusviestin asiasta?

[Hilppa]

Mainiota on myös tuore raaka eikä edes vakava lohi tai tonnikala oikein kypsennetyn riisin ympärille käärittynä. Sen sijaan ostereita en ole tohtinut maistella raakana. Huh.

[Psykopatologia]

Tietenkin kirjoittaisin siellä missä asiasta puhutaan,
mutta kun Tukiasema.org -palstan moderaattori on
suuressa viisaudessaan bannannut minut ikiajoiksi -
ja tietenkin omien sääntöjensä vastaisesti.

Eikö tässä ketjussa olekaan tarkoitus keskustella
tämän ketjun otsikon ja aloitusviestin asiasta?

Kyllä periaatteessa, mutta Psykopatologiassa on ollut tapana laajentaa
ikonoklastiseen suuntaan yms. Tällainen divergenssi laajentaa muidenkin
ajatuksenkulkuja.

[Hilppa]

Ahdistus on sietämättömin tunne mitä kuvitella saattaa. Syvä surukin on tuskallinen, mutta mielestäni suruunkin on aina sekoittunut myös ahdistusta.

Masennuslääkkeistä, niiden tehosta ja toimivuudesta

Oletteko panneet merkille, että usein masennuslääkkeitä tehottomiksi arvostelevat eivät kerro mitään siitä kuinka paljon he masennuslääkityksen aikana ovat esim. juoneet alkoholia. Jos itselääkitsee ahdistusta ja masennusta pubiterapialla, ei ole mikään ihme ettei masennus parane, tai edes helpotu, lääkityksestä huolimatta.
Tukiasema.org -palstalla näyttää nimimerkki Molla mollaavaan masennuslääkkeiden vaikutusta, mutta eipä hänkään kerro mitään siitä mikä oli hänen alkoholikulutuksensa sinä aikana jolloin hän kertomansa mukaan putosi täydelliseen lamaantumiseen ja toimintakyvyttömyyteen.
Ja vaikka seksuaalisuus onkin tärkeä osa ihmisen elämää, kyllä arvomaailma on pahan kerran vinksallaan jos ...

Alkoholinkäyttö ainakin minulta selvitettiin todella tarkasti. En tiedä, miten olisi hoitohenkilökunta reagoinut, jos olisin alkoholin väärinkäyttäjä. Olisivatko puuttuneet mitenkään? Oletan, että olisivat puuttuneet. Toisaalta omaiseni kertoman mukaan jotkut osastohoidossa olevat henkilöt kertoivat jättäneensä lääkkeet ottamatta heti sairaalasta päästyään, jotta pystyivät "heittämään vapaalle baarissa".

Kantani alkoholinkäyttöön on tullut palstallakin aiemmin mainituksi, joten en siitä enempää tällä kertaa saarnaa. Sanomattakin on selvää, että mitkään psyykeeseen vaikuttavat lääkkeet kuten muutkaan lääkket eivät sovi alkoholin kanssa. Masentuneelle ja/tai ahdistuneelle ei alkoholi sovi muutoinkaan ja lisäksi se tekee tyhjäksi masennuslääkkeiden hyvät vaikutukset.

Aiemmin tässä ketjussa on puhuttu bentsodiatsepiinien vaikutuksista. Itse olen huomannut, että eivät sovi minulle lainkaan enkä koe, että hyötyisin tai olisin hyötynyt niistä edes väliaikaisessa käytössä. Vaikutus humahtaa saman tien ohi, joten olen kokenut ne hyvin vastenmielisinä. Ainoastaan unta ennen ovat olleet pahimman ahdistusvaiheen lyhyen ajan käytössä. Sitten on seurannut todella vastenmielinen masennuslääkkeeseen totutteluvaihe (ja ilman bentsoja tietenkin). Eihän ihminen voi bentsopurkin kanssa töihin lähteä. Ei siitä mitään tule.

Sen sijaan rakkauselämän merkityksestä olen hienokseltaan eri mieltä. Ensimmäisellä sairastumiskerrallani, joka oli keskivaikea masennus yleistyneen ahdistuneisuushäiriön kera, lääkäri moneen otteeseen suorastaan tivasi kykenenkö nauttimaan elämästä. Koin tuolloin tuon kysymyksen vastenmielisenä ja merkityksettömänä. Kysymys oli arvioimaani aiheellisempi, sillä masennuslääkkeen teho saavutetaan vasta pidemmän ajanjakson, jopa vuosien käytön jälkeen. Tuolloin on hyvä miettiä sivuvaikutusten eli haittojen ja saavutetun hyödyn suhdetta. Ihmisellä on oikeus nauttia elämästään, vaikka sielultaan rampa olisikin ja lääkkeitä siedettävän vointinsa takia syömään joutuisikin.

[Psykopatologia]

repostella Tukiaseman kirjoittajia oikein nimimerkeiltä mainiten
Yksilöidyt syytökset ovat aina parempia, jos ne ovat totta ja jos referenssi on selvä.

[Hilppa]

Pointti hävisi muun roskani sekaan. Nauttimiskysymyksen toi esiin lääkärini. Minusta tuntui tuolloin vain vastenmielisen kornilta koko kyseinen kysymys, vaikka sinänsä ihan hyvä ajatus punnita sivuvaikutusten merkitys tarkoin, koska pitkäaikaisesta valinnasta kyse. Minulta kyseli kaikesta tarkasti ei niinkään sivuvaikutuksiin takertuen vaan selvittäen tarkasti millaiseksi oloni koen lääkettä nautittuani jo jonkin aikaa. Psykiatrini oli valmis etsimään sopivampaa, jos nykyinen lääkitys ei sopiva. En tiedä kuvaamasi henkilön tilanteesta mitään. En tiedä, kuinka hän on valintaansa päätynyt, kuka on neuvonut, millainen lääkäri ym. vai onko peräti saanut käsityksensä mielialalääkkeistä osin netin pohjalta...

[Psykopatologia]

..., ja graavi ahdistus. ...

En tarkalleen tiedä ymmärränkö oikein, mitä tarkoitat graavilla ahdistuksella.

Olen aiemmin kertonut täällä omasta sairaushistoriastani. (- -)

Nyt olen siinä tilanteessa, että miten tästä eteenpäin. Tyytyäkö kelvolliseen, mutta ei täydelliseen
ja kenties arvaamattomaankin tilaansa vaiko miettiä mahdollisia yksityisiä terapiamahdollisuuksia.
Täysin omakustanteisen terapian suhteen olen hieman skeptinen.

Omakustanteinen toimii keskimäärin paremmin!

Mentaliteetti on selvästi muuttunut 1970-luvulta ja Kela-psykoterapioiden myötä. Ennen vanhaan
ihminen saattoi luopua päivittäisestä tikkukaramellista terapian vuoksi. Nykyään ihminen ostaa
kaksi tikkaria ja pitää luonnollisena yhteiskunnan kustantamaa terapiaa.

[Kuutar]

Pointti hävisi muun roskani sekaan. Nauttimiskysymyksen toi esiin lääkärini. Minusta tuntui tuolloin vain vastenmielisen kornilta koko kyseinen kysymys, vaikka sinänsä ihan hyvä ajatus punnita sivuvaikutusten merkitys tarkoin, koska pitkäaikaisesta valinnasta kyse. Minulta kyseli kaikesta tarkasti ei niinkään sivuvaikutuksiin takertuen vaan selvittäen tarkasti millaiseksi oloni koen lääkettä nautittuani jo jonkin aikaa. Psykiatrini oli valmis etsimään sopivampaa, jos nykyinen lääkitys ei sopiva. En tiedä kuvaamasi henkilön tilanteesta mitään. En tiedä, kuinka hän on valintaansa päätynyt, kuka on neuvonut, millainen lääkäri ym. vai onko peräti saanut käsityksensä mielialalääkkeistä osin netin pohjalta...

Kuutar:

Sinulla oli fiksu lääkäri. Minun lääkärini määräsi ensimmäisellä käynnillä, muutaman minuutin keskustelun jälkeen masennuslääkkeet pakko-oireisiin, eikä kertonut mitään lääkkeestä tai mahdollisista sivuvaikutuksista, ei vaikka kysyin itse. Hän vastasi vain epämääräisesti jotain että "ei yleensä tule mitään.."
Kyseinen lääke aiheutti minulle pahoja haittavaikutuksia ja kuuluin silloin ikäryhmään, jolle kyseistä lääkettä ei suositella ilmenneiden riskien takia.

Tästä lääkkeestä oli kyse http://yle.fi/uutiset/laakeyhtiolle_mil ... ta/6203548 :

Yhdysvalloissa lääkeyhtiö GlaxoSmithKline on tuomittu maksamaan kolmen miljardin dollarin, liki 2,4 miljardin euron sakot. Yhtiö tuomittiin kahden lääkkeen markkinoimisesta tarkoituksiin, joihin niitä ei ollut tarkoitettu.

Syyttäjän mukaan GlaxoSmithKline markkinoi Paxil-nimistä lääkettä laittomasti lasten masennuksen hoitoon vuoteen 2003 saakka. Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät olleet koskaan antaneet lupaa lääkkeen käyttöön alaikäisille.

Lasten ja nuorten lisäksi nuorilla aikuisilla on sittemmin ilmennyt samoja haittoja:
Seroxat,( sama kuin Paxil ja Optipar) lääkeinfo:
http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m ... NE_SEROXAT

Voit olla alttiimpi näille ajatuksille:

- jos Sinulla on aikaisemmin ollut itsemurha-ajatuksia tai itsesi vahingoittamista koskevia ajatuksia.

- jos olet nuori aikuinen. Tieto kliinisistä lääketutkimuksista on osoittanut, että alle 25-vuotiailla aikuisilla, jotka saivat depressiolääkettä psykiatrisen vaivan hoitoon, on lisääntynyt vaara itsemurhakäyttäytymiseen

Jos koet itsetuhoisia tai itsemurha-ajatuksia missä hoidon vaiheessa tahansa, ota yhteys lääkäriin tai mene heti sairaalaan.

Optiparin tuoteselosteesta,http://www.fimea.fi/laaketieto/valmisteyhteenvedot/humspc joka on siis sama vaikuttava aine, paroksetiini, mutta jolla on eri kauppanimi:

Serotoniinioireyhtymä/ Maligni neuroleptioireyhtymä
Joissakin harvoissa tapauksissa paroksetiinihoidon yhteydessä voi kehittyä serotoniinioireyhtymän tai pahanlaatuisen neuroleptioireyhtymän kaltaisia oireita, erityisesti kun sitä annetaan yhdessä muiden serotonergisten lääkkeiden ja/tai neuroleptien kanssa. Koska nämä oireyhtymät voivat johtaa hengenvaarallisiin tiloihin, paroksetiinihoito on lopetettava, jos tällaisia oireita esiintyy (tilalle on tyypillistä useiden erilaisten oireiden ryppään ilmaantuminen, kuten hypertermia, jäykkyys, myoklonia, autonominen epätasapaino, johon voi liittyä elintoimintojen nopeita vaihteluita,
mielentilan muutoksia mukaan lukien sekavuutta, ärtyneisyyttä, voimakasta agitaatiota, joka etenee deliriumiksi, ja koomaa) ja elintoimintoja tukeva hoito on aloitettava. Paroksetiinia ei tule käyttää yhdessä serotoniinin esiasteiden (kuten L-tryptofaanin, oksitriptaanin) kanssa serotoniinioireyhtymän vaaran vuoksi (ks. kohdat 4.3 ja 4.5).

Myoklonia...Google antoi tällaisen tiedon:

Myoklonus pakkoliike jonka yhteydessä yksittäiset lihasryhmät supistuvat äkillisesti, voimakkaasti ja lyhytaikaisesti, mikä näkyy raajan toistuvina nopeina nykäyksinä tai nytkähdyksinä.

Minulle tuli juuri tuollaisia lihasnytkähdyksiä, sellaisia lieviä kouristuksia lähes heti tuon lääkkeen aloittamisen jälkeen.

[Psykopatologia]

Gravis-sanalla on lainassa monia merkityksiä lauseyhteydestä riippuen.
perusmerkitys on raskas; myös esimerkiksi tärkeä, arvokas ym.

graviter ferre panna pahakseen; gravis vino viinin huumaavana.

Mutta mistä tulee ruokaan liittyvä merkitys graavi siika?

[deontti]

Kerron omista kokemuksistani, mutta nää taitaa olla melko poikkeuksellisia siinä mielessä, että en ole koskaan sairastanut vaikeaa masennusta. Hakeutuessani hoitoon olin kyllä hyvin varma, että sairastin keskivaikeaa masennusta, mutta diagnooseiksi tulikin pitkäaikainen masennus, dystymia, ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, gad. Tunnistan kyllä dystymian hyvin itsessäni ja gadinkin jotenkin. Ajattelen kuitenkin, että mulla oli tuolloin ollut tuota keskivaikeaa masennusta ainakin vuoden ajan, mutta se kyllä lieveni hoitoon hakeutumisen jälkeen alle vuodessa lieväksi masennukseksi.

Silloin kun mä menin ekaa kertaa psykiatrille, (sitä ennen olin tavannut psykologia muistaakseni 3 kertaa), tapaamisen loppupuolella psykiatri kysyi, haluaisinko aloittaa heti masennuslääkityksen, vai miettiä vielä seuraavaan tapaamiseen asti, haluanko reseptin vai en. Halusin ensin miettiä, ja 2 viikon päästä toisella tapaamiskerralla halusin sitten valita lääkkeiden aloittamisen. Psykiatri mainitsi useastakin sivuvaikutuksesta, ja korosti, että alkuoireet saattaa olla rajutkin, mutta usein häviävät ajan kuluessa. Sain reseptin Cipralexiin, aluksi annos nostettiin ripeästi 10mg:aan, sitten vähän ajan kuluttua 15, ja jälleen jonkin ajan kuluttua 20mg:aan (,joka on Cipralexin ohje-maksimiannos, suurempiakin annoksia toki jotkut syövät). En saanut mitään aloitus- tai sivuoireita. Nosto- ja laskuoireita kyllä, mutta hyvin siedettäviä.
Söin 20mg:aa vuoden, jonka jälkeen hitaasti lopetin lääkkeen kokonaan. Siinä vaihessa olinkin sitten jo ollut psykoterapiassa yli puoli vuotta, vajaan vuoden, ja halusin jättäytyä terapian varaan. Mulla lääkkeet ei auttaneet masennukseen oikein ollenkaan, mutta ahdistukseen kyllä. Terapia taas on auttanut todella paljon masennukseen, vaikken nyt 2,5 kelavuoden ja 1,5 omakustannevuoden jälkeen kokoaan parantunut olekaan. Mulla lääkkeet auttoi siis siinä pahimmassa tuskaisuusvaiheessa, ja kun siitä pääsin yli, en usko, että olisin lääkkeiden avulla kovasti enempää edennyt. (Koskaan ei tietenkään voi täysin varmaksi tietää, jospa joku toinen lääke olisi auttanut siihen.) Terapia on mun kohdalla se tärkein pelastus.

Vaikka en ole ollut koskaan vaikeasti masentunut, on tää välillä tuntunut ihan älyttämän tuskaiselta. Lievä, mutta todella sitkeä masennus voi olla hirveä taakka. Vaikka ei esim. ole kokenut itsetuhoisuutta tai ole ollut koskaan niin pahassa kunnossa, että ei pääsisi sängystä ylös, voi tuntua lähes kestämättömältä, kun esim. ei vuosikausiin saa iloa oikein mistään ja saa väsyttävän usein ahdistusitkukohtauksia, ja pelkää tulevaisuuden olevan toivotonta.

Mä olen myös kokenut niin, että mikään ei ole pahempaa kuin ahdistus. Omalla kohdallani olen huomannut, että ensin ahdistus pikkuhiljaa hävisi ja taistelin lähinnä vain masennuksen kanssa. Nyttemmin masennuskin on hävinnyt jo suurelta osalta, ja tilalle on tullut valtava suru. Vaikka 'tehdä surutyötä' tuntuu typerältä kliseeltä, koen ainakin edellistä vuottani määrittäneen nimenomaan sen, että olen tehnyt surutyötä.