Noinkohan on, etteivät 'tunteella' aborttiin suhtautuvat vanhemmat osaisi kasvattaa kehitysvammaista lasta? Minusta on aika outoa ajatella, että 'tunteeton' suhtautuminen aborttiin kertoisi kyvystä kasvattaa kehitysvammaista lasta.valkosiipi kirjoitti:Tunteella aborttiin suhtautuvat vanhemmat suhtautuvat helposti myös syntyneeseen vammaiseeen lapseensa niin tunteella, että lapsi vie ja vanhemmat vikisevät.
Toinen kysymys, joka heräsi: onko paljonkin vanhempia, jotka eivät suhtaudu tunteella, jos omassa elämässään kohtaavat sellaisen ääritilanteen, että odottavat vammaista lasta? Luulen, että he suhtautuvat tunteella aborttiin ihan riippumatta siitä päätyvätkö siihen vai eivätkö päädy. Teoriassa on helppo suhtautua aborttiin 'tunteettomasti' ja kylmän järkevästi; tosi tilanne ja valinnan paikka on toinen juttu. Ei taida syntyä päätöksiä, jotka eivät olisi tehty tunteella; oli päätös mikä hyvänsä.
Vanhempien syyllisyydentunteet kyllä voivat olla ongelma, joka voi haitata myös kehitysvammaisen lapsen kasvattamista; ehkä tarkoititkin sitä asiaa. Syyllisyydentunteet voivat estää abortin tekemisen, ja samainen syyllisyydentunteet voivat estää myös kehitysvammaisen lapsen kasvattamisen; hänet niinsanotusti 'hemmotellaan pilalle'...
