Toinen siteeraus samasta artikkelista.
***
Salman Abu Sitta oli yksitoistavuotias, kun katastrofi tapahtui.
Yöllä 14. toukokuuta 1948, vain muutama tunti ennen Israelin valtion perustamista, juutalaiset joukot vyöryivät hänen kotikyläänsä.
Mapping My Return: A Palestinian Memoir -elämäkerrassaan Abu Sitta kuvaa viimeistä yötään kotona:
”Hagana hyökkäsi aamunkoitteessa perheeni maatilalle. Horisontissa näimme 24 panssaroidun ajoneuvon ajovalojen lähestyvän meitä. Vastassamme oli 48-silmäinen hirviö, jonka moottorit pauhasivat uhkaavasti. Kylän asukkaat taistelivat koulun katolta käsin ensimmäisen maailmansodan aikaisilla kivääreillä. Heidät voitettiin nopeasti. Hagana tuhosi ja poltti kaiken, myös koulun. He tappoivat jokaisen, jonka näkivät. Äidit, jotka olivat kadottaneet lapsensa pimeydessä ja kaaoksessa, huusivat tuskissaan.”
200 000 palestiinalaista pakeni sodan seurauksena Gazaan. Pakolaisten lukumäärä ylitti nopeasti Gazan alkuperäisten asukkaiden määrän – ja alueen kantokyvyn. Olosuhteet pakolaisleireillä muuttuivat painajaismaisiksi. Punaisen Ristin arvion mukaan joka päivä kuoli vähintään kymmenen lasta.
Salman Abu Sitta on tunnettu palestiinalainen historioitsija ja pakolaisten kotiinpaluun puolustaja. Hän on kartoittanut Palestiinaa kylä kylältä, laatinut konkreettisia suunnitelmia kotiinpaluulle.
”Sinä päivänä, kun Ben-Gurion julisti Israelin valtion perustetuksi, minusta tuli pakolainen. Meidät ajettiin vankilakompleksiin, jota kutsutaan Gazan kaistaksi ja joka sijaitsee neljän kilometrin päässä kodistani. Emme ole unohtaneet emmekä antaneet anteeksi”, hän kirjoittaa muistelmissaan.
Lähes kaikki jäljet palestiinalaisten asutuksesta Gazan ympärillä tuhottiin. Siellä, missä aiemmin oli Ma’in Abu Sitta, sijaitsee nyt neljä kibbutsia: Nirim, Ein Hashloshah, Magen ja Nir Oz.
Kibbutseissa asuu keskimäärin 48 ihmistä neliökilometrillä. Gazassa neliökilometrin alueella elää 5 753 ihmistä.
Yhteisöt sijoitettiin Gazan ympärille strategisesti. Ne ovat Israelin ensimmäinen puolustuslinja, puskurivyöhyke Gazasta tunkeutujia vastaan.
***
https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/hei ... f37f515c-4Minulle on vuosikymmenten varrella sanottu, etteivät juutalaiset arabeja mihinkään pakottaneet lähtemään, vaan vuonna 1948 arabimaat houkuttelivat pakenemaan väliaikaisesti uskotellessaan Israelin häviävän (sisällis)sotansa, ja palestiinalaisten pääsevän takaisin vanhoille asuinsijoilleen, kunhan juutalaiset ensin on raivattu pois tieltä.
Onneksi nykyisenä nettiaikana päästään ihan itse lukemaan Israelin itsenäisyysjulistusta ja katsomaan, mitä siinä sanotaan; mitä julistettiin ja kenelle. Viesti on selvä: juutalaisille juutalainen kansallisvaltio sionistisessa hengessä, ja juutalaisen uskonnon profeettojen näkyjä toteuttaen.
Kuitenkaan läheskään kaikki Israelin juutalaiset eivät menneinä vuosikymmeninä haikailleet oman juutalaisen kansallisvaltion perään, vaan heille olisi riittänyt pelkästään itsenäinen valtio, jossa kaikki kansalaiset uskonnostaan ja etnisestä taustastaan riippumatta olisivat saaneet elää rauhassa. Valitettavasti heidän unelmansa ei riittänyt sionisteille, ei juutalaisille eikä kristityille, joiden mielestä muslimit eivät mitenkään mahdu Pyhään maahan.
Uskoin, kunnes omin silmin näin ja korvin kuulin, etteivät sellaiset jutut ole yhtäpitäviä tosiasioiden kanssa.
Pidän nationalismia lähes kirosanana. Israelin/Palestiinan umpisolmuista tilannetta ihmetellessä on helppo ymmärtää, miksi en näe nationalismissa mitään hyvää.
Olisiko Israelin/Palestiinan tilanne nykyisin toisenlainen ja parempi, jos Israelin itsenäisyysjulistus ei olisi niin nationalistinen kuin se on; sitä ei kukaan tiedä.