Luukkonen (2022): Ihmisen vaiheet Eriksonin mukaan.

[Psykopatologia]

f a l l i s-o i d i p a a l i n e n vaihe

(kr. phallos parru, siitin), n.3—5+ -vuotiaana, lapsuuden g e n i t a a l i n e n vaihe, johon sisältyy (1) uretraali-erotiikka, (2) fallisuus ja (3) oidipus-kompleksi; psykoanalyyttisessä teoriassa libido- ja psyko-seksuaalisen kehityksen kolmas vaihe (Freud 1923, ym.). Jungilaisessa (1915) psykologiassa tyttöjen oidipus-kompleksin nimitys on elektra-kompleksi. (Fallinen viittaa penikseen liitettyihin p s y y k k i s i i n ominaisuuksiin.) Fallisessa vaiheessa seksuaalisuus ja mielihyvä keskittyvät sukuelimiin (penis; clitoris). Klassisen teorian mukaan pojat kokevat paisuvasta elimestään narsistista ylpeyttä ja ovat alttiina kastraatio-ahdistukselle kun taas tytöt — jo valmiiksi ”kastroituneina”— tuntevat alemmuutta, kun heillä ei ole mitään poikiin verrattavaa. Vaiheen alkupuoli on passiivinen ja pre-oidipaalinen. Vaiheen loppupuolella lapsen ja vanhempien kesken kehittyy enimmin piilotajuinen ja primaariprosessi-ajatteluun pohjaava sekä ambivalentti kolmio-draama, aktiivinen oidipus-kompleksi (Freud 1908, ym.), joka voi olla joko positiivinen (heteroseksuaalinen) tai/ja negatiivinen (homoseksuaalinen): Lapsi rakastuu vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan ja kokee oman sukupuolensa edustajan kilpailijana, jonka kuuluisi häipyä ("kuolla"). Positiivinen ja negatiivinen pooli voivat vaihdella. Poikien kokema uhka fokusoituu kastraatio-ahdistukseen, jonka seurauksena hän voi esiintyä isän edessä alistuvana ja ”feminiinisesti”. Tyttö voi olla pettynyt häntä laiminlyöneeseen äitiin, joka — mahdollisesti rangaistuksena seksuaalisista ajatuksista ja itsetyydytyksestä yms.— ei ole antanut hänelle penistä. Siksi hän on voinut kääntyä isän puoleen saadakseen peniksen tai muun kompensaation. Näin on voinut syntyä idea lapsesta = penis.

Normaalisti lapsi pystyy neutraloimaan mahdottomat toiveensa, ja hän samaistuu oman sukupuolensa edustajaan, minkä seurauksena on myös yli-minän ja minä-ihanteen muodostuminen. Tämä merkitsee sitä, että lapsen persoonallisuus on strukturaalis-organisatorisesti ”valmis” (psykoanalyyttisen ego-psykologian termein): (1) id, (2) ego sekä (3 & 4) super-ego & ego-ideaali. — Mangs & Martell (1974: 80—94, ym.); ym.

Charles Rycroft (1968: 105—106) on tuonut esiin, että oidipus-kompleksi — fallisen vaiheen huipentuma — oli psykoanalyyttisen teorian kulmakiviä n. vuoteen 1930. Tämän jälkeen psykoanalyysi keskittyi enemmän pre-genitaaliseen äiti-suhteeseen, jolloin oivallettiin paremmin, että oidipus-kompleksin tulkinta liittyy kiinteästi myös yksilön varhaisempiin kehitysvaiheisiin.

Freudin fallos-keskeistä käsitystä on myöhemmin kritisoitu. Mm. Tor-Björn Hägglund (1976) on tuonut esiin naisen arvokkaan sisätilan (vagina ja kohtu), josta jo tytöllä saattaa olla hämärä käsitys. Oidipaali-ikäinen tyttäreni Katri totesi 1970-luvulla, että ”äidillä on ihana onkalo, joka on täynnä timantteja ja jalokiviä”. VFreudin fallos-keskeistä käsitystä on myöhemmin kritisoitu. Sisätilan käsitteen esitti Paul Schilder vuonna 1935. Mm. Tor-Björn Hägglund (1976) on tuonut esiin naisen arvokkaan sisätilan (vagina ja kohtu), josta jo tytöllä saattaa olla hämärä käsitys. Oidipaali-ikäinen tyttäreni totesi muinoin, että ”äidillä on ihana onkalo, joka on täynnä timantteja ja jalokiviä”. Toisaalta pojankin ylpeys elimestään jää ulko-kohtaiseksi: kikkeli ei ole siittämis-elin vaan vain pissaamis-vehje, joka kovettuu mahdollisesti siksi, että poika ei ole päässyt pissalle.
(—28.6.2021)

[Psykopatologia]

Leikki-iän (fallis-oidipaalisen) psyko-sosiaalisia karakteristikoita (vrt. epigeeninen kartta 2 & 1):

• Tunkeutuvat (pojat) ja sisältävät (tytöt) moodit ➔ modaliteetit: Tehdä, tavoitella, leikkiä.
• Myönteinen lopputulos: Vaiheen ”perushyve” (tai basic ego strength) on lapsen kyky sisäisten standardien mukaiseen suunnitelmalliseen ja
. . tarkoituksenmukaiseen toimintaan. Lapsi voi matkia/samaistua kertomusten ja kuvakirjojen sankareihin, jotka nyt voivat korvautua idealisoitujen aikuisten virkapukuisilla . . hahmoilla (poliisit, hoitajat tms.).
• Psykopatologia: yliherkkyys ja estoisuus; ym.
• Häiriöt: (konversio-)hysteria(t), monet fobiat; ylätason (Kernberg) persoonallisuushäiriöt (ylätason huomionhakuiset); ym.
• Merkittävien suhteiden piiri: Vanhemmista laajempaan perusperheeseen.
• Sosiaalisen järjestyksen prinsiippi: Ideaalien matkimis- ja samaistus-prototyyppien etsintä.
• Ritualisaatiot: Lapset pystyvät muistelemaan kokemuksiaan ja ennakoimaan uusia, ja he voivat kokeilla erilaisia rooleja yms., jolloin heille
. . muodostuu luotettavampi käsitys erilaisista mahdollisuuksista.
• Ritualismi: Lapset voivat epä-personoida erilaisia roolejaan sitoutumatta mihinkään niistä, tai he saattavat omaksua negativistisen mallin. Tämä
. . voi johtaa ajattelun ja tunteiden estymiin.
– Palombo 2009: 213; ym.

[Psykopatologia]

Kernberg, Otto Friedmann (s. 1928), itävaltalais-chileläis (1939—) -yhdysvaltalainen (1961—) psykoanalyytikko, sodanjälkeisen ajan merkittävimpiä ego-psykologian teoreetikkoja; *rajatilat (border-line), ym.

*r a j a t i l a t: Kernberg: Borderline Personality Organization (1967) kirjassa Borderline Conditions and Pathological Narcissism (1975: 8—44).
— Rajatila-organisaation yhteenveto kirjassa Luukkonen: Rajatilat 2010: 11 (11—21):

Deskriptiivisessä (diagnoosin pohjaavassa) rajatilan (borderlinen) analyysissä keskeisintä on pääosin defenssi-konstellaatioon (torjunta ym. vs. split ym.) pohjaava persoonallisuushäiriöiden jatkumo ylä-tason karaktääri-häiriöt (neuroottistyyppisiä) vs. ala-tason karaktääri-häiriöt (impulsiivisia ym.). (Tällöin keski-taso voi jäädä ongelmalliseksi.) Vapaa, sitomaton ahdistus, kuten myös monimuotoiset ja "oudot" (pseudo-)neuroottis-tyyppiset oireet sekä erilaiset varsinkin sadistiset ja ristiriitaiset pervertit fantasiat ja toimet voivat kuvastaa alla olevaa rajatila-organisaatiota.

Strukturaalinen analyysi on kuitenkin olennaisin. Siinä painottuvat mm. minän yleinen heikkous, primitiivinen defenssi-konstellaatio (split & kieltäminen seurannaisineen) sekä taipumus primaariprosessi-ajatteluun. Splitin vuoksi ("hyvä" vs. "paha") realistisen yli-minän ja minä-ihanteen kehittyminen estyvät.

Geneettis-dynaamisen analyysin mukaan keskeisiä ovat vahvat oraaliset aggressiot, jotka projisoituvat "rankaiseviin" ja "vainoaviin" vanhempiin, jolloin positiivisen oidipus-kompleksin kehittyminen saattaa estyä, ja liian varhaiset genitaaliset pyrkimykset voivat mobilisoitua (pan-seksuaalisuus yms.). (Kun Kernberg puhuu genitaalisesta, hän ei useimmiten viittaa genitaaliseen kypsyyteen, vaan sukuelinten käyttöön yhdynnässä, jolloin toiminto on rajatilan kannalta mielellisesti esigenitaalista, esimerkiksi fallista (miehillä) tai oraalista (naisilla) yms.

Keskeisimmiksi alla olevan rajatila-organisaation kriteereiksi hahmottuvat 1) taipumus primaariprosessi-ajatteluun ja 2) primitiiviset defenssit, split ja kieltäminen seurannaisi-neen. (Mitään jyrkkää on/ei -rajaa rajatilalle ei esitetä.)

[Psykopatologia]

(Sanasto)

Ich (das),
ego (lat.), Freudilla 1) (*topografisessa teoriassa) subjektiivinen minä (t. minuus) ja/tai 2) (varsinkin *strukturaalisessa teoriassa, 1923—) persoonallisuuden organisoiva agentti. Self, minuus, osuvin nimitys, kun viitataan koko persoonallisuuteen (*Hartmann). — (das) *Es; (das) *Über-Ich.

[Psykopatologia]

1933

[Psykopatologia]

(1) Ûber-Ich=Super-Ego=Yli-minä; (2) Ich=Ego=Minä; (3) Es=Id=Se (vietti-pohja).
(1) W–Bw (Wahrnehmung–Bewußtsein); =(2) Pcpt.–Cs. (Perceptual–Consciousness);
= havainto; tietoisuus, tajuisuus (T).
(1) vor-bewusst = (2) pre-conscious = (3) esi-tietoinen (et).
(1) un-bewustt; = (2) un-conscious; = (3) torjuttu, tajuton, piilo-tajuinen (p-t).
(1) ver-drängt; = (2) re-pressed; = (3) torjuttu (re-pressio).

[Psykopatologia]

*Freudin mielen mallit,
1) topologinen (topografinen) teoria (1900, Unien tulkinta); 2) organisationaalinen (strukturaalinen) teoria (1923, 1926). Kaavakuvissa (yllä) yhdistyvät molemmat teoriat. – Topologinen malli kietoutuu paljolti jatkumon piilotajuinen (tiedostamaton; dynaaminen torjunta, re-pressio)–esitietoinen–tietoinen ympärille. Organisatorisessa mallissa Freud esittää persoonallisuuden monumentaalisen kolmijaon: 1) enimmin tiedostamaton yli-minä, jonka osat ovat sensuuri (omatunto) ja minä-ihanne eli ego-ideaali); 2) osin tietoinen psyyken organisoja minä (lat. ego) ja 3) kokonaan piilotajuinen se (lat. id; vietti-pohja). Malleissa esitietoinen (et)/esitietoisuus (eT) toimii välittäänä tietoisuuden (T)/tietoisen (t) ja piilotajunnan (Pt)/piilotajuisen (pt) välillä:

Tietoisia (kapeasti) ovat mm. välittömät aistihavainnot ja läsnä olevat psyykkiset sisällöt, kuten ajatukset ja tunteet (vrt. ”tajunnan ahtaus”). Tavalliset arkipäiväiset asiat ovat useimmiten suhteellisen helposti saatavissa esitietoisista tietoisiksi muistelulla, kun ihminen kiinnittää huomionsa niihin. Poikkeuksena ovat dissosioidut ja torjutut psyykkiset sisällöt, jotka vaativat psyykkistä työtä tullakseen tietoisiksi. Jos ko. sisällöt jäävät kuitenkin piilotajuisiksi, ne tuottavat neuroottisia oireita (symptomeita) sillä hinnalla, että ahdistuneisuus vähenee. Hoidollisesti psykoanalyysin yksi päämäärä on, että analysoitava saisi elävän kontakti omiin irrationaalisiin puoliinsa (tunne-elämä; ylikireä yliminä ym.). Tämä merkitsee minän tietoisen ja rationaalisen piirin laajentumista; Freud (1933): ”Wo Es war, soll Ich werden”, ja Fenichel (1945: 589): Also ”where superego was (- -) shall ego be.”

[Psykopatologia]

egon autonomia
(Rapaport 1957) suhteessa ulkomaailmaan ja suhteessa idiin (vietteihin) on vastakkainen: Vietit ovat ultimaatti tae egon autonomialle suhteessa ympäristöön. Esimerkiksi psykooseissa idin alue on ”laajentunut”, ja ihminen ohjautuu painottuneesti sisältä päin (vieteistä), jolloin hän on suhteellisen riippumaton ulkomaailmasta, ”autonominen”. Vietit takaavat sen, että ihminen ei ole Stimulus–Responssi -robotti. Ihmisen perimässä saadut egon primaarit (Hartmann) varusteet ympäristössä ja ulkomaailmassa olemiseen ovat ultimaatteja takeita egon autonomialle suhteessa vietteihin, jolloin ihminen ei ole viettien orja. Esimerkiksi pakkoneuroosissa ihminen pyrkii maksimoimaan egon autonomian (riippumattomuuden) suhteessa idiin, mikä voi johtaa stimulus-orjuuteen (katatoniassa puhtaimmillaan). Selityksenä on, että vietit saavat tietoisuuden "ohi" edustuksia ulkomaailmassa, joka latautuu ajattelussa maagisesti. – Identiteetti-formaatiot ym. egon sekundaarisesti autonomiset varusteet (Hartmann) ovat toissijaisia takeita egon autonomialle sekä suhteessa vietteihin että myös suhteessa ympäristöön. Em. autonomiat ovat suhteellisia ja voivat olla regression kohteena. – Waelderin (1930) monifunktio-periaate täydentää em. egon autonomioita.

[Psykopatologia]

monifunktio-periaate (principle of multiple function, Robert Waelder 1930):
Samassa psyykkisessä sisällössä on samanaikaisesti sekä ulkomaailman että persoonallisuuden eri osien (super-ego, ego, id) edustuksia, ja psyykkisisä tapahtumissa eri osien suhteellinen osuus vaihtelee. Psyykkinen muodostelma on aina kompromissi, ja ego pyrkii automaattisesti eri puolien integraatioon minimaalisella työllä.
- Monifunktio-periaatetta täydentää David Rapaportin (1957) egon autonomian käsite (yllä).