Kirjoittaja Mirri » 25.04.2021 21:44
Pitkäikäisyyteen taipuvaisen perhoskoiran omistajana tämän ketjun aihe alkoi huolestuttaa minua.
Kumpi meistä vanhenee ja dementoituu ennemmin ja kumpi myöhemmin? Mitä jos ollaankin molemmat yhtä sekopäisiä, huonokuuloisia ja likinäköisiä ulkona liikkuessamme, eikä kumpikaan enää muista missä päin koti on?
Periaatteessa minä kai voisin vanhuuden höperönäkin luottaa siihen, että yhtä vanhuudenhöperön koirani hajuaisti vielä pelaa: löytäisimme takaisin kotiin hänen hajuaistinsa avulla, vaikka kuulomme ja näkömme, ja muukin havainnointikykymme olisi aika tavalla mennyttä - vai miten?
Viime kesänä istuttiin monet kerrat yhdessä omalla pihapenkillämme, ja siinä juttelin Vikkikselle, että tässä me sitten istutaan parinkymmenen vuoden päästä - kaksi vanhusta - ja muistellaan menneitä. Kuinka löysimme toisemme ja muutimme yhteen, ja vaikka mitä ihanaa yhteiseltä taipaleeltamme. Oikeastaan minulle riittäisi ihan se, että löytäisin yhdessä koirani kanssa yhdestä ulko-ovesta ulos, pieni kävely talon toiselle puolelle ja tutulle pihapenkille, toisesta ovesta sisälle ja takaisin kotiin. Kyllä kai sellainen sujuisi koiravanhuksen hajuaistin varassa?
Toki sekin olisi tärkeää, että Vikkis vielä ymmärtäisi minun olevan hänen ihmisensä - vaikka haistaisi, jos ei muuten enää tajuaisi.