Aikuisia ei enӓӓ ole, on vain "ikuisia nuoria"

[trisse]

Aikuisia ei enӓӓ ole, on vain "ikuisia nuoria"

Aikuisia ei enӓӓ ole, on vain ”ikuisia nuoria”. ”Ikuiset nuoret” vievӓt tilan ja oikeudet tulevalta sukupolvelta. Italialaiset Gustavo Zagrebelsky, oikeustieteen professori, ja Massimo Ammaniti, psykoanalyytikko, pohtivat miten kӓy yhteiskunnillemme, missӓ ”ikuiset nuoret” eivӓt piittaa huomispӓivӓstӓ. Onko tulevilla sukupolvilla, siis vielӓ syntymӓttӧmillӓ oikeuksia? Ja jos on, niin mitӓ oikeuksia? Ja miten ne koskevat meitӓ, jotka nyt elӓmme? Koskevat sikӓli, ettӓ jos ihmiskunta ja yhteiskunnat jatkuvasti toimivat niin kuin nyt, ettӓ esillӓ on vain tӓmӓ hetki, tӓmӓ nykyisyys, niin edessӓ on loppu, nollapiste. Elӓmӓlle vӓlttӓmӓttӧmien resursssien kulutus ja hӓvittӓminen on sitӓ luokkaa, ettӓ itse elӓmӓn jatkuminen kӓy kyseenalaiseksi. Me tӓnӓӓn elӓvӓt olemme nopeita ja kovin pӓteviӓ tuhoamaan. Niille, jotka ovat vielӓ tulossa, uhkaa jӓӓdӓ perin vӓhӓn, ehkei enӓӓ edes mahdollisuutta elӓӓ. Pirkko Peltonen-Rognoni esittelee italialaisten oikeustieteen professori Gustavo Zagrebelskyn ja psykoanalyytikko Massimo Ammanitin näkemyksiä. Näytteet lukee Juha Kulmanen.

talialaiset Gustavo Zagrebelsky, oikeustieteen professori, ja Massimo Ammaniti, psykoanalyytikko, pohtivat miten kӓy yhteiskunnillemme, missӓ ”ikuiset nuoret” eivӓt piittaa huomispӓivӓstӓ.
(- -)

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/24 ... sia-nuoria (audio 14:00)

[Kuutar]

Tekstissä puhuttiin perhe-elämän muutoksista ja oletettiin sen aiheuttaneen nykyisen talousideologian, jossa uskotaan rajattomaan kasvuun. En usko, että tavallisilla ihmisillä on oikeasti kauheasti vaikutusvaltaa tähän talousagendaan. Pikemminkin markkinat ohjaavat kuluttajia, eivätkä kuluttajat markkinoita. Monet eivät myöskään pidä kilpailuyhteiskunnan arvoista ja vaatimuksista, mutta heillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin elää niin kuten vallitsevat normit edellyttävät.
Tekstissä oli tyypillistä länsimaisen markkinatalouden kritiikkiä, ilman että sille esitettiin mitään vaihtoehtoa. Mitä sitten jos vanhemmat sukupolvet alkaisivatkin elää vaatimattomammin tai vanhanaikaisemmin? Mitä se muuttaisi, paitsi että heidän kulutustasonsa ehkä laskisi, niin että kuluisi vähemmän resursseja. Riittäisikö resurssit sitten tulevaisuudessa paremmin, jos nykyiset sukupolvet kuluttaisivat vähemmän? Vastaus on ei, koska silloin talouskasvu hiipuisi. Tämä on markkinatalouden paradoksi.

[Hilppa]

Tekstissä puhuttiin perhe-elämän muutoksista ja oletettiin sen aiheuttaneen nykyisen talousideologian, jossa uskotaan rajattomaan kasvuun. En usko, että tavallisilla ihmisillä on oikeasti kauheasti vaikutusvaltaa tähän talousagendaan. Pikemminkin markkinat ohjaavat kuluttajia, eivätkä kuluttajat markkinoita. Monet eivät myöskään pidä kilpailuyhteiskunnan arvoista ja vaatimuksista, mutta heillä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin elää niin kuten vallitsevat normit edellyttävät.

Tekstissä oli tyypillistä länsimaisen markkinatalouden kritiikkiä, ilman että sille esitettiin mitään vaihtoehtoa. Mitä sitten jos vanhemmat sukupolvet alkaisivatkin elää vaatimattomammin tai vanhanaikaisemmin? Mitä se muuttaisi, paitsi että heidän kulutustasonsa ehkä laskisi, niin että kuluisi vähemmän resursseja. Riittäisikö resurssit sitten tulevaisuudessa paremmin, jos nykyiset sukupolvet kuluttaisivat vähemmän? Vastaus on ei, koska silloin talouskasvu hiipuisi. Tämä on markkinatalouden paradoksi.

I) Rajaton jatkuva kasvu on sula mahdottomuus ja siksipä aina välillä on taloudellisen taantuman aikoja. Mutta osin myös siksi, että rikastumisen mahdollisuutta ei olisi eikä pörssitoiminta olisi mahdollista, jollei taantumaa järjestettäisi, koska se hyödyttää joitakuita, koska taantuman aikana talouden kuviot järjestyvät uudelleen ja joillakin on mahdollisuus kääriä voittoja (eräänlainen omaisuuksien sattumanvarainen uusjako).

II) Länsimaiselle kapitalismille on kokeiltu vaihtoehtoja, mutta ne on todettu yhtä huonoiksi tai huonommiksi vaihtoehdoiksi. Kommunismi on tavallaan kapitalismin yksi muoto, eräänlainen jatkuvan kasvun talousmalli myös.

III) Artikkelin sisältämä kritiikki kulminoituu jatkuvan rajattoman kasvun ja luonnonvarojen silmittömän tuhlailun arvosteluksi, mikä ei ole ennenkuulumaton ajatus, mutta yhä enenevässä määrin esitetty.

IV) Artikkeli ei etsi varsinaisesti uutta järjestelmää, vaan pyrkii vain jonkin verran hillitsemään nykyistä järjestelmää hienovaraisesti. Tuon kaltaisia muutosmenetelmiä, kuten hitaampaa kuluttamista, vähempää kuluttamista, mietitään kuumeisesti muutoinkin kuin näiden artikkelin esiintuoman kahden herran toimesta. Lähes kaikkien tuotantomenetelmien kehittämiseen kuuluu ympäristövaikutusten seuranta ja usein myös minimointi. Ongelma on lähinnä siinä, että ihmiset haluavat koko ajan kaikkea uutta ja erilaista, vaikka eivät tarvitsisikaan. Ja jos/kun heillä on rahaa ostaa uutta, he ostavat. Siksi muutosten pitäisi lähteä ruohonjuuritasolta, ihmisistä ja perheistä. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että he tulevat toimeen aivan hyvin vähemmälläkin.

[Kuutar]

Minä en usko tuon artikkelin väitteeseen. Milloin ihmiset sitten eivät olisi eläneet tässä ja nyt? Väitän myös, että ihmiset ajattelevat nykyään tulevaisuutta oikeasti enemmän kuin ennen, koska siihen on mahdollisuus. Vanhemmat ikäpolvet säästävät lapsilleen ja ihmiset ottavat eläkevakuutuksia.

[Psykopatologia]

Aika-perspektiiviä tuöisi täsmentää; "ennen"?

[Kuutar]

Aika-perspektiiviä tuöisi täsmentää; "ennen"?

Köyhempinä aikoina, kun jutussa kaiketi kritisoitiin kulutusyhteiskuntaa.

[Psykopatologia]

Köyhempinä aikoina, kun jutussa kaiketi kritisoitiin kulutusyhteiskuntaa.
Siis milloin vuosilukuina (ja missä).

[Psykopatologia]

Mielestäni kulutusyhteiskunnan aika alkoi Suomessa n. vuodesta 1975. Tuolloin yleinen sosiaaliturva oli jo tuntuvan hyvä, ja velaksi elämisen systeemit olivat jo kehittyneet (ensin ostettiin osamaksulla, sitten korteilla). Kulutusyhteiskunnan aikana syntyneet tulivat itse kulutus-ikäään vuosituhannen vaihteen tienoilla. Nämä nuoret - nykyään usein jo keski-ikäisiä - ajattelevat elävänsä loppuun saakka yhteiskunnan tuella. Hieman vanhemmat voivat ottaa erilaisia vakuutuksia yms., mutta he ajattelevat vain omaa tulevaisuuttaan, ei kansan tulevaisuutta laajemmin.

[Hilppa]

Mielestäni kulutusyhteiskunta ei alkanut ainakaan heti noissa merkeissä, miten Psykopatologia kuvaa. Tai ainakaan leimallisinta ei ollut sosiaaliturvan kaikkivoipainen mahdollistamisvoima. Vahvasti 60- ja vielä myös 70-luvulla sosiaaliturvan vastaanottaminen oli häpeällisen leiman saamista.

Kulutustottumusten muutos, sisävessa, juokseva lämmin ja kylmä vesi, Mallorcan matkat, Kanariansaaret, Keihäsmatkat, Pizza, hampurilaiset, "auringonotto" (palvonta), pakastin, ym. seikat mahdollistuivat lähes kaikille, mutta niitä ei maksettu sossun rahoilla vaan tekemällä työtä ja säästämällä. Sitten tuli amerikkalainen velaksi elämisen malli. Myöhemmin velkavankeus elämäntapana. Mutta ei tuolloinkaan keskiluokkainen sossun turvin elänyt eikä elä nytkään vaan orjana työnantajalleen ja pankilleen ja saadakseen ostaa yhä enemmän kulutushyödykkeitä. Tuo elämäntapa kustannetaan vaikka velaksi, mikä mahdollistaa nykyisen talouden perustan. Pankithan elävät sillä, että osa porukasta on pankkien orjia.

[Mirri]

Minä taas ajattelen, että 'köyhän yhteiskunnan' aika loppui joskus 70-luvun puolivälissä, koska sosiaaliturva oli silloin saatu kohdalleen, mutta 'kulutusyhteiskunta' ponkaisi vauhtiin 80-luvun hyvinä vuosina, jolloin sosiaaliturvaakin parannettiin entisestään. 80-luvulla sosiaaliturvaa kaikkinensa nostettiin liian korkealle; tarveharkintaa kavennettiin ja subjektiivisia oikeuksia lisättiin...

Sen uskon, että vuoden 1980 molemmin puolin syntyneet ihmiset voivat olla jämähtäneitä 'ikuisiksi nuoriksi', jotka ovat tottuneet saamaan kaiken tarvitsemansa ja paljon ylikin ilman mitään ponnisteluja. Toisaalta juuri 80-luku oli lapsiperheiden kannalta ihanteellista aikaa, koska palvelut toimivat ja yhteiskunnan tukiverkko kannatteli. Oli vanhempien käsissä se, kasvatetaanko lapset 'pohjattomasti vaativiksi kuiluiksi' ja 'ikuisiksi lapsiksi/nuoriksi' vai kasvatetaanko jotenkin muuten.

[Rane]

Ei pidä unohtaa 90-luvun lamaa, jonka saivat kokea myös 80-luvulla syntyneet nuoret, tai ainakin osa heistä.

[Hilppa]

Ei pidä unohtaa 90-luvun lamaa, jonka saivat kokea myös 80-luvulla syntyneet nuoret, tai ainakin osa heistä.

Muistan jonkin tutkimuksen tehdyn 90-luvun laman vaikutuksista erityisesti tuolloin lapsina ja nuorina olleisiin ja heidän myöhempiä vaiheita tarkastellun. Oli erityisesti yksi ikävuosiluokka, joka kärsi pahinten, mutta muilla ikävuosiluokilla ei havaittu kovin merkittäviä ongelmia. Valitettavasti en löytänyt tuota tutkimusta.

[trisse]

Naurattavia tuollaiset tutkimukset. Minulla on esim. 83 syntynyt kaveri jolla on kaksi nuorempaa veljeä (n. 85 ja 86?). Vanhemmat menivät konkurssiin ja olivat sosiaalihuollon asiakkaina pitkään. Tyttö laitettiin asumaan sossujen toimesta yksin jo 16-vuotiaana kun ei löytynyt muka tarpeeksi isoa asuntoa koko perheelle. Kyllä perheen ongelmat heijastuivat kaikkiin kolmeen lapseen vaikken noita veljiä ole koskaan nähnytkään.

[Kuutar]

Ei pidä unohtaa 90-luvun lamaa, jonka saivat kokea myös 80-luvulla syntyneet nuoret, tai ainakin osa heistä.

Muistan jonkin tutkimuksen tehdyn 90-luvun laman vaikutuksista erityisesti tuolloin lapsina ja nuorina olleisiin ja heidän myöhempiä vaiheita tarkastellun. Oli erityisesti yksi ikävuosiluokka, joka kärsi pahinten, mutta muilla ikävuosiluokilla ei havaittu kovin merkittäviä ongelmia. Valitettavasti en löytänyt tuota tutkimusta.

Olisiko ollut 1987 syntyneet, joilla esiintyi THL:n mukaan paljon mielenterveydenongelmia?

[Mirri]

1990-luvun lama oli joillekin ihmisille suuri tragedia ja toisia se ei koskettanut juuri mitenkään tai korkeintaan epävarmuutena ja työpaikan menettämisen pelkona. Yhteiskunnallisia etuuksia kavennettiin melkoisen maltillisesti verrattuna nykyisyyteen; se vain, että 90-luvun leikkaukset eivät olleet tilapäisiä vaan jäivät pysyviksi. Niistä sitten on leikelty lisää...

Omasta elämästäni lasten kanssa laman kiemuroiden keskellä muistan sen, että yksi leikkausten kohde olivat erityislapset erityisine tukineen. Tavalliset koululaiset eivät kouluissa kärsineet lamasta, mutta erityislapsia kunnat pompottelivat mikä mitenkin; kustannuksia karsittiin sieltä mistä se oli helpointa ja huomaamattominta tehdä. Niinpä huokailin helpotuksesta, etten joutunut näkemään 90-lukua kehitysvammaisen lapsen äitinä - säästyttiin leikkauksilta molemmat, lapseni ja minä. Sivusta vain seurailin miten ahtaalle erityislapsiperheitä pantiin esimerkiksi koulunkäyntiavustajakysymyksissä ja vaikka missä muissa asioissa. Eivätkä silloin menetetyt etuudet tulleet takaisin, menetykset jäivät pysyviksi ja niiden päälle on tehty lisää leikkauksia.

Niin, että mielestäni silloinen lama ei ole verrattavissa nykyisyyteen, jolloin kunnat ovat tosissaan tiukilla ja esimerkiksi kouluissa säästetään kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Nykyinen kurimus koskettaa kaikkia tavalla tai toisella, ja harvassa ovat ne jotka eivät jollakin lailla tunne nahoissaan yhteiskunnan rahahanojen hidasta sulkeutumista.

[Hilppa]

Kurimus ei mielestäni varsinaisesti kuulu tämän keskustelun ytimeen, kun puhutaan massiivisesta luonnonvarojen tuhlaamisesta, sen ilmentymistä, kuten shoppailukulttuurista, ikuisista nuorista sekä heidän ikuisiksi nuoriksi taantuneista vanhemmistaan. Mielestäni ytimen muodostavat tietyt yhteiskunnalliset muutokset, jotka ovat houkuttaneet ihmisiä muokkaamaan elämäntapojaan kulutuskeskeisemmiksi. Talousajattelun esittäminen omana aiheenaan, joka valtaa suurimman osan asiapainotteisen tiedonvälityksen kapasiteetista, lisää kulutuskeskeisyyttä. Taloudelle (kansantalous, markkinatalous) annetaan suuri painoarvo, millä on kuitenkin vain abstrakti käsitearvo eikä konkreettista vaikuttamisen mahdollisuutta.

[Mirri]

Aloitusviestin artikkelissa puhutaan muistakin asioista kuin luonnonvarojen tuhlaamisesta. Silti, vaikka sinun mielestäsi koko artikkelin ydin kulminoituu juuri siihen; luonnonvaroihin.

Ei 'ikuisena nuorena' pysytteleminen tarkoita ainoastaan holtitonta luonnon resurssien tuhlailua. se asia artikkelissakin käy ilmi. Joten miksi typistää artikkelin ajatukset ja niiden synnyttämä keskustelu pelkkiin luonnonvaroihin?

[Hilppa]

Koko artikkeli kulminoituu kuluttamiseen, kypsymättömyyteen, itsekkyyteen ja muihin lapseksi taantumisen tai muun lapsenomaisuuden ilmentymiin.

[Mirri]

Mielestäni kulutusyhteiskunta ei alkanut ainakaan heti noissa merkeissä, miten Psykopatologia kuvaa. Tai ainakaan leimallisinta ei ollut sosiaaliturvan kaikkivoipainen mahdollistamisvoima. Vahvasti 60- ja vielä myös 70-luvulla sosiaaliturvan vastaanottaminen oli häpeällisen leiman saamista.

Kulutustottumusten muutos, sisävessa, juokseva lämmin ja kylmä vesi, Mallorcan matkat, Kanariansaaret, Keihäsmatkat, Pizza, hampurilaiset, "auringonotto" (palvonta), pakastin, ym. seikat mahdollistuivat lähes kaikille, mutta niitä ei maksettu sossun rahoilla vaan tekemällä työtä ja säästämällä. Sitten tuli amerikkalainen velaksi elämisen malli. Myöhemmin velkavankeus elämäntapana. Mutta ei tuolloinkaan keskiluokkainen sossun turvin elänyt eikä elä nytkään vaan orjana työnantajalleen ja pankilleen ja saadakseen ostaa yhä enemmän kulutushyödykkeitä. Tuo elämäntapa kustannetaan vaikka velaksi, mikä mahdollistaa nykyisen talouden perustan. Pankithan elävät sillä, että osa porukasta on pankkien orjia.

Sitä ihmettelen, että jos kulutusta vähennetään, niin mitä työtä ihmisille jää tehtäväksi kun nykyisinkin työstä on pulaa. Miten tehdään työtä ja säästetään, jos ei ole kulutusta, joka työllistää? Mitä vähemmän ihmiset kuluttavat sitä vähemmän on töitä tarjolla ja sitä suurempi tarve sosiaaliturvalle.

Sodat ovat siitä 'mukavia', että ne panevat kaiken matalaksi, jolloin ihmisillä taas on työtä ja kulutuskin voidaan aloittaa alusta, ihan perustarpeista - vaikkapa talojen korjaamisella ja viemäriverkoston rakentamisella. Mikään ei taida olla sotaa tehokkaampi työllistäjä, koska silloin tulee pulaa kaikesta ja tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät hiki hatussa töitä yhteisön perustarpeiden tyydyttämisen eteen.

[Kuutar]

Mirri tiivisti pariin lauseeseen sen, mitä itsekin mietin. Tosiaan, miten työtä voisi riittää, jos ei ole kulutusta? Jos kulutus merkittävästi vähenee, silloin markkinatalouteen perustuva yhteiskunta romahtaa. Sitten valtion resursseja on vähemmän, myös niihin tärkeisiin menoihin, kuten julkisten palvelujen ylläpitämiseen.