Mirri kirjoitti:Hilppa, mukavaa, että korjasit viestisi alkua. Korjauksesi huomattuani jätin provosoituneen vastauksen kirjoittamatta, se kävi tarpeettomaksi. Hyvä niin.
Niin miksi Mirri sinun mielestäsi kiusatun pitäisi väistyä kokonaan palstalta ja kiusaaja saisi jatkaa, kuten ennenkin? Nykykäsityksen mukaan kiusaamisen dynamiikka ei niinkään riipu kiusatun toiminnasta, koska kiusaaja kiusaa omista lähtökohdistaan ja kypsymättömyyttään.
Aiheeseen liittyen. Muistan elävästi oman historiani koulukiusattuna. Minä vaihdoin koulua ja samaan luokkaan tilalleni tuli lapsuudenystäväni samasta asuintalostamme. Kiusaajani ryhtyivät välittömästi kiusaamaan ystävääni ja hän joutui vaihtamaan takaisin samalle luokalle, jolta oli vaihtanut entiselle luokalleni. Noin se yleensä on mennyt. Mutta nykyisin enää ei kehoteta kiusattua vaihtamaan vaan kiusaajille vaaditaan vastuunottoa, eikä heitä enää pitäisi pelätä ja varoa liikaa syyllistämästä. (Viite psykiatrian erikoislääkärin Juha Lehden artikkeli HS).
Alla Juha Lehden artikkeli, siltä varalta, että et ole sitä vielä lukenut:
http://psykopatologia.keskustelu.info/viewtopic.php?f=8&t=12772&hilit=Juha+Lehti#p181968
UUTISET PÄÄKIRJOITUS
VIERASKYNÄ
Koulukiusaamiseen on puututtava lujalla kädellä
11.8.2014 1:59
Helsingin Sanomat
Juha Lehti
Vieraskynä-palstalla julkaistaan asiantuntijakirjoituksia. Noin 4 300 merkin mittaisia tekstejä voi tarjota osoitteeseen hs.artikkeli@hs.fi. Toimitus editoi julkaistavat artikkelit.
Sovitteleva ja syyllistämätön ilmapiiri ei ole mahdollinen, jos kiusaajan käyttäytymistä todella halutaan muuttaa.
Tuhansille lapsille ja nuorille koulun alkaminen elokuussa ei tarkoita luokkatovereiden riemukasta jälleennäkemistä ja oppimisen ihanuutta, vaan heille koittaa paluu epätoivoiseen painajaiseen. Heille koulupäivä tarkoittaa toistuvan henkisen tai fyysisen kouluväkivallan uhriksi joutumista – nälvimistä ja haukkumista, naureskelua ja supattelua, eristämistä ja uhkailua, tönimistä ja pahoinpitelyjäkin.
Heille toistetaan kymmeniä tai satoja kertoja, että he ovat tyhmiä, rumia ja huonoja. Mitä tahansa he sanovat tai jättävät sanomatta, se on aina kiusaajien mielestä tyhmää. Mitä tahansa heillä on päällään, se on aina kiusaajien mielestä rumaa. Mitä tahansa he tekevät tai jättävät tekemättä, se on kiusaajille uusi syy sivaltaa.
Arviolta 15 prosenttia suomalaisista koululaisista joutuu kouluväkivallan uhriksi. Uhrien psyykkinen oireilu on tavallista, mutta kouluväkivallan haitat eivät rajoitu nuoruuteen. Hyvin monen nuoren aikuisen maailmassa kouluväkivallan aiheuttamat kärsimykset jatkuvat väkivallan jo tauottua. Kun ihminen joutuu tarkkailemaan ympäristöään vuosia erilaisten uhkien pelossa, jännitys ja ahdistus eivät enää poistukaan, vaikka uhkat poistuvatkin.
Pahasti rusikoitu tai kokonaan tuhottu itsetunto ei eheydy helposti, vaikka sen tuhoajat eivät ole enää näköpiirissä. Nuori aikuinen joutuu tavalla tai toisella päättämään, tuleeko hänestä aktiivinen osa yhteiskuntaa vai jättäytyykö hän mieluummin sivustakatsojaksi. On helppo ymmärtää, mihin suuntaan kouluväkiväkivallan uhriksi joutuminen tuota valintaa siirtää.
Kidutus on tahallista voimakkaan henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttamista toiselle tarkoituksena pelotella, syrjiä, pakottaa johonkin, rangaista, saada tietoja tai tunnustus tai tyydyttää kiduttajan sadistiset tarpeet. Tämän määritelmän mukaan suomalaisissa peruskouluissa kidutetaan tuhansia lapsia heidän täyttäessään oppivelvollisuuttaan. He kantavat seurauksia mukanaan vuosikymmeniä.
On olemassa hyvää kansainvälistä tutkimustietoa siitä, että tehokas välituntivalvonta, kunnon koulukuri sekä väkivallan tekijän vanhempien mukanaolo ojentamisprosessissa ovat hyviä keinoja kouluväkivallan vastustamisessa. Monien koulujen kiusaamisen vastaiset toimet ovat tätä tietoa vasten riittämättömiä.
Kouluväkivallan tunnistaminen perustuu kouluissa enemmän oppilaiden ja heidän vanhempiensa raportointiin kuin monen aikuisen yhtäaikaiseen aktiiviseen välitunti- ja muuhun valvontaan.
Toinen keskeinen epäkohta on se asenne, jolla kouluväkivaltaan puututaan. Ongelma pyritään ratkomaan sopuisasti neuvotellen, pahoittamatta kenenkään mieltä. Ollaan neutraaleja eikä asetuta kenenkään puolelle, tyyliin "ei tehdä tästä nyt numeroa".
Kuitenkin, kun lapsi kokee jotain, joka vastaa kidutusta, ja hänen mielenterveytensä on uhattuna vuosikymmeniksi eteenpäin, siitä nimenomaan pitää tehdä iso numero.
Kouluväkivallan tekijä saa toisten vahingoittamisesta valtaa, kunnioitusta sekä hallinnan- ja turvallisuudentunnetta. Hän on saattanut janota noita tunteita pitkään. Vain jos kouluväkivallan todennäköiset haitat ovat tekijälle selvästi suuremmat kuin todennäköiset edut, hän on valmis lopettamaan väkivallan. Se tarkoittaa usein sellaisia tunteita kuin turhautuminen, pelko ja ahdistus. Kiva ja sovitteleva ilmapiiri vailla kenenkään syyllistämistä ei ole mahdollinen, jos tekijän käyttäytymistä todella halutaan muuttaa.
Olen tavannut satoja kouluväkivallan traumatisoimia ihmisiä, mutta en ole tavannut vielä ketään, joka olisi traumatisoitunut selkeän ja määrätietoisen koulukurin vuoksi.
Suomalaislapsella on Suomen lain mukaan oikeus turvalliseen ja terveelliseen kasvuympäristöön. Tätä nykyä tuo oikeus on pelkkä vitsi 15 prosentille koululaisista. Heille koulu on mielenterveyden kannalta vaarallisimpia paikkoja, joihin he ikinä astuvat. Myös osa niistä, jotka seuraavat kidutusta vierestä, tulee kärsimään seurauksia, vaikka väkivalta ei kohdistu suoraan heihin.
Ei väkivallan tekijöidenkään osa aina ole pitkällä aikavälillä hääppöinen. Opittuaan sadistisen käyttäytymismallin he kylvävät kärsimystä omaan elämäänsä ja muiden elämään vuosia tai vuosikymmeniä. Myös heillä on omat oikeutensa – oikeus tulla asianmukaisesti ja johdonmukaisesti ojennetuksi.
Juha Lehti
Kirjoittaja on psykiatrian erikoislääkäri.

