
trisse kirjoitti:Riippuu terapeutista.


trisse kirjoitti:No ei juuri hiljaisuutta rikkonut kuin minä. Yritin keksiä jotain puhuttavaa mutta tulin puhuneeksi samoja ja helposti ikävystyttäviä asioita. Minua olisi pitänyt auttaa antamaan itsestäni enemmän haastavilla kysymyksillä. Pienikin ponnahdus olisi todennäköisesti auttanut. Ehkä tämä ongelma on harvinainen eikä terapeuteille tullut mieleen auttaa. Joyce McDougall kirjoitti aleksityymisistä potilaista jotka ovat hiljaa tai pitkästyttävät terapeutteja. Samaistuin siihen hyvin vaikka näin kirjallisesti olen avautuvampi

Näennäisesti passiivisinkin psykoterapeuttinen toiminta vaatii kuitenkin varsin paljon aktiivista toimintaa terapeutilta. Terapeutti, joka vain on kuuntelevinaan eikä vaivaa päätään, pystyy ajan mittaan tuskin paljoon. Terapeutti joutuu jo kuunnellakseen säilyttämään valppautensa, ajattelemaan ja kuvittelemaan, mieltämään omia tunteitaan, joita alkaa syntyä, ja jatkuvasti mieltämään potilaan elämää ja todellisuutta.
Aluksi työ on rasittavaa siksi, että potilaan elämästä ja todellisuudesta ei terapeutti voi tietää paljoa, vähitellen työ on rasittavaa siksi, että terapeutin on muistettava potilaansa elämästä ja todellisuudesta yhä enemmän ja enemmän kyetäkseen hyvin seuraamaan ja käsittämään, mitä potilas milloinkin tarkoittaa. Passiivisinkin psykoterapeuttinen työ vaatii varsin suurta aktiivisuutta niin terapeutilta kuin myös potilaalta.

.Psykopatologia kirjoitti:Usein naureskellaan sille, että terapia-suhteissa potilas rakastuu tai "rakastuu" terapeuttiin.
Luulen, että ko. rakastuminen pohjaa paljolti siihen, että terapeutti kuuntelee; toisin sanoen
hän on tai tuntuu olevan aidosti kiinnostunut toisesta. Rakastumista stimuloi myös terapeutin
pidättyvyys osallistumasta rakkauden toimiin.
Pari-suhteissa tapahtuu myös rakastumista tai "rakastumista", mikä pohjaa useimmiten eniten
seksiin. Pari-suhteen "luonnollinen" historia on kuitenkin se, että ko. rakkaus näivettyy. Tämä
pohjaa paljolti siihen, että seksi, per se, ei riitä kannattelemaan rakkautta. Toisin sanoen ja
täydentäen: rakastavaiset tai "rakastavaiset" eivät kuuntelee toisiaan eli eivätkä ole kiinnostu-
neita toisistaan persoonallisina subjekteina.
Täten pohjimmaltaan patologinen narsismi on rakkauden tuholainen.
Psykopatologia kirjoitti:Sinäkö maksaisit uudelle terapeutille vaivalloisen nauhojen kuuntelun?
saara kirjoitti:(SADE) Eihän narsisti voi rakastaa sen enempää itseään kuin toistakaan.
Olen tästä eri mieltä. Narsisti voi ja useimmiten rakastaakin itseään yli kaiken,
muttei osaa itsekkyydessään antaa toiselle mitään. Se mitä hän saattaa kutsua
"rakkaudeksi" on ainoastaan oman edun tavoittelua, itserakkautta. Avioliitossa
narsisti on lipevä hyväksikäyttäjä joka tilaisuuden tullen muuttuu hirviöksi
puolisoaan kohtaan.
Psykopatologia kirjoitti:saara kirjoitti:(SADE) Eihän narsisti voi rakastaa sen enempää itseään kuin toistakaan.
Olen tästä eri mieltä. Narsisti voi ja useimmiten rakastaakin itseään yli kaiken,
muttei osaa itsekkyydessään antaa toiselle mitään. Se mitä hän saattaa kutsua
"rakkaudeksi" on ainoastaan oman edun tavoittelua, itserakkautta. Avioliitossa
narsisti on lipevä hyväksikäyttäjä joka tilaisuuden tullen muuttuu hirviöksi
puolisoaan kohtaan.
(Patologisesti) narsisti(nen), sellainen, jolla (varsinkin primmari)narsismi on heikko
ja joka pyrkii sekundaari-narsistiseen kompensaatioon vahvistaakseen primaaria
narsismiaan.
Täten narsistisen kyky rakastaa itseään on puutteellinen.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa