Riittävän rasittava liikunta

Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja SADE » 19.07.2014 18:03

Psykopatologia kirjoitti:
Hermes kirjoitti:Minulle oli ehkä tärkeintä luoda sellainen säännöllinen tapa, että esimerkiksi kun tulen töistä kotiin,
niin lähden heti kävelemään pienelle kävelylle metsään. Toiston kautta siitä tuli oikea "tapa", eikä
sinne kävelylle meneminen enää tuntunutkaan ikävältä. Vähitellen aloin joskus juostakin siellä ihan
sen vuoksi, että se tuntui mukavalta. En kuitenkaan itse edes pidä välttämättä esimerkiksi kovempaa
juoksemista minulle terveellisenä kuin ehkä kerran viikossa. Kävely on melkein aina tervellistä, jos
sitä voi tehdä, mutta liiallinen juokseminen ja "itsensä rääkkääminen" voi olla myös haitallista
erilaisilla tavoilla erilaisille ihmisille.

Hyviä prinsiippejä! Jatkan tästä.

Minusta liikunnassa tulisi erottaa kaksi asiaa: 1 kunnon kohottaminen ja 2 terveyden ylläpitäminen.

1 Usein suositellaan tehokasta liikuntaa esimerkiksi 2 - 3 kertaa viikossa 1 - 1½ tunnin ajan.
Mutta on huomattava, että tehokkaassakaan liikunnassa syke ei k o k o ajan ole tuntuvan korkealla,
esimerkiksi 140 - 160. Se voi olla esimerkiksi 60 % ajan tuolla tasolla; muuten (20 %) 120 - 140 ja
(20 %) 160 - 180.

2 Elokuvassa "Paluu tulevaisuuteen" lännen miehet ihmettelivät kapakassa Foxin lenkkareita.
Hän selitti, että hän juoksee niillä. Äijät naureskelivat, että kuka nyt huvikseen juoksisi!
- Nykyihmisen ei tarvitse liikkua samalla tavalla kuin antiikkisten ihmisten, jotka päivittäisten
askarten ja pyllistelyjen kautta hoitivat myös ruumistaan. Jos varsinaisesta kunnon kohottamisesta
ei ole kyse, voisi päivittäinen reipas kävelykin - "luonnollisia" reittejä - riittää. Esimerkiksi kauppaan
voi mennä myös kiertotietä, ja portaat voi kävellä tissinkäytön sijaan yms.

Pulssin ei ole hyvä olla kokoajan korkealla, mutta on hyvä rasittaa itseään säännöllisesti niin, että on huippusyke päällä. Niin siis jos on kutakuinkin fyysisesti terve ihminen ja varsinkin jos tavoitteena on saada kunto kohoamaan.
SADE
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.07.2014 18:06

Nuorempana vedin Meikussa puru-ratalenkkiä tietyllä nopeudella
ja sitten levossa katsoin, kuinka kauan sykkeen palautuminen
100:an kesti. Näin saatoin seurata kunnon kohoamista.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.07.2014 18:34

En ole eläessäni käynyt kuntosalilla, en kävellyt, juossut tai pyöräillyt kuntoillakseni.
Huvikseni voin uida, mutta silloinkaan en ui matkaa vaan lähinnä polskuttelen ja sukeltelen.

En ole koskaan saanut tai kokenut mistään urheilulajista tai kuntoliikunnasta nautintoa tai hyvää oloa.
Minulta varmaan kokonaan puuttuu (uskontogeenin lisäksi) joku liikunta- ja urheilugeeni.

Näillä spekseillä saatan siis kuolla kupsahtaa minä päivänä tahansa, mutta olen jo vuosikymmeniä kummastellut, että olen elänyt näin vanhaksi, koska lapsena uskoin, etten elä aikuiseksi, aikuisena raja oli kolmessakympissä - sitten neljässä ja niin edelleen.
Kuitenkin - tässä sitä vain kitkutellaan.

Matonpesu oli tämän päivän hyötyliikuntaa; hiki tuli, muttei siitä pulssi kohonnut.
Kyllästynyt
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja SADE » 19.07.2014 19:04

Kyllästynyt kirjoitti:En ole eläessäni käynyt kuntosalilla, en kävellyt, juossut tai pyöräillyt kuntoillakseni.

Kyllästynyt, hyötyliikunta on paaaljon, paljon parempaa kuin olla tekemättä mitään. Mattojen pesu ja halkojen (tai mitä lautoja ne oli) kantaminenhan on varmasti aika uuvuttavaa.
Itselläni jää valitettavasti hyötyliikunta vähiin niin siksi yritän vähän aktiivisemmin liikkua muulla tavoin ja toiseksi estääkseni pään sekoamisen :D Liikunta on ehdottomasti parasta mielenterveydenhoitoa itselleni ja sen pitää olla todella raskasta ja hikistä, jotta tehoaa, mutta kuka mitenkin.

Käsittääkseni tätä huippusykkeen laskemista malliin 220-ikä ei ihan kauheasti suositella enää, koska se on vain vähän suuntaa antava eikä ota huomioon erilaisia yksilöllisiä juttuja (sairauksia, lääkityksiä jne).

PPP on hyvä nyrkkisääntö liikkuessa (pitää pystyä puhumaan).
SADE
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja santra » 19.07.2014 19:37

SADE kirjoitti:

Näillä mennään vaikkei koskaan olla mitään huippuliikuntaa harrastettukaan. Koiran kanssa tuli liikuttua paljonkin säällä kuin säällä. Se tuntui mukavalta ja piti kuntoa yllä. Nykyisin on aktiiviliikunta rajoittunut , koska ei ole "mitään syytä" mennä lenkille. ellei itse halua. Itseäni en halua "rääkätä", menen kyllä sauvakävelylle ym . vapaaehtoisesti, sään salliessa. Täysin liikkumatta on pysty olemaan.
santra
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja santra » 19.07.2014 19:43

Nyt vasta huomasin PP. maininnan:"voi mennä myös kiertotietä, ja portaat voi kävellä tissinkäytön sijaan yms." Erittäin varteenotettava neuvo, tissiäkin pitää käyttää säästellen :lol: :lol: :roll:
santra
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 19.07.2014 20:14

Painonnosto voisi olla minun lajini. Sitä olen tänäänkin harjoitellut (hemmetin raskaan laiturin kampeamista, nostamista ja vetämistä paikalleen).
Kesto n. 1 h.
Sykekin nousi, mutta se ei johtunut rasituksesta vaan toisista nostajista.
Kyllästynyt
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 20.07.2014 06:02

trisse kirjoitti:lepaa mielummin lomalla niin jaksat sitten toissa.

Ei tämä mikään vapaaehtoinen valinta ole.
Kyllästynyt
 
Re: Riittävän rasittava liikunta

ViestiKirjoittaja SADE » 20.07.2014 13:45

Kyllästynyt kirjoitti:Painonnosto voisi olla minun lajini. Sitä olen tänäänkin harjoitellut (hemmetin raskaan laiturin kampeamista, nostamista ja vetämistä paikalleen).
Kesto n. 1 h.
Sykekin nousi, mutta se ei johtunut rasituksesta vaan toisista nostajista.

Pääasia, että syke nousi!

Intervalli-treenaaminen on tosi ideaalista, varsinkin jos on huono kunto ja vaikea päästä alkuun treenaamisessa. Tavoitteeksi voi ottaa aluksi esim. että pari kolme kertaa viikossa tekee 15 min kävelylenkin. Aloittaa lenkin muutaman minuutin kävelyllä normaalilla kävelyvauhdilla, tämän jälkeen kävelee lujaa minuutin (niin että pulssi nousee), tämän jälkeen taas normaalia kävelyvauhtia minuutti, lujaa kävelyä minuutti jne. kunnes 15 min on täynnä. On hyvin kuntoa kohottavaa touhua.
Hiljalleen kun kunto on noussut voi vaikka nämä "lujaa kävely minuutit" vaihtaa juoksuun.

Itse treenaan tällä hetkellä just intervallia, mutta kylläkin "juoksukoneessa" mikä sinänsä on tylsää kun ei pääse eteenpäin eikä näe kauniita maisemia.
SADE
 
Edellinen

Paluu Yleistä ja ajankohtaista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa