joku kirjoitti:Pitäiskö tukirahoilla elävien koko ikänsä saada elää niin suojattua elämää ettei mikään asia voi mennä persiilleen?
Työläinenkin voi joutua sellaiseen tilanteeseen, että joutuu konkurssiin. Sitten on konkurssissa, sillä siisti.
Wikipedia kirjoitti:Suomessa ei ole mahdollisuutta vapautua veloistaan henkilökohtaisen konkurssin kautta, vaan ylivelkaantuneelle henkilölle laaditaan ohjelma velkojen maksamiseksi eli tehdään yksityishenkilön velkajärjestely. Tavallisesti osa ylivelkaantuneen henkilön palkasta menee suoraan ulosottoon.
Henkilökohtaista velkavastuuta selvittäneen Pauliine Koskelon mielestä Suomen lainsäädännöstä ei puutu henkilökohtaisen konkurssin mahdollisuutta. Vuodesta 1868 voimassa ollut konkurssisääntö on koko ajan mahdollistanut luonnollisen henkilön konkurssin. Samoin tekee vuoden 2004 konkurssilaki (120/2004). Kysymys on konkurssin oikeusvaikutuksista ja jäännösvelkavastuusta eli ennen konkurssia syntyneistä veloista, joille ei tule suoritusta (maksua tai kuittausta) konkurssimenettelyn kautta.[3]
Veloista vapauttavan henkilökohtaisen konkurssin mahdollistavan lainsäädännön säätämisestä Suomeen keskusteltiin eduskunnassa 2009. Oikeusministeri Tuija Braxin vastauksessa edustaja Toimi Kankaanniemen kirjalliseen kysymykseen (KK 201/2009) todetaan, että asiasta on 2000-luvulla tehty useita selvityksiä, mutta asiaan liittyy vaikeita ongelmia. Kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää, ettei henkilökohtainen konkurssi koske ainoastaan velkaisia yrittäjiä, vaan kaikkia kansalaisia. Se taas todennäköisesti vaikuttaisi rahoituksen hintaan ja ehtoihin, jolla olisi haitallisia seurauksia esimerkiksi yritystoimintaa aloitettaessa. Lisäksi yrittäjä joutuu yleensä velkaa ottaessaan antamaan omaisuuttaan pantiksi, jolloin velkoja saa ottaa saatavansa pantista. Sellaista maksukyvyttömyysjärjestelmää tuskin tullaan säätämään, joka vapauttaisi panttivastuusta.[4]
Muita vaikeita henkilökohtaiseen konkurssiin liittyviä kysymyksiä ovat:[4]
mitkä ovat sen edellytykset eli asetettavat ehdot
voidaanko tällainen konkurssimenettely suorittaa useamman kerran
koskeeko menettely myös yksityishenkilön saatavia kuten elatusapuvelkaa
kuka vastaa konkurssin kustannuksista.
Vaikea kysymys on se, voidaanko hyväksyä järjestelmä, jonka avulla velallinen vapautuu veloistaan käyttämättä konkurssin jälkeisiä tulojaan velkojiensa hyväksi. Yleensä konkurssivelallisella ei ole paljoakaan muuta kuin panttina olevaa omaisuutta. Henkilökohtaisessa konkurssissa etuoikeudettomat velkojat menettäisivät saatavansa kokonaan silloinkin, kun velallinen ansaitsee hyvin konkurssin jälkeen tai saisi vaikka perinnön.[4] Velkajärjestelyprosessin parantamisesta keskusteltiin myös eduskunnan kyselytunnilla, jossa velkajärjestely katsottiin henkilökohtaista konkurssia paremmaksi ratkaisuksi.[5]
Hilppa kirjoitti:Lakia henkilökohtaisesta konkurssista Suomessa ei ole, mutta velkajärjestely joiltain osin muistuttaa henkilökohtaista konkurssia.


joku kirjoitti:No minä en osaa edes kuvitellakaan, että ihmisen tilanne menisi huonompaan suuntaan jos tekisi töitä.
Kahvi kirjoitti:Tiedän tilanteen, jossa ansiosidonnainen on suurempi kuin ns "hanttihommista" maksettava palkka.

Valkosiipi kirjoitti:Olin raksapuolella työvoimaneuvojana joskus vuoden...
Osittain tuon keikan antamalla kokemuksella suhtaudun sosiaaliturvan vastikkeellisuuteen
melkeinpä intohimolla.
Valkosiipi kirjoitti:Kun ansiosidonnainen loppuu, sitten kannattaa etsiä työpaikka,
joka kumma kyllä usein löytyy nopeasti.
Olin raksapuolella työvoimaneuvojana joskus vuoden...
Osittain tuon keikan antamalla kokemuksella suhtaudun sosiaaliturvan vastikkeellisuuteen
melkeinpä intohimolla.
Valkosiipi: Luultavasti monet työttömät menevät jatkossa ihan sovinolla työhön hakalienkin kulkuyhteyksien päähän tai muuttavat paikkakuntaa,
jos vaihtoehtona palkkatyölle on puoli-ilmainen työ tai koulutus korvausten vastikkeena.
Ykkösaamu la 11.1.2014
Wahlroos sanoo, että talouden ydin on vientikauppa, so. tuottava työ.
____________
Täten sosiaaliturva tulisi muuttaa työpaikoiksi.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa