This little fish

[Golden flower]

^^Mielikuvat eivät olekaan todellisuutta, ja ympäröivä todellisuus on pitkälti vähintään/enintään subjektiivinen kokemus todellisuudesta. Määritelmiä tai teorioita todellisuudesta tai sen tueksi voi toki kyhäillä, mutta voiko todellisuutta selittää ja miksi edes pitäisi? Onko todellisuudesta olemassa jonkinlainen virallinen määritelmä? Kumman todellisuudentaju on enemmän vääristynyt, sen, joka kuvittelee psytyvänsä määrittelemään todellisuutta vai sen, joka ymmärtää, ettei todellisuutta voi määritellä?

[Psykopatologia]

Muut meren eliöt eivät osaa antaa pikku kalalle oikeaa vastausta,
sillä heiltähän puuttuu em. helikopteri-perspektiivi eli vastaukseen
tarvittava viisaus. Muut eliöt saattavat ajatella, että kala kysyy
typeriä.
___________________________________________________
Anki: Pieni lintu (1965)
http://www.youtube.com/watch?v=Pc5v3cb83oE (2:01)
___________________________________________________

Aikuisen on helppo mieltää markkinapallon toiminta, sillä pallossa
on kuminauha kiinni. Omena putoaa maata kohti, ja sitä pidetään
itsestään selvyytenä, mikä on kuitenkin outoa, sillä eihän omenan
ja maan välillä ole mitään narua tai kuminauhaa, joka selittäisi
"vedon". - Oikea selityshän on tietenkin, että kivi haluaa pudota
maahan.

Pieni lapsi on sellainen, joka saattaa jatkuvasti kysellä "typeriä"
jopa niin, että aikuiset väsyvät häneen. Sen sijaan aikuinen
aikuinen ei enää kysele juuri mitään, koska hänelle maailman
selitys on kristallinkirkas.

Parhaimmillaan tiedemies - ikuinen etsijä - on osin lapsen
kaltainen.

[Kahvi]

Vaikea sanoa. Voisi kuvitella, että ammattilainen, jonka ajatukset pyörivät oireissa ja diagnooseissa voisi tulkita normaalejakin juttuja oireina jostain.

Olen havainnut dementikkoja hoitavissa hoitajissa runsaasti virheellisiä tulkintoja. Mummujen fyysiset ongelmat tulkitaan dementiasta johtuviksi ja jäväät ilman hoitoa.

Vasaran omistajalle helposti ongelma kuin ongelma näyttää naulalta.

[Kahvi]

Muut meren eliöt eivät osaa antaa pikku kalalle oikeaa vastausta,
sillä heiltähän puuttuu em. helikopteri-perspektiivi eli vastaukseen
tarvittava viisaus. Muut eliöt saattavat ajatella, että kala kysyy typeriä

Juu eipä tosiaankaan ne muutkaan merenelävät ymmärrä uiskentelevansa suuressa meressä. Eikä pikkufisu myöskään ymmärrä sitä, että kyselee ihan väärilta tahoilta asiaansa - ja mistäpä se ymmärrys hänelle olisi tullutkaan.

[Kahvi]

Parhaimmillaan tiedemies - ikuinen etsijä - on osin lapsen
kaltainen.

Jep. Niinhän se Galileo Galileikin ihan piruuttaan suuntasi kaukoputken tähtitaivaalle - ja tuli sitten tehneeksi aika mullistavia havaintoja.

[Hilppa]

Ajattelin vaan, että merenalainen "perspektiivi" on kutakuinkin samanlainen maanpinnan "perspertiiivin" kanssa (jos taivasta ei oteta lukuuun). Vuoret ovat kutakuinkin samaa kokoluokkaa kuin valtamerten syvänteet.

[Psykopatologia]

Linnuilla on em. helikopteri-perspektiivi, mutta vain vähän älyä.

Hubblen tutkimukset 1920-laajensivat universumin suunnattomaksi.

[Riidankylväjä]

Ihminen voisi kulkea ja kysyä "Missä se suuri avaruus on?"

[Psykopatologia]

Kyllä minulle tämäkin ajatus kyseisestä kertomuksesta tuli. Ja mietin myös 'ei näe metsää puilta' -aspektia.
Kummassakin tapauksessa fisu etsii jotakin enemmän. Ero lienee siinä, missä roolissa todellisuuden osoittaminen on.
Onko tarkoitus kehottaa fisua tyytymään siihen, mitä on, vaiko vain osoittaa, ettei se tunnista todellisuutta.

Todellisuuden tunnistamisena minä tuon käsitän. PIeni ei pysty mieltämään suurta ja koska se on itse pieni on
sillä väärät luulot suuruuden olemuksesta. Että suuruus olisi joku paikka jonka näkee ulkopuolelta suureksi eikä
sellainen jonka koon kartoittaa itse kiertelyllä.

Tulee mieleen jotenkin kuinka kinastelin kerran yhden teekkarin kanssa siitä kuinka valtava ihme elämä on.
Hänestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä kun kemiallisista alkuaineista syntyy automaattisesti sitä ja tätä jne.
Miten tuollaista suuruutta selittää ihmiselle joka ei vaan sitä koe. Selitysten tuollapuolen jos se ei heti aukene
itsestäänselvyytenä.

Älyllistäjä!

Vastaysntynyttä usein ihmetellään pienenä ihmeenä yms. Mutta harva ihmettelee aikuista samalla tavalla.
Kuitenkin kaikki ovat vastaavia vauvoja joskus.

[Golden flower]

Kyllä minulle tämäkin ajatus kyseisestä kertomuksesta tuli. Ja mietin myös 'ei näe metsää puilta' -aspektia.
Kummassakin tapauksessa fisu etsii jotakin enemmän. Ero lienee siinä, missä roolissa todellisuuden osoittaminen on.
Onko tarkoitus kehottaa fisua tyytymään siihen, mitä on, vaiko vain osoittaa, ettei se tunnista todellisuutta.

Miksi kalan pitäisi tyytyä siihen, mitä on, kun se vaihtoehtoisesti voisi olla kiitollinen siitä kaikesta mitä on. Mikä muu voi olla todellista kuin se, mikä on juuri nyt?

[Helmenkalastaja]

Kyllä minulle tämäkin ajatus kyseisestä kertomuksesta tuli. Ja mietin myös 'ei näe metsää puilta' -aspektia.
Kummassakin tapauksessa fisu etsii jotakin enemmän. Ero lienee siinä, missä roolissa todellisuuden osoittaminen on.
Onko tarkoitus kehottaa fisua tyytymään siihen, mitä on, vaiko vain osoittaa, ettei se tunnista todellisuutta.

Miksi kalan pitäisi tyytyä siihen, mitä on, kun se vaihtoehtoisesti voisi olla kiitollinen siitä kaikesta mitä on. Mikä muu voi olla todellista kuin se, mikä on juuri nyt?

No kyllä kai tuolle kyseiselle pikku fisulle kyse olisi tyytymisestä, ainakin aluksi: sehän etsi jotain Suurta.
Jos sinä janoaisit jotain ihmeellistä, jonka uskoisit olevan tavoitettavissasi, ja sinulle kerrottaisiin, että
sinulla on se jo, olisiko sinun ensimmäinen reaktiosi kiitollisuus?

[Psykopatologia]

Bressonin Taskuvarkaassa (1955?) saattoi olla noin:
oli kiitollinen kun löysi rakkauden, joka oli ollut
jo pitkään tässä ja nyt, mutta älysi sen kuitenkin
liian myöhään.

[Helmenkalastaja]

Bressonin Taskuvarkaassa (1955?) saattoi olla noin:
oli kiitollinen kun löysi rakkauden, joka oli ollut
jo pitkään tässä ja nyt, mutta älysi sen kuitenkin
liian myöhään.

Löysikö hän sen itse vai osoitettiinko se hänelle? Siinäkin on vissi ero.

[Psykopatologia]

mins ikke.

[Helmenkalastaja]

mins ikke.

Tyvärr.
Tuon aiemman viestisi perusteella voisi olettaa, että hän tajusi sen itse.
Siinä tapauksessa on mielestäni ihan loogista tuntea kiitollisuutta.
Että on saanut kokea rakkauden.
Jos tieto tulee toisen "antamana", on mielestäni luonnollista tuntea alkuun
pettymystä.

[Golden flower]

Kyllähän se pitää ihan itse tajuta, toinen voi tosiaan vain osoittaa suuntaa. (vrt. Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea. Kiinalainen sanalasku) Ei kannata takertua ensireaktioon, eikä mihinkään muuhunkaan.

Epäilen vahvasti, ettei rakkautta voi myöskään saavuttaa liian myöhään, romanttinen "rakkaus" on sitten asia erikseen.

[Helmenkalastaja]

Kyllähän se pitää ihan itse tajuta, toinen voi tosiaan vain osoittaa suuntaa. (vrt. Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea. Kiinalainen sanalasku) Ei kannata takertua ensireaktioon, eikä mihinkään muuhunkaan.

Epäilen vahvasti, ettei rakkautta voi myöskään saavuttaa liian myöhään, romanttinen "rakkaus" on sitten asia erikseen.

Olenko sanonut, että pitäisi takertua ensi reaktioon? Olen vain sanonut, että ensi reaktio tuskin on kiitollisuus...

[Golden flower]

No, se vähän varmaan riippuu. Uskoisin, että oivallus tulee useimmiten vasta siinä vaiheessa, kun usko on mennyt kaikenlaisiin kuvitteellisiin ihmeellisyyksiin, joten ensireaktiokin voinee olla se kiitollisuus, jos on valmis kuuntelemaan. En tosin usko, että pikkukala edes korvaansa lotkauttaa moisille totuuksille, kuten Bethin postaamassa versiossa tästä viisaudesta käy. Useimmat pikkukalat lienevät kiinnostuneempia omista totuuksistaan.

En siis osaa asettua siihen asemaan, josta kysyit, koska muuttujia on niin paljon, joten vastasin sen takia vaan ympäripyöreästi.