Kirjoittaja Varjolilja » 07.03.2011 15:06
Kyllä mielellään huoneiden sisälämpötila saisi olla ainakin +18 astetta, todella näin. Mutta tulee eteen tilanteita, joissa tuokaan toive ei täyty. Sitten vain koetetaan luovia siinä tilanteessa niillä edellytyksillä eteenpäin kohti parempaa. Jostain syystä vain kaikkeen tottuu, kun ei jaksa toimia riittävästi tilanteen parantamiseksi.
Ei jossain karaistumisessa mitään hienoutta ole, onhan vain olosuhteiden pakosta koettuja tilanteita. Siinä ehkä oma suhteellisuudentaju häviää tai muuttuu niin, että alkaa kokea asioita ja tilanteita eri tavalla kuin muut ja se ehkä tekee minut niin "kummalliseksi", että kun päästän jotain ajatuksiani "julkisuuteen", olen taas jonkin ihmettelyn kohde, vaikka kertomani olisi omasta mielestäni vain "tavallista". Kärsimyksistäni en osaa sanoa mitään, kun en juurikaan muista niistä mitään, paitsi ehkä hetkittäin. Luultavasti eri ihmiset pitävät eri asioita kärsimyksenä. Luultavasti suhtaudun moniin muita kuohuttaviin asioihin aivan rauhallisesti ja neutraalisti tai ihmettelen, mitä kuohuttavaa jossain asiassa oikeastaan on.
Työnteossakaan ei ole mitään hienoa, kun se menee kohtuuttomuuksiin. Joskus olen verrannut itseäni ylivenytettyyn jouseen, jota on vähitellen vedetty yhä pidemmäksi, kunnes se lopulta plörähti kokonaan ulos kuosistaan ja meni pilalle. Ei sellaisessa elämässä ole mitään hienoa tai ihailtavaa. Mutta minulla on varmaan ollut omat syyni, miksi olen käyttäytynyt niin mielettömällä tavalla suhteessa itseeni. Se kaikki on tehnyt minut hyvin tunnottomaksi, myös aivan fyysisesti niin, etten edelleenkään koe kehoani kovinkaan paljon. Mutta koin tässä pienen ihmeen, kun sain pitkästä aikaa itseni hiihtämään. Siinä aloinkin kokea kehoani ja kaikkia tuntemuksia, mitä vain voi kuvitella, janon tunnetta, lämpenemistä, kaikkia lihaksia, paljon muutakin, jota en nyt osaa luetella. Mutta tuo kaikki kesti vain vähän aikaa ja sitten se taas oli poissa, tavoittamattomissani, eikä se toistunut myöhemmin, kun kokeilin sitä uudelleen.