Pahuus

[Lette]

Kansallisteatteri esittää parhaillaan näytelmää Pahuus, joka pohjautuu Jan Guillou’n
ruotsalaisen nykykirjallisuuden klassikkoteokseen.

Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Ruotsiin. Murrosikäinen Erik elää kaksoiselämää.
Hän panee pahan kiertämään ja saa katutappelijan maineensa takia potkut oppikoulusta.
Kotona hän esittää kunnon poikaa ja alistuu sadistisen isänsä hakattavaksi. Äiti seuraa
tapahtumia sivusta. Poistuu, kun isä antaa remmiä pojalle, sen sijaan, että antaisi isälle
palautetta. Äiti ehdottaa Erikin siirtämistä kalliiseen sisäoppilaitokseen, jolla oli hyvä
maine ja jossa opiskeli yläluokan poikia. Tätä varten myytiin kodin arvokkaat taulut.

Erik päätti aloittaa uuden väkivallattoman elämän. Mutta koulu noudatti uutta metodia,
jossa kurinpitovastuu oli annettu oppilaille. Valtaa, paremminkin mielivaltaa, toteutti
fanaattisesti neuvosto, johon kuuluu kolme rikkainta ja röyhkeintä poikaa.

Erik sai kokea jo ensimmäisenä koulupäivänä mielivaltaa. Sisäoppilaitoksessa Erikin huonetoveri
Pierre osoittautuu sentään mukavaksi, mutta pahiksia myötäileväksi kaveriksi. Kipinä ystävyyteen
oli silti olemassa.

Neuvosto käytti raakaa fyysistä väkivaltaa kurinpitokeinona. Erik tajusi, että ei kannata
vastata väkivaltaan väkivallalla. Pahuus voitetaan vain vaatimalla perusteita ja herättämällä
kiusaajissa vielä suurempaa pelkoa. Pelottomuus, rauhallisuus ja passiivinen vastarinta olivat
Erikin ratkaisu. Näytelmä on selviytymistarina. Lopussa Erik sanoo isälleen:
”Minusta ei koskaan tule samanlaista kuin sinä.”

Pahuus on valtaa ja pahaa tahtoa. Kysymys on, kuinka sitä harjoittavat voitetaan ja samalla
säilytetään oma inhimillisyys.

Toivoisin keskustelua aeuraavista:
Erikin varmuudesta sanoutua irti samankaltaisuudesta isänsä kanssa.
Voidaanko hyvään pakottaa.
Onko pahuus hyvän poissaoloa.

[Lette]

Itse pidin näytelmästä, vaikka se oli väkivaltainen, mutta sitähän nykyään
on kaikkialla. Varsinkin Erik (Vesa Vatanen) Pierre (Kalle Lamberg) esittivät
hyvin ystävyyttä.
Yleisö otti hyvin vastaan esityksen, mutta arvostelijat eivät olleet yhtä suopeita.
Näytelmä sopii mielestäni kaiken ikäisille.

http://supersnyggakusiner.com/2012/09/13/pahuus/

[Lette]

Näytelmän lopussa Erik sanoo isälleen:
”Minusta ei koskaan tule samanlaista kuin sinä.”

Näytelmän perusteella on helppo ymmärtää kommentti.
Lapset ajattelevat usein vanhempiensa virheistä, etteivät
he ainakaan samaa virhettä tee.

Mutta jos lapsi ei näe itsessään vanhempiensa virheellistä
asennetta, vaikka sitä olisi vähässä määrin, niin hänellä on
suuri vaara tehdä juuri sama virhe, vaikka eri muodossa ja
eri asiassa. Olemme pitkälle vanhempiemme ja kasvatuksemme
uhreja.

[Lette]

Lapsi ei ole koskaan paha. Mutta lapsi on paha peili, koska se ei valehtele.
Yhteiskunta näkee oman eettisen tasonsa sen heikoimpiin jäseniin katsomalla.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on Suomessa yleisesti tunnustettu mutta huonosti
hoidettu asia.
http://www.kajaaninteatteri.fi/?pid=679

[Lette]

Kansallisteatteri esittää parhaillaan näytelmää Pahuus, joka pohjautuu Jan Guillou’n
ruotsalaisen nykykirjallisuuden klassikkoteokseen.

Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Ruotsiin. Murrosikäinen Erik elää kaksoiselämää.
Hän panee pahan kiertämään ja saa katutappelijan maineensa takia potkut oppikoulusta.
Kotona hän esittää kunnon poikaa ja alistuu sadistisen isänsä hakattavaksi. Äiti seuraa
tapahtumia sivusta. Poistuu, kun isä antaa remmiä pojalle, sen sijaan, että antaisi isälle
palautetta. Äiti ehdottaa Erikin siirtämistä kalliiseen sisäoppilaitokseen, jolla oli hyvä
maine ja jossa opiskeli yläluokan poikia. Tätä varten myytiin kodin arvokkaat taulut.

Erik päätti aloittaa uuden väkivallattoman elämän. Mutta koulu noudatti uutta metodia,
jossa kurinpitovastuu oli annettu oppilaille. Valtaa, paremminkin mielivaltaa, toteutti
fanaattisesti neuvosto, johon kuuluu kolme rikkainta ja röyhkeintä poikaa.

Erik sai kokea jo ensimmäisenä koulupäivänä mielivaltaa. Sisäoppilaitoksessa Erikin huonetoveri

Pierre osoittautuu sentään mukavaksi, mutta pahiksia myötäileväksi kaveriksi. Kipinä ystävyyteen
oli silti olemassa.

Neuvosto käytti raakaa fyysistä väkivaltaa kurinpitokeinona. Erik tajusi, että ei kannata
vastata väkivaltaan väkivallalla. Pahuus voitetaan vain vaatimalla perusteita ja herättämällä
kiusaajissa vielä suurempaa pelkoa. Pelottomuus, rauhallisuus ja passiivinen vastarinta olivat
Erikin ratkaisu. Näytelmä on selviytymistarina. Lopussa Erik sanoo isälleen:
”Minusta ei koskaan tule samanlaista kuin sinä.”

Pahuus on valtaa ja pahaa tahtoa. Kysymys on, kuinka sitä harjoittavat voitetaan ja samalla
säilytetään oma inhimillisyys.

Unohdin laittaa näytelmän lopun:
Erik selviytyi voittajana ja auttoi koko kouluyhteisöä omalla väkivallattomalla
toiminnallaan:
Kun koulu päättyi keväällä, rehtori totesi puheessaan:
Olisin mielelläni antanut stipendin Erikille erinomaisesta koulumenestyksestä,
mutta huono käytösarvosana estää sen.
Erik päätti ottaa äitinsä asianajajan ja haasta koulun oikeuteen, koska koululla
ei ollut mitään näyttöä hänen huonosta käytösarvosanastaan.

[Kahvi]

Monta tietä pahaan


Pahuuden anatomia. Pahuus, hulluus, poikkeavuus
Hannu Lauerma
Edita, 240 s.

Kun kunnon kansalainen tekee murhan selvin päin, syntyy kohu. Teon syytä penätään asiantuntijoilta ikään kuin kaikkien tapauksien taustalta löytyisi sama syy. Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä toimiva Hannu Lauerma kuvaa moninaisin ja hyvin suomaisin esimerkein väkivaltarikosten syiden kirjoa.

Lajiominaisuuksiimme kuuluu saalistaminen sekä reviirin ja poikasten puolustaminen. Rauhan symbolina pidetyn kyyhkysen tavoin ihminenkin tappaa lajitovereitaan.

Aseman ja vallan tavoittelu innoittaa tappamiseen. Mao Zedongia lainaten: ”Tappamalla yksi liikutellaan tuhatta”. Tottelevaisuuden nimissä on tehty enemmän murhia kuin kapinan hengessä. Lauman ulkopuolelle jääminen on tuskallista ja voi korvautua haaveella yli-ihmisyydestä. Ehkä räikeimmin ryhmäilmiöt esiintyvät suljetuissa uskonlahkoissa.

Mutta myös traumat, perinnölliset tekijät, aivovammat ja niiden aiheuttamat oppimishäiriöt, mielen sairaudet sekä persoonallisuushäiriöt voivat olla väkivallan takana. Näiden tilanteiden hoitamisessa tarvitaan saumatonta moniammatillisuutta: psykoterapiaa, lääkkeitä sekä toimia sosiaalisen epätasa-arvon
ja köyhyyden poistamiseksi.

Lauerman viljelemä hilpeä sarkasmi on nautittavasti kohdallaan. Musta huumori auttaa ymmärtämään rikoksen vaikuttimia sekä empaattisesti että objektiivisesti.

Myös suhteutus on tärkeää. Arkinen piittaamattomuus, esimerkiksi liikenteessä, aiheuttaa moninkertaisen vaaran puskamurhaajaan verrattuna.

TUIJA MATIKKA
Kirjoittaja on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

http://www.tiede.fi/kirjat/59/pahuuden_ ... oikkeavuus

Kannattaako lukea?

[Psykopatologia]

Kannattaa.

[Kahvi]

Ok. Pitääpä käydä hakemassa tuo kirjastosta.