Miksi samaa aina kiusataan?

[Mirri]

Kiusatun identiteetti? Jospa jotkut ovat syystä tai toisesta alttiimpia toistuvan kiusaamisen kohteeksi joutumiselle kuin toiset.

Tuo arvelu ei toki tarkoita sitä, että kiusaaminen olisi selitettävissä - puolustelusta puhumattakaan - sillä, että jotkut ihmiset olisivat houkuttelevia kiusaamiskohteita. Jokin kiusattuun liittyvä selittävä tekijä kuitenkin varmaan on olemassa, jos sama henkilö on kiusaamisen kohteena vuodesta toiseen ympäristöstä ja ympärillä olevista ihmisistä riippumatta.

Minusta olisi hyvä miettiä millainen kiusatun identiteetti on; millaiseksi kasvuvuosinaan kiusaamisen kohteeksi joutuneen henkilön käyttäytyminen ja käsitys itsestään on muodostunut, kun hän joutuu kiusatuksi aikuisiälläänkin - ikään kuin provosoi toisia kiusaamaan itseään.
Vai kokevatko jotkut kiusaamiseksi asioita, jotka eivät ole kiusaamista? Voisihan tuossa olla yksi selitys siihen, että joidenkin mielestä ja kokemusten mukaan heitä kiusataan aina, vuodesta toiseen, ja paikassa kuin paikassa.

[ritalin]

Taustalla ei ole minkäänlaista provosoimista, vaan näkymätön valtahierargia, missä henkilöt jaetaan splittingin avulla kaikkivoipaisiin vanhempiin ja vauvaminuuksiin. Kuninkaita, eli kiusaajia ovat ne, jotka ovat kaikkivoipaisia vanhempia, kuten narsistit ja psykopaatit ja kiusatut ovat henkilöitä, jotka sopivat stereotypisesti hyvin vauvaminän asemaan.
Taustalla on defensseihin ja defenssien ilmenemiseen kommunikaation tasolla liittyviä seikkoja. Narsisti huomaa vaistonvaraisesti henkilöiden defensseistä ja elekielestä, kuka sopii helpoiten kuvastamaan vauvaminää, jonka hän tarvitsee voidakseen olla kaikkivoipainen vanhempi.

Kiusaaminen perustuu 6-12kk iässä tapahtuneen trauman hetken heijastamiseen kaikkiin ihmisten välisiin suhteisiin ja ideana on todistella sitä, kuinka oma äiti teki oikein, kun hän ei antanut henkilölle tissiä silloin, kuin tissiä olisi tarvinnut ja, että ansaitsi tissittömyyden, koska on paha. Kiusaaja esiintyy itse vanhempana, joka ei antanut tissiä ja asettaa kiusatun vauvaksi, jolle hän ei anna tissiä.
Uhrit valitaan sen mukaan, kenet on helpoin sosiaalisesti asettaa vauvaminän asemaan. Kiusaaja kokee kaikkien ihmisten sisältyvän häneen itseensä ja hän heijastaa sisäistä ristiriitatilannettaan näin sosiaaliseen käyttäytymiseen. Kiusaajan on saatava myös kaikki muut vakuuttumaan siitä, että hänen uhrinsa on heikko vauvaminä, jonka rankaiseminen paranoidisesti on oikein.

[Jail]

Miksi yleensä kiusataan?

Minusta uhri saa olla paranoidinen tai avuton tai ihan mitä vain, se ei oikeuta kiusaamiseen.

[Psykopatologia]

Pöhölän teeseja http://www.yths.fi/filebank/662-Porhola ... mukset.pdf

[Psykopatologia]

Otsikko ei ole tosi.

[Hilppa]

Pöhölän teeseja http://www.yths.fi/filebank/662-Porhola ... mukset.pdf

Kiitokset prof. Maili Pörhölän YTHS:lle tekemästä tietopaketista, Psykopatologia.

[Hilppa]

Sen lisäksi, että otsikko ei ole tosi, monet ketjun kirjoittajat syyllistyvät yksisilmäiseen määrittelevään analyysitapaan, joka ei ole avuksi ja hyödyksi kenellekään vaan ainoastaan haitaksi.

Nimittelemällä kiusattuja uhreiksi (tai vastaavasti kiusaajia sadisteiksi), "vauvaminäksi", avuttomiksi tai jopa paranoidisiksi ja hakemalla hakien heille kiusatun identiteettiä ainoastaan leimataan kiusattuja (tai kiusaajia).

Ketjusta poimittua:
- "Minusta olisi hyvä miettiä millainen kiusatun identiteetti on; millaiseksi kasvuvuosinaan kiusaamisen kohteeksi joutuneen henkilön käyttäytyminen ja käsitys itsestään on muodostunut, kun hän joutuu kiusatuksi aikuisiälläänkin - ikään kuin provosoi toisia kiusaamaan itseään."
- "Olet varmaan oikeassa. Ko. henkilöt provosoivat toisia tietämättään masokistisella avuttomuudellaan ja/tai ovat paranoidisia luonteeltaan."

Edellämainitun kaltainen ajattelutapa ja määrittely tai oikeastaan puhtaasti nimittely johtaa ainoastaan siihen, että kukaan ei enää uskalla eikä halua hakea apua kiusatuksi tultuaan vaan ongelma lakaistaan maton alle. Mikäli ihminen tulee leimatuksi opetus- tai työyhteisössään, saattaa siitä aiheutua suurta haittaa jopa tulevalle uralla etenemiselle.

[Mirri]

Sen lisäksi, että otsikko ei ole tosi, monet ketjun kirjoittajat syyllistyvät yksisilmäiseen määrittelevään analyysitapaan, joka ei ole avuksi ja hyödyksi kenellekään vaan ainoastaan haitaksi.

Nimittelemällä kiusattuja uhreiksi (tai vastaavasti kiusaajia sadisteiksi), "vauvaminäksi", avuttomiksi tai jopa paranoidisiksi ja hakemalla hakien heille kiusatun identiteettiä ainoastaan leimataan kiusattuja (tai kiusaajia).

Hyvä juttu, että sinä et syyllisty mihinkään sellaiseen; et leimaa mitenkään - etkä pidä kiusattuja kiusaamisen uhreina. Muistan sinun joskus sanoneen - nimitelleen - omia kiusaajiasi häiriintyneiksi, mutta ehkä muistan väärin.

Pörhölä kysyy miksi kiinnittyminen uusiinkin vertaisyhteisöihin on näille nuorille vaikeaa. Hyvä kysymys.

[Mirri]

Mielestäni tässä kerrotaan miten 'kiusatun identiteetti' syntyy, ja miksi on vaarana käydä juuri noin kuin ketjun otsikossa sanotaan:

Kiusaamisen dynamiikka

Hamaruksen siteeraamien tutkimusten mukaan kiusaamista on myös selitetty roolien muodostumisella. Tässä mallissa tarkastellaan osallisten vuorovaikutusta, ei vain kiusaajan ja kiusatun välistä konfliktia.

Kiusaamistilanteessa on erotettavissa useita eri rooleja:

1) Kiusaajat keksivät kiusaamistavat sekä syyt ja paikat. He katsovat itse yleensä olevansa suosittuja, varmoja ja vahvoja.

2) Apurit ovat epävarmoja, mutta he tekevät varsinaisen kiusaamistyön. He ovat kiusaajien apuna, mutta eivät itsenäisesti aloita kiusaamista.

3) Uhrit ovat usein fyysisesti heikkoja, ärsyttäviä ja reagoivat helposti itseensä kohdistuvaan toimintaan kantelemalla tai itkemällä.

4) Kiusaaja-uhrit ovat varmoja ja vahvoja ja kiusaavat muita, mutta ovat myös kiusaamisen kohteena.

5) Vahvistajat antavat kiusaajalle myönteistä palautetta ja osoittavat omalla käyttäytymisellään hyväksyntää kiusaajan käytökselle.

6) Puolustajat yrittävät lopettaa kiusaamisen ja lohduttavat uhria jälkeenpäin ja

7) ulkopuoliset käyttäytyvät ikään kuin kiusaamista ei olisikaan.

Kiusaajalla on voimakas tarve tehdä kiusaamisesta kiusaajan kannalta hyväksyttävä asia ja siten välttää pahennusta. Tähän kiusaaja käyttää kahta strategiaa, viitekehyksen vääristelyä, ja toisaalta vähättelyä ja selittelyä. Viitekehyksen vääristelystä on kyse silloin, kun kiusaaja kuvittelee kiusatun aikeet hyökkääviksi ja tulkitsee hänen käyttäytymisensä tästä lähtökohdasta. Näin kiusaaja saa syyn kiusaamiseensa. Tätä mekanismia kutsutaan myös nimellä ”blaming the victim” eli uhrin syyllistäminen.

Usein myös kiusaaja pyrkii ärsyttämään eli provosoimaan uhriaan ja toivoo, että tämä menettäisi itsehillintänsä. Tällaisessa tilanteessa kiusatun rauhanomainenkin käyttäytyminen saatetaan tulkita vihamieliseksi. Itsehillintänsä menettänyt kiusattu on usein menettänyt pelin ja kasvonsa. Kiusaaja saa siitä näennäisen todistuksen siitä, että on ollut oikeassa alusta pitäen. Pahimmassa tapauksessa kiusattu saattaa raivostua ja ryhtyä väkivaltaiseksi, ellei pysty saamaan apua.

Kiusaamisessa on kyse myös valtataistelusta. Rutinoidussa ja ohjatussa yhteydessä vallan jakautuminen on selvää eikä aiheuta ongelmia. Vasta silloin kun syntyy epävarmuutta vallasta, tilanne kehittyy kiusaamiseksi. Kiusaaminen on peliä epävarmuudesta tietyssä tilanteessa. Tässä epävarmuudessa oleellista on eri pelaajien erilaiset kyvyt pelata peliä.

Hamaruksen siteeraaman Olweuksen mukaan kiusaajalla on halu päteä ja hallita muita. Hän on aggressiivinen, eikä juuri tunne empatiaa muita kohtaan. Uhri on usein fyysisesti kiusaajaa heikompi, epävarma, ahdistunut tai puolustuskyvytön. Uhrin pelokas, avuton tai ahdistunut käyttäytyminen ruokkii kiusaajan ylemmyyden tunnetta, pätemisen tarvetta ja kostotaipumusta.

Kiusaaja saa omasta käyttäytymisestään mielihyvää ja hän kannustaa muitakin kiusaamaan, mikä vahvistaa edelleen kiusaajan käyttäytymistä. Ryhmän muut jäsenet sortuvat helposti kiusaamaan kiusaajan uhria, koska uhri on turvallinen kohde. Jatkuvan kiusaamisen seurauksena syntipukista tulee niin surkea, että hän on useimpien mielestä ansainnut rangaistuksensa. Vähitellen kukaan ei halua olla tekemisissä kiusatun kanssa, koska pelkona on ryhmän hyväksynnän menettäminen. Tällainen kehä johtaa kiusatun eristämiseen yhteisöstään. Uhri on itse leimattu syylliseksi tilanteeseen.

http://personal.inet.fi/koti/olli.stals ... marus.html

Asiassa on samaa kuin että lapsuudessaan väkivallan uhriksi joutunut herkästi kulkeutuu väkivaltaisesta suhteesta uuteen väkivaltaiseen suhteeseen pystymättä katkaisemaan kierrettä; hänellä on 'väkivallan uhrin identiteetti'. Tai miksei voitaisi puhua roolista, mutta jos rooli kulkee vahvasti mukana, identiteetti on mielestäni ihan hyvä sana kuvaamaan sitä.

[Hilppa]

Sen lisäksi, että otsikko ei ole tosi, monet ketjun kirjoittajat syyllistyvät yksisilmäiseen määrittelevään analyysitapaan, joka ei ole avuksi ja hyödyksi kenellekään vaan ainoastaan haitaksi.

Nimittelemällä kiusattuja uhreiksi (tai vastaavasti kiusaajia sadisteiksi), "vauvaminäksi", avuttomiksi tai jopa paranoidisiksi ja hakemalla hakien heille kiusatun identiteettiä ainoastaan leimataan kiusattuja (tai kiusaajia).

Hyvä juttu, että sinä et syyllisty mihinkään sellaiseen; et leimaa mitenkään - etkä pidä kiusattuja kiusaamisen uhreina.

On eri asia itse kertoa kokemastaan ja puhua uhriudestaan, mikäli sellaisen näkemyksen katsoo olevan itselleen hyödyksi, kuin ulkopuolisena jotakin ihmisryhmää uhreiksi nimitellä.

Muistan sinun joskus sanoneen - nimitelleen - omia kiusaajiasi häiriintyneiksi, mutta ehkä muistan väärin.

Tuskin nimittelystäni on kenellekään hyötyä ollut. Sen sijaan katson, että tämän ollessa myös vertaistukipalsta on täällä oikeutettua kertoa omasta kokemastaan, kuten olen tehnyt, mikä on eri asia kuin ulkopuolisena nimittää koko ihmisryhmää yleistetysti jollakin termillä. Sinä kuuitenkaan ymmärtääkseni et tunne kiusaajiani henkilökohtaisesti, joten tuskin voit heitä kokemuksesi perusteella arvioida.

Pörhölä kysyy miksi kiinnittyminen uusiinkin vertaisyhteisöihin on näille nuorille vaikeaa. Hyvä kysymys.

Pörhölä esittää myös ajatuksensa kiusattujen auttamiseksi:

Miten näitä opiskelijoita voidaan tukea?
Kiusaamiskokemuksista kertomisen mahdollistaminen
Tietoa kiusaamisen seurauksista psyykkiselle, fyysiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille
Ymmärryksen lisääntyminen kasvattaa itsetuntemusta ja voi auttaa hakeutumaan tarvitsemansa avun äärelle tai jopa ratkaisemaan itse ongelmiaan
Ohjattuja keskusteluryhmiä: vertaistuki, luottamuksen kasvattaminen vertaisiin; uusien, palkitsevien vertaissuhteiden rakentamisessa auttaminen
Fyysisten ja psyykkisten ongelmien hoitaminen
Vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja puutteiden korjaaminen
Maili Pörhölä, 7.9.2010

Kiusaamiskokemuksesta kertomisen mahdollistamisen Maili Pörhölä mainitsee ensimmäisenä tukikeinona.

[Mirri]

Mielestäni myös tämä artikkeli etsii ketjun kysymykseen vastauksia ja löytääkin niitä; Koulukiusaaminen on monitahoinen ilmiö:
http://ellit.fi/ihmissuhteet-ja-perhe/p ... inen-ilmio

[Hilppa]

http://personal.inet.fi/koti/olli.stals ... marus.html

Asiassa on samaa kuin että lapsuudessaan väkivallan uhriksi joutunut herkästi kulkeutuu väkivaltaisesta suhteesta uuteen väkivaltaiseen suhteeseen pystymättä katkaisemaan kierrettä; hänellä on 'väkivallan uhrin identiteetti'. Tai miksei voitaisi puhua roolista, mutta jos rooli kulkee vahvasti mukana, identiteetti on mielestäni ihan hyvä sana kuvaamaan sitä.

Oma kokemukseni on toisenlainen. Kiusaamisen kierteen voi katkaista. Minua ei kiusattu yliopisto-opiskelijana eikä kiusaamista voinut havaita järjestelmällisenä toistuvana toimintana ryhmässä. Joku saattoi nauraa jonkun kysymykselle, mikä ehkä loi epävarmuutta ja varovaisuutta ympärillä oleviin opiskelijoihin ja kilpailu tietenkin alalla ilmeni jo opiskeluaikana, mutta mitään kiusaamiskuvioita en havainnut tuolloin. Pikemminkin voin sanoa, että ryhmän side oli vankka ja henki hyvä, mikä perustui ryhmän jäsenten yhteiseen kiinnostuksen kohteeseen, intohimoon aihetta kohtaan sekä eri puolilta maatamme kotoisin olleisiin erilaisiin persoonallisuuksiin ryhmässämme.

[Mirri]

Totta kai kiusatuksi joutumisen kierteen voi katkaista; onneksi voi. Sama juttu kuin että toistuva lähisuhdeväkivallan uhriksi joutuminen on mahdollista lopettaa. Myös kiusaajan roolista on mahdollista astua ulos, ei ole pakko toistaa samoja käyttäytymisen ja toiminnan kuvioita vuodesta toiseen.

Uhriksi sanomisesta... Kiusaamisen uhriksi sanominen ei ole yhtään sen nimittelevämpää kuin sanominen väkivallan uhriksi tai rikoksen uhriksi. Päinvastoin toistuvan kiusatuksi joutumisen kierteen katkaisemiseksi olisi tärkeää tunnistaa oma uhrina olemisensa; voi olla vaikeaa päästä uhriudestaan irti, jos ei edes tiedä tai myönnä olevansa uhri. Uhriutensa tunnistaminen ja 'tunnustaminen' voi olla nöyryyttävä ja häpeää synnyttävä asia; silti sen kohtaaminen olisi tosi tärkeää, jottei sama henkilö olisi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen altis lyttäämiskohde.

En oikein ymmärtänyt mitä Psykopatologia tarkoitti sanoessaan tämän ketjun otsikon olevan epätosi; minusta kysymys on suoranainen täysosuma, osuu tärkeiden asioiden ytimeen.

[Psykopatologia]

kuitenkin taas välillä ja eri.

[Psykopatologia]

Tietysti, ja niin on hyvä usein.

Mutta yksin kertaiset ottavat kirjaimellisesti.

[Mirri]

kuitenkin taas välillä ja eri.

Ok, nyt käsitän. Eihän otsikko tosiaan ole tosi.

Mutta kuten Obelix kertoi; otsikko on kärjistetty ja tehostettu. Minusta se oli tehokasta, koska siinä hyvin tuli esiin kiusatun oma, kenties lapsenomainen tai ainakin tunneperäinen, kokemus - miks mua aina kiusataan... Tai miksei yhtä hyvin toisten kokemus; miks tota aina kiusataan. Otsikko toi esille sen, että kiusatuksi joutuminen voi kulkea ihmisellä mukana vuosikausia ja paikasta toiseen - pahimmillaan läpi elämän, ellei hän onnistu pääsemään irti 'kiusatun identiteetistä' ja 'uhrin roolista'.

[Jail]

Jos kiusaaja kiusaa uhriaan, niin tämän mukaan se on uhrin oma vika, sitä en sulata.

Aletaan mennä siihen hitaasti mutta varmasti, että uhria syyllistetään.

Kun asiat kärjistetään aletaan olla väärällä tiellä.

[Hilppa]

Jos kiusaaja kiusaa uhriaan, niin tämän mukaan se on uhrin oma vika, sitä en sulata...

Ja hurjimpien väitteiden mukaan se, että uhri kertoo kiusaamisesta onkin (muka) kiusaajan kiusaamista.

Ehkä hän ei vain ole onnistunut paneutumaan kiusatun identiteettiin?

[Mirri]

Jos kiusaaja kiusaa uhriaan, niin tämän mukaan se on uhrin oma vika, sitä en sulata.

Aletaan mennä siihen hitaasti mutta varmasti, että uhria syyllistetään.

Jospa kiusaamisongelmaa yritetään tarkastella muustakin kuin syyllinen/syytön -näkökulmasta, tai 'viallinen'/'viaton' -asetelmasta; nuo molemmat ovat aika mustavalkoisia ja myös hyödyttömiä näkövinkkeleitä.

Mielestäni on mustavalkoista ajattelua sekin, että kun kiusaamiskuvioita yritetään tarkastella ihmisten välisenä toimimattomana vuorovaikutuksena ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen puutteina, sellainen tarkastelukulma nähdään heti uhrin syyllistämisenä ja uhrin vikapääksi tekemisenä. Uhrit ottavat turhan herkästi itseensä; miksi uhrin pitäisi syyllistyä ja 'viallistua' siitä, että mietitään kiusaamista muustakin kuin syyllinen/syytön -asetelmasta. Sitä en ymmärrä.

[Jail]

"Uhri voisi lyödä kiusaajaa nyrkillä tai potkaista jalko väliin, mutta ei. Hän antaa kiusata itseään."

Se olisikin kivaa, mutta saa syyteen pahoinpitelystä.