Tarve uskotella olevansa muuta mitä oikeasti on?

[ellol]

Varmaan ihmisellä on luonnostaan hieman erilaisia rooleja ja toimintatapoja erilaisissa ryhmissä. Siten se lähipiirikin, joka asiaa arvioi, näkee sen puolen ja osaroolin ihmisestä, mikä lähipiirin kulttuuriin ja toimintatapoihin sopii.

Ja sitten kaikki voi taas muuttua ajan kanssa ihan muuksi.

[ve?e]

Minullekin tällainen tarve olla muuta kuin mitä oikeasti on on tuttu.

Sellainen käsite kun false self tulee mieleen.

http://changingminds.org/disciplines/ps ... e_self.htm

Juttelin tänään Marilyn Monroesta. Siinä ohessa siitä, onko pelottavaa vai vaikeaa vai mitä olla "mitä oikeasti on". Ajateltiin, että tarve olla muuta kuin mitä oikeasti on syntyy jotenkin vaikeassa tilanteessa selviämisen pakosta elämän varhemmissa vaiheissa. Ja että on sekä pelottavaa että vaikeaa olla mitä on, jos on oppinut tuollaisin menetelmin selviämään. Empäs oikein muistakaan, mitä puhuttiin. En ole varma, miten hyvin "false self" olisi sopinut puhuttuun.

[ve?e]

Mutta ei se, että on oppinut uskottelemaan olevansa muuta kuin mitä oikeasti on tarkoita, että edes on mitään ydinminää.

Ehkä tarvetta suojella muita, jotain sellaista. Kokemusta omasta kelvottomuudesta. "Eivät kestäisi". Häpeää, keskeytynyttä kasvua, kaikkea sellaista. Syyllisyydentunteita.

Virta ohjautuu hydraulisessa järjestelmässä ohueksi sumuksi, jota tulee ulos useimmista ruumiin aukoista ja ohentumista, ja joka luo ympäristöönsä vain vähän muutoksia. Neste, jota ei voida päästää ulos näin, pääsee ulos pyräyksinä, jotka näyttävät oikealta virralta. "Kyllä minä pärjään!" Sitten käännytään taas suhisemaan yksinään.

No joo. Odotan kiinnostuksella Hermiitin arviota tästä kuvauksesta.

[ve?e]

"False self" on varmaan joku esitys. Suojakeino herkästi loukkaantuvalle "true selfille". Itse sen vaan tietää, ja uskaltaa ehkä sopivissa olosuhteissa kertoa.

[Riidankylväjä]

Tuolta löytyi juttua false- ja true selfistä.

" Hän toteaa, että false self rakentuu mukautumiselle ja voi toimia defensiivisesti, aitoa minuutta (true self, joskus myös real self) suojelevasti. Suojelua tarvitaan erityisesti, mikäli ulkomaailman uhkavuus tai laiminlyönnit synnyttävät toistuvasti tilanteita (impingements), joissa vauva tai lapsi tuntee olemassaolon jatkuvuutensa olevan uhattuna. Vaikka false self voi suojella aitoa minuutta, ainoastaan true self voi tuntea olevansa todellinen (feel real), ja ainoastaan true self voi olla luova. True self ei kuitenkaan saa koskaan olla suoraan altistuneena ympäristön vaikutuksille, eikä se voi koskaan mukautua.

False self on terminä sikäli harhaanjohtava, että kyseessä oleva rakenne on kuitenkin huoltapitävä (caretaker self) – vaikkakin se on kehittyvälle persoonalle vieras siinä mielessä, että se on enemmän ulkomaailmaa kuin itseä (Winnicott luonnehtii, että se on "a derivative not of the individual but of the mothering aspect of the infant-mother coupling"). Onnistuessaan defensiivisessä tehtävässään false self kätkee true selfin, ja tässä mielessä se näyttäytyy valheminänä. (Winnicott 1965, 58.) "

http://www.psykoterapia-lehti.fi/teksti ... nicott.htm

Tuosta herää kysymys, että onko ns. mukautuva persoona ihmisen false self?

[Pertti Luukkonen]

Todennäköisesti, ja varsinkin als ob - inehmoilla (kameleontteja).

[Pertti Luukkonen]

.
false self,

valeminä tai mukautunut minuus, Winnicott’illa psyykkinen organisaatio, joka suojaa itseyden ydintä, true selfiä (tai real selfiä, todellista minää). Jos äiti ei ole (ollut) good enough, lapsen psyykeen saattaa syntyä split'ejä, jolloin lapsi on yhteydessä ulkomaailmaan mukautuneella osalla, false selfillä, joka suojaa true selfiä uhkaavilta kokemuksilta. Lapsi tulee kuitenkin "vietellyksi" ympäristön vaatimuksiin, ja false self näyttää hyväksyvän ne. Kyse on kuitenkin ulkokohtaisesta imitoimisesta, ei omasta spontaaniudesta. Myös terveillä on suhteellisen neutraali false self (compliant self), joka toimii ihmisten välisissä instrumentaalisissa suhteissa. Kuitenkin vain true self pystyy käyttämään symboleja ja liikkumaan kulttuurissa.

False selfin ja true selfin välillä voi olla eri asteisesti split'iä. Vaikeammilla false self -persoonallisuuksilla valeminä on muodostunut ikään kuin todelliseksi, ja myös lähimmäiset saattavat pitää mukautunutta minuutta reaalisena. Kohtalaisen lähellä terveyttä olevien false self pohjaa paljolti identifikaatioihin suhteessa lapsuuden tärkeisiin ihmisiin. Aitoa kypsymistä ei ole tapahtunut, mutta on kuitenkin muodostunut toimiva itseys (acting self). Jos tällainen lapsi tulee psykoterapiaan, tilanne on psyykkisesti samantapainen kuin jos äiti toisi hänet ja terapeutti keskustelisi lapsen asioista äidin – täten ikään kuin lapsen false selfin – kanssa! Välillä toimivan false self'in kanssa voi päästä sosiaalisesti pitkälle esimerkiksi akateemisella uralla. Näyttelijä voi käyttää sublimoidusti false selfiä hyväkseen työssään.

Puolalais-itävaltalais-yhdysvaltalaisen (1935–) psykiatrin ja psykoanalyytikon Helene Deutsch'in (1884–1982) kuvaamat (1933) skitsoidit als ob (tutummin as if) -persoonallisuudet ovat ilmeisesti false self -tyyppiä: He toimivat ikään kuin heillä olisi normaalit tunteet, ja he saattavat sopeutua kameleonttimaisesti ympäristöön.
.

[ve?e]

"Als obbarit" ovat kai jonkinmoinen haaste deskriptiiviselle psykiatrialle? Miten voi kuvata "pinnan tasolla" ikään kuin -käyttäytymisen, ilman viittausta siihen näkymättömissä olevaan "oikeaan," josta deskriptiivinen psykiatria nimenomaan haluaa vaieta?

Samaten ovat haaste terapeuteille:

"The 'secret schizoid'

According to Ralph Klein there are many fundamentally schizoid individuals who present with an engaging, interactive personality style which contradicts the timidity, reluctance, or avoidance of the external world and interpersonal relationships as emphasized by the DSM-IV and ICD-10 definitions of the schizoid personality. (...)
Klein therefore cautions that one should not miss identifying the schizoid patient because one cannot see the patient’s withdrawnness through the patient’s defensive, compensatory, engaging interaction with external reality. Klein suggests that one need only ask the patient what his or her subjective experience is in order to detect the presence of the schizoid refusal of emotional intimacy."
http://en.wikipedia.org/wiki/Schizoid_p ... chizoid.27

(En tiedä, ajattelevatko terapeutit kovinkaan usein kysymistä potilaalta hoidon lähtökohtia punnitessaan. Vaikka tämän nimenomaisen asian selville saaminen voi tosiaan olla niin yksinkertaista.)