K O L U M N I http://www.hs.fi/elama/Liian+vanha+huor ... 5587085518Liian vanha huoraksi26.7.2012 9:01 | 4 |
Rosa MeriläinenMinun sukupolveni on oppinut, että jo huomenna maallisesta omaisuudestamme voi jäljellä olla enää vain paljas pylly,
jota ilmastonmuutoksen nostattama tsunami huuhtelee. Lamathan sen ovat opettaneet: koskaan ei voi tietää.
Jos uljaat johtajamme ovat saattaneet ostaa miljardeilla saksalaista ilmaa, mikseivät he aivan yhtä hyvin onnistuisi
hassaamaan eläkekassoja heti kun suuret ikäluokat ovat ehtineet lunastamaan omansa pois.
Piipahdukseni valtiollisen elämän ihmeellisessä maailmassa opetti sen, etteivät vallankahvassa olevat ihmiset ole
olennaisesti itseäni fiksumpia – ikävä kyllä.
Niinpä sitä ajoittain miettii, mitä hyödyllisiä käytännön taitoja itsellä olisi sellaisessa tilanteessa, että tekijänoikeudet
olisi pidätetty piraateille, rahaa ei muutenkaan vaihdannan välineenä olisi liiemmin liikenteessä ja yhteiskuntajärjestelmä
olisi kaikin puolin romahtanut.
Täytyy myöntää, etten ihmeitä ole keksinyt sen jälkeen kun jouduin myöntämään olevani huoraksikin jo liian vanha.
Nuorisolaisena sain joskus hätäpäissäni hankittua hieman likvidiä rahaa leipomalla pullaa ja myymällä ne torilla.
Saisi pullan hinta kohota pilviin ja mummot kuolla sukupuuttoon ennen kuin minun taidoillani ja tehokkuudellani
sillä hommalla eläisi.
Marjanpoimijanakin olen onneton. Vaikka vartalonrakenteeni noudatteleekin mätästä lähellä olevaa suomalaista
persjalkaista perusmallia ja näköni on hyvä, jostain syystä luontoon eksyessäni en löydä keräiltäviä tuotteita.
Ämpärin pohja tuskin peittyy mustikoista.
Hiuksiini kertyy hirvikärpäsiä nopeammin kuin koriin sieniä, ellen satu osumaan lampaankäävän kohdalle,
joka on aika iso. Sen varaan en lähtisi tulevaisuuttani laskemaan.
90-luvulla hipit olivat innoissaan erilaisista paikallisrahakokeiluista. Sitä intoiltiin, miten ihminen olisi rahataloudesta
vapaa, kun jotakin kuvitteellista käpyä siirtelemällä voisi elää vaihdantataloudessa. Muistan itsekin selittäneeni halukkaille
kuulijoille tuopin ääressä, miten joku osaa leikata hiuksia ja joku osaa korjata auton ja sitten he voivat vaihtaa palveluksiaan.
Sitten joku kysyi, mitä minä vaihtaisin.
Olen kyllä joskus nikkaroinut kaksi meditaatiojakkaraa. Saattaa kuitenkin olla, ettei yhteiskuntajärjestelmän romahdettua
meditaatiojakkaroiden kysyntä ole riittävän korkealla taatakseen minulle päivittäisen pastani.
Kalastajanakin olen onneton. Onnistun lähinnä katiskalla. Olen kyllä nopea apulainen perkaamaan silakkaa, mutta entä jos
silakat on ryöstökalastettu loppuun? Vilpittömästi olenkin harkinnut metsästyskortin suorittamista ihan vain sen takia,
että ajatus tuo turvaa: että kykenisin muka toimittamaan metsästä pöytään riistaa.
Toivotonta. Mistä minä apokalypsin keskellä aseen saisin. Näin ollen ei auta kuin tehdä parhaansa, jotta ilmastonmuutos
pysäytetään ja hyvinvointivaltio säilyy. Alkutuotannossa en pärjäisi.
Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi.