Kauhea kaasuisku!

Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 23.07.2012 21:14

Iltalehti kirjoitti:(kuvateksti: "Pride-tapahtumaan eilen iskenyttä ei olla vielä löydetty.")

Poliisin mukaan iskun kohteeksi joutunut vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakso oli kiinnittänyt tilaisuudessa huomiota mieheen, joka ei tuntunut kuuluvan joukkoon. Tilaisuus ei ollut vielä alkanut, kun mies oli poistunut eteiseen. Koivulaakso oli seurannut häntä tarkistaakseen, millä asialla mies oli.

Eteisessä mies oli suihkuttanut Koivulaakson kasvoille ilmeisesti pippurisumutetta ja poistunut paikalta. Tutkinnanjohtajan mukaan hyökkääjä oli tilanteessa vaitonainen. Ei myöskään vaikuta siltä, että hän olisi suunnitellut isompaa hyökkäystä.

- Minulla on sellainen käsitys, että hän ei välttämättä olisi tehnyt mitään, jos häneen ei olisi kiinnitetty huomiota, sanoo tutkinnanjohtaja Tapani Tasanto Oulun poliisista.

Poliisin mukaan sumuttelija on noin 25-vuotias, 180-185 senttiä pitkä mies. Hänellä on lyhyet, siistit hiukset, siisti yleisolemus, beiget housut ja punainen t-paita. Hänestä on saatu valvontakameran kuvia.

Torstai-illan North Pride 2012 -tapahtuman seminaarissa, jossa kaasuisku tapahtui, oli tarkoitus käsitellä äärioikeiston vähemmistöihin kohdistamaa uhkaa. Paikalla oli muutamia kymmeniä henkilöitä.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja toivoo vinkkejä vihjepuhelimeen 0718765844.

IL-STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012072 ... 2_uu.shtml
Kahvi
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 23.07.2012 21:16

Tässä sitten osa Ylen uutisoinnista:

YLE kirjoitti:"Oulun kaasuisku oli suunniteltu teko"
(--)
Kolmen vasemmistojärjestön keskustelutilaisuus jouduttiin iskun jälkeen siirtämään toisiin tiloihin. Tilaisuus oli Oulussa meneillään olevan seksuaalista tasa-arvoa korostavan Northpriden ulkopuolinen tapahtuma.

Juha Tapio pitää tapahtunutta suunniteltuna iskuna keskustelutilaisuuden järjestäjiä kohtaan.

- Se on ilman muuta suunniteltu isku. Se johtuu teemastamme ja meistä, jotka vastustamme homo-, bi- ja transseksuaalien vainoamista ja vastustamme äärioikeistoa sekä rasisteja.
(--)

http://yle.fi/uutiset/oulun_kaasuisku_o ... ko/6223893
Kahvi
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 23.07.2012 21:24

Eli ymmärsinkö nyt oikein näitä kahta uutisointia yhdistämällä:

-Kukaan ei iskenyt Pride-kulkueeseen.
-Kaasua käytettiin em. tapahtuman ulkopuolisessa tilaisuudessa.
-Em. tilaisuudessa oli "joukkoon kuulumattoman oloinen" mies.
-Ao mies poistui tilaisuudesta jo ennen sen alkamista.
-Dan Koivulaakso oli mennyt perään kyselemään että milläs asialla sitä oikein ollaan.
-Dan sai kaasut silmilleen.
-Kaasua ei olisi todnäk käytetty, jos mies olisi saanut poistua rauhassa.
-Kysymyksessä tuskin oli suunniteltu isku.

Uutisointi on tästä mielenkiintoista. Äkkipäätä syntyy harhakuva, että joku uusnatsi-ryhmä on hyökännyt sariinikaasulla rauhankulkueen kimppuun. Ylen painotukset varsinkin ovat sellaisia, että jää vielä mielikuva, että isku oli selvästi suunniteltu ja kohteena (rauhankulkueen) tilaisuuden järjestäjät.

Lähdekritiikkiä pitää näemmä näinä päivinä harrastaa ankarasti.

Se kyllä yllätti, että Iltalehti uutisoi asiallisemmin kuin Yle. Yleensä tilanne on toisinpäin.

----------
Edit: lisätty "-ryhmä" / 23.07.2012 21:33
Viimeksi muokannut Kahvi päivämäärä 23.07.2012 21:33, muokattu yhteensä 1 kerran
Kahvi
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 23.07.2012 21:26

Kahvi kirjoitti:-Dan Koivulaakso oli mennyt perään kyselemään että milläs asialla sitä oikein ollaan.
-Dan sai kaasut silmilleen.
-Kaasua ei olisi todnäk käytetty, jos mies olisi saanut poistua rauhassa.


Tästä tulee mieleen, että kysymyksessä voi olla itsepuolustustilanne. Ehkä. Siis jos Dan on lähtenyt kyselemään vähänkin liian aggressiivisen oloisesti, niin tuo mieshenkilö on voinut luulla olevansa henkeä tai terveyttä välittömästi uhkaavan uhan alla.
Kahvi
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 23.07.2012 21:38

Poliittinen kenttä tuntuu olevan jonkinlaisessa epästabiilissa tilassa. Tiedoitusvälineet syytävät varsin runsaasti propagandaa.

Mikä pahinta ovat kärynneet asenteellisesta uutisoinnista monta kertaa.
Riidankylväjä
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 23.07.2012 21:45

Riidankylväjä kirjoitti:Mikä pahinta ovat kärynneet asenteellisesta uutisoinnista monta kertaa.

Näinpä on päässyt tapahtumaan. Kuten taisi käydä Ylelle tässä kaasuisku-uutisoinnissakin.

Ja muutenkin aika onnettomaksi on mennyt journalismin taso. Jotkut toimittajat surffaavat toisten lehtien nettisivuja ja kun löytävät jotain mielenkiintoista, niin pläjäyttävät sen surutta omille sivuilleen. Mieleen tulee Helena Erosen hihamerkki-skandaali, joka siis oli varsinainen über-myrsky vesilasissa. Siinähän kaikki alkoi TS:n lyhyestä uutisesta, joka levisi kulovalkean tavoin läpi koko mediakentän. Jossain vaiheessa joku toimittaja sitten vihdoin hokasi, että ai kerpeles, pitäisikö sitä Helenaakin haastatella. Mutta maito oli jo kaatunut siinä vaiheessa ja Nokia 42:n kuvaa persiisiin potkaistu. Ei siis "Helena The Hihamerkille" vaan hänen esimiehelleen.

Lähdekritiikkiä tulee siis harrastaa ankaran ponnekkaasti, jotta tavan median kuluttaja pääsee kärryille siitä, mitä tosiasiallisesti on tapahtunut.
Kahvi
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 23.07.2012 22:06

(kuvateksti: "Pride-tapahtumaan eilen iskenyttä ei olla vielä löydetty.")

Po. ei ole vielä löydetty.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 23.07.2012 23:03

Eikä tainnut olla edes "Priden tapahtuma" eikä "isku".
Riidankylväjä
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 26.07.2012 17:30

Riidankylväjä kirjoitti:Eikä tainnut olla edes "Priden tapahtuma" eikä "isku".

Eli kuvateksti oli ihan oikein, paitsi että se oli täysin väärin. Jopa kieliopillisesti väärin.
Kahvi
 

Re: Kauhea kaasuisku!

ViestiKirjoittaja Kahvi » 26.07.2012 17:40

Yle kirjoitti:Viime viikolla homo-, bi- ja transpakolaisten asemaan keskittyneessä keskustelutilaisuudessa Oulussa kaasuiskun kohteeksi joutunut vasemmistonuoren entinen puheenjohtaja Dan Koivulaakso pitää radikaalioikeistoa syyllisenä tapahtumiin.

- Olen kirjoittanut runsaasti radikaalioikeiston ryhmistä ja teoista. Isku kohdistui paitsi minuun, myös radikaalioikeistoa vastustavaan liikkeeseen, Koivulaakso sanoo Ylen Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa.

Tilaisuuden pääpuhujaa sumutettiin pippurisumutteella lähietäisyydeltä silmiin, ja hän joutui tapahtuneen jälkeen sairaalahoitoon

Koivulaakson mukaan tapauksessa on runsaasti viitteitä siitä, että iskun takana olisi uusnatsiryhmä, joka on aikaisemmin häiriköinyt muun muassa kokoomuksen vaalitilaisuutta Oulussa huhtikuussa ja iskenyt Helsingissä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia vaatineeseen Pride-kulkueeseen kesällä 2010.

http://yle.fi/uutiset/koivulaakso_syytt ... ta/6229195

Aika suoria syytteitä Danilta.
-Kokee häneen kohdistuneen "iskun" tarkoittaneen tosiasiallisesti kohdistuneen koko hänen edustamaansa liikkeeseen.
-Vaikkakin "isku" ei tapahtunut itse tilaisuudessa tai edes tilassa, jossa tilaisuus oli alkamasssa.
-Vakaasti puhutaan "pippurisumutteesta" vaikka kysymyksessä voi olla myös Off-hyttysmyrkky/hiuslakka hätävarjelun tilapäisvälineenä.
-Sairaalahoitoon "joutuminen" tarkoittanee tässä normaalia rutiinitarkastusta.
-Esitetty väite "runsaasti viitteitä" pohjautuneen em. kaasua käyttäneen miehen ulkoiseen habitukseen ja siitä syntyneisiin mielikuviin.

Ylen toimittaja ei tunnu yhtään vaivautuvan tonkimaan asiaa laajemmalti. Termi "asenteellinen uutisointi" hiipii väkisin mieleeni. :?
Kahvi
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa