Rajatilapersoonallisuushäiriö

[Illusia]

Eiköhän jokaisella ole joskus persoonallisuushäiriöitä lievempiä ongelmia omassa elämässään? Jos diagnoosia ei voida asettaa, niin ei voida. Elämähän on tavallaan sopeutumista puolin ja toisin koko ajan kehdosta hautaan ainakin jossakin määrin.

[Illusia]

Kyllästynyt, onko mielestäsi järkevää laittaa vaikka välit poikki kokonaan?

[Illusia]

Voikohan yksin jätetty persoonallisuushäiriöinen muuttua paremmaksi ihan itsestään ilman hoitoa?

[Mirri]

Mitä vaikeammin luonnehäiriöinen ihminen sitä varmemmin hän ei tunne tarvitsevansa psykiatrista hoitoa ja diagnooseja - eikä ainakaan mitään persoonallisuushäiriödiagnoosia. Siinä onkin yksi syy miksi väite, että rajatilaisuus 'paranisi' vuosien kuluessa on vähintäänkin kyseenalainen. Psykiatrit eivät välttämättä pääse näkemään vaikeimpia tapauksia, eivät ainakaan mikäli häiriintynyt itse onnistuu vaikuttamaan asiaan. Niinpä ikääntymisensä myötä 'paranevat' ovat luultavasti alunalkaenkin suht lieviä häiriöisiä; heitä, jotka ymmärtävät itse mistä on kysymys ja myös motivoituvat hoitoon psykoterapioineen.

Minusta, kun sanotaan, että rajatilaisuus 'paranee', pitäisi ottaa huomioon tämäkin asia, että psykiatriseen hoitoon sitoutumiseen ja vaativaan psykoterapiaan motivoitumiseen kykenevät rajatilaiset eivät ole niitä vaikeimmin häiriöisiä rajatilaisia. Moniko vakavasti rajatilainen jää diagnoositta tai ainakin hoidotta, tuskin sitä kukaan tietää. Joten eipä tiedetä sitäkään kuinka moni rajatilahäiriöinen 'paranee' ja kuinka moni ei.

Mutta juu; se on tärkeä asia, että oman häiriintyneisyytensä ymmärtävistä ja hoitoonsa sitoutuneista rajatilaisista ilmeisesti aika moni saa oireisiinsa vuosien varrella lievitystä niin paljon, ettei diagnoosi ole enää myöhempinä vuosina asetettavissa. Tuo toki on hyvä juttu, samoin kuin se, että kyseinen persoonallisuushäiriöisyys voi olla hyvin lievää siinä kuin hyvin vaikeaakin. Läheskään kaikki eivät ole 'toivottomia tapauksia'.

[Illusia]

Minä luulen, ettei vaikeasti rajatilapersoonallisuushäiriöinen kykene mitenkään elämään yhteiskunnassa ilman hoitoa. Lievemmät tapaukset taas voivat jäädä hoidon ulkopuolelle.

[Illusia]

Pitäisikö myös psykoottistasoisesti oireilevat rajatilapersoonallisuushäiriöiset jättää selviytymään itsestään miten taitavat? Voihan heillä olla lapsiakin. Jotenkin pitäisi elää kuitenkin. Sitä varten kai on hoitosysteemit. Vai onko hoitokin hyysäämistä? Minun tietojeni mukaan rajatilaiset haluavat hoitoa, mutta sitä on vaikea saada.

[Illusia]

Voikohan muuten käydä psykoterapiassa ilman halua muuttua? Voiko sellainen terapia onnistua?

[Mirri]

Minä luulen, ettei vaikeasti rajatilapersoonallisuushäiriöinen kykene mitenkään elämään yhteiskunnassa ilman hoitoa. Lievemmät tapaukset taas voivat jäädä hoidon ulkopuolelle.

Vaikeasti rajatilainen kyllä hyvinkin tarvitsee psykiatrista hoitoa monet kerrat elämänsä varrella vaikeiden oireidensa vuoksi, muttei hän sitoudu siihen. Hän voi päätyä osastohoitoonkin monet kerrat, muttei silti parane, koska hän ei pysty ymmärtämään monenlaisten pahanolon tunteiden sun muun olevan hänestä itsestään lähtöisin.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vaikeasti rajatilaisen oireet voivat olla niin rajuja, ettei niiden kanssa pärjää hoidotta. Valitettavasti rajatilainen kuitenkin hakeutuu hoitoon, kun hänellä on tarpeeksi paha olo, mutta heti olotilan helpottaessa hän ei mielestään ole 'köyhä eikä kipeä' - eikä ainakaan minkään pitkäjänteisen psykiatrisen hoidon ja psykoterapian tarpeessa.
Niinkin voi käydä, että läheiset toimittavat vaikeasti oireilevan rajatilaisen osastohoitoon siinä toivossa, että psykiatria osaisi jotenkin auttaa selkeästi sairasta ihmistä, joka kärsii pahasta olostaan aivan sietämättömästi. Vaan eipä osaa; ja kun rajatilaisen oireet ovat lievittyneet ja hänen paha olonsa helpottanut, hän onkin syvästi loukkaantunut siitä, että hänet 'terveenä ihmisenä' on toimitettu psykiatriseen hoitoon...

Siihenkin uskon, että kaikkein lievimmät tapaukset voivat jäädä hoidon ulkopuolelle; he voivat oireilla niin vähän, että tulevat toimeen asian kanssa. Mutta toisaalta, mahtavatko he silloin olla riittävän persoonallisuushäiriöisiä, jotta heille voitaisiin asettaa rajatilapersoonallisuushäiriödiagnoosi?
Tosin kyllä kai niitäkin ihmisiä on, jotka ovat saaneet diagnoosin ja ennustekin voisi olla hyvä, mutta epävakaiden kuntouttamiseen tarkoitettuja hoitopaikkoja ja asiaan erikoistuneita työntekijöitä on aivan liian vähän. Se on valitettavaa.

[Illusia]

Huono sitoutumattomuus hoitoon taitaa olla se pahin kompastuskivi rajatilaisten psykoterapiassa. Siihenkin kuitenkin löytyy keinoja, jos psykoterapeutti on taitava.

[Mirri]

Voikohan muuten käydä psykoterapiassa ilman halua muuttua? Voiko sellainen terapia onnistua?

Minä uskon, että voi. Mielestäni rajatilaisuuden kohdalla ei 'muuttumishalu' ole oleellista, vaan sen ymmärtäminen, että omat oireet syntyvät omassa sisikunnassa ja ne eivät ole ulkomaailman aiheuttamia. Sitoutuminen olisi hoidon kannalta tärkeä tavoite, 'muuttuminen' voisi hyvin tapahtua omia aikojaan uudenlaisten reagointitapojen oppimisen myötä.

Jos rajatilainen pystyisikin ajattelemaan niin, ettei hänen tarvitse edes yrittää 'muuttua' miksikään, vaan että voisikin olla opeteltavissa vähemmän tuhoisia reaktiotapoja, jotka tekisivät omista tunteista helpommin kestettäviä. Sama juttu kuin psykoterapiassa yleensä; ei pyritä muuttamaan ihmistä miksikään, mutta onnistuneen psykoterapian kuluessa muutosta voi tapahtua, koska käyttäytyminen ja reaktiot muuttuvat itselle myönteisempään suuntaan.

[Illusia]

Ehkä rajatilaisenkin on hyvä joissakin tapauksessa ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka voivat pahentaa oireilua. Omat vanhemmat ja muut omaiset voivat olla joskus ongelmien takana lapsuudesta asti. Se kai on sitä vastuunottoa omasta elämästä.

[Illusia]

Obelix kirjoitti:
Riippuu terapeutista. Minä en hoitaisi ihmistä, joka ei halua muuttua.

Ehkä se muutos voi syntyä itsestään ajan myötä tarpeen ja tilanteen niin vaatiessa. Ei kai sitä halua muutokseen välttämättä ainakaan heti ole. Ihminen voi haluta muutosta elämäntilanteeseensa ja kärsimystä vähemmäksi - eikä välttämättä ajattele, että pitäisi muuttua itse.

[Mirri]

Ehkä rajatilaisenkin on hyvä joissakin tapauksessa ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka voivat pahentaa oireilua. Omat vanhemmat ja muut omaiset voivat olla joskus ongelmien takana lapsuudesta asti. Se kai on sitä vastuunottoa omasta elämästä.

Noin on. Tosiaan esim. omat vanhemmat voivat pahentaa rajatilaisen ihmisen oireilua - jopa niin, että rajatilainen on sairaalakunnossa vietettyään joitakin päiviä lapsuudenkodissaan vanhempiensa seurassa. Lähiomaisena olen rohkaissut rajatilaista pysymään etäällä vanhemmistaan ja vaikka 'unohtamaan' nämä kokonaan, jos vointi kerta toisensa jälkeen ja vuodesta toiseen menee kovasti huonoksi omien vanhempien läheisyydessä. Rohkaisua on tarvittu, koska etäisyyden ottaminen sairastuttaviin vanhempiin voi olla kova paikka aikuisellekin ihmiselle; samoin voi olla vaikea itse tunnistaa, että vanhemmat oikeasti aiheuttavat käyttäytymisen muuttumista tuhoisammaksi ja muiden oireiden lisääntymistä.

Sitä paitsi onhan se myös oireiden hallintaa ja niiden kanssa toimeen tulemista, jos itse oppii tunnistamaan ja tietämään mitkä asiat (tai ihmiset) kuormittavat liikaa niin, että rajatilainen joutuu vuoristorataansa. Toki ihanne olisi, että sisäinen maailma olisi itselle tuttu ja omassa hallinnassa niin, etteivät esim. vanhemmat enää pääsisikään häiritsemään mielenrauhaa niin pahasti kuin rajatilaisella voi käydä.
Hyvä tavoite psykoterapiaan sekin; ei tarvitsisikaan pyrkiä omaan muuttumiseen/muuttamiseen, vaan lisääntyneeseen itsetuntemukseen.

[Repee]

Puhutaanko nyt millaisesta muutoksesta? Eiköhän jotain muutosta tapahtu jollain tasolla, jos psykoterapia "onnistuu", mutten näe välttämättä oleellisena halua muuttaa muita ja/tai itseään, vaan jopa päinvastaisena. Riippuen aika monestakin asiasta ja ihmisestä, psykoterapiaan hakeutumisen syistä jne.

[Kahvi]

Mitä jos aloittaisit läheisille tarkoitetun ketjun erikseen?

Jahka saan ajatuksiani koottua niin ehkä sitten.

Tässä avaukseni asiasta: Rajatilojen(kin) läheiset

[Kahvi]

Koitan lyhyen kokemukseni perusteella asettautua rajatilaisen (tms) saappaisiin ja kertoa vähän hänen maailmastaan.

Ne pelkotilat voivat olla todella infernaalisia. Siis TODELLA i-n-f-e-r-n-a-a-l-i-s-i-a. Sellaista eläimellistä pelkoa, jossa ei pelätä mitään tiettyä vaan pelätään hirvittävässä pakokauhussa vaan jotain - mutta pelätään ja suomeksi sanottuna ihan helvetin perkeleen vitullisen paljon.

Paranoia on taas sekin luonteeltaan totaalista eli esim kumppania pelätään ihan aidosti ja kauhuissaan - mutta ilman varsinaista todellista syytä. ihan sama tässä mitä se kumppani tekee, puhuu tai on puhumatta, paranoia nousee jostain syvältä sisältä yhtäkkiä ihan puskista, ja pelko on todellista (vaikkakin aiheetonta).

Tietoisuus omasta itsestään (esim em asiat) voi olla aivan liikaa kestettäväksi. Totuutta niistä ei pystytä kohtaamaan, vaan faktat tuollaisista tilanteista alkavat muotoutua uudestaan lopulta muuttaen muotoaan niin, että ne voidaan hyväksyä - vaikka ovatkin jo oikeastaan enemmän tosiasiallisia valheita kuin faktoja. (Psykopatologia tai joku muu osannee kertoa virallisen termin tämmöiselle ilmiölle?)

Rankkaa tuommoinen varmasti on henkilölle itselleen. Rajatila(kin) ruokkii tavallaan itse itseään ja henkinen kärsimys senkun lisääntyy

[Mirri]

Siinäpä ydinasia ja -ongelma; rajatila ruokkii itse itseään. Minä olen vuosien varrella ajatellut saman asian niin, että henkilö ikään kuin itse lietsoo itsessään niitä tunnetiloja, joita sanon 'pahaksi oloksi'. Tai 'kiihottaa itseään vihaan', jos rajatilaan liittyy raivareita.

Mielestäni rajatilaisen paranemismahdollisuudet ovat aika huonoja niin kauan kuin hän itse vakaasti uskoo rankkojen tunnetilojen tulevan häneen hänen ulkopuoleltaan toisten ihmisten ja elämän olosuhteiden aiheuttamina. Rajatila ruokkii itse itseään ainakin niin kauan kuin rajatilainen tunnemyrskyjensä keskellä kokee asian niin, ettei hän mahda mitään, vaan toisten pitäisi tehdä jotakin ja muuttaa käyttäytymistään, jotta hänelle ei tulisi 'paha olo'.

Se, että rajatila ruokkii itseään, kuten Kahvi osuvasti sanoi, on epätoivoinen kierre. Valitettavasti. Muttei se silti ole mahdoton katkaistavaksi, jos vain suinkin henkilö itse saisi sellaisen ahaa-elämyksen, että oivaltaisi 'pahan olon' ahdistuneisuuksineen, pelkoineen, kiukkuineen, sun muine dramaattisine ja hallitsemattomine tunteineen syntyvän hänessä itsessään - ja että hänellä olisikin mahdollisuus ihan itse tehdä jotakin oman elämänsä helpottamiseksi. Silloin häntä voitaisiin auttaa.

[Kahvi]

Siinäpä ydinasia ja -ongelma; rajatila ruokkii itse itseään. Minä olen vuosien varrella ajatellut saman asian niin, että henkilö ikään kuin itse lietsoo itsessään niitä tunnetiloja, joita sanon 'pahaksi oloksi'. Tai 'kiihottaa itseään vihaan', jos rajatilaan liittyy raivareita.

Kyllä tavallaan joo. Mutta ei tarkoitushakuisesti, vaan tuommoinenkin on tavallaan oire ja kuuluu siis ns "taudinkuvaan". Se vain tapahtuu ilman, että henkilö itse siihen mitenkään tietoisesti pyrkii. Maailma vaan muljahtaa "vinoon" ja pahan kierre alkaa ruokkimaan itseään. Ulkopuolisen silmin voi näyttää kieltämättä siltä, että henkilö ihan tarkoitushakuisesti lietsoo itseään raivoon, mutta tosiasiallisesti hän ei taida kuitenkaan niin tehdä.

Ymmärrettävää? Kyllä.
Hyväksyttävää? Ei.
Rankkaa? Kyllä, läheisten lisäksi varmasti myös henkilölle itselleen eniten.

[Illusia]

Mirri kirjoitti:
Minua on askarruttanut tuo, että paraneeko persoonallisuushäiriö, vai muuttaako se vain muotoaan toisenlaiseksi. Jospa nuoruusiän rajatilaisuus ilmeneekin keski-iässä ja vanhuudessa toisenlaisena häiriöisyytenä niin, etteivät epävakaan persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit enää täyty. Eihän se käytännössä tarkoita sitä, että henkilö olisi parantunut persoonallisuushäiriöisyydestään, vaikkei yhtä tiettyä persoonallisuushäiriödiagnoosia enää olekaan asetettavissa.

Mirri mietiskeli tätä asiaa. Ehkä vastaus on tässä:

Käypä hoito/potilasversio: Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvä heikentynyt toimintakyky ja työkyky korjaantuvat epävakaan persoonallisuuden oireistoa hitaammin.

[Repee]

En ole löytänyt juurikaan julkista materiaalia, mikä koskisi toipumista mistä tahansa persoonallisuushäiriöstä.
Muutamasta rajatilasta/epävakaasta ja narsistista löytyy ns. toipumiskertomus.

Se, ettei täytä enää kriteereitä, ei tarkoita ettei täytä mitään kriteeriä. Toisaalta jokusen voi täyttää kuka vain.