Kuoppa sohvassa (amerikkalaiset TV-sarjat)

[Psykopatologia]

HS - Sunnuntai - 13.5.2012 - 8531 merkkiä - 1. painos

VIIKON LOPUKSI http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Kuop ... arch=null&

Palstalla arvioidaan kotimaan ja maailman asioita,kosketusetäisyydeltä. Kirjoittaja Mikko-Pekka Heikkinen on sunnuntaitoimituksenvaraesimies.

Kuoppa sohvassa

Amerikkalaiset tv-sarjat ovat nykyään parempia kuin elokuvat. Game of Thrones, Boardwalk Empire ja Walking Dead naulitsevat elokuvahullun olohuoneeseensa.

Ei sitä ensi näkemältä meinannut todeksi uskoa. Ilmielävä zombi raahasi ruumistaan puiston nurmella. Raahasi käsillään, koska otukselta puuttui alaruumis. Häntänä heinillä luikerteli suoli.

Olen nähnyt runsaasti eläviä kuolleita, mutten tällä tavalla. Puolikas puisto-zombi raahautui sunnuntai-iltana television draamasarjassa. Amerikkalaisen sarjan nimi on Walking Dead, ja Fox-kanava lähetti ensimmäisen jakson neljä viikkoa sitten.

Oli vaikea uskoa, että televisiosta voi tulla tyylipuhdasta zombitarinaa. Kauhuelokuvista tuttu lajityyppi on aikuisellekin rajua katsottavaa. Se häiritsee ja yllättää.

Mutta tällaisia ovat nykyään television parhaat sarjat. Ne haastavat tv-katsojan näkemään jotain uutta, toisinaan järkyttäviäkin asioita. Silti ne eivät pitele katsojaa kädestä vaikkapa vuorosanoilla, jotka selittävät juuri nähdyn puhki.

Näiden tv-sarjojen takia sohvassani on kuoppa.

Montulla on merkitystä, koska takavuosina kankkuni muotoinen painauma sijaitsi Tennispalatsin elokuvateatterissa, nelosrivin keskimmäisessä penkissä. Tennispalatsin kuoppa silisi, koska amerikkalaiset tv-sarjat ovat kukistaneet valkokangaselokuvan laadussa ja vetovoimassa.

Zombidraama Walking Dead (2010-) on viimeisin Suomeen ehtinyt sohvaannaulitsija. Tasokkaita tv-sarjoja on jo sellainen liuta, ettei kaltaiseni työssäkävijä ehdi niitä ahmia.

Ilmiön alkusyy on maksu-tv-kanava HBO.

HBO eli Home Box Office on amerikkalainen kaapelikanava, joka aloitti oman draaman tuottamisen 1990-luvun lopulla. Esikoissarja sijoittui vankilaan, ja sen nimi oli Oz.

Yle esitti Ozin eli Kylmän ringin jo vuosituhannen vaihteessa, mutten ymmärtänyt katsoa sitä. Niinpä ostin viime talvena kaikki kuusi tuotantokautta dvd-lootana.

Napostelin sarjaa tapani mukaan 2-3 jakson paloissa, muutamana iltana viikossa. Uutisten lisäksi en muita tv-ohjelmia katso.

Pääsiäisen korvilla 56 jakson urakka oli ohi. Nousin sohvakuopasta järistyksen vallassa. Oz on yhä erittäin rohkea ja tinkimätön. Kirosanat karahtivat ja väkivalta kauhistutti. Henkilöt ja tarina kasvoivat tavoilla, joita kahden tunnin teatterielokuva ei voi tavoittaa. Oz (1997-2003) on siis tyypillisen loistelias HBO-sarja. Älyllistä tyydytystä se tarjoaa esimerkiksi tavallaan käsitellä valtaa.

Valta on kulutetuimpia amerikkalaisen valtavirtaelokuvan teemoja. Perustarina menee niin, että yhteisöä uhataan, mutta yhteisö on torjumistoimiin liian rikkinäinen. Ilmaantuu perusjamppa, joka vastoin todennäköisyyksiä hitsaa yhteisön vastaiskuun. Uhka kukistuu. Perusjampasta on kasvanut johtaja. Häntä ylistetään. Lopputekstit.

Anteeksi, kun haukottelen. Tällainen johtajuussatu toistuu taas valkokankailla, naiivissa merisotaspektaakkelissa Battleship.

HBO:n sarjoissa valtaa käsitellään realistisemmin. Johtajat ovat toisiaan näykkivä koiralauma, joka pettää, sopii, pettää taas, lyö, suhmuroi ja kiristää. Ozin jengisodat eivät loppuneet, kaaosta ei päätynyt hallitsemaan kukaan. Fantasiasarja Game of Thronesissa viisain johtaja mestattiin alkumetreillä.

Lännensarjassa Deadwood (2004-2006) kaupunkiin pesiytynyt väkivaltainen porho karkotettiin loputtoman sähläyksen jälkeen myymällä hänelle kultavaltaus, jota pamppu oli alusta pitäen himoinnut. Valkokangaselokuvassa hänet olisi ammuttu, liipaisimessa lannanluojasta seriffiksi noussut perusjamppa. Deadwoodin kolme kautta nautiskelin dvd:ltä Oz-savotan välipaloina, jo toisen kerran. Eräs toistuvista kohtauksista on se, kun saluunanpitäjä Al Swearengen (Ian McShane) pissaa aamuisin pottaan. Vihollistensa ruumiit hän syöttää sioille.

Niin vain HBO toi tähänkin kaluttuun taiteenlajiin jotain uutta ja häiritsevää. Deadwood näyttää lännenmyytin nurjan eli realistisen puolen eritteineen ja raakuuksineen.

Ja realismia viihteeltä vaaditaan. Markkinatyypit sanoisivat sitä megatrendiksi.

Katsokaa tositeeveetä: kun kyynel todistaa aidon tunteen, katsomossakin läikähtää.

Mutta sama vaatimus näkyy myös fiktiossa, tosin eri tavalla elokuvassa kuin tv-sarjassa.

Elokuvateatterin valkokankaalle totuus heijastuu niin, että tietokonegrafiikalla luodun lohikäärmeen tai avaruusaluksen kyljestä voi laskea jokaisen suomun tai niitin. Kokonainen manner sortuu mereen. Kaikki näyttää aidolta, pinta kiiltää.

Laatu-tv-sarjoissa realismi on pinnan alla, tarinassa ja ihmisten välisissä suhteissa. Ne näyttävät, kuinka monimutkaista, hankalaa ja sattumanvaraista on ihmiselo ja yhteiskunnan pito.

Muistellaan Baltimoreen sijoittuvaa Langalla-sarjaa (2002-2008), joka on Sopranosin ohella yksi tv-historian upeimpia teoksia. Suomessa Langalla on lähinnä kulttimaineessa, koska se jäi useimmilta näkemättä epäinhimillisen myöhäisen lähetysajan takia. Omaa viiden kauden dvd-boksiani en juuri kotona näe, se on aina lainassa. Langalla suorittaa ruumiinavauksen kokonaiselle kaupungille ja näyttää elin elimeltä, miksi huumekauppaa ei koskaan saada loppumaan. Demokraattisessa yhteiskunnassa poliisilla ei yksinkertaisesti ole laillisia keinoja eikä resursseja isoimpien roistojen nappaamiseen. Poliitikot ovat narsistisia, korruptoituneita ja voimattomia.

Kaiken tämän voi lukea myös uutisista, mutta kymmeniä tunteja kestävä tv-draama tarraa katsojan tunnekeskuksesta niin, että myös moraalisesti väärin tekevien hahmojen valintoja on pakko pysähtyä pohtimaan, jopa ymmärtämään.

Sekin häiritsee ja haastaa. Helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin ei ole.

Kuka olisi Dallasin tai Melrose Placen aikoina uskonut, että 2000-luvulla amerikkalainen viihdeteollisuus suoltaa näin yhteiskunnallisia ja vaativia tv-sarjoja. Niitä ylistävät niin kriitikot, palkintoraadit kuin katsojatkin.

Eikä HBO ole enää yksin. Varteenotettavimmat kilpailijat ovat maksukanavat AMC ( Walking Dead, Breaking Bad, Mad Men) ja Showtime ( Dexter, Taran monta elämää, Weeds).

Silloin tällöin pieksän tv-sohvani tyynyä, jotta kuoppa katoaisi. Sitten jätän pehmikkeen parvekkeelle tuulettumaan ja päätän antaa elokuvateatterille mahdollisuuden.

Jos käy tuuri, löydän Tennispalatsista perinteisen, kaksiulotteisen esityksen. Teattereiden tarjonta kun pursuaa nykyään kolmiulotteiseksi väitettyjä elokuvia.

Tummat 3d-lasit varastavat kuvasta kirkkautta ja mikä pahinta, 3d ei syvennä elokuvaa. Se latistaa sitä. Ja Hollywood toimii yhä enemmän 3d:n ehdoilla.

Sen huomaa tarinoista. Tehdään tuttua ja turvallista, koko perheelle tai korkeintaan teinille. Jatko-osa animaatiolle ja toinen supersankariseikkailulle.

Myös Hollywoodin vanhat mestarit ovat hypänneet 3d-kelkkaan. Steven Spielberg ohjasi lapsiystävällisen Tintin, Martin Scorsese Hugon. Ohjaajiensa ansiosta molemmat olisivat olleet kelpo elokuvia myös ilman keinotekoista syvyyskikkailua.

Mutta vanhat mestarit eivät ole tyhmiä. Tilausmaksuihin perustuva kaapelitelevisio antaa tekijälle taiteellisen vapauden, koska sen ei tarvitse miellyttää mainostajaa tai jokaista kadunmiestä. Siksipä Spielberg ja Scorsese ovat tehneet HBO:lle sellaisia teoksia kuin itse haluavat.

Spielberg tuotti HBO:lle tv-sarjan Taistelutoverit vuonna 2001 ja Tyynenmeren taistelutoverit 2010. Scorsese palasi mafiamaailmaansa tuottamalla HBO:lle Boardwalk Empiren. Yle lähetti juuri sarjan ensimmäisen kauden. Game of Thronesin (2011-) ohella nuo sarjat ovat massiivisia, maailman kalleimpiin lukeutuvia tv-tuotantoja, joiden teknis-taiteellinen vertailukohta on nimenomaan valkokankaalla. Kotona ne näyttävät elokuvilta, varsinkin kun niitä katsoo satatuumaisena. Valtavan kuvan saa seinälle videoprojektorilla. Vehkeitä myydään jo muutamalla satasella.

Keski-ikäistyneenä elokuvahulluna kysyn: kuinka tässä näin kävi? Olohuoneessani on elokuvateatteri, mutta katson siellä tv-sarjoja. Lapsuudessani tv-sarja tarkoitti Ritari Ässää, ja kuva huojui mustavalkoisessa lasipallossa.

Mysteerio mielessäni painan sohvantyynyyn tänään tuoreen kuopan. Walking Dead tulee Foxilta kello 22.

Tulosta juttu Tallenna lehtihyllyyn
__________________________________________
Tilaa Hesarin digilehti arkistoineen ym.
__________________________________________

[Hilppa]

Edellinen kirjoitus oli taasen yksi osoitus, kuinka olen pudonnut sivistyskehityksen kelkasta. En juurikaan katso tv-sarjoja. Yritin vähän aikaa sitten aloitella Lentoemännät laatusarjaa(?, ilmeisesti ei, koska romattisen hömpän piiriin kuulunee), mutta pariin ekaan jäi huolimatta onnistuneesta ja hyvin rakennetusta 50-luvun ajankuvasta kauniine filkkarityylisine pukuineen. Fiktiotyyppiset sadunomaiset (sormusherra, vamppyyritarinat) eivät jaksa kiinnostaa.

Sen sijaan yhteiskunnallinen ulottuvuus sarjoissa jaksaisi kiinnostaa, mutta en riedä riittäisikö kiinnostus kymmenen sarjan vertaa hyvästä Mikko-Pekka Heikkisen kuvauksesta huolimatta:

"Muistellaan Baltimoreen sijoittuvaa Langalla-sarjaa (2002-2008), joka on Sopranosin ohella yksi tv-historian upeimpia teoksia. Suomessa Langalla on lähinnä kulttimaineessa, koska se jäi useimmilta näkemättä epäinhimillisen myöhäisen lähetysajan takia. Omaa viiden kauden dvd-boksiani en juuri kotona näe, se on aina lainassa. Langalla suorittaa ruumiinavauksen kokonaiselle kaupungille ja näyttää elin elimeltä, miksi huumekauppaa ei koskaan saada loppumaan. Demokraattisessa yhteiskunnassa poliisilla ei yksinkertaisesti ole laillisia keinoja eikä resursseja isoimpien roistojen nappaamiseen. Poliitikot ovat narsistisia, korruptoituneita ja voimattomia."

Yksi pitänee kuitenkin mainita: HBO:n Terapiassa (pari viimeistä tuotantokautta) tuli katsottua lähes kokonaan.

[Psykopatologia]

viewforum.php?f=13 (2010)

[Psykopatologia]

HBO:n uusintoina ovat nyt ruudussa True Blood (tiistaisin) ja Generation Kill (perjantaisin).

Olen niitä täällä hieman mainostanutkin, mutta responssi on ollut vaisua.

[Hilppa]

Ajattelin, että tuossa Generation Kill -sarjassa voisi olla jotain, mutta en tiedä jaksaako Irakin sota (tai sota ylipäätään) kiinnostaa viikkotolkulla.

http://yle.fi/ulkomaiset/sarjat_ao.php?id=1403

True Blood menee vamppyyritarinoiden puolelle. En uskalla katsoa iltamyöhällä, kun näen sitten pahoja unia.


Taidan tyytyä romantisoituun Pan Am:iin, jossa sentän glamouria ja komeita lentokapteeneita.

http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/paivitta ... tina-ricci

Korkealla lentävä draama on ensimmäisen luokan matka mielenkiintoiseen ja maailmaa muuttaneeseen vaiheeseen Yhdysvaltojen historiassa (National Enquirer)

Pan Am on yhtä hyvä kuin miltä se näyttää - eli erittäin hyvältä. Aikakauden musiikki nostaa tunnelman kattoon. (Robert Lloyd, LA Times)

Viehättävät näyttelijät, upeasti toteutettu fantasia, jossa on silti muutakin kuin vain kauniita kuvia. (Robert Bianco, USA Today)

[Psykopatologia]

Olen nyt katsonut Generation Killiä uudestaan, ja sarja vaikutta tosi hyvältä.
Ensimmäisellä kerralla henkilöhahmot ja juoni olivat kaaosta.

.

Ohjaaja Susanna White . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Kathryn Bigelow (The Hurt Locker)

15. 5. 2012: Amerikan "äijimmät" ohjaajat.

[Psykopatologia]

Perjantai on minusta paras TV-päivä.

TV2
22:05 Kova laki
00.15 Generation Kill