Mirri:
Nimenomaan noin mielestäni pitäisi tehdä, ja tietääkseni minä toimin juuri noin. Elävässä elämässä varoitan vakavasti sairaita mt-ongelmaisia menemästä kirkkoonkin, jos tiedän siellä olevan 'sairastuttavan' papin saarnaamassa - puhumattakaan mistään kirkkojen ulkopuolella pidettävistä kristillisistä tilaisuuksista...
Sinäkö olet asiantuntija siinä, kuka on henkisesti sairastuttava saarnaaja tai mikä on haitallinen kristillinen tilaisuus?
Tässä kiteytyy taas asenteesi, ihan kuin sinä tietäisit paremmin, miten jotkut toiset ihmiset kokevat "hengellisyyden", mitä ikinä se sitten onkaan. Oletko tullut ajatelleeksi, että on ihmisiä, myös mielenterveysongelmaisia, joihin uskonnolliset tai sen tapaiset filosofiat eivät tee vähäisintäkään vaikutusta?
Olen kuulunut luterilaiseen kirkkoon ja saarnat ja rippikoulut olivat mielestäni opetukseltaan tavattoman tylsiä. Kyllästymisen tunne on se, mitä minulle jäi päällimmäiseksi, etenkin niiden puheista, jotka olivat erityisen sitoutuneita uskontoonsa. Edes rippikoulussa ei syntynyt kunnon keskusteluja mistään aiheesta, kun rippikoulunopettajalla oli niin valmiit mielipiteet. Sinun käsityksesi tuntuu olevan, että mt-ongelma tarkoittaa sitä, että jos ihminen vain kuuleekin jotain puhetta jostain uskonnollisesta aiheesta, hän välittömästi lankeaa johonkin hurmostilaan tai mihin lie. Niinkuin se olisi kaikkein kokemus uskonnoista. Ei todellakaan ole. Ei kaikilla ole, eikä tule koskaan olemaan minkäänlaista kokemusta minkään henkisen tai yliluonnollisen olemassaolosta, ei vaikka heillä olisi mt-ongelmiakin. On niitä, joiden korvissa puhe "henkimaailmoista" ja "jumalista", on vaan latteaa ja tylsää, kun siinä ei ole mitään todellista, mistä saisi jotain irti.
Tästä huolimatta jostain uskonnosta tai filosofiasta voi olla lähtöisin kivoja liikuntaharrastuksia, joista voivat pitää nekin, jotka eivät siitä uskonnollisesta tai filosofisesta puolesta välitä. Jooga ei ole suinkaan ainut harrastus, jossa on tällainen tausta, esimerkiksi monet itämaiset kamppailulajitkin voivat pohjautua itämaisiin filosofioihin. Ei se silti sitä tarkoita, että on haitallista psyykelle mennä karateen tai judoon, koska siellä mukamas joutuisi temmatuksi johonkin "henkimaailman juttuihin."
Itselläni on vain vähäistä kokemusta joogasta, mutta kuten kerroin, ainakaan tuolle kurssille ei ollut sisällytetty mitään, jota voisi kutsua " hengelliseksi." Silti, jos joskus löytäisin kivan liikuntaharrastuksen, johon liittyisikin sellaista, mutta siihen osallistumista ei vaadittaisi osallistujilta, niin en välttämättä siitä piittaisi. Minulle on ihan sama, mihin joku toinen uskoo. Minulle on siis ihan sama vaikka jonkun liikuntalajin opettaja itse uskoisikin ties mihin henkisiin teihinsä tai jumaliinsa, jos hän samalla tavoin kunnioittaa osallistujien vakaumusta. Minusta tämä on suvaitsevaisuutta. En myöskään ole niin avuton ja manipuloitavissa, että en kestäisi kuulla vastakkaisista vakaumuksista tai ajattelutavoista. Sellaisessa tilaneessa kerron eriävän mielipiteeni tai maailmankatsomukseni. Luuletko sinä Mirri, että kaikki mt-ongelmaiset, paitsi sinä, ovat niin avuttomia, koska koet kontrollin tarvetta heidän tekemisiinsä? Vai tarkoitatko itseäsi, kun olet huolissasi uskonnollisten asioiden vaikutuksesta mielenterveyteen?