Minusta urheiluvaatteet nykyisin niin värikkäitä ja nuorekkaita, ei ole pelkoa että näytäisit tulipukutädiltä.
Tuulipuvun käytöllä tarkoitin lähinnä sitä henkistä puolta ts. mielikuvaa ulkolevista tädeistä ja siitä, mitä heillä on mielessään. Oletettavasti. En minä kuitenkaan ulkoisestikaan haluaisi näyttää samalta kuin kaikki muutkin. En haluaisi sulautua täysin joukkoon ihan huomaamattomaksi, mutta iän lisääntyessä sitä ei voine välttää.
Olihan ne tuulipuvutkin aiemmin muotia, ja muoti on vaihtelevaista. Ihminen ei kuitenkaan muutu. Vanhenevat ulkoilevat naiset ovat olleet samanlaisia aikojen alusta asti. Luulenpa kuitenkin, ettei ennen muinoin ollut aikaa lenkkeillä. Liikunta oli hyötyliikuntaa. Urheilijoita kai kuitenkin on ollut. Kaipa periaatteessa on aika normaalia olla harrastamatta lenkkeilyä, vaikka nykyaikana se onkin enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onneksi sitä voi kävellä tavallisissakin vaatteissa. Nykyaikaisissa urheiluvaatteissa näyttäisin ylipukeutuneelta, koskapa en ole niin hyvässä kunnossa kuin voisin olla. Ehkä keväämmällä ja kesällä innostun taas ulkoilemaan!
Kyllä minäkin virkistyn liikunnasta hetkellisesti, mutta tuntuu, että se on joskus hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa. Olen myös huomannut, että rankemman liikunnan jälkeen olen väsynyt seuraavana päivänä. Jos liikkuu paljon, siitä tulee riippuvaiseksi. Se voi olla häiritsevää. Aika kuluu niin nopeasti ja muutakin tehtävää on niin paljon...
Ei sitä voi olla jatkuvasti hötkyilemässä paikasta toiseen. Joskus pitää tuulettaa ajatuksiaan muuten kuin liikunnalla. Mitenkähän onnistuisi? Joskus pitää keksiä jotakin uutta ja sitä varten joutuu tekemään ajatustyötä. Ajatukset pitää ensin saada liikkeelle jotenkin. Se ei onnistu, jos toimii vanhan kaavan mukaan aina samalla tavalla. Elämässä pitää olla vaihtelua, erilaisia kausia.
