Breivik vain pseudo-psykopaattinen

[Psykopatologia]

Breivik vain pseudo-psykopaattinen
Breivik only pseudo-psychopathic

I n g r e s s i:

Anders Behring Breivikin toiminta ja teot voivat vaikuttaa psykopaattisilta,
mutta persoonallisuudeltaan hän on vain pseudo-psykopaattinen.

Vaikka ihmisen teot (behavior) liittyvät hänen persoonallisuuteensa, emme voi pitää ihmisen persoonallisuutta ja käyttäytymistä (liki) synonyymeinä, kuten amerikkalaisen behaviorismin äärimuodossa saatettaisiin tehdä. Ensisijaisesti ja olennaisesti persoonallisuus on ihmisen mieltä, psyykeä, jonka "päälle" toiminta organisoituu. Täten myös ihmisten psykologisessa arvioinnissa fokus on mielessä, ei käyttätymisessä. Jos vain käyttäytymistä tarkasteltaisiin, tulos olisi absurdi sikälikin, että mieleltään erilaiset persoonallisuudet voivat tehdä samankaltaisia toimia. Vain tekojen pohjalta tarkastellen kaikki olisivat suunnilleen "samanlaisia"! Myös sosiaalinen konteksti on vaikuttamassa, esimerkiksi onko sota vai rauha. Lähtökohtaisesti on "normaalia" tappaa sodassa, mutta abnormaalia tappaa kotirintamalla - sodankin aikana.

Täten myös mm. mielentilatutkimuksissa rikoksentekijän tekemä rikos, per se, ei määrää tutkittavan diagnoosia ja/tai syyntakeisuutta, vaikkakin teon luonne voi antaa vihjeitä myös persoonallisuuden suuntaan.

Psykopatia-termin historiaa ja termin renessanssi

Ilmausta psyko|patia (kr. psykhe sielu, mieli, pathos kärsimys) on käytetty - sanan etymologian mukaisesti - 1800-luvulle saakka melkein mistä tahansa psyykkisestä häiriöstä. 1800-luvulta termin käyttä alkoi kuitenkin täsmentyä:

n.1835 - n.1888: Bristolilainen lääkäri James Cowles Prichard (1786 - 1848) esitti brittiläiseen lääketieteelliseen ja lainopilliseen käytäntöön vuonna 1835 termin moral insanity, joka kuitenkin kattoi (nykypäivän kriteerein) liki kaikki häiriöt paitsi ehkä skitsofreniaa ja vajaamielisyyttä (älyllistä kehitysvammaisuutta). Moraalinen tässä tarkoitti kuitenkin luultavasti kernaammin mentaalista kuin varsinaisesti moraalista.

n.1888 - n.1915: Saksalainen Julius Ludwig August Koch (1841 - 1908) korvasi moraalisen mielenvikaisuuden vuonna 1888 termillä psychopathische Minderwertigkeiten, psykopaattinen vajavuus. Termi kattoi psykoottisuuden ja normaaliuden välillä olevat häiriöt ("rajatilat").

n.1915 - n.1948: Psykopatia-termiä voitiin käyttää niihin häiriöihin, jotka nykyään ovat tautiluokitusten (ICD, DSM) persoonallisuushäiriöitä. Saksalaiset Emil Wilhelm Magnus Georg Kraepelin (1856 - 1926) vuonna 1915 ja Kurt Schneider (1887 - 1967) vuonna 1923.

1941-: Yhdysvaltalaisen psykiatrin Hervey Milton Cleckleyn (1903 - 1984) psykopaatin kliininen profiili (16 osiota).

n.1948 - 2012+: Psykopatia (hieman eri nimillä) yhtenä tautiluokitusten spesifinä persoonallisuushäiriönä (ICD-6 1948, DSM-"One" 1952).
Nykyiset nimitykset (alla) ovat (ICD-10 1992) F60.2 epäsosiaalinen (dissocial) persoonallisuus(häiriö) ja (DSM-IV 1994, DSM-IV-TR 2000) 301.81 antisosiaalinen (antisocial) persoonallisuus(häiriö).

1960-luvulta: psykopatia vrt. sosiopatia (lat. socius yhteinen; kumppani), terminä psykopatia on psykologinen ja itseen viittaava; sosiopatia (Karl Birnbaum 1904) on sosiologinen ja ympäristöön viittaava. Sosiologit ovat suosineet sosiopatiaa, koska he ovat ignoroineet psykofysiologiaa yms. ja suosineet yhteiskunnallista etiologiaa ja koska psykopatia on myös haukkuma-nimike. - Sosiopatia on toinen nimitys DSM:n (ja ICD:n) epä- tai antisosiaaliselle persoonallisuushäiriölle.

1980-: Kanadalaisen psykologin Robert David Haren (s. 1934) Psychopathy Checklist (PCL). Haren kriteerit (PCL-R, 2003; 20 osiota) ovat tautiluokitusten (alla) kriteereitä täydentäviä ja myös niiden "kilpailijoita".

n.1990-: R e n e s s a n s s i

Psykopatia-nimike on parin vuosikymmenen hiljaisen kauden jälkeen kokenut renessanssin. Termin hiljaiseloon on luultavasti ollut vaikuttamassa antisosiaalinen persoonallisuushäirö -termin esittäminen DSM-III:sa vuonna 1980: historiallinen, mutta epäselvä psykopatia-nimike sai väistyä ”tieteellisemmän” tieltä. Psykopatian renessanssi 1990-luvulla alkoi kuitenkin huonolla tavalla, esimerkiksi Raimo Mäkelä (1997, 71 sivua.; 10. painos 2010, 134 sivua; Robert Hare [1999] toinen laitos 1993): kuvattiin liituraitaa ja älykkäitä huijareita yms., siis paljolti selvemmin narsistisia, ja psykopaatin imago ainakin suuren yleisön keskuudessa alkoi muodostua älykkääksi ja empaattiseksi. Haren suomennoksessa (2004 [3. painos] viimeisen lehden esittelyssä) todetaan, että Hare on tutkinut psykopatiaa eli narsistista persoonallisuushäiriötä lähes 40 vuotta (- -). Hare itse kuittaa tämän ([1999] 2004: 12): Näistä usein viehättävistä – mutta aina tuhoisista – ihmisistä käytetään hoitotilanteissa nimitystä psykopaatti (narsistinen persoonallisuushäiriö). - Toki päällekkäisyyttäkin esiintyy, mutta ”puhdas” narsistinen on sangen erilainen kuin tyypillinen psykopaattinen (tai sosiopaattinen).

Valitettavasti suomalaisetkin oikeuspsykiatrit ovat Haren lumoissa menneet mukaan hänen epäselviin jorinoihinsa. Niinpä Eila Tiihonen, Matti Holli & Jari Tiihonen kirjoittavat (2009: 100): Lähes kaikki psykopaatit ovat sijoitettavissa tautiluokituksen epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ryhmään, mutta suuri osa epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön omaavista ei ole psykopaatteja. - Asia on täsmälleen päin vastoin: Kaikki epäsosiaaliset persoonallisuushäiriöiset ovat psykopaatteja, mutta kaikkia psykopaatteja ei saa (hyvin) sovitettua antisosiaalinen persoonallisuus -nimikkeen alle.

Hare esittää, että tautiluokitusten epä- tai antisosiaalinen persoonallisuus(häiriö) -luokka olisi "laaja", vaikka se de facto on kapea.

Psykiatrian yleinen käytäntö on tämä: Psykopatia on yleis- tai sateenkaaritermi, jonka alle sijoittuvat eri tyyppiset psykopatiat, kuten tautiluokitusten antisosiaalinen persoonallisuus eli sosiopatia sekä huijarit ("auervaarat" ja "gabrielit") ja muut valkokaulus- tai liituraita -psykopaatit. Näistä vain jälkimmäisillä on sosiaalista ällykkyyttä, pinnallista viehätysvoimaa ja empatiaa. Heitä kuvaa hyvin Fellini elokuvassaan Huijarit (Il Bidone, 1955). - Sen sijaan sosiopaatit ovat useimmiten sielullisesti yksinkertaista ja suoraviivaista porukkaa, joissa ei ole fancyä eikä glamouria.

T a u t i l u o k i t u k s e t

Tautiluokituksissa ei ole suoraan psykopatia-diagnoosia, vaan nykyiset nimikkeet ovat (ICD-10 1992) F60.2 epäsosiaalinen (dissocial) persoonallisuus(häiriö) ja (DSM-IV-TR 2000) 301.81 antisosiaalinen (antisocial) persoonallisuus(häiriö). Kuitenkin epäsosiaalinen persoonallisuus(häiriö) -diagnoosiin "sisältyy" myös mm. amoraalinen sekä psykopaattinen ja sosiopaattinen persoonallisuus. Diagnostiset kriteerit on operationalisoitu deskriptioiksi, joissa painottuvat mm. normittomuus, aggressivisuus ja morkkiksen puute. Kriteerit kohdistuvat psykopatian sosiopaattiseen tyyppiin, eivät kovin hyvin muihin (huijarit ja valkokaulus-psykopaatit yms.).

ICD- ja DSM- kriteereiden keskinäinen vastaavuus on sangen kehno. Epäsosiaalisuuden indikaattorina ICD:n systeemi on parempi mm. siksi, että DSM:ssä normittomuudella on niin painottunut edustus (kolme osiota). Skaalana DSM on oikeastaan käyttökelvoton. Silti sillä leivotaan sosiopaatteja, mikä on oikeastaan "kriminellin" vastuutonta.

Olennaisia ovat poissulku-kriteerit (mm.):
1. Häiriö ei ole muun aikuispsykiatrisen häiriön ilmentymä tai sen seurausta.
2. Häiriö on pysyvä ja pitkäaikainen, ja se on alkanut myöhäislapsuudessa tai viimeistään adolesenssissa.

Psykopatian keskeistä psykodynamiikkaa

Tunne-elämän vajavuutta (laajasti ottaen) pidetään usein keskeisenä tyypillisessä psykopatiassa (Colman 2009: 620). Psykopaattiset keskittyvät tavallista enemmän nykyisyyteen, ja heiltä puuttuu normaali ahdistuneisuus ja pelko, joka usein liittyy tuleviin tapahtumiin (ennakoinnin heikkous). Tähän liittyy primaarinen häiriö empaattisissa sosiaalisissa responsseissa: vaikka psykopaattinen tajuaisikin, hän ei välttämättä välitä. Molemmat karakteristikat liittyvät ilmeisesti siihen, että psykopaattinen ylipäätään prosessoi informaatiota poikkeavasti (Kiehl & Buckholtz 2010: 25 – 27): (ikään kuin) he ymmärtävät sanoja mutta eivät musiikkia. Yhä lisääntyvää tietoa on siitä, että psykopaattiset häiriöt liittyvät primaariin aivotoiminnan häiriöllisyyteen, mm. poikkeavuuteen paralimbisessä järjestelmässä.

Kuitenkaan pelkkä (1) empatian puute tai toisin sanonen aleksityymisyys - "ei sanoa tunteille" - ei ”riitä” (tyypilliseen) psykopatiaan. Muita keskeisiä karakteristikoita ovat ovat (2) tietoisen syyllisyyden puuttuminen ja näkyvimpänä (3) alloplastinen adaptaatio projektioineen, jonka mieli on: "minä en ole syyllinen". Alloplastinen pyrkii muuttamaan muita ja ympäristöä, kun taas autoplastinen muuttuu itse (kuten tyypillisesti neurooseissa).

Psykopaattisten sielunelämää on vaikea ymmärtää, jos piilotajuisemmat puolet ignoroidaan. Kurt Eisslerin (1949: 14 – 15) mukaan lähes aina läsnä oleva piirre rikollisten asenteissa suhteessa päämääriin on vahva maagisuus: Tätä ei pidä sekoittaa rikollisen tietoiseen taikauskoon, joka on samantyyppistä kuin muillakin ihmisillä, kuten usko onnenpäiviin ja onnennumeroihin. Se magia, mihin tässä viittaamme, on se piilotajuinen merkitys, mikä liittyy lähes kaikkeen rikollisuuteen ja rikollisiin tekoihin. Niiden tarkoituksena on taikoa tai palauttaa alentuneita omnipotenssin tuntoja, mikä on olennaisesti erilaista kuin se hallinnan tunne, joka liittyy normaalisti menestykseen johtavaan toimintaan. Rikollisen destruktiivinen teko tulee hänelle välttämättömäksi tämän psykologisen merkityksen vuoksi. Jos häntä estetään tekemästä niin kuin hän tekee tai jos rikosten tekemisen mahdollisuus on häneltä riistetty, hän voi tulla masentuneeksi tai tylsäksi tai voi joutua paniikkiin, sillä tällaiset rajoitukset voivat heikentää hänen näennäisen lujaa otettaan realiteettiin. Satunnainen tai ajoittainen destruktiivisuus on välttämätön ehto sille, että hän voi pitää yllä tasapainoista hyvän olon tunnetta ja kontaktia realiteettiin. (Luukkonen 1978; suomennokset Luukkosen.)

Psykopatiaan liitetään usein myös mm. "9. Loismainen elämäntyyli" ja "13. Realististen pitkän tähtäimen suunnitelmien puuttuminen" (Hare PCL-R). Usein on näyttöä impulsiivisesta ärtyneisyydestä ja käytöshäiriöistä, jotka ovat alkaneet ennen 15 vuoden ikää ja jotka täydentävät kliinistä kuvaa.

B r e i v i k

Luukkonen: NORJAN TRAGEDIAN AIKATAULU (Breivik) viewtopic.php?f=10&t=5066

Rettspsykiatrisk erklæring Breivik, Anders Behring f. 120279 (243 s.)
Torgeir Husby & Synne Sørheim (Oslo 10.8.- 29.11.2011)
7. SAMMENDRAG (29 s.) http://pub.tv2.no/multimedia/TV2/archiv ... 27719a.pdf (julkiseksi 2.12.2011)
F20.0 Paranoidinen skitsofrenia
F55 Riippuvuutta aiheuttamattomien aineiden väärinkäyttö (steroidit, kofeiini, efedriini ja asetosalisyylihappo).

Anders Breivikin biologiset vanhemmat erosivat vuonna 1980, kun hän oli puolitoistavuotias, ja perhe - äiti, siskopuoli ja Anders - muuttivat Lontoosta Osloon (virallinen ero 17.1.1983). (Äiti voitti seuranneen huoltajuuskiistan syksyllä 1983.) Äidillä oli kontaktia Varsinkin Andersin ollessa 3 - 5 -vuotias (1983 - 1984) perheessä oli vaikeaa: äiti otti yhteyttä paikalliseen sosiaalitoimistoon - äiti oli väsynyt ja Anders oireili - ja perhe oli psykiatrisissa tutkimuksissa ja seurannassa. Perheen tilanteeseen perehtynyt psykologi kirjoitti vuonna 1983: "Ideelt sett burde han vært i et stabilt fosterhjem." Kevään 1984 tarkistuskäynnin jälkeen perheen ja viranomaisten yhteistyö tässä muodossa loppui äidinkin vastustuksen vuoksi, vaikka äiti oli aiemmin hakenut kernaastikin apua.

Vuonna 1994 (Anders 15-vuotias) poliisi otti Andersin kolme kertaa kiinni graffitien maalaamisesta. 1995 - 1998 (16 - 18 -vuotiaana) Anders kävi kaksi luokkaa Oslon kauppaopistoa (Oslo Handelsgymnasium) ja lopetti kolmannen luokan jouluna 1998.

Arviota oireista 1979 - 1988

Anders Brevikillä ei arvioitu olleen ennen kouluikää merkittäviä ("psykopaattisia") käytöshäiriöitä. Koulunkäynti sujui oppimisen ja ystävien suhteen normaalisti. 14 - 15 -vuotiaana hänellä oli kapinallinen graffiti-vaihe. Lastensuojelu ei pitänyt tilannetta niin vakavana, että hoidolliset toimet olisivat olleet tarpeen. - Hänellä ei ollut myöskään liiallista alkoholinkäyttöä eikä laittomien riippuvuutta aiheuttavien aineiden käyttöä.

Negatiivinen arvio "psykopatiasta"

Äkkinäiset ovat olleet innostuneita leimaamaan Breivikin psykopaatiksi kokonaisuudesta irroitettujen "psykopaattisten" karakteristikoiden pohjalta: ensin murhaa 77 kylmäverisesti eikä sitten osoita pienintäkään katumusta; päin vastoin: kehtaa ajatella, että hänelle tulisi olla kiitollisia! Todellinen näyttelijä ja kylmä psykopaatti! Kuitenkin monet maallikotkin ovat tuoneet esiin, että "Breivikillä eivät ole kaikki natsit bunkkerissa" (kuten yksi koiranleuka vitsaili). - Ei tunnekylmyys ole ainoastaan psykopaattien etuoikeus.

Breivikin lapsuudessa ja nuoruudessa ei ole juuri mitään selvästi psykopaattista (kuten edellä tulee esiin); graffiti-vaihe ei "riitä". Hän ei myöskään ole käyttänyt alkoholia, ei ole ollut impulsiivinen ja on luultavasti ollut pikemminkin kiltti kuin aggressiivinen. Täten epäsosiaalinen persoonallisuus -häiriön poissulku-kriteeri astuu voimaan: todettu paranoidinen skitsofrenia selittää hänen nykyisen psyykkisen statuksensa ym. Narsistinen persoonallisuushäiriö -diagnoosi sopisi kuitenkin hänelle lisä-diagnoosiksi.

Psykopaattisille epätyypillisesti Breivikillä oli ja on pitkän tähtäimen suunnitelma - toki epäonnistunut, mutta messiaaninen! Täten hänen minäihanteensa on "altruistinen" mutta vääristynyt, ja samoin vääristynyt on hänen tiukka omatuntosa, joka sallii "marttyyrien" tuottamisen mutta voisi syyttää häntä, jos ei hän ei olisi toteuttanut velvollisuuttaan. Täten monet Breivikin persoonallisuuden karakteristikat ja arvot ovat perverssejä sanan varsinaisessa merkityksessä; paranoidinen on kääntänyt normaalit asiat päälaelleen tai takaperoisiksi.

Kliininen teksti on osin muokattu kirjasta
Luukkonen (2011): Narsismi ja psykopatia. Persoonallisuushäiriöt II. Helsinki: Psykopatologia. - 46 s.
Niteessä on myös oheisen kirjoituksen kirjallisuusviitteet (K1 - K5).
-> 7.1.2012

US-blogi http://perttiluukkonen.puheenvuoro.uusi ... ychopathic