Roso kirjoitti:Mielestäni on coolia ja rohkeaa ja (kenties tulevaisuudessa jopa) kapinallista olla leikkelemättä tai botoksittamatta itseään. Kuitenkin vielä rohkeampaa nykyään on (toiseen ketjuun viitaten) olla ajelematta sääri- ja kainalokarvojaan ja mitä tummemmat ja paksummat, sitä rohkeampi teko. Sitten yberrohkeaa on olla ajelematta viiksiään tai partaansa, jos on nainen ja saanut tällaisen "kasvuvian" (joka monille naisille tulee viimeistään mummoiässä).
Monille voi ollla toooosi vaikeaa hyväksyä, että hänestä kasvaa kainalokarvoja. Sitten pelätään vielä, että myös kumppanin on vaikea niitä hyväksyä. Siinä on sitten molemmille vähän haastetta ja sisältöä elämään.
LISÄYSTÄ: Siis myös meikittömyydessä tai meikillisyydessä, kuten monissa muissakin ulkonäköasioissa, tulee vastaan sellainen omituinen kulttuuriympäristön ja oman identiteetin ristiriita. Tai sitten mitään ristiriitaa ei tule, jos sattuu tykkäämään meikkaamisesta ja haluaa näyttää tai peittää meikin avulla jotakin identiteetistään (tai minuudestaan) ja kulttuuriympäristö suosii juuri tällaista tapaa, jolla kyseinen henkilö meikkaa. Mutta jos haluaakin tehdä toisin...
Niinpä niin. Jokaiselle jotakin, mikä on coolia riippuen perityistä pirteistä ja vanhenemisen ilmenemisestä. Meikkaus on itselleni se ehkä eniten pulmia aiheuttava. Jos otan meikin ammattilaisella ja se on onnistunut, että joku tuttu jopa sanoo, että vau tollanen sä voisit hei olla joka päivä töissä, en koe oloani kotoisaksi. Jos taas en meikkaa(, mikä on se tavallisempi vaihtoehto,) koen, että ympäristö vaivaantuu.
"Kasvuvian" korjaamista ei edes kysytä sitten terminaalihoidossa vaan kaikki joutuvat näyttämään lähes sukupuolettomilta tultuaan riittävän vanhoiksi ja sairaiksi kroonikoiksi. Toivottavasti edes saamme perushoitoa, ruokaa ja hoivaa sitten...
Eli samaan turmioon olette matkalla tekin maskuliinit. 
