”Sekä lääkkeet että terapia”-nimimerkki kirjoittaa HS:n mielipideosiossa kirjoituksen otsakkeella:
”Terapia vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä”.
"Yhtä auttaa lääke, toista terapia, kolmas tarvitsee molemmat, eikä terapiakaan sovi kaikille."
Terapia on usein vuosia jatkuva prosessi, joka vaatii kävijältään sitoutumista ja sisua. Se vaatii todellista avautumista ja sitoutumista omille tunteilleen. Onneksi lyhytkestoinen terapia sopii osalle ihmisistä. Ehkä se on oikotie onneen.
Kirjoittaja kertoo oman tarinansa synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan ja kuvaa Kelan tukemaa terapiaa tekohengitykseksi. Kuin minulle olisi heitetty pelastusrengas keskelle merta, mutta unohdettu kiinnittää köysi, jolla vetää rengas maalle.
Paljon oivaltavia hetkiä olen kokenut myös yksin. Terapiassa läpi käytyjä asioita jautuu pohtimaan kipuilemaan ja itkemään kotonakin. Terapia ei ole helppoa, se ei ole kevyttä eikä kivaa.
Kutsun mielelläni terapiaa ’oivaltavaksi keskusteluksi’, joka avaa solmuja yksi kerrallaan, vähitellen.
- - - - - - - - - - - - - - -
Mielestäni on hyvä, että tuodaan esiin ihmisten monimuotoisuus, että kaikki ei ehkä sovi saman sablonin mukaisesti kaikille. Itselläni on tunne, että lääke on auttanut pahimman vaiheen ylitse, mutta sen jälkeen voi joutua miettimän, että miten tästä nyt sitten edetään. Työssä toimiminen vaatii toimintakykyä ja valitettavasti kaikilla ei ole varaa down shiftailla itseään tolpilleen kaikessa rauhassa lepäillen vaan voi joutua turvautumaan lääkkeisiin, jotta jaksaisi työssään.
