http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/Ohja ... 4kirjoitusHS - Pääkirjoitus - 23.12.2003 - 5686 merkkiä - 1. painos
VIERASKYNÄ
Ohjaako ihmistä perinnöllisyys vai kasvatus?Olipa taipumus periytyvyydestä tai ympäristöstä johtuva, ihminen on vastuussa teoistaan eikä taipumuksistaan, kirjoittaa Veijo Virsu.Syntyykö ihminen maailmaan ilman perinnöllistä painolastia, "jalona villinä", jonka vain huono kasvatus voi tehdä pahaksi? Vai onko ihminen jo syntyessään varustettu perinnöllisesti pahoilla taipumuksilla, jotka hänestä on kitkettävä pois kasvatuksella ja sosiaalisilla normeilla? Vapauttaako periytyminen henkilön vastuusta? Onko lapsen annettava kasvaa vapaasti, vai onko hänen käyttäytymistään ohjattava?
Nuo ovat ihmiskuvaa koskevia peruskysymyksiä, joihin on vastattava toiminnalla ja säännöillä jatkuvasti, vaikka asiasta on uskomuksia enemmän kuin tietoja.
Geenien ja niiden määrän tarkastelu ei auta vastaamaan kysymyksiin. Molekyylitason ilmiöistä on liian pitkä ja tuntematon tie terveen ihmisen psyykkisten ominaisuuksien ja niiden kehityksen arviointiin. Ominaisuudet eivät myöskään sellaisenaan periydy, koska tapa, millä ne ilmenevät, riippuu kasvatuksesta ja muista ympäristötekijöistä.
Ei voida kuitenkaan päätellä, että perinnöllisyys ei osaltaan määräisi psyykkisiä ja psykososiaalisia ominaisuuksia. Perinnöllinen vaihteluhan on luonnonvalinnan perusehto. Perinnöllisyyden merkitystä on arvioitava tutkimalla, missä määrin yksilöiden välinen vaihtelu väestössä ja kulttuurissa riippuu eritellysti ympäristö- ja perintötekijöistä.
Periytyvyys (heritabiliteetti) on vaihtelusta se osa, joka riippuu perintötekijöistä. Samanmunaisilla erilleen adoptoiduilla kaksosilla perinnöllisyyden osuus on suurimmillaan. Vastaavasti vanhempien kanssa yhteisen ympäristövaikutuksen osuus on silloin pienimmillään.
Nykyisin tarkastellaan vaikutusmalleja, joissa havaitun kokonaisvaihtelun osatekijöinä ovat erilaiset ympäristö- ja perintötekijät, erilaiset sukulaisuussuhteet ja eri tutkimusten tulokset. Ympäristötekijöitä ovat erikseen yhteiset tekijät, kuten vertailtujen yhteinen koti sekä vastaava kasvatus ja tulotaso, ja jakamattomat tekijät, kuten adoptiokoti ja -vanhemmat sekä onnettomuudet ja toveruussuhteet.
T.J.Bouchard ja M.McGue (Journal of Neurobiology 54: 4-45, 2003) ovat äskettäin koonneet yhteen suuren määrän käyttäytymisgeneettisiä tutkimustuloksia. He tarkastelevat viittä psyykkisten ominaisuuksien ryhmää. Ne ovat älykkyystesteillä arvioidut kognitiiviset kyvyt, persoonallisuustesteillä arvioidut luonteenpiirteet, sosiaaliset asenteet, kiinnostuksen kohteet ja psyykkisen toiminnan häiriöt.
Kokonaistulos on yllättävä. Perinnöllisyydellä on huomattava vaikutus kaikkien mainittujen psyykkisten ominaisuuksien vaihteluun. Vanhempien ja kodin osuus ympäristövaikutuksista on huomattava vain lapsilla eikä nuorilla ja aikuisilla.
Yleisälykkyyden periytyvyydestä on julkaistu jo yli 200 tutkimusta, joten iän vaikutus saadaan niistä luotettavasti esille. Useat tutkimukset osoittavat, että alle 5-vuotiaalla vanhempien kanssa jaettu ympäristövaikutus (kotiympäristö) voi selittää koko vaihtelusta 60 prosenttia. Vaikutus vähenee kuitenkin iän mukana ja on enää 0-5 prosentin luokkaa yli 12-vuotiailla. Samalla geneettisen komponentin osuus vaihtelusta nousee 20 prosentista 70-80 prosenttiin, jolle tasolle se jää. Jakamattoman ympäristön osuudeksi jää 20-30 prosenttia.
Eri persoonallisuustekijöiden (esim. ekstraversio, neuroottisuus, omantunnontarkkuus) periytyvyys on 40-55 prosenttia. Sosiaalisissa asenteissa (esim. radikalismi, kovuus, autoritarianismi) geneettinen osuus vaihtelusta on 55-70 prosenttia ja kiinnostuksen kohteissa (esim. yrittäminen, sosiaalityö, ihmiset-esineet, asiat-ideat) 25-50 prosenttia.
Alttius psyykkisten toimintojen häiriöille periytyy voimakkaasti. Vakavien mielialahäiriöiden, skitsofrenian, tarkkaavaisuushäiriön, autismin ja Touretten syndrooman alttiuden periytyvyys on jopa 80 prosenttia, alkoholismin 50-60 prosenttia ja kannabisriippuvuuden sekä lievempien mielialahäiriöiden 40 prosenttia.
Vastaus alun kysymykseen on, että ihmistä ei ole syntyessään määrätty sen paremmin pahuuteen kuin hyvyyteenkään. Olisikin masentavaa ajatella, että ihminen syntyy hyvänä, josta tehdään paha kasvattamalla. On eri asia varoa kasvattamasta huonoa ominaisuutta kuin kasvattaa siitä pois.
Yksilöllä voi syntyessään olla huonot lähtökohdat, mutta lopputuloksiin voidaan vaikuttaa kasvatuksella ja muilla ympäristötekijöillä. Ikätoverien arvostuksella ja sosiaalisilla vaatimuksilla lienee suurin ympäristövaikutus ominaisuuksiin ja niiden ilmenemiseen aikuisiässä.
Mikä tärkeintä, vain taipumukset ja alttiudet periytyvät, eivät teot. Tekoihin voidaan vaikuttaa tiedoilla, palkkioilla ja rangaistuksilla.
On esimerkiksi todettu, että puolella rikoksen tehneistä vangeista on tarkkaavaisuushäiriö. Tarkkaavaisuushäiriön vahva perinnöllisyys ei kuitenkaan vapauta rikollista vastuusta, koska häntä on rangaistu teosta eikä tarkkaavaisuushäiriöstä, joka on voinut osaltaan ajaa hänet rikoksiin.
Olipa taipumus periytyvyydestä tai ympäristöstä johtuva, ihminen on vastuussa teoistaan eikä taipumuksistaan. Jotta lait, säännöt ja toimenpiteet olisivat osuvia, laatijoiden ja toimeenpanijoiden ihmiskuvan pitäisi olla mahdollisimman oikea. Tällöin osataan parhaiten ennakoida, miten epätoivottuja tekoja ja käyttäytymistä pitäisi ehkäistä ja poikkeavuuksia kuntouttaa.
VEIJO VIRSU
Kirjoittaja on neuropsykologian professori Helsingin yliopiston psykologian laitoksessa.