http://yle.fi/uutiset/teemat/Norjan_tra ... 48266.htmlBreivikin asianajaja: Päämieheni on mielisairas26.7.2011 klo 14:05, päivitetty klo 14:44
Anders Behring Breivikin puolustusasianajajan
Geir Lippestadin mukaan hänen
päämiehensä on mielisairas. Breivik on kertonut asianajajalleen, että hän käy
parhaillaan sotaa, ja muut ymmärtävät hänen surmatekonsa seuraavan 60
vuoden aikana. Lippestad kertoi näkemyksistään tiedotustilaisuudessa tiistaina.
Lakimies Geir Lippestad korostaa, että käsitys Breivikin mielentilasta on hänen omansa.
Lippestad perustaa arvionsa pommi-iskuun Oslon keskustassa, ampumavälikohtaukseen
Utøyan saarella, ja keskusteluihin Breivikin kanssa.
Lippestadin mukaan Breivik on sanonut, että hänellä on kytköksiä terroristisoluihin
useissa länsimaissa. Soluista kaksi on Norjassa. Poliisi on epäillyt Breivikin väitteitä.
- Anders Behring Breivik uskoo, että hänen surmatyönsä olivat vain ensimmäinen vaihe,
josta sota tulee jatkumaan, ja terroritekoja tulee lisää, Lippestad kertoi.
- Breivik on erittäin kylmä ihminen, joka vihaa kaikkia, jotka uskovat länsimaiseen
demokratiaan eivätkä näin jaa hänen näkemyksiään.
Puolustusasianajaja Geir Lippestad myös kiisti väitteet, joiden mukaan poliisi on
saattanut pahoinpidellä hänen päämiestään pidätyksen aikana.
- Siitä ei ole mitään merkkejä, Lippestad korosti.
Geir Lippestadin mukaan Breivik ei todennäköisesti tiedä, että hänen asianajajansa
on Norjan sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen. Puolueen aktiivit olivat Anders
Behring Breivikin iskujen pääkohde.
Lippestad ei ole tietoinen, miksi Breivik valitsi juuri hänet asianajajakseen.
Breivik ja Lippestad olivat töissä samassa rakennuksessa joitain vuosia sitten,
mutta he eivät tunteneet toisiaan ennestään.
_____________
Näin totuus tulee esiin, kun on henkilökohtainen ja luottamuksellinen
suhde asiakkaaseen.
Psykoosin huomaamattomuus on sangen yleistä psykiatriassa. Voidaan
todeta aesimerkiksi, että hänessä "ei havaittu mitään psykoottista
käyttäytymistä".
Saattaa olla, että antamani dg-ehdotus (edellä) oli aivan oikea.