Anna Eriksson kyseenalaistaa nykyisen terapiakulttuurin

[Crocodile Gena]

Ahaa. Vaikka eivät edes tunnu oikein tietävän, mitä terapiassa tapahtuu? Vastustus ilmeisesti aika totaalista: Koska kaikkea ei ole tarpeen puhua, ei puhuta mitään.

[Psykopatologia]

Myöskään transferenssi ei rajoitu terapiaan.

[Crocodile Gena]

Myöskään transferenssi ei rajoitu terapiaan.

Tämä on helpompi ymmärtää.


Vaikeampaa on käsittää, miten voi vastustaa sellaista, josta ei mitään (?) tiedä. Ehkä aavistaa... Joka tapauksessa uskon kyllä sinua (tässä).

[Psykopatologia]

Vaikuttaahan painovoimakin, vaikka sitä ei "tiedosta".

[Crocodile Gena]

Mutta painovoiman vastustaminen on positiivista, kai.

[Psykopatologia]

Siksikin, että etukäteen emme tiedä, mikä aihe on tärkeä tai antoisa.
Ja yleensäkin tulisi pyrkiä "irrationaaliselle" puolelle, koska häiriöiden
luonne on sellainen. Jos häiriöiden perusluonne olisi "algoritminen",
voisi potilas loogisesti ajattelemalla ratkaista pulmansa. Tietysti
myös ratio on tärkeä, mutta vain hajanaisilla, joiden pitäisi
koostua.

[Psykopatologia]

Loppujen lopuksi koko diagnosointi on tuota mutua.
Omasta patologiasta lähtee toisen diagnosointi.

Niinpä!
Ja siksi sinä olet minua "diagnosoinutkin"!

No tällaista sattuu, kun defenssit ovat tiedostamattomia.

Mutta minätäällällä oli enemmän: hän väitti,
että protokollaa oli väärennetty.

[Maria]

Ahaa. Vaikka eivät edes tunnu oikein tietävän, mitä terapiassa tapahtuu? Vastustus ilmeisesti aika totaalista: Koska kaikkea ei ole tarpeen puhua, ei puhuta mitään.

Ehkä vähän suuripiirteinen olettama, että eivät tuntuisi oikein tietävän. Voi olla niin monella tavalla. Esimerkiksi niin, että on huomannut itselleen olevan vaikea päästä terapeuttiseen suhteeseen siten, kun kuvittelee terapeuttisen suhteen ihanteellisimmillaan olevan. Jos pitäisi avautua tunteistaan tilanteessa, jossa ei koe voivansa luottaa täysin tulevansa ymmärretyksi. Eli antaa luottavaisena toisen myös kritisoida ja kyetä vastaanottamaan eri näkökulmia sekä löytämään itsestään jotain uutta. Itse koen, että epäonnistuin monessa asiassa terapiassani, mutta sain silti jotain siitä.

Minusta Erikssonin puheessa kuvastuu ajalle ominainen keskustelevan yhteydenpidon kritiikki. Kännykät, internet ja monet muut jatkuvan yhteydenpidon välineet ovat mielestäni tehneet ihmisistä lörpötteleviä "small talk"-hömpän veistäjiä sosiaalisessa kanssakäymisessään. Se on haaste myös psykoterapialle, joka perustunee enemmän vanhanaikaiseksi käyneeseen keskusteluun.

[Psykopatologia]

(- -)

Palaan vielä terapiaan ja siihen mistä terapiassa voisi/saisi/pitäisi puhua:
Entä jos ei kertakaikkiaan saa sanoja suustaan - vaikka kuinka tietäisi,
että aiheesta saisi/voisi/pitäisi puhua?
Pitäisikö siirtyä käyttämään Picto-kuvia?
http://www.papunet.net/kuva/

Ei kannata ylen väkisin yrittää.

[Psykopatologia]

No eihän neliskulmaisia palikoitakaan väkisin murjota pyöreisiin reikiin.
Pakotus tai oikotie (hypnoosi yms.) tuottaa epäaidon tuloksen.

[Psykopatologia]

Ei kai tuota tiedetä tarkkaan; varmaankin on molempia.

[Psykopatologia]

Ei oikein mitään selvää olekaan; joskus on mainittu,
että olisin älykäs.

[Psykopatologia]

Imartelee. - Täytyisi kokeilla!

[Psykopatologia]

Tahi jos laulaen?

[Psykopatologia]

Kopalata?

[Psykopatologia]

En kutia!

[Psykopatologia]

Kyllä kai "tarvittaessa" kutiankin.

Kutiamisen tunne "koplaamisen" yhteydesså liittyy usein
ristiriitaiseen nousevaan seksuaaliseen kiihottumiseen.

[Crocodile Gena]

Ahaa. Vaikka eivät edes tunnu oikein tietävän, mitä terapiassa tapahtuu? Vastustus ilmeisesti aika totaalista: Koska kaikkea ei ole tarpeen puhua, ei puhuta mitään.

Ehkä vähän suuripiirteinen olettama, että eivät tuntuisi oikein tietävän. Voi olla niin monella tavalla. Esimerkiksi niin, että on huomannut itselleen olevan vaikea päästä terapeuttiseen suhteeseen siten, kun kuvittelee terapeuttisen suhteen ihanteellisimmillaan olevan. Jos pitäisi avautua tunteistaan tilanteessa, jossa ei koe voivansa luottaa täysin tulevansa ymmärretyksi. Eli antaa luottavaisena toisen myös kritisoida ja kyetä vastaanottamaan eri näkökulmia sekä löytämään itsestään jotain uutta. Itse koen, että epäonnistuin monessa asiassa terapiassani, mutta sain silti jotain siitä.

Minusta Erikssonin puheessa kuvastuu ajalle ominainen keskustelevan yhteydenpidon kritiikki. Kännykät, internet ja monet muut jatkuvan yhteydenpidon välineet ovat mielestäni tehneet ihmisistä lörpötteleviä "small talk"-hömpän veistäjiä sosiaalisessa kanssakäymisessään. Se on haaste myös psykoterapialle, joka perustunee enemmän vanhanaikaiseksi käyneeseen keskusteluun.

On pelkkä olettama, totta. Itse olen törmännyt ainoastaan sellaisiin kritisoijiin, jotka eivät (ole) käy(neet) terapiassa. A.E:kään ei lehtijutun mukaan käy pitkässä ("oikeassa) terapiassa. Silti, pelkkä olettama.

[Maria]

On pelkkä olettama, totta. Itse olen törmännyt
ainoastaan sellaisiin kritisoijiin, jotka eivät (ole) käy(neet) terapiassa.
A.E:kään ei lehtijutun mukaan käy pitkässä ("oikeassa) terapiassa. Silti, pelkkä olettama.

Deontin mukaan haastattelu näyttäytyy hieman ristiriitaisena. "Anna on käynyt 'vuosia terapiassa',
mutta ei kuitenkaan ole ollut kiinnostusta 'pitkään psykoterapiaan'."
Ehkä Anna ei halua lehtijutussa kertoa terapia-asioitaan sen syvällisemmin.

[Riidankylväjä]

Jospa Annalla oli liian suuret odotukset terapian vaikutuksista? Nyt puretaan pettymystä.

Paljonko markkinoilla liikkunee huijariterapeutteja? Luulisi, että he ovat kiinnostuneita terapioimaan maksukykyisiä julkkiksia.