Anna Eriksson kyseenalaistaa nykyisen terapiakulttuurin

[Riidankylväjä]

"- Joskus mietin, että meidän kolmekymppisten terapiasukupolvi uskoo liikaa siihen, että kaikki asiat pitää avata ja kuivata puhumalla. Minusta vatvominen ei läheskään aina ole ratkaisu, loputon puhuminen on vähän yliarvostettua. Joskus on oikeasti parempi vain antaa olla ja päästä asioissa itsekseen asioissa eteenpäin, nainen summaa."

http://www.voice.fi/index.php?mw=anna_e ... &cid=27537

[PP: Anna]

[Biancaliina]

Kenenkään tapa ei ole väärä, mutta onhan tiettyjen asioiden ratkominen ehkä helpompaa silloin, kun toinen on (tässä suhteessa) samalla aaltopituudella. Siis jos mietitään vaikka ihmisuhdetta, missä kaksi osapuolta ja heillä on jokin ongelma.
Jotkut tykkää puhua ja vatvoa, ratkoa nopeasti ja toiset on toisenlaisia.

[Crocodile Gena]

Siis kuka Eriksson? Se laulajako? Ei vakuuta mua.

[deontti]

Anna-lehden jutussa oli myös:

"Suren aina jotakin, varaudun pahimpaan ja teen pääni sisällä elämästäni vaikeampaa kuin se onkaan. En tiedä miksi.

Olen suorituskeskeinen ihminen, itsetuntoni on pitkälti kiinni siitä, miten hyvin selviydyn tärkeinä pitämistäni asioista.

Olen vuosia yrittänyt päästä eroon turhasta synkistelystä ja huolestumisesta. Oman perusluonteen muuttaminen on kuitenkin vaikeaa. sitä niin helposti kompastuu itseensä ja taantuu takaisin asioihin joista on jo luullut päässeensä yli. Elämässä täytyy olla alituisesti skarppina, jos on ailahteleva mieli. Itseään pitää aina kontrolloida, ettei lähde soutelemaan niille mustemmille vesille."

"Pitkään psykoterapiaan minulla ei ole koskaan ollut kiinnostusta, ajatuskin väsyttää. Ehkä siksi, että siihen kuuluu aina vaihe, jolloin vihataan urakalla omia vanhempia eikä haluta olla heidän kanssaan tekemisissä. Minulla ei ole kiinnostusta vihaan, vihasin vanhempiani aikanaan niin pitkään kuin se oli minulle tarpeen - kiitos siitä, että he jaksoivat senkin vaiheen."

Haastattelu näyttäytyy mulle hieman ristiriitaisena.
Anna on käynyt 'vuosia terapiassa', mutta ei kuitenkaan ole ollut kiinnostusta 'pitkään psykoterapiaan'. Missäköhän hän on käynyt, psykoterapiassa vai jossain "terapiassa"?

Hän on käynyt 'vuosia terapiassa', mutta ei tiedä silti, miksi hän 'suree aina jotakin, varautuu pahimpaan ja tekee päänsä sisällä elämästään vaikeampaa kuin se onkaan'.

Hän kokee joutuvansa koko ajan kontrolloimaan itseään, ettei masentuisi pahemmin.

Mitä tulee tuohon aloitusviestissä olleeseen terapiakulttuurin kyseenalaistamiseen, ihmettelen sitä, että kuka oikeasti uskoo siihen, että KAIKKI asiat pitää puhua läpi. Onko oikeasti mitään sellaista 'terapiasukupolvea', jonka mielestä kaikki asiat pitää käännellä ja väännellä puhumalla? Tuskin kovin moni oikeasti kannattaa ihan loputonta puhumista.

Eikös psykoterapiassa kuitenkin melko usein käydä sen vuoksi, että tietyt asiat vaivaa, koska niitä ei voi vain antaa olla. Asiat pitää ensin käsitellä, jotta niistä voi päästä eteenpäin. Menneisyys helposti tunkeutuu liikaa nykyisyyteen, ellei sitä kohtaa. Menneisyydestä voi vapautua elämään nykyisyyteen vain käsittelemällä se menneisyys ensin läpi.

<- Tuo edellinen lause nyt ei ehkä kaikkia koske, mutta minuun se sopii täydellisesti. Kun käsittelen asiat nyt kunnolla, minun ei tarvitse koko loppuelämääni sitten 'vatvoa' samoja asioita. Jatkossa ei tarvitse elää ymmärtämättä, miksi suren aina jotakin ja varaudun pahimpaan. Psykoterapian ansiosta nyt ymmärrän tosiaan sen, miksi suren aina jotakin ja varaudun pahimpaan. En ihmettele ja kysele miksi. Itsetuntoni ei enää ole kiinni siitä, miten suoriudun esim. opinnoissa ja työelämässä. On vapauttavaa, kun ei joudu kontrolloimaan itseään, ettei masennu (tai ettei vatvo asioita, jos Eriksson tarkoitti mustemmilla vesillä soutelulla sitä), vaan voi antaa itselleen luvan olla masentunut tai surullinen jos siltä tuntuu. Jos käsittelee asioita, niitä ei tarvitse vatvoa.

[Psykopatologia]

Psykoterapiassa tulisi periaatteessa puhua kaikki asiat,
varsinkin sellaiset, joista ei haluaisi puhua.

[Helmis]

Psykoterapiassa tulisi periaatteessa puhua kaikki asiat,
varsinkin sellaiset, joista ei haluaisi puhua.

Niin, varsinkin ne. Jokaisella lienee kuitenkin myös asioita, jotka eivät tuota
mitään ongelmia, sellaisia, joista on helppo puhua, kivoja asioita.
Niistä tuskin on välttämätöntä puhua terapiassa, vaikka kyllähän nekin kertovat
terapoitavasta jotakin.

[Psykopatologia]

Tavallisimmin vaikeimpia ovat terapeuttiin liittyvät,
esimerkiksi että "onpa sinulla iso maha ja varmaan
pieni kikkeli".

[Psykopatologia]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_H._Erikson
http://en.wikipedia.org/wiki/Milton_H._Erickson

[Crocodile Gena]

Tavallisimmin vaikeimpia ovat terapeuttiin liittyvät,
esimerkiksi että "onpa sinulla iso maha ja varmaan
pieni kikkeli".

Kuuletko tuota useinkin?

Minä en ole tullut katsoneeksi terapeuttini mahaa; aina en edes muista, miltä han näyttää. Tai siis en saa hänen kasvoja mieleensä. En edes katso terapeuttia kuin kätellessä. Varmaan olen huono potilas.

Kaikkia asioitaan on kai mahdoton puhua. Minulla ainakin loppuu muutenkin aina aika kesken.

[Psykopatologia]

Ei kuule.

[minätäällä]

Kaikissa terapiamuodoissa se vuorovaikutus terapeutin kanssa, korvaava kokemus, on olennaista.

[Riidankylväjä]

Mahtaako "terve" henkilö terapiasta mitään hyötyä saadakaan? Jos ei ole varsinaista psyykkistä ongelmaa, niin tuskinpa terapia mitään muuksi muuttaa. Paitsi ehkä huuhaaaterapalla voidaan ongelmattomalle kehittää ongelma.

[minätäällä]

No miksi ihmeessä terve yksilö ilman psyykkisiä ongelmia hakeutuisi terapiaan? Eivätköhän terapiaan hakutuneet todella kärsi ihmissuhteissaan ongelmista, joiohin asiantunteva pykotarapia voi auttaa.

[Riidankylväjä]

Koska kaikki psykologisoidaan nykyään. Esimerkiksi jos ihmistä pikkuisen ottaa pannuun, se "diagnosoidaan" masennukseksi.

En nyt tarkoita oikeasti masentuneita, vaan terveitä ihmisiä, jotka diagnosoivat pienen matalapineen heti masennukseksi.

[minätäällä]

Loppujen lopuksi koko diagnosointi on tuota mutua. Omasta patologiasta lähtee toisen diagnosointi.

[Crocodile Gena]

Jaa, en nyt ole mikään asiantuntija tässä, mutta käsittääkseni myös ns. terve ihminen voi hyötyä psykoanalyysistä (johon psykoterapiakin perustuu). Olen kuvitellut, että tämä perustuisi siihen, että a) kukaan ihminen ei ole psyykkisesti täysin eheä b) analyysi lisää itsetuntemusta (joka taas parantaa elämänlaatua, kai).

Jotenkin en nyt ymmärrä tässä kritiikissä näkemystä, että kaikki asiat edes teoriassa pystyttäisiin tai - pyrittäisiin puhumaan auki. Ihmisen elämään nyt kuitenkin mahtuu niin paljon tunteita.

[Psykopatologia]

Jaa, en nyt ole mikään asiantuntija tässä, mutta käsittääkseni myös ns. terve ihminen voi hyötyä psykoanalyysistä
(johon psykoterapiakin perustuu). Olen kuvitellut, että tämä perustuisi siihen, että a) kukaan ihminen ei ole
psyykkisesti täysin eheä b) analyysi lisää itsetuntemusta (joka taas parantaa elämänlaatua, kai).
(- -)

Totta kai kaikki psykoterapia parantaan myös elämänlaatua, jota parantamaan jotkut jäävät
parannuttuaan pahimmasta.

[Psykopatologia]

(- -)
Jotenkin en nyt ymmärrä tässä kritiikissä näkemystä, että kaikki asiat edes teoriassa
pystyttäisiin tai - pyrittäisiin puhumaan auki. Ihmisen elämään nyt kuitenkin mahtuu niin
paljon tunteita.

Minä taas ymmärrän tuon (vastarinnan) erittäin hyvin. Ei tarkoiteta sitä, että kaikki
tunteet (ja asiat yms.) puhuttaisiin (tai ehdittäisiin puhua) "auki", vaan sitä, että
(aktiivisesti) ollaan puhumatta joistain tärkeistä asioista (asiaryhmästä tai asioiden
ryhmästä) saatikka sitten vähemmän tärkeän tuntuisista.

Jos tulee esimerkiksi mieleen aamuinen aamupaskalla käynti, niin hyvin harvat
tuovat sen esiin (puhumalla) ajatellen, että ainakaan moinen ei kuulu terapian piiriin.

[Crocodile Gena]

(- -)
Jotenkin en nyt ymmärrä tässä kritiikissä näkemystä, että kaikki asiat edes teoriassa
pystyttäisiin tai - pyrittäisiin puhumaan auki. Ihmisen elämään nyt kuitenkin mahtuu niin
paljon tunteita.

Minä taas ymmärrän tuon (vastarinnan) erittäin hyvin. Ei tarkoiteta sitä, että kaikki
tunteet (ja asiat yms.) puhuttaisiin (tai ehdittäisiin puhua) "auki", vaan sitä, että
(aktiivisesti) ollaan puhumatta joistain tärkeistä asioista (asiaryhmästä tai asioiden
ryhmästä) saatikka sitten vähemmän tärkeän tuntuisista.

Jos tulee esimerkiksi mieleen aamuinen aamupaskalla käynti, niin hyvin harvat
tuovat sen esiin (puhumalla) ajatellen, että ainakaan moinen ei kuulu terapian piiriin.

Ymmärrän tuon niiden kohdalla, jotka terapiassa käyvät. Mutta suurin osa arvostelijoista ei ilm. ole koskaan ollut terapiassa eivätkä siis avaa yhtään mitään. Onko se heilläkin vastarintaa?

[Psykopatologia]

On.