Egon autonomia

[Psykopatologia]

egon autonomia

David Rapaportin (1911 - 1960) egon autonomian käsite täydentää (Waelderin) monifunktio-periaatetta.
Esimerkiksi useimmissa psykooseissa id on vallannut alaa egolta (egon autonomia idiin nähden on heikko).
Ulkomaailma on suhteellisen merkityksetön, ja ego on ulkomaailman suhteen (näennäisen) ”autonominen”,
so. riippumaton siitä. (Ihminen voi psykoosissa ”toteuttaa” itseään, elleivät esimerkiksi omat pelot tai
ulkomaailman pakotteet estä sitä.) Tiukassa ja laaja-alaisessa karaktäärineuroosissa egon osuus on suhteellisen
suuri, ja ego on näennäisen autonominen pieneksi kutistuneen idin suhteen. Mutta tällöin ego joutuu helposti
superegon orjuuteen, kun kaikkea pitää kontrolloida, ja id-ainekset saattavat uhata egoa myös ulkomaailman
kautta, koska vietit voivat saada tietoisuuden ohi edustuksia ulkomaailmassa, joka latautuu maagisesti
(kuten pakkoneuroosissa). Tällöin ihmiminen voi joutua stimulus-orjuuteen (mikä katatoniassa on maksimissa).
Täten egon autonomia vietteihin nähden ja egon autonomia ulkomaailmaan nähden ovat tietyllä tavalla vastakkaisia.

Vietit ovat ultimaatti tae egon autonomialle suhteessa ympäristöön (ihminen ei ole S – R -robotti). Egon perimässä
saadut primaarit varusteet ulkomaailman ympäristössä olemiseen ovat ultimaatteja takeita egon autonomialle
suhteessa vietteihin (ihminen ei ole viettien orja). Identiteetti-formaatiot ja muut egon sekudaarisesti autonomiset
(psyykkis-kulturellit) varusteet ovat toissijaisia takeita egon autonomialle sekä suhteessa vietteihin että ulkomaailmaan.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Jos alkuperäisessä kirjoituksessa lyhentää itse rivejä, näyttääkö se hoopolta muiden näytöllä tai lainatuissa viesteissä?

[Maria]

Jos alkuperäisessä
kirjoituksessa lyhentää itse rivejä, näyttääkö
se hoopolta muiden näytöllä tai lainatuissa viesteissä?

Ei näytä hoopolta.
Itse en muista aina katkoa
rivejä.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Eihän kellään ole niin kapeaa näyttöä, ettei katkaistu rivi mahdu sille kokonaan. Silloinhan se juuri mahtuu, kun on katkaistu!

[minätäällä]

Minusta tuo että id-ainekset/vietit saavat tietoisuuden ohi edustuksia ulkomaailmassa ja voivat uhata egoa ulkomaailman kautta tuntuisi pikemminkin psykoosiin liittyvältä tilanteelta kuin luonneneurooseihin/pakkoneuroosiin. Viimeksimainittuun en kyllä ole perehtynyt kovin tarkasti. Psykoosissahan sisäisen ja ulkoisen todellisuuden raja hämärtyy. Tosin esim. kuuloharhan itseä kommentoivat äänet saattaisivat olla superegostakin peräisin, kai.

[Gyver]

.

[Gyver]

.

[minätäällä]

Pakkoneuroosissa kontrolloidaan ulkoista todellisuutta, että vietit pysyisivät kurissa? Siivotaan tai pestään käsiä, vältetään "likaisia" ovenkahvoja tai järjestellään tavaroita, että "likaiset" vietit ja kaoottinen sisäinen todellisuus pysyisi kurissa?

Minusta tuommoinen oikeastaan tuntuu tarkemmin ajatellen psykoottiselta sisäisen ja ulkoisen sekoittumiselta tuokin.

[Kuutar]

Pakkoneuroosissa kontrolloidaan ulkoista todellisuutta, että vietit pysyisivät kurissa? Siivotaan tai pestään käsiä, vältetään "likaisia" ovenkahvoja tai järjestellään tavaroita, että "likaiset" vietit ja kaoottinen sisäinen todellisuus pysyisi kurissa?

Minusta tuommoinen oikeastaan tuntuu tarkemmin ajatellen psykoottiselta sisäisen ja ulkoisen sekoittumiselta tuokin.

Ymmärsit hiukan väärin. Pakkoneuroottiset kyllä erottavat sisäisen ja ulkoisen todellisuuden, toisin kuin psykoottiset. He myös ovat perillä niistä vieteistään/tai muista motiiveistaan, jotka pakkoneuroottisten toimintojen suorittamiseen ajaa. Pakkoneuroottiset tietävät toimiensa olevan järjettömiä, tarkemmin sanottuna, symbolisia, mutta siitä huolimatta niiden suorittaminen auttaa heitä tunteiden säätelyssä, suo lohtua, kontrollin tunteen tms. Samassa tilanteessa joku toinen tarttuisi pulloon.

Kyllähän muuten ns. terveetkin ihmiset kontrolloivat viettejään sovinnaisilla tavoilla ja kaavoilla, sekä myös symbolisilla keinoilla uskonnoissa.

[minätäällä]

Kuutar, tiedän toki psykoottisen ja neuroottisen eron. Minusta vain tuo, mitä PL siteerasi pakkoneuroosista, että id-ainekset/vietit voivat saada TIETOISUUDEN OHI edustuksia ulkomaailmassa ja voivat uhata egoa ulkomaailman kautta kuulostaa paremminkin psykoottiselta kuin neuroottiselta tilanteelta.

Tuossakin äskeisessä PL:n lainaamassa tekstissä sanottiin, että tietoisuuden ohi. KUKAAN ei ole TÄYSIN perillä kaikista motiiveistaan ja vieteistään. Jos olisi, TIEDOSTAMATONTA, tai alitajuntaa ei olisi lainkaan, eikä defenssejä tarvittaisi.

Pakkoneurootikko kenties useimmiten tiedostaa, että pakkotoimet ovat järjettömiä, mutta eikö ole aika tavallista, että esimerkiksi pakkoajatusten ihan todella pelätään toteutuvan. Pakkoneuroottinen voi todella pelätä, että oikeasti hyppää alas parvekkeelta, vahingoittaa läheisiään veitsellä tms., vaikka ajatukset ovatkin itselle vieraita ja vastenmielisiä. Kyllä minusta bakteerikammoinenkin ihan oikeasti pelkää koskea mihinkään ja todella kokee kaiken likaisena ja bakteereja vilisevänä. (Kai niin oikeasti onkin, mutta ei se ole vaarallista). En usko, että bakteerikammoinen ilman terapiaa ja analyysia tietäisi ja tiedostaisi, mistä vietistä tms. pelko johtuu, mitä sen taustalla on.

[Kuutar]

Kuutar, tiedän toki psykoottisen ja neuroottisen eron. Minusta vain tuo, mitä PL siteerasi pakkoneuroosista, että id-ainekset/vietit voivat saada TIETOISUUDEN OHI edustuksia ulkomaailmassa ja voivat uhata egoa ulkomaailman kautta kuulostaa paremminkin psykoottiselta kuin neuroottiselta tilanteelta.

Tuossakin äskeisessä PL:n lainaamassa tekstissä sanottiin, että tietoisuuden ohi. KUKAAN ei ole TÄYSIN perillä kaikista motiiveistaan ja vieteistään. Jos olisi, TIEDOSTAMATONTA, tai alitajuntaa ei olisi lainkaan, eikä defenssejä tarvittaisi.

Pakkoneurootikko kenties useimmiten tiedostaa, että pakkotoimet ovat järjettömiä, mutta eikö ole aika tavallista, että esimerkiksi pakkoajatusten ihan todella pelätään toteutuvan. Pakkoneuroottinen voi todella pelätä, että oikeasti hyppää alas parvekkeelta, vahingoittaa läheisiään veitsellä tms., vaikka ajatukset ovatkin itselle vieraita ja vastenmielisiä. Kyllä minusta bakteerikammoinenkin ihan oikeasti pelkää koskea mihinkään ja todella kokee kaiken likaisena ja bakteereja vilisevänä. (Kai niin oikeasti onkin, mutta ei se ole vaarallista). En usko, että bakteerikammoinen ilman terapiaa ja analyysia tietäisi ja tiedostaisi, mistä vietistä tms. pelko johtuu, mitä sen taustalla on.

Omien sanojesi mukaan kukaan ei ole täysin perillä kaikista motiiveistaan tai vieteistään, joten miksi väännät tuosta psykoottisuutta?

Kun esimerkkinä olisi normaali uskovainen ihminen, joka vaikka rukoilisi, että Jumala tekisi hänestä paremman ihmisen, niin eikö tuossakin ole kyse yhtä lailla jollain symbolisella teolla omien yllykkeidensä tai epätoivottujen tunteiden torjunnasta? Emmehän kuitenkaan kutsu häntä psykoottiseksi, vaan edellä mainittua käytöstä pidetään normaalina. Kulttuuri on vastaavia esimerkkejä täynnä, joihin ei vain niin kiinnitetä huomiota.


Sinulla on paljon tietoa psykoanalyysista, mutta oletko varma että tulkitset noita vaikeita käsitteitä ja teorioita oikein?

Pakkoneurootikko voi pelätä jonkun yllykkeensä toteutuvan? Entä sitten? Miten se tekee hänestä psykoottisen? Onko foobikko myös mielestäsi psykoottinen?

Ihminen voi kyllä tuntea itsensä ilman analyysejäkin, mutta se on eri asia, kykeneekö säätelemään tunteitaan niin paljon kuin tahtoisi.

Voisitko Pertti lyhyesti kommentoida, mitä olivatkaan id-ainekset, en muista enää täsmällisesti sanan idi-merkitystä.

[minätäällä]

Kuutar, siksi väännän siitä pstykoottista, että noin juuri sanotaan psykoosissa ja vain psykoosissa tapahtuvan: sisäinen ja ulkoinen todellisuus sekoittuvat. Realiteettitestaus pettää. Sen sanotaan olevan tunnusomaista juuri psykoottisuudelle. Vaikkapa niin, että psykoottinen projisoi omat id-ainekset eli vietti-impulssinsa (= seksuaaliset yllykkeensä tai aggressiiviset yllykkeensä, joita ei voi hyväksyä ja joita ei tiedosta) itsen ulkopuolelle toiseen. Omat homoseksuaaliset yllykkeet esimerkiksi projisoidaan ja nähdäänkin toisessa. Minusta tuossa PL:n tekstissä sanottiinkin minulle yllätyksenä samalla tavalla voivan tapahtua pakkoneuroosissa: omat id/viettiyllykkeet eli sisäinen todellisuus, sisäiset yllykkeet, saavat tietoisuuden ohi, siis tiedostamatta, edustuksia ulkomaailmassa eli ne heijastetaan ulkomaailmaan, ne nähdäänkin ulkomaailman piirteinä ja ominaisuuksina jne. Minusta noin on sanottu käyvän juuri psykoosissa. Siksi ihmettelin tekstiä.

Kuutar, minusta monet uskonnolliset jutut voitaisiinkin hyvin nähdä maagisena ajatteluna, taikauskona ja "psykoottisena" ajatteluna. (En itse ole oikein innostunut tuon psykoottinen sanan käytöstä ja sillä läiskimisestä. Voitaisiin puhua realiteettien vastaisesta ajattelusta tms.) Niin ei vain tehdä, uskonnollisia kokemuksia ei diagnosoida, koska uskonto ja siihen liittyvät kokemukset ovat yleisiä ja hyväksyttyjä.

Vielä kerran: Minua tuo lainattu teksti hämmensi juuri siksi, että se, minkä on sanottu olevan tunnusomaista juuri psykoottiselle ajattelulle sanottiinkin voivan tapahtua neuroosissa. MIKÄ oikeastaan on erona ajattelussa, realiteettitestauksen toimivuudessa, kun luurangon laiha ihminen NÄKEE peilistä kuvansa lihavana (anoreksiassa), jonkun on pakko pestä kädet monta kymmentä kertaa päivässä, koska hän TUNTEE, että ne ovat likaiset (pakkoneuroosissa), jonkun on toistettava tietty sana tai rukous tms. sata kertaa päivässä, koska hän PELKÄÄ, että ellei hän tee niin, jotain hirveää tapahtuu (pakkoneuroosissa) ja siinä, että joku EPÄILEE vaimonsa pettävän itseään tai USKOO työkaverien puhuvan pahaa ja juonivan selän takana (psykoosi, harhaluulo)? Jälkimmäisessä tapauksessa voivat pian puhuakin ihan oikeasti ja suunnitella, miten epäluuloinen, vainoharhainen ja sairas työntekijä saataisiin lähtemään pilaamasta työyhteisön ilmapiiriä.

Psykiatrin mukaan realiteettitestaus ei ole jokin pysyvä tila, joka joko on tai ei ole, vaan kuin mittari, joka jatkuvasti testaa, hetken aikaa kenties hyväksyy ja pian ehkä hylkää tietyn ajatuksen epärealistisena. Ei ole AINA ehkä ihan helppoa heti erottaa, milloin on kyseessä epäluuloinen persoonallisuus, milloin epäluulolle on todellisuudessa ollutkin jonkinlaista aihetta, ja milloin se on harhaluulo.

[Kuutar]

minätäällä:

Kuutar, siksi väännän siitä pstykoottista, että noin juuri sanotaan psykoosissa ja vain psykoosissa tapahtuvan: sisäinen ja ulkoinen todellisuus sekoittuvat. Realiteettitestaus pettää.

Sisäisen ja ulkoisen maailman sekoittuminen niin, ettei ymmärrä niiden välistä eroa, on psykoottisuutta. Näin ei tapahdu pakkoneuroosissa.

minätäällä:

Sen sanotaan olevan tunnusomaista juuri psykoottisuudelle. Vaikkapa niin, että psykoottinen projisoi omat id-ainekset eli vietti-impulssinsa (= seksuaaliset yllykkeensä tai aggressiiviset yllykkeensä, joita ei voi hyväksyä ja joita ei tiedosta) itsen ulkopuolelle toiseen. Omat homoseksuaaliset yllykkeet esimerkiksi projisoidaan ja nähdäänkin toisessa.

Tuo esimerkkisi ei ole esimerkki psykoottisuudesta. On tosiaan esitetty väitteitä, että homofobiaa potevat olisivat usein itse homoja. Se ei kuitenkaan ole merkki psykoottisuudesta, niinkuin ei projisointi yleisestikään sitä ole. Sinä nyt todella sotket käsitteitä ja teet liian pitkälle meneviä tulkintoja. Projisointia esiintyy lähes kaikilla ihmisillä.

minätäällä:

Kuutar, minusta monet uskonnolliset jutut voitaisiinkin hyvin nähdä maagisena ajatteluna, taikauskona ja "psykoottisena" ajatteluna. (En itse ole oikein innostunut tuon psykoottinen sanan käytöstä ja sillä läiskimisestä.

Miksi sitten läiskit?

[minätäällä]

Kuutar, sitä yritänkin sanoa, ettei ero ole niin yksioikoinen kuin sanotaan.

Kyllä se, että kielletyt, tiedostamattomat homoseksuaaliset yllykkeet projisoidaan toiseen, ON, esimerkiksi vaikkapa Freudin kuvaamassa Schreberin tapauksessa, nähty psykoottisena oireena. Samoin se, että omat kielletyt aggressiiviset impulssit projisoidaan itsen ulkopuolelle toiseen ja toinen koetaan aggressiiviseksi ja uhkaavaksi. Kyllä nuo ovat ihan psykoosien psykodynamiikkaa. Esimerkiksi skitsofreniassa ne kielletyt vietti-impulssit juuri useimmiten ovat (homo-) seksuaalisia tai aggressiivisia. Se on tietysti totta, että kaikki varmaan projisoivat joskus ja jonkun verran. Erona on se, missä määrin, kuinka runsaasti ja joustamattomasti defenssiä käyttää.

Tuolla toisessa ketjussa PL luetteloi defenssit "psykoottisiin" ja "neuroottisiin". Sieltä nuo termit, joista en niin ole innostunut ainakaan tuossa yhteydessä, tarttuivat tähänkin ketjuun. Ja on vähän vaikeaa puhua siitä, mikä on sanottu olevan psykoosille tunnusomaisin piirre ja millaisen ajattelun on sanottu olevan psykoottista käyttämättä itse lainkaan noita termejä, vaikkei niiden käytöstä olisikaan innostunut.

Minusta tuossa PL:n siteeraamassa tekstissä sisäisen (id-aines/vietti-impulssit) ja ulkoisen todellisuuden sanottiin voivan tiedostamatta sekoittua pakkoneuroosissa. JOS noin on, niin MIKÄ erottaa psykoosin ja neuroosin ajattelussa? Sitä ensimmäisessä viestissäni ihmettelin.

[minätäällä]

Kuutar, miten sisäinen ja ulkoinen voivat sekoittua niin että ymmärtää niiden välisen eron, jos kyseessä todella on sisäisen ja ulkoisen sekoittuminen, niiden välisen rajan hämärtyminen? Ymmärtääkö käsiään pesevä pakkoneurootikko, etteivät kädet ole likaiset ja että kyseessä on sisäinen, "likainen" sottaamisen/tuhrimisen vietti-impulssi, joka koetaan ulkomaailmassa likaisina käsinä ja jota vastaan taistellaan pesemällä käsiä, pelkäämällä likaa tai olemalla korostetun siisti? Tai jotain vastaavaa, en ole perehtynyt kovin tarkkaan pakkoneuroosien psykodynamiikkaan.

MIKÄ on se laadullinen ajattelun ero, ero realiteettitestauksessa, vaikkapa pakonomaisena mantrana jotain rukousta toistavan pakkoneurootikon ajattelun (pelon, että jos jättää sanomatta tai sanoo väärin, jotain kauheaa tapahtuu) ja vaikkapa sellaisen psykoottisen pelon välillä, että pelkää naapurin tarkkailevan ja siksi sulkee kaikki verhot ja kaihtimet?

[Kuutar]

Kuutar, miten sisäinen ja ulkoinen voivat sekoittua niin että ymmärtää niiden välisen eron, jos kyseessä todella on sisäisen ja ulkoisen sekoittuminen, niiden välisen rajan hämärtyminen? Ymmärtääkö käsiään pesevä pakkoneurootikko, etteivät kädet ole likaiset ja että kyseessä on sisäinen, "likainen" sottaamisen/tuhrimisen vietti-impulssi, joka koetaan ulkomaailmassa likaisina käsinä ja jota vastaan taistellaan pesemällä käsiä, pelkäämällä likaa tai olemalla korostetun siisti? Tai jotain vastaavaa, en ole perehtynyt kovin tarkkaan pakkoneuroosien psykodynamiikkaan.

MIKÄ on se laadullinen ajattelun ero, ero realiteettitestauksessa, vaikkapa pakonomaisena mantrana jotain rukousta toistavan pakkoneurootikon ajattelun (pelon, että jos jättää sanomatta tai sanoo väärin, jotain kauheaa tapahtuu) ja vaikkapa sellaisen psykoottisen pelon välillä, että pelkää naapurin tarkkailevan ja siksi sulkee kaikki verhot ja kaihtimet?

Sisäinen ja ulkoinen eivät sekoitu pakkoneuroosissa, kuten sanoin.
Kyllä käsiään pesevä pakkoneurootikko ymmärtää, etteivät kädet ole likaiset. Kyse ei ole siitä, että hän tekisi jonkin virheellisen havainnon, ja luulisi käsien olevan likaiset. Pakkoneurootikko ajattelee, että hänen kätensä eivät ole likaiset sillä tavalla, miten likaisuus normaalisti määritellään. Hän myös pyrkii peittämään pakkotoimintonsa muilta, koska pitää niitä järjettöminä ja ehkä noloinakin. Hän tietää kyllä mikä on normaalia ajattelua ja mikä normaalia käytöstä.

"Likaisuudella" on jokin oma merkitys hänelle itselleen, jonka hän tietää, muttei halua kertoa muille. Vaikea selittää, mutta jos vertaisi esim. syömishäiriöön. Eivät kaikki syömishäiriöiset luule olevansa lihavia, eivätkä kaikki edes tavoittele laihuutta sinänsä, vaikka he laihduttaisivat. Kyse on siitä, mitä tuo "laihuus" heille itselleen henkilökohtaisesti merkitsee. Sen tavoittelu on jollakin tavalla palkitsevaa, lisää kontrollin tunnetta, vähentää ahdistusta, tai vain se voi olla palkitsevaa, että ylipäätään tavoittelee jotakin.

Sitä en osaa sanoa miten uskonnon harjoittaminen eroaa pakkoneuroottisesta ajattelusta. Uskontoihin tosiaan sisältyy taikauskoisuutta, myös kristinuskoon. Kai sitten meidän kulttuurissa vaan ajatellaan niin, että taikausko on jossain määrin sallittua, kun sen tekee uskonnon kontekstissa. Taikauskoisuus on väestössä aika yleistä, niidenkin keskuudessa, jotka eivät ole uskonnollisia.

Pakkoneurootikon ja psykoottisen oireiden ero on myös niiden sisällössä. Pakkoneurootikoille aiheuttaa ahdistusta yleensä asiat, jotka voisi periaatteessa toteutua. Esim. että pelkää jättävänsä hellan päälle, saavansa jonkin tarttuvan taudin tai pelkää menettävänsä itsekontrollinsa. Bakteerikammon ja likaisuuden pelon kohdalla "pelko" on oikeastaan väärä sana. Minä puhuisin pelon sijaan aversiosta, inhon ja vastenmielisyyden tunteesta. Oksentamista inhoava voi inhota ajatusta oksennustaudin saamisesta niin paljon, ettei käytä yleistä vessaa. Tällainen pakko-oireilu ei välttämättä ole muuta kuin tavallaan pitkälle mennyt fobia tai vastenmielisyyden kokemus sitä asiaa kohtaan, johon se kohdistuu. Silloin ei tarvitse olla kyse mistään sisäisten vietti-impulssien torjunnasta. Pakko-oireet voi johtua eri syistä ja eri sairauksista, siksi minusta psykoanalyyttiset teoriat eivät yksinään eivätkä kattavasti selitä niitä.

[Kuutar]

minätäällä:

Kyllä se, että kielletyt, tiedostamattomat homoseksuaaliset yllykkeet projisoidaan toiseen, ON, esimerkiksi vaikkapa Freudin kuvaamassa Schreberin tapauksessa, nähty psykoottisena oireena. Samoin se, että omat kielletyt aggressiiviset impulssit projisoidaan itsen ulkopuolelle toiseen ja toinen koetaan aggressiiviseksi ja uhkaavaksi. Kyllä nuo ovat ihan psykoosien psykodynamiikkaa.

Jos Freud todella noin väittää, minusta tuo on vanhentunut tapa määritellä psykoottinen oire. Mikäli yksittäisten tunteidensa tai ominaisuutensa projisoiminen toisiin olisi aina "psykoottista", niin siinä tapauksessa varmaan puolet väestöstä olisi jollain tapaa psykoottisia. Persoonallisuushäriöiset projisoivat paljon enemmänkin, eikä heitä silti psykoottisina pidetä.