Kirjoittaja Psykopatologia » 14.02.2011 19:01
E p i g e n e t i i k k a
e p i|g e n e e t t i n e n periytyminen
(kr. epi- päällä, genesis synty), periytyminen, jossa perinnöllisen tieto siirtyy solun tai eliön jälkeläiselle ilman
että perinnöllinen tieto on koodattuna DNA- tai RNA-sekvenssiin. Epigeneettiset tekijät ovat geenien toimintaan
vaikuttavia solusukupolvesta toiseen periytyviä säätelytekijöitä, jotka ohjaavat geenejä "leimaantumaan",
so. käynnistymään ja sammumaan (engl. imprinting). Tyypillinen epigeneettinen vaikutus on geenien
DNA:n metyloituminen (geeni sammuksissa) tai metylaation purkautuminen (geeni käynnistyy).
Epigeneettinen "ohjeisto" ei todennäköisesti täysin tyhjene siittiöiden ja munasolujen muodostuessa.
Hedelmöityneessä munasolussa ja vielä varhaisalkion soluissa kaikki geenit eivät ole tasa-arvoisesti käytettävissä.
Epigeneettinen periytyminen on herättänyt eloon lamarckilaisen käsityksen siinä muodossa,
että ympäristötekijät voivat muuttaa – ei geenien emäsjärjestystä, per se (paitsi mutaatioissa)
– vaan geenien manifestaatiota. Täten vanhempien ja esivanhempien oloilla (ravitsemus, elintavat,
raskauden aika ym.) voi olla vaikutusta periytymisessä. Esimimerkiksi Ruotsin Överkalixissa nälän
vaikutus terveyteen (alttius diabetekseen) näytti ilmenevän vielä sata vuotta myöhemmin.