http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedo ... e_id=12962 (s. 83 - 85)
Anankastinen karaktääri Anankastinen karaktääri viittaa pakkoneuroottiseen eli obsessionaaliseen (joskus kompulsiiviseen) persoonallisuuteen, joka sai Suomessa 1986 nimen vaativa persoonallisuus (Tautiluokitus 1987). Samaa merkitsee obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuus(häiriö) tai pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (Psykiatria 2001 [Eronen, Henriksson & Marttunen]: 381) ja 301.4 Obsessive-Compulsive Personality Disorder (OCPD),. Se on DSM-IV-TR:ssä (2000: 729) klusterissa C, "ahdistuneet tai pelok-kaat" (pp. 679–680). Käytän tässä eurooppalaisen perinteen mukaista nimitystä anankastinen, joka on myös ICD:n englanninkielisissä versioissa. (Kreikkalainen sana ananke merkitsee täytymystä.)
*Karaktääri on psykodynaaminen, *persoonallisuus(häiriö) enemmän psykiatrinen ilmaus, jossa ei välttämättä edellytetä *minä-syntonisuutta.– *Psykoanalyysissä nimike on luonne- eli karaktääri-neuroosi, ja kernaasti edellytetään *minä-syntonisuutta. (Neurooseissa oireet ovat tavallisesti *minä-vieraita, ego alien.)
Joskus vaativaan persoonallisuuteen on sekotettu riippuva persoonallisuus, koska myös hän voi "vaatia". Erona on, että riippuva vaatii itseltään(kin), koska hän pelkää muiden kritiikkiä. Anankastinen vaatii lähinnä vain itsensä vuoksi, ja hänessä on ainakin hitunen narsistisen persoonallisuuden arroganssia, mikä riippuvaiselta puuttuu.
Pakkoneuroottinen luonne on pakkoneuroosin jatke siten, että obsessionaaliset defenssit ovat vallanneet alaa, jolloin ihmisellä ei ole niinkään erillisiä symptomeita. vaan korostuneet luon-teenpiirteet ovat ikään kuin "oireina". Tämä edellyttää dynaa-misessa vietti – defenssi -ekonomiassa painotusta defenssien suuntaan. Tässä reaktionmuodostus on keskeisessä asemassa:
Reaktionmuodostus ei yleensä ole ad hoc -tyyppinen defenssi (kuten esim. tyhjäksitekeminen), vaan krooninen ja karakterologinen, jolloin se muovaa ja jähmettää persoonallisuutta (Wilhelm Reich'in** "luonteen panssarilevyt"). Kyseiset luonteenpiirteet voivat olla sosiaalisesti arvostettuja (ystävällisyys, epä-aggressiivisuus yms.), mutta painottuneina, esim. uskonnollisuudessa ja korkeamoraalisuudessa, ne voivat olla muita rasit
rasittavia (vaikkakin asianomainen itse voi olla niistä ylpeä!). (Luukkonen 2004: 96.)
Kuuluisa on Freudin anaalinen triadi (1908, Character und Analerotik), "(- -) sie sind besonders ordentlich, sparsam und eigensinnig" (G.W. VII: 203; S.E. IX: 169); vapaasti SSS (siis-teys, saituus, säntillisyys). Englanninkielisillä on PPP (pedantry, parsimony, petulance).
Pakkoneuroottinen karaktääri on hyvä esimerkki mekanistisesta patologiasta (vrt. s. 81, Rapaport). Anankastisen minä on toisaalta vahva, toisaalta heikko. Vahva se on sikäli, että se pystyy ylläpitämään laaja-alaista defenssi-konstellaatiota (tooni-nen sitominen). Tällaisella minuudella on kuitenkin vain niukasti vapaata, liikuteltavissa olevaa psyykkistä energiaa mm. luovaan käyttöön. Tässä mielessä minä on heikko. Ajattelu on vahvasti *algoritmista ja mahdollisuudet leikkimieliseen *regressioon egon palveluksessa ovat heikot (Luukkonen 2004: 101–102; 67– 68).
Pakkoneuroottisella luonteella vietit on "kesytetty", mutta ne ilmenevät kiertoteitse, ulos päin mm, passiivisena aggressiona. Toisaalta ne manifestoituvat "sisäisesti", mm. yliminän jul-muutena. Anankastisella superegon "osuus" kokonaispersoonallisuudesta on suhteellisen suuri. Ulkomaailman "osuus" sisältää paradoksin: Nykyisyydessä sen merkitys vaikuttaa (aktuaalisti) niukalta, koska pakkoneuroottinen pyrkii erillisyyteen ja on re-aktiivisesti autonominen (so. jääräpäinen). Kuitenkin ulkomaailman merkitys on ollut suuri, koska yli-minä sisältää lapsuudessa sisäistetyn ulkomaailman ja sen objektit (*introjektio, *identifikaatiot). Jos näiden sisällöt ovat olleet suhteellisen normaaleja, on pakkoneuroottisen persoonallisuuden manifestaatiokin suhteellisen normaali, toki jäykkä ja ankara kuitenkin. Jos kasvuympäristö on ollut jyrkän uskonnollinen tai ideologinen yms, näkyvät nämä sisällöt myös anankastisuuden mielellisissä sisällöissä.
Anankastinen karaktääri voi vaikuttaa lujatahtoiselta, jopa "ylitahtoiselta", mikä kuitenkin on vain jääräpäisyyttä ja sääntöjen noudattamista. Aito haluaminen ja tahtominen on pakkoneu-roottiselle vaikeaa, ja vapaissa valintatilanteissa hän voi olla ymmällään. Anankastinen kuuluu rigideihin, jäykkiin luonteisiin, kuten myös paranoidinen karaktääri, joka lisäksi on epä-luuloinen. (Shapiro 2000: 77–84 ym. ).
Painottuneen prefallisen fiksaation pohjalta anakastisten aja-tellaan olevan lähempänä perversioita kuin esim. hysteeristen.
Pakkoneuroottisella luonteella voi eri asteisesti olla myös obsessionaalisia tai muita neuroottisia oireita ym. (Anankastisuuden yhteydestä depressioon, ks. s. 52– 53.)
Anankastiset voivat kuitenkin olla myös positiivisella tavalla sitkeitä ja työteliäitä yhteiskunnan jäykkiä tukipylväitä. Jollain voi olla kyvykkyyttä korkeatasoiseen teoreettiseen systeemi-ajatteluun. Luova lahjakkuus on harvinaisempaa. Poikkeuksena tästä on uudemman ajan suurin filosofi, "Köningsbergin kello", 152-senttinen ruumiilliselta olemukseltaan "pölyäkin kuivempi" saksalainen Immanuel Kant (1724–1804), joka puhui "yöpukunsa pienimmästäkin hikitahrasta kuin järkyttävästä onnettomuudesta" (vrt. Luukkonen 2004: 38, 42).
Otto Kernberg'in (1975: 8–47) psykodynaamisen *rajatilan kriteereiden pohjalta useimmat anankastiset olisivat high level- eli "ylätason" karaktääri-häiriöisiä eivätkä siis borderline-tapauksia mm. koska defenssi-konstellaatio ei kietoudu *split'in ympärille (p. 13 ).
Vrt. kokooma: anankastinen vs. hysteerinen (s. 98).