Runouden parhaimmistoa

[Pertti Luukkonen]

.

[Riidankylväjä]

"Eräs analyysi

Kirjoittanut Uuno Kailas


Hyvät kuulijat, nähkää pullo tää!
Se on seitsemäs ihme. Tietäkää:
se löydetty aarrearkust´ on
pyhän kemistikuningas Salomon.

Hyvät kuulijat, tarkoin katsokaa
tätä nestettä pullossa kimaltavaa.
Joka hetki se vaihtaa väriään.
Tämä neste on elämä nimeltään.

Se on ollut tieteelle arvoitus,
on tuntematon sen kokoomus.
Minä myös sitä aikani tutkia koin,
sadat yöt sitä turhaan analysoin.

Kuten näitte sen muuttuvan väriltään –
nyt on vaihtunut mustaan synkimpään
sen äskeinen liekin-kirkkaus –,
niin muuntuu myös sen kokoomus.

Kuka voi sen tutkia – kaaoksen!
Se on aaltoilu vihan ja rakkauden,
se on itku ja nauru ja lepo ja työ,
se on taivas meille ja hornan yö.

Mut toinen Salomon pullo tää,
hyvät kuulijat, kuoleman sisältää.
Teen kokeen. Synteesi on se uus:
elon, kuoleman summa, ikuisuus.

Kas näin: minä nesteet sekoitin.
– Mitä katsotte silmin kauhistuvin?
Ahaa – seos tyhjiin häviää!
Hahaa, koe mainio! Tyhjä jää – – –

"
Kalle Acte on tehnyt kirjan, jossa analysoi Kailasta tämän teosten pohjalta. Onko joku lukenut sen? Minä en ole.

Achté Kalle: Uuno Kailas, runoilija psykiatrin silmin
Yliopistopaino 2001

[Riidankylväjä]

Tuossa näyttää olevan kirja-arvostelu.
"KIRJAT
Uuno Kailas psykiatrin silmälasein
Kalle Achtén toimittamaton teksti vilisee rajatilaa, depressiota, alkoholipsykoosia ja paranoiaa

Julkaistu: 3.2.2002 lehdessä osastolla Kulttuuri
A A

Helsingin Sanomat

Uuno Kailaan syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta. Psykiatrian emeritusprofessori Kalle Achté teki juhlan kunniaksi sen, mitä kirjallisuudentutkijat eivät tehneet, vaikka heidän olisi pitänyt: julkaisi Kailas-kirjan.

Se on hänen toinen vierailunsa klassisen suomalaisen kirjallisuuden kentällä. Kaksi vuosikymmentä sitten ilmestyi Syksystä jouluun. Aleksis Kivi psykiatrin silmin. Kailas-kirja julistautuu jo nimellään Kivi-kirjan rinnakkaisteokseksi.

Kailas on kestävä klassikko, jonka laadusta ja arvosta Achté on hyvin selvillä. Tekijä ei tunne toista kirjailijaa, "joka olisi pystynyt niin vähin sanoin kuvaamaan niin laajasti ihmisen sisäisiä tuntoja, ahdistuksia ja kärsimyksiä".

Aluksi Achté selostaa joitakin tutkimuksia luovuuden ja mielenterveyden suhteista. Tutkimuksia on vaikea arvioida, koska niiden metodinen luonne jää piiloon. Erään mukaan runoilijoista 42 ja proosa- ja näytelmäkirjailijoista 59 prosenttia kärsii vakavista mielenterveyden häiriöistä!

Kun psykiatri näkee kirjailijan, noin joka toisessa tapauksessa hän näkee potilaan. Kun kansanuskomuksen mukaan kaikki psykiatrit ovat hulluja, tekee mieli kysyä, ovatko he tehneet vastaavia selvityksiä omasta ammattikunnastaan.

Kailaan runoja

Achté siteeraa runsaasti ja kokonaisina, mutta usein kuin välipalaksi tai näyteruuduksi vailla kommentteja, analyysista ja tulkinnasta puhumattakaan. Lajissaan ainutlaatuinen runo Partaalla saa hänestä enemmän irti, vaikka tulkinnan paikan ottaa latistava referaatti ja lapsuuden aikaisten todellisuusesikuvien arvailu.

Achtén hyvästä kirjallisesta mausta todistaa arvotus, jonka mukaan Suomalainen rukous on "kaunein koskaan kirjoitettu isänmaallinen runo". Tosin runo on myös läpikotaisin uskonnollinen, jo nimestään alkaen. Mutta tekijä vaikenee arvotuksen perusteluista ja kaikesta tulkinnasta. Sanomatta jää myös, mistä joukosta, peräti koko maailman lyriikastako, arvotus on tehty.

Achté muistelee, että Suomalaista rukousta on laulettu virtenä. Taneli Kuusiston säveltämänä se otettiin nykyiseen, vuoden 1986 virsikirjaan, tosin melkoisesti muokattuna.

Achtéa kiinnostaa

Kailaan mielisairauden jälkikäteinen diagnostisointi. Sairaus luokiteltiin aikanaan skitsofreniaksi, mitä tekijä pitää virheenä. Hän päätyy ensin tulokseen, että sairaus oli "skitsofreeniforminen häiriö" johon liittyi masennusta, sitten "skitsoaffektiivinen psykoosi".

Diagnoosi kehittyy lisäyksin kuin cocktailia tehtäessä. Mukaan tulee rajatilaa, depressiota, alkoholipsykoosia ja paranoiaa.

Tämän ammattisanaston rinnalle asettuvat laajasti siteeratut aikalaiskuvaukset Kailaasta ihmisenä, hänen persoonallisuudestaan. Parhaana pidin Mika Waltarin piirtämää eloisaa ja oivaltavaa henkilökuvaa. Se pysyy elävänä kirjallisuutena, kun taas psykiatrinen jargon vaihtuu vuosikymmenittäin ja vajoaa oppihistoriaan.

Onnistuakseen tällainen tieteiden välinen työ edellyttäisi parempaa taipumusta, tuntumaa tai perehtymistä harrastuspuolen alaan, tässä tapauksessa kaunokirjallisuuteen ja sen tutkimukseen.

Kirjan teksti on toimittamatonta, mikä haittaa sitä enemmän, kun Achtén ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kirjoittavan hyvin. Kirjan aineisto on sen verran sulattamatonta ja laajasti siteeraavaa, että voisi epäillä tekijän vahingossa lähettäneen kustantajalle aineistotiedostonsa eikä sen pohjalta kirjoittamaansa käsikirjoitusta, kustantajan huomaamatta erehdystä. Jostain syystä Achté sivuuttaa kokonaan Kailaan eroottiset runot, aikanaan jyrkästikin paheksutut, edelleen sairasmielisinäkin vaikuttavat. Hän käyttää valikoimaa Runoja , ei alkuperäisiä kokoelmia.

Vaikka hän keskittyy runoihin, novellit saavat enemmän tulkintaa, esimerkiksi Kuollut veli , joka vakuuttavasti osoitetaan insestifobian ilmaukseksi.

Achtén kirjassa on

runsas lähdeluettelo, mutta sen moniin ansiokkaisiin teksteihin, esimerkiksi Aaro Hellaakosken esseeseen Kailaan itsekritiikistä ( Kuuntelua , 1950), ei viitata kertaakaan.

Pahana puutteena pidän, ettei Achté tunne Juhani Ihanuksen psykokriittistä Kailas-esseetä (kokoelmassa Kauneus ja kuvotus , 1987).

Paikka paikoin Achté kopioi lähdettä ilmoittamatta ja vain hiukan muunnellen Pertti Lassilan artikkelia, joka ilmestyi tämän vuonna 1985 toimittaman Kailas-edition johdantona. Huono omatuntoko on pudottanut tämän tärkeän lähteen pois kirjallisuusluettelosta; tekstissä se tosin mainitaan.

Ihmettelen emeritusprofessorin sortumista tällaiseen menettelyyn.

Markku Envall

Kalle Achté: Uuno Kailas - runoilija psykiatrin silmin. Yliopistopaino. 149 s. 29,40 e (174,80 mk).
"

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Uuno+ ... SI1KU02sny

[Pertti Luukkonen]

Ylläpitäjän tarkennettu ohje:

Kun materiaali on näin vanhaa, sen voi(nee) kopioida tänne kokonaankin.

[Pertti Luukkonen]

Tuossa näyttää olevan kirja-arvostelu.
(- -)
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Uuno+ ... SI1KU02sny

Kalle loukkaantui verisesti tästä? arvostelussa kuten myös Editan silloinen johtajatar.

[Riidankylväjä]

" PARTAALLA

Minä pelkään huoneessani.
Minä pelkään ikkunaa
ja ihmisvarjoja, joita
kuin liskoja, matelijoita
se seiniin heijastaa.

Minä pelkään katsoa oveen.
Ovi aukee pimeään -
ripa kääntyä vois ja tulla
ne joilla ei nimiä mulla,
ne joita ma unissa nään...

Ja myöskin seiniä pelkään.
Näen äkkiä vavahtain:
nehän mitään eivät kestä,
nehän ketään eivät estä -
ovat himmeä seitti vain.

Kuin vieraan hengitys, yöllä
joka lapsen säikyttää,
niin lävitse seinieni,
minut nauliten vuoteelleni,
Jokin hiipii, jota en nää.

Hänen - Kauhean läsnäolon
minä tunnen. Tunnen sen.
Ja henkiä vartioissa
on huoneessani, jossa
minä värjyen kuuntelen.

Minä tuskin hengitänkään.
Olen jähmetys, pelko vain.
Sana äänetön: Armahtakaa!
Sokon tuijotus luomien takaa
yli kaikkeus-ulappain,

jotk' ajatukseni vasta
tänä hetkenä aavistaa.
Hätäsignaali: Missä, missä
on väylä löydettävissä?
Ja onko Jumalaa? -

Ei kukaan, kukaan vastaa.
- Kuin vierelle pieluksen
tulis Kuolema otaa nostain.
Kuin kaukaa, kaukaa jostain
sois pauhina kuilujen. "

Uuno Kailas

[Riidankylväjä]

Tuossa näyttää olevan kirja-arvostelu.
(- -)
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Uuno+ ... SI1KU02sny

Kalle loukkaantui verisesti tästä? arvostelussa kuten myös Editan silloinen johtajatar.

Onhan tuo osittain aika ilkeän sorttista kritiikkiä. Mutta, onko psykiatrian ammattilainenkin noin herkkähipiäinen?

[Pertti Luukkonen]

Kalle - pohjimmaltaan maalaispoika - ei ole osannut koskaan oikein kirjoittaa.

[Riidankylväjä]

ILOTYTöN HELMET

Nää helmet ovat aivan niinkuin suuret kyyneleet,
kuin suuret, tummat kyyneleet,
joit' aina sisaresi, kaltaises, on itkeneet,
on itkettyään itkeneet.

Nää helmet mulle unohdit ja muiston itsestäs,
on niissä muisto itsestäs:
ne tummat ovat - tumma myös on oma elämäs,
on tumma, tumma elämäs.

Näin tuskas pohjaan: kuinka sinut kietoo hämäryys,
suur' epätoivon hämäryys;
on rutto syönyt sydämes, kyy pesii syleilyys,
kyy kiemurtelee syleilyys.

Sä vajoat, sä vajoat. Sun synti hukuttaa,
sun kadun synti hukuttaa.
Mutta koskaan niellyt kurimus ei toista puhtaampaa,
ei sydämeltään puhtaampaa.

Se julma mies, mi harkiten sun uhras himossaan,
mi uhras puhtaan himossaan,
on totisesti tunteva sen synnin tunnollaan,
kuin myllynkiven tunnollaan!

Mut kuoltuamme, sisareni, kun Hän tuomitsee,
meit', elämäämme tuomitsee,
sun tumma kuores putoo pois, ja Isä hymyilee,
ja taivaan Isä hymyilee.

Uuno Kailas

[Trisse]

Esittäisin protestin ketjun otsikosta - minusta se on erittäin tökerö. Osa porukkaa harrastaa klassista musiikkia... eikö vatsassa hieman kiemurtele kun näkee otsikon "The very best pieces of classical music" tms.? Ihan tuntuu pahalta. Ketä runoilijaa nyt kukaan haluaisi niin tökerösti tölviäkään että hänen pari säettään ikimuistaisi tähän säikeiseen niin että kaikki ne hetkessä ymmärtäisivät ja nyökkäilisivät lukiessaan "parhaimmistoa on.. herramunjee!"

[Psykopatologia]

Edgar Allan Poe: Annabel Lee

Suomentanut Matti Järvinen.

Monen monituista vuotta sitten,
Kuningaskunnassa meren äärellä,
Asui neito, jonka saatat tuntea
Nimellä Annabel Lee;
Eikä tämä neito muuta ajatellutkaan
Kuin olla rakastettuni ja rakastaa.

Minä olin lapsi ja hän oli lapsi,
Tässä kuningaskunnassa meren äärellä:
Mutta meidän rakkautemme oli enemmän kuin rakkautta –
Minun ja Annabel Leeni;
Rakkautta, jonka vuoksi taivaan siivekkäät serafit
Kadehtivat häntä ja minua.

Ja siksi, kauan sitten,
Tässä kuningaskunnassa meren äärellä,
Tuuli puhalsi pilvestä kylmettäen
Kauniin Annabel Leeni;
Joten hänen jalosukuiset heimolaisensa saapuivat
Ja kantoivat hänet pois luotani,
Sulkeakseen hänet hautakammioon
Tässä kuningaskunnassa meren äärellä.

Enkelit, jotka eivät olleet puoliksikaan yhtä iloisia taivaassa,
Alkoivat kadehtia häntä ja minua –
Kyllä! – se oli syynä (kuten kaikki tietävät,
Tässä kuningaskunnassa meren äärellä)
Siihen, että öinen tuuli kävi pilvestä
Kylmettäen ja tappaen Annabel Leeni.

Mutta rakkautemme oli vielä voimakkaampi kuin
Niiden rakkaus, jotka olivat meitä vanhempia –
Niiden rakkaus, jotka olivat meitä paljon viisaampia –
Eivätkä ylisen taivaan enkelit
Eivätkä merenalaiset demonit,
Voi koskaan erottaa sieluani
Kauniin Annabel Leen sielusta.

Sillä kuu ei koskaan säteile tuomatta minulle unia
Kauniista Annabel Leestä;
Eivätkä tähdet koskaan nouse minun näkemättä
Kauniin Annabel Leen kirkkaita silmiä;
Ja niinpä makaan kaikki yöni
Rakastettuni rinnalla, rakastettuni, elämäni ja morsiameni,
Hänen hautakammiossaan meren äärellä –
Hänen hautaholvissaan pauhaavan meren äärellä.

Luokat: Edgar Allan Poe | Runot

[Trisse]

Tän osaan ulkoa:

From childhood's hour I have not been
As others were; I have not seen
As others saw; I could not bring
My passions from a common spring.
From the same source I have not taken
My sorrow; I could not awaken
My heart to joy at the same tone;
And all I loved, I loved alone.
Then—in my childhood, in the dawn
Of a most stormy life—was drawn
From every depth of good and ill
The mystery which binds me still:
From the torrent or the fountain,
From the red cliff or the mountain,
From the sun that round me rolled
In its autumn tint of gold,
From the lightning in the sky
As it passed my flying by,
From the thunder and the storm,
And the cloud that took the form
(When the rest of Heaven was blue)
Of a demon in my view.