Kirjoittaja Psykopatologia » 03.02.2011 02:35
Pertti Luukkonen (2011 b): 50+ defenssiä - näin mieli suojaa itseään
29. Päihteiden käyttö
Päihteiden käyttö on kemiallinen coping-keino, jolla haetaan rauhaa ja/tai kiihotusta sekä itsetunnon varmistusta (usein samanaikaisesti).
Päihteiden käyttö on suosituimpia defensiivisiä coping-keinoja. (Päihteet on tässä yleisnimenä.) Olennaista ei ole eri aineiden kemiallinen vaikutus vaan käyttäjän psykodynamiikka ja hänen yksilölliset tarpeensa.
Narkoottiset aineet, kuten ooppiumi, morfiini, heroiini ja kodeiini, lievittävät tuskaa, tuottavat euforiaa ja aiheuttavat fyysistä riippuvuutta.
Hypnoottisesti vaikuttavat, mm. barbituraatit ja bentsodiatsepiinit, aiheuttavat uneliaisuutta ja stuporia sekä riippuvuutta. Anksiolyyteillä on tarkoitus lievittää ahdistuneisuutta ilman uneliaisuutta.
Stimulantit – mm. kokaiini ja amfetamiini – kiihdyttävät ja energisoivat mutta aikaansaavat riippuvutta ja voivat tuottaa psykooseja. (Stimulantteja ovat myös kahvi, tee, kaakao ja tupakka.)
Synteettisiä päihdyttäviä aineita ovat mm. alkoholi, kloroformi, eetteri, bentseeni ja tekniset liuottimet.
Hallusinogeenit, mm. hashis, LSD, meskaliini, tietyt sienet, hullukaali ja belladonna, muuttavat visuaalisia- ja kuulo- ym. havaintoja ja voivat mobilisoida akuutteja psykooseja. – (Davenport-Hines 2001: 12.)
Päihteiden käyttö on usein tietynlaista itsehoitoa. Depressiivinen pyrkii saamaan energiaa amfetamiinista. Hashis auttaa ahdistukseen (ja moniin kipuihin). LSD:n kautta vksilö voi etsiä ”syvempiä” kokemuksia. Välillä huumeiden kautta saatu ”valaistuminen” ja uudenlainen tasapaino onkin vain harhaisuutta ja pseudo-viisautta. – Joillekin pelkkä piikitys, per se, vaikka vedellä, tuntuu olevan tärkeää (introjektiotako?)
Huumeiksi luokitellut aineet ovat yhteisöllisesti ongelmallisia, koska niiden käyttö on eri asteisesti laitonta, ja hoitopuolella päihteiden käyttäjät saavat herkästi osakseen sadistista kohtelua.
Lääkkeittein väärinkäyttö on luultavasti paljon suurempi ongelma kuin varsinaisten huumeiden käyttö. Ja (muista) huumeista höristään, mutta alkoholi on länsimaiden ykköshuume. Esimerkiksi poika ottaa viinaa (neuroottisiin oireisiin) pystyäkseen kohtaamaan todellisuuden, vaikkapa tansseihin menon. Hän ehkä huomaa, että kemikaali on hyvä, ja hän alkaa ottaa useammin. Lopulta hän juo, jotta hänen ei tarvitsisi kohdata todellisuutta. Hänestä on tullut alkoholisti. Päihteiden käytön ”hankaluutena” onkin, että aineen tuoma tyydytys ja helpotus lyö helposti muut mukavuudet laudalta.
A-tyyppisen (I) henkilön alkoholin käytössä geneettisten tekijöiden osuus on suurempi kuin B-tyyppisen (II) käytössä. 1950-luvun alussa hyväksyttiin moderni alkoholin sairaus-käsitys, jota ajoi erityisesti yhdysvaltalainen biometrikko ja fysiologi Elvin Morton Jellinek (1890–1963) mm. klassikossaan The Disease Concept of Alcoholism (1952).
Freud (Kokaiinista ([1884–1887] 2010) oli n.1883–n.1888 kiinnostunut kokaiinista ja sen käytöstä anestesiologiassa, morfiinin korvaushoitona ja ruoansulatuksen edistäjänä ym. (Kiinnostus psyykkisenä rohtona kuitenkin jatkui suunnilleen vuosisadan loppuun.) Hän kokeili aineella itsekin: 30.4.– 3.5. 1884 hän oli ottanut kokaiinia oraalisesti n. 12 kertaa (50–100 mg) ja oli vakuuttunut aineen myönteisistä ominaisuuksista. Jatkossa hän käytti ainetta harvemmin ja ilmeisesti lopetti oraalisen käytön naimisiin mennessään vuonna 1886. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kuitenkin aloitti kokaiinin käytön uudestaan sivelemällä ainetta nenän limakalvoille. Näet vuonna 1887 hän oli tutustunut berliiniläiseen korvalääkäriin Willhelm Fliess’iin (1858–1928), joka oli vuonna 1893 esittänyt teoriansa nenän refleksi-neurooseista. Nyt Freud hoiti neurasteniaansa ja sydänvaivojaan kokaiini-sivelyin, jota jatkui ehkä vuoteen 1896. Nimittäin kun Sigmundin isä, Kallamon Jacob Freud (1815–1896), oli kuollut, lähti pojan itseanalyysi
uuteen vauhtiin. Tätä aiemmin oli kokaiini (Kurt Eisslerin mukaan) kenties ollut apuna amnesian murtamisessa. (Hirschmüller 1966, 1999: 109–142.)
Huonommin kävi Freudin ystävälle fysiologi Ernst Fleischl von Marxow'ille (1846–1891), josta oli tullut morfiini-addikti hermosäryn hoidon seurauk-sena, kun hänen oikea peukalonsa oli jouduttu amputoimaan tulehduksen seurauksena. 7. toukokuuta 1884 Freud ehdotti Fleischl’ille, että tämä luopuisi morfiinista kokaiinin avulla. Hoito näytti aluksi onnistuvan, mutta Fleischl tuli nopeasti riippuvaiseksi, ja keväällä 1895 hän käytti kokaiiniin 8000 markkaa kolmessa kuukaudessa. Lisäksi hän alkoi käyttää kokaiinia ja morfiinia samanaikaiseksi. – (Hirschmüller 1966, 1999: 109–142.)
Kunnianhimoinen nuori Freud ei saanut meriittejä kokaiinista; pikemminkin hän mokasi itsensä. Kunnian korjasi itävaltalais-yhdysvaltalainen (1888–) silmälääkäri Karl Koller (1857–1944), joka keväällä 1884 huomasi kokaiinin puuduttavan vaikutuksen silmään. Hänen löydöksensä mullisti silmä-, nenä- ja suukirurgian. – Kollerin, Freudin ja muiden kiinnostuksen pohjalta lääketehdas Merck'sin kokaiinin tuotanto nousi 0,4 kilosta (vuonna 1883) 83 343 kiloon (vuonna 1885). (Davenport-Hines 2001: 154–159; Ellenberger 1970: 434–435; Pagliaro 2004.)
Johnny Guitar (1954 [Sterling Hayden]) totesi: "Kuppi kahvia ja kunnon sauhut! Mitä muuta mies tarvitsisi?" Kunpa tämä riittäisi kaikille!
Eriksonin ihmisen kahdeksan kehitysvaiheen ensimmäinen vaihe (vastaten libidinaalista oraalista vaihetta) on luottamus vs. perusepäluottamus (1950: 239–242). Osa päihteiden käytöstä juontuu sieltä.
____________________
Ketjun aloitusviestiä on täydennetty todennäköisen alkuperäisteoksen kuvalla. [PP 3.2.2010 klo 11.28]
.
