Vertaistukea vai vittuilua?

[Mirri]

Paskamaisia ihmisiä on varmasti ihan liikaa, mutta aikuisista ihmisistä puhuttaessa en käsitä miten on mahdollista, että aivan virheetön, viaton ihminen jotenkin vain eksyy yhteen pahan narsistin kanssa - ja jonka takia koko elämä on sitten mennyt päin helvettiä.

Mistä päättelet narsistin uhrin olevan aivan virheetön ja viaton, 'hyvä', ja narsistin olevan 'paha'?

Eihän narsismissa ja narsismin uhriudessa ole kysymyksessä pahuus/hyvyys, tai virheellisyys/virheettömyys, tai viallisuus/viattomuus. Minusta olet käsittänyt jotakin väärin, jos näet narsistin pahana ja hänen uhrinsa hyvänä, viattomana ja virheettömänä. Eikä minusta narsistia oikein voida paskamaiseksikaan sanoa; narsismi ei ole asia, jonka ihminen olisi valinnut osakseen, ei yhtään sen enempää kuin narsistin uhrina olemistakaan. Ovat uhreja molemmat, niin narsisti kuin hänen kohteensakin; kohteella vain on narsistia paremmat mahdollisuudet tulla hoidetuksi ehjempään kuntoon.

[Mirri]

Narsistin uhrina olemisen voi sanoa olevan ihmisen valinta, ainakin jos on kyse aikuisesta ihmisestä.

Toisessa ketjussa ihmeteltiin tuomion kovuutta, kun narsistisen parisuhdeväkivallan uhrista tulikin tekijä sillä seurauksella, että tekijä (narsisti) kuoli. Arvelen, että tuossa on selitys siihen, että väkivaltaisen narsistin uhri saa kovan tuomion, jos ei ymmärrä lähteä suhteesta tiehensä, vaan ajautuu tilanteeseen, jossa hänestä tuleekin tekijä.

Kyllästynyt, et taida olla ainoa ihminen, joka ajattelee noin ymmärtämättömästi. Vai pitäisikö sanoa, ettei tiedä eikä tunne narsistiseen riippuvuussuhteeseen liittyviä koukeroita.
Luulen, että sen naisenkin niin ankarasti tuominneet ihmiset ajattelivat, että oma valinta...

[Mirri]

Ei ollut tarkoitus väännellä; ilmeisesti käsitin viestisi väärin. Ilmeisesti sitten ymmärrät niitä mielen koukeroita, jotka aiheuttavat koukkuuntumisen narsistiin niin, että uhrius syntyy ennen kuin ihminen edes tajuaa olevansa vakavassa riippuvuussuhteessa - kuin loukussa.

Tuli vielä siitä syyttelystä mieleeni... Minusta syyttely on tärkeä osa irtautumisprosessia; viha ja syytökset toista kohtaan auttavat uhria irtautumaan perhehelvetistään - niitä tarvitaan energialähteenä siihen vaiheeseen. Kunhan viha vain suuntautuisi itsen (ja lasten) pelastamiseen, eikä niin, että narsisti pääseekin hengestään, ja uhrista tulee väkivallan tekijä...

Mutta toisen syyttely ja vihaaminen on pitkän prosessin yksi vaihe siinä kuin itsesyytöksetkin. Ne ovat hyödyllisiä prosessin kestäessä, mutta eivät pysyvänä olotilana; pitäisi päästä eroon niin itsensä kuin toisenkin syyttelystä ja tuomitsemisesta. Olisi terveellistä edetä irtautumis- ja kasvuprosessissa vaiheeseen, jolloin huomaa syitä löytyvän tapahtuneista asioista ja elämästä, ei niinkään toisesta tai itsestä. Sehän ei ole sama asia kuin vastuun kieltäminen...
Sen sijaan eläminen syytettynä, syyllisenä ja syyttäjänä on niin kuluttavaa, ettei sellaisesta saisi tulla elinikäistä olotilaa; narsistin uhrina oleminen on välivaihe, josta pitäisi päästä kasvamaan ulos. Jos uhrius jatkuu vuosikymmenestä toiseen ja suhteesta toiseen, täytyisi tosissaan miettiä miten moinen kierre olisi katkaistavissa.

[Mirri]

Ovatko ne ihmiset joista vertaistukipalstoilla puhutaan narsisteina sairaita vai paskamaisia ei ole mielestäni oleellista. Merkityksellistä on se, että aina löytyy joku muu jonka syytä asiat ovat.

Luulen, että kun narsistin uhri alkaa jollakin vertaistukifoorumilla kirjoittaa itsestään narsistin uhrina, hän on omassa prosessissaan edennyt itsesyytösten vaiheesta toisen syyttelyyn - eli terveempään suuntaan, jonka seurauksena hän pääsee irti narsistisesta suhteesta.

Narsistien uhreille on aika tyypillistä se, että he syyttelevät itseään aina neuroottisuuteen asti. Siinä mielessä ei pidä paikkaansa väite, että narsistin uhri syyttelisi aina toisia - nimenomaan on päinvastoin, hän syyttelee itseään. Juuri itsesyytökset saavat pysymään myös huonossa suhteessa; ei narsistin uhri kykene ajattelemaan, että toinen olisi 'paskamainen'; hän uskoo olevansa sitä itse - aina neuroottisuuteen asti. On eheytymisen merkki se, että loputtomat itsesyytökset ja oman huonouden tunteet alkavatkin muuttua vihaksi ja syytöksiksi toista kohtaan; vasta silloin on mahdollista riistäytyä koukkuunnuttaneesta riippuvuussuhteesta irti.

[Mirri]

Miksi kuitenkin jostain putkahtaa elämään aina uusi narsisti aiheuttamaan uusia kärsimyksiä?
Kyse onkin siitä, että aikuisen ihmisen olisi syytä pitää puolensa ja irrottautua ennen kuin päätyy tuohon.
Mielestäni todellista eheytymistä on tapahtunut vasta silloin kun "uhri" suostuu näkemään oman osuutensa asiassa.

Hoitamaton narsistin uhri on altis ajautumaan yhä uudelleen ja uudelleen alisteiseen riippuvuussuhteeseen. Hoidon tarkoituksena nimenomaan on auttaa häntä näkemään uhriutumisensa syyt - oma osuutensa siihen, että niin herkästi kulkeutuu 'kynnysmatoksi'. Oman osuuden näkeminen on sekin ihan eri asia kuin itsensä syyttely.

Neuroottiset itsesyytökset tuskin ovat syntyneet aikuisuudessa narsistisen alistussuhteen seurauksena, ne ovat syntyneet joskus ties miten varhain lapsuudessa. Ja ne ovat niin vahvoja, ettei lapsena nujerrettu narsistin uhri ole tunne-elämältään riittävän aikuinen kyetäkseen aikuisenakaan pitämään puolensa - ei ilman eheyttävää hoitoa. Päinvastoin narsistinen alistussuhde ruokkii hänen neuroottisuuttaan ja nujertaa entistä enemmän; uhri syyttelee itseään aina vain pahemmin. Mutta eivät aikuisuuden ihmissuhteet synnytä moista itsesyytösten ja -ruoskinnan kierrettä, se on alkanut lapsuusvuosina.

Ensin pitää aikuisena ihmisenä vahvistua ja eheytyä riittävästi, vasta sitten on mahdollista alkaa pitää puolensa ja irrottautua alistavasta ja nujertavasta ihmissuhteesta. Ja irrottautua vieläpä niin, ettei kulkeudu uuteen vastaavanlaiseen toistuvasti ja yhä uudelleen. Irrottautuminen on oikeastaan yhtä tyhjän kanssa, jos alistumiseen houkuttelevat yllykkeet ovat edelleen olemassa, eikä niille ole hoidon avulla tehty mitään. Kuten sanoit, tulee aina uusi alistaja entisen tilalle... Sellainen kierre pitäisi katkaista, ja katkaisemiseen tarvitaan ammatillista hoitoa.

[Psykopatologia]

Hyvän tai lahjakkaan kirjoittajan historia saattaa usein olla sellainen, että hän on jatkuvasti koulussa ollut luokkansa parhaita,
jolloin opettajat ovat kehuneet häntä, hänen aineitaan on luettu, ja hän on saanut osakseen myös oppilastovereittensa ihailua.

Mutta olennaista on jatko: kehittyykö hän jatkuvasti vuosien vieriessä briljanttisuuteen vai onko hän jämähtänyt paikoilleen,
jolloin hänellä saattaa olla vain loistava menneisyys. ("Osta sie hyvä hevonen, se on voittanut paljon palkintoja vuonna
yks ja kaks").

[Mirri]

Mutta olennaista on jatko: kehittyykö hän jatkuvasti vuosien vieriessä briljanttisuuteen vai onko hän jämähtänyt paikoilleen,
jolloin hänellä saattaa olla vain loistava menneisyys. ("Osta sie hyvä hevonen, se on voittanut paljon palkintoja vuonna yks ja kaks").

Minun kohtaloni on valitettavasti tuollainen. Mutta sehän lahjakkuudessa on oleellista, että se ei katoa mihinkään. Taidot ja osaaminen ruostuvat käytön ja harjoituksen puutteessa, mutta lahjakkuus säilyy. Eli lahjakas kirjoittaja ei välttämättä ole hyvä kirjoittaja - hänestä tulee hyvä harjoituksen tuloksena, ei muuten. Sama kai pätee kaikkeen lahjakkuuteen; lahjakkuus ei ole yhtä kuin hyvä, taitava, osaava... Lahjakkuus on ja pysyy; se on varsinainen synnyinlahja, mutta vasta harjoitus tekee mestarin.
Minusta mennään hakoteille, jos hyvyys/taitavuus rinnastetaan lahjakkuuteen; ne ovat kaksi eri asiaa. Kyllä kai lahjakkuutta tarvitaan hyväksi kehittymiseen, mutta taidon puute ja osaamattomuus eivät välttämättä kerro lahjakkuuden puutteesta. On vain jäänyt treenaaminen ja kehittäminen väliin...

Tuosta 'loistavan menneisyyden' kuvaamisesta unohdit yhden tärkeän asian; arvosanat. Esim. ujolle ihmiselle kehuttavana oleminen ei välttämättä ole hyvä asia, se synnyttää ahdistuneisuutta; toivottavasti koulussakaan ei ahdistella lahjakkaita kirjoittajia millään huomion keskipisteeksi altistavilla kehumisilla. Pahimmillaan oppilas päätyy kiusaamisen kohteeksi... Arvosanat ja opettajien hiljainen palaute ovat tärkeimpiä; aineitakin voidaan lukea ilman mitään ylenpalttisia kehumisia ja huomion herättämisiä. Fiksut opettajat kirjoittavat lahjakkaalle kirjoittajalle paljon opettavaista palautetta punaisella kynällä aineiden perään - kaikessa hiljaisuudessa...

Tuli vielä siitä aineiden lukemisesta mieleeni... Kansakouluajalta muistan painajaismaisia tilanteita, jolloin piti mennä luokan eteen itse lukemaan aineensa. Keskikoulussa äidinkielen opettajat toimivatkin toisin: he lukivat oppilaidensa aineita kirjoittajan nimeä kertomatta - niin hyviä kuin huonoja, ja kaikkia siltä väliltä. Ja antoivat julkista palautetta, mutta nimettömien kirjoittajien teksteistä. Mielestäni he toimivat fiksusti ja ymmärtäväisesti.

[Mirri]

Miksi pahantekijä on aina nimenomaan narsisti?
Miksi oman osuuden näkeminen onnistuu niin harvoin ja harvalta?

Mistä päättelet tuollaista? Minulla on sellainen käsitys, että nimenomaan prosessin edetessä narsistin uhri huomaa oman osuutensa; pääsee perille myös omista 'pahoista teoistaan', ja jopa niin, ettei aivan muserru itsesyytösten alle. Sinun mielestäsi ei huomaa eikä tunnista, vaikka miten hoidettaisiin ja autettaisiin. Mielestäni olet tuossa asiassa väärässä.

Sitäkään en ymmärrä, että miksi haluat ajatella näin monitahoisen asian pahoina tekoina ja hyvinä tekoina... Todellisuudessa narsismi ja sen uhrius on niin monimutkainen juttu, että 'pahoja tekoja' ovat tehneet sekä narsisti että hänen uhrinsa.

[Mirri]

Miksi yrität taas väenvängällä väittää minun ajattelevan aivan muuta kuin ajattelen?

En toki yritä mitään tuollaista. Anteeksi, että ilmeisesti ymmärsin sinut väärin, ja ilmaisin itseäni epäselvästi.

[Mirri]

. Mutta sehän lahjakkuudessa on oleellista, että se ei katoa mihinkään. Taidot ja osaaminen ruostuvat käytön ja harjoituksen puutteessa, mutta lahjakkuus säilyy. .

Usein lahjakkuus (esim matemaattinen) kuihtuu ellei sitä harjoita oikeana hetkenä. Vain kirjoittamiseen ja musiikkiin tuo ei päde.

Entä esim. liikunta ja kuvaamataito; kuihtuvatko nekin?

Liikunnan osalta on helppo ymmärtää, että kuihtuuhan se vuosien varrella ja iän karttuessa, jos sitä ei harjoiteta, mutta kuvaamataito kaikkinensa voisi olla vähän sama asia kuin kirjoittaminen ja musiikki - aktivoitavissa ja treenattavissa oleva lahjakkuus iästä riippumatta.

[Mirri]

... Mirrillä mielestäni asian tiimoilta hyvinkin pohdittua ja vertaistuellista kirjoitusta. Ainakin häntä on terapia pystynyt siinä asiassa auttamaan

Minun mielestäni juuri päinvastoin; terapia ei ole hänen kohdallaan auttanut häntä näkemään omaa osuuttaan tapahtumiin.

Jaa, missä tapahtumissa en sinun ymmärryksesi mukaan näe omaa osuuttani?

[Mirri]

Jaa, missä tapahtumissa en sinun ymmärryksesi mukaan näe omaa osuuttani?

Missään.

Voisiko alkuasetelmana ollut olla pelkät itsesyytökset kuitenkin? Sokeus narskun toimintamallista, koska sehän kuuluu asiaan

Kyllä noin oli, mutta varmaan Kyllästynyt tietää tämänkin asian elämästäni paremmin kuin minä.

Voi olla aikamoisen pitkä prosessi päästä siihen vaiheeseen, että rohkenee nähdä asiat niin, ettei itse olekaan aiheuttanut kaikkea, ja etteivät asiat muutu, vaikka itse miten yrittäisi muuttaa ja muuttua. Toinen asia on sitten se, että narsismiin voi liittyä myös ihan oikeita ja vakavia mielenterveysongelmia - eihän psyykkisesti sairasta ihmistä voi eikä saa jättää, eihän... Luulen, että tuossa kohdassa monella on korkea kynnys tänä päivänäkin; narsismi näyttäytyy monenlaisena psyykkisenä oireiluna, ja silloin on vaikea jättää toinen (esim. vakavan masennuksen kanssa) yksinään. Eihän ihmistä sentään sairauden vuoksi hylätä, eikä ainakaan, jos hän on vakavasti masentunut ja ahdistunut...

On vaikea sanoa, että paskamainen tyyppi, hänen luotaan pitää lähteä tiehensä, kun toisella on vaikka mitä diagnooseja, ja ammattilaisetkin todistavat, että kyllä se siitä, oireet lievenevät kunhan vain hoidetaan ja perheen vuorovaikutussuhteita muutetaan. Mutta eihän se niin mene, jos taustalla on vakavaa narsismia.

Minusta irtautumisprosessin tueksi tarvittaisiin rehellistä ja avointa tietoa, joka auttaisi ymmärtämään mistä on kysymys. Nykyisin sitä onneksi on saatavissa, ennen ei ollut. Päinvastoin lähiomainen voi huomata elävänsä kuin suuren ja vaietun salaisuuden edessä; ammattilaisista ei saanut irti yhtään mitään - ei muuta kuin jotakin epämääräistä vihjailua. Paitsi niistä, jotka uskoivat kuin pukki sarviinsa siihen, että asiat korjaantuvat vuorovaikutusta muuttamalla - toisinsanoen he opastivat ymmärtämään narsistia vielä vähän enemmän, jotta tämän paha olo helpottaisi...

[Psykopatologia]

Näinhän se on. Jos ei itse tiedä, muut kyllä tietävät.

[Mirri]

Kyllä noin oli, mutta varmaan Kyllästynyt tietää tämänkin asian elämästäni paremmin kuin minä...

Olet taas joutunut pahan narskun hampaisiin ilman omaa osuuttasi asiaan?

Jaa, että pahan narskun hampaissa...? No, jopas! Jospa sinä tiedät tämänkin asian kohdaltani minua paremmin - että minä olenkin joutunut pahan narskun hampaisiin, kuten sinä ilmeisesti epäilet käyneen.

Joo, se kyllä pitää paikkansa, että 'narskun' hampaisiin voi joutua, jos hän tuntee itsensä jotenkin loukatuksi; loukkauksen aiheuttaja joutuu tietysti möyhennettäväksi - jopa suoranaisten kostoiskujen kohteeksi. Hampaisiin joutuneen oma osuus tietysti on siinä, että hän on aiheuttanut narsistisen loukkauksen.

Tuo pätee myös perheväkivallassa, mutta se voi päteä myös muussa narsistisessa pahassa olossa; ahdistuneisuudessa, masennuksessa, sun muussa... Narsisti ahdistuu, masentuu, raivostuu, loukkaantuu, ja mitä milloinkin, ja toiset ovat hänen mielestään aiheuttaneet hänen pahan olonsa. Ja niin kauan kuin toiset enemmän ja vähemmän neuroottisesti etsiskelevät syitä itsestään kierre on valmis; narsistin edessä ollaan valmiita menemään vaikka solmuun, jotta narsistilla olisi hyvä olla ja hän olisi tyytyväinen. Ja narsisti tietysti syyllistää entistä enemmän omasta pahasta olostaan ympärillä olevia ihmisiä...

[Mirri]

Vastaapa viimeinkin kysymykseen, onko sinun vastuullasi solvaus jonka sinä palstalle lähetät ja jonka olet allekirjoittanut?

Tuosta se kenkä sitten puristaakin - aina vain...

Mutta totta kai viestin lähettäminen on minun vastuullani, jos minä olen lähettänyt sen. Myös sitaatin lähettäminen on minun vastuullani ollessani sitaatin lähettäjänä.

[Psykopatologia]

Onneksi olkoon! (vielä kerran).

[Mirri]

Kyllästynyt, kyllä minustakin alkaa tuntua siltä, että olen joutunut pitkävihaisen, leppymättömän ja sydänjuuriaan myöten loukkaantuneen narsistin hampaisiin; narsistin, jonka mielestä minä olen vastuussa hänen loukkaantuneisuudestaan. En oikein tiedä mitä muita syitä leppymättömälle ja katkeralle pitkävihaisuudelle voisi olla. Toivottavasti tällaista syvää ja pitkää kaunaisuutta ilmenee vain netissä, ei netin ulkopuolella.

Minä en ilmiselvästi pysty lievittämään sinun kaunaista loukkaantuneisuuttasi; ei mahda mitään.

[Psykopatologia]

...kuin pieru kaliiseissa.

[Psykopatologia]

No vielä paremmin molskissa (tai mollissa, mirrissäkin).

[Mirri]

Jos sinä et ole edes noista kirjoittamistasi ja minulle osoittamistasi solvauksista vastuussa, kuka on?

Totta kai olen vastuussa lähettämistäni viesteistä. Sinun vuodesta toiseen jatkuvasta kaunaisuudestasi ja loukkaantuneisuudestasi sen sijaan en ole vastuussa, siitä asiasta vastuu kuuluu sinulle. Sinähän suorastaan ylläpidät kaunaisuuttasi ja loukkaantuneisuuttasi; ruokit niitä, jotta varmasti pysyvät hengissä ja voimissaan. Hyysäät omaa pitkävihaisuuttasi, ja pidät muita vastuullisena siitä, että sinä olet vuodesta toiseen loukkaantunut ja kaunainen.