Descartesin "ensimmäisestä" filosofiasta.

[Psykopatologia]

..
Latinaksi 1641 (1642), ranskaksi 1647; suomeksi 1899, 1956 & 2002.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mietiskel ... losofiasta
english https://en.wikipedia.org/wiki/Meditatio ... Philosophy
https://fi.wikipedia.org/wiki/Primus_inter_pares

[Psykopatologi]

Ovatko latinan kääntäjät (tässä tapauksessa) olleet epätarkkoja yms. Kyllähän primus on (myös) 'ensimmäinen' (vertaistensa joukosssa).

20.48 Minusta kuitenkin 'perimmäinen' olisi tässä osuvin käännös.

[jupe]

"Edmund Husserl:
Kartesiolaisia mietiskelyjä – Johdatus fenomenologiaan.
Suom. Markku Lehtinen.
Gaudeamus. 228s.

Filosofit inhoavat ajatustensa yksinkertaistamista. Siksi se onkin tehtävä.

Mannermaisen filosofian fenomenologiset ja eksistentialistiset virtaukset ovat olleet suosittuja siksi, että ne pelkistyvät minuuteen sekä nykyhetkeen. Sopii hyvin egoisteille ja nuorille. Edmund Husserl (1859–1938) sopii myös, vaikka hän osasi olla hankala.

Kartesiolaisia mietiskelyjä ilmestyi alun perin 1931 Sorbonne-luentojen pohjalta. Nimi viittaa René Descartesin (1596–1650)ajatteluun.

Teoksen suomentaja Markku Lehtinen kuvaa jälkipuheessaan filosofin perusajatusta: ”Minä olen yksinkertaisesti ainoa, ja kaikki mikä on minulle, on tästä ainutkertaisuudesta käsin.” Ja vielä: ”Elävä nykyisyys on perimmäinen absoluutti, se mikä sanan varsinaisessa ja kaikkein vahvimmassa mielessä on.”

Siinä se yhtälö: minä ja nykyhetki.

Husserl etsi alkuperäistä kokemusta, joka olisi epäämättömintä elämässä. Filosofi tiesi, että ”meillä ei ole nimiä tälle kaikelle”.

Kieli jo tuhoaa alkuperäisyyden, joten filosofi sanoineen on itse tärvelemässä sitä, mitä hän etsii. Kirottua. Siis filosofia tuhoaa itsensä tai ainakin alkuperäisyyden hankkeensa. Niinpä filosofian ongelmat ovat sen itsensä tekoa, kuten Ludwig Wittgenstein (1889–1951) tiesi.

Husserl aloitti sen, mistä Martin Heidegger (1889–1976) jatkoi ja mitä ranskalaiset filosofit muuntelivat. Hän etsi subjektiivista kokemusta objektiivisten totuuksien perustalta. Tämä ei ole vain filosofiaa vaan myös psykologiaa.

Tietoisuuden aktien tutkijan piti sulkeistaa tietoisuuden kohteet, siis ulkoinen maailma ilmiöineen. Kun me suuntaudumme maailmaan, me luomme sen. Husserlia on kutsuttu transsendentaaliseksi idealistiksi.

Yleensä filosofiassa maailma ilmoittaa itsestään meille, mutta Immanuel Kantin (1724–1804) ”kopernikaanisen vallankumouksen” jälkeen suunta olikin tiedostajasta tiedostettavaan.

Husserl hamusi kaiken tiedon uudistamista ja ihmiskunnan taluttamista kohti ehompaa valistusta. Hän erotti luonnollisen ja filosofisen asenteen. Edellisessä me uppoamme todellisuuteen ja elämme sitä. Jälkimmäisessä tietoisuus kääntyy itseensä. Tämä oli Husserlille ”luonnonvastainen” tottumus, mutta siihen on mentävä."
https://www.ts.fi/kulttuuri/5536109

[Psykopatologia]

"Edmund Husserl:
Kartesiolaisia mietiskelyjä – Johdatus fenomenologiaan.
Suom. Markku Lehtinen.
Gaudeamus. 228s.

Filosofit inhoavat ajatustensa yksinkertaistamista. Siksi se onkin tehtävä.

Mannermaisen filosofian fenomenologiset ja eksistentialistiset virtaukset ovat olleet suosittuja siksi, että ne pelkistyvät minuuteen sekä nykyhetkeen. Sopii hyvin egoisteille ja nuorille. Edmund Husserl (1859–1938) sopii myös, vaikka hän osasi olla hankala.

Kartesiolaisia mietiskelyjä ilmestyi alun perin 1931 Sorbonne-luentojen pohjalta. Nimi viittaa René Descartesin (1596–1650)ajatteluun.

Teoksen suomentaja Markku Lehtinen kuvaa jälkipuheessaan filosofin perusajatusta: ”Minä olen yksinkertaisesti ainoa, ja kaikki mikä on minulle, on tästä ainutkertaisuudesta käsin.” Ja vielä: ”Elävä nykyisyys on perimmäinen absoluutti, se mikä sanan varsinaisessa ja kaikkein vahvimmassa mielessä on.”

Siinä se yhtälö: minä ja nykyhetki.

Husserl etsi alkuperäistä kokemusta, joka olisi epäämättömintä elämässä. Filosofi tiesi, että ”meillä ei ole nimiä tälle kaikelle”.

Kieli jo tuhoaa alkuperäisyyden, joten filosofi sanoineen on itse tärvelemässä sitä, mitä hän etsii. Kirottua. Siis filosofia tuhoaa itsensä tai ainakin alkuperäisyyden hankkeensa. Niinpä filosofian ongelmat ovat sen itsensä tekoa, kuten Ludwig Wittgenstein (1889–1951) tiesi.

Husserl aloitti sen, mistä Martin Heidegger (1889–1976) jatkoi ja mitä ranskalaiset filosofit muuntelivat. Hän etsi subjektiivista kokemusta objektiivisten totuuksien perustalta. Tämä ei ole vain filosofiaa vaan myös psykologiaa.

Tietoisuuden aktien tutkijan piti sulkeistaa tietoisuuden kohteet, siis ulkoinen maailma ilmiöineen. Kun me suuntaudumme maailmaan, me luomme sen. Husserlia on kutsuttu transsendentaaliseksi idealistiksi.

Yleensä filosofiassa maailma ilmoittaa itsestään meille, mutta Immanuel Kantin (1724–1804) ”kopernikaanisen vallankumouksen” jälkeen suunta olikin tiedostajasta tiedostettavaan.

Husserl hamusi kaiken tiedon uudistamista ja ihmiskunnan taluttamista kohti ehompaa valistusta. Hän erotti luonnollisen ja filosofisen asenteen. Edellisessä me uppoamme todellisuuteen ja elämme sitä. Jälkimmäisessä tietoisuus kääntyy itseensä. Tämä oli Husserlille ”luonnonvastainen” tottumus, mutta siihen on mentävä."
https://www.ts.fi/kulttuuri/5536109

kiitos kiintoisasta!

[Psykopatologia]

"Edmund Husserl: Kartesiolaisia mietiskelyjä – Johdatus fenomenologiaan. Suom. M. Lehtinen. Gaudeamus. 228 s.

Filosofit inhoavat ajatustensa yksinkertaistamista. Siksi se onkin tehtävä.
Mannermaisen filosofian fenomenologiset ja eksistentialistiset virtaukset ovat olleet suosittuja siksi, että ne pelkistyvät minuuteen sekä nykyhetkeen. Sopii hyvin egoisteille ja nuorille. Edmund Husserl (1859–1938) sopii myös, vaikka hän osasi olla hankala.
Kartesiolaisia mietiskelyjä ilmestyi alun perin 1931 Sorbonne-luentojen pohjalta. Nimi viittaa René Descartesin (1596–1650) ajatteluun.

Teoksen suomentaja Markku Lehtinen kuvaa jälkipuheessaan filosofin perusajatusta: ”Minä olen yksinkertaisesti ainoa, ja kaikki mikä on minulle, on tästä ainutkertaisuudesta käsin.” Ja vielä: ”Elävä nykyisyys on perimmäinen absoluutti, se mikä sanan varsinaisessa ja kaikkein vahvimmassa mielessä on.” - Siinä se yhtälö: minä ja nykyhetki.

Husserl etsi alkuperäistä kokemusta, joka olisi epäämättömintä elämässä. Filosofi tiesi, että ”meillä ei ole nimiä tälle kaikelle”.

Kieli jo tuhoaa alkuperäisyyden, joten filosofi sanoineen on itse tärvelemässä sitä, mitä hän etsii. Kirottua. Siis filosofia tuhoaa itsensä tai ainakin alkuperäisyyden hankkeensa. Niinpä filosofian ongelmat ovat sen itsensä tekoa, kuten Ludwig Wittgenstein (1889–1951) tiesi.

Husserl aloitti sen, mistä Martin Heidegger (1889–1976) jatkoi ja mitä ranskalaiset filosofit muuntelivat. Hän etsi subjektiivista kokemusta objektiivisten totuuksien perustalta. Tämä ei ole vain filosofiaa vaan myös psykologiaa.

Tietoisuuden aktien tutkijan piti sulkeistaa tietoisuuden kohteet, siis ulkoinen maailma ilmiöineen. Kun me suuntaudumme maailmaan, me luomme sen. Husserlia on kutsuttu transsendentaaliseksi idealistiksi.

Yleensä filosofiassa maailma ilmoittaa itsestään meille, mutta Immanuel Kantin (1724–1804) ”kopernikaanisen vallankumouksen” jälkeen suunta olikin tiedostajasta tiedostettavaan.

Husserl hamusi kaiken tiedon uudistamista ja ihmiskunnan taluttamista kohti ehompaa valistusta. Hän erotti luonnollisen ja filosofisen asenteen. Edellisessä me uppoamme todellisuuteen ja elämme sitä. Jälkimmäisessä tietoisuus kääntyy itseensä. Tämä oli Husserlille ”luonnonvastainen” tottumus, mutta siihen on mentävä."
https://www.ts.fi/kulttuuri/5536109

(- -)
Yleensä filosofiassa maailma ilmoittaa itsestään meille, mutta Immanuel Kantin (1724–1804) ”kopernikaanisen vallankumouksen” jälkeen suunta olikin tiedostajasta tiedostettavaan. (- -)

Mm. siksi perustiede on(kin) psykologia - ei fysiikka - kuten äkkinäinen voisi ajatella; so. datasta tulkintaan, koska datan luonne pohjaa kieleen ja edelleen tulkintaan.