Kirjoittaja Mirri » 28.12.2021 14:44
Anja Kauranen-Snellman ei puhunut Kallion 'ilmapiiristä' yhtään mitään, hän ei käyttänyt sellaista sanaa. Sen sijaan hänen kuvauksensa 1960-luvun värikkäästä ja monipuolisesta Kalliosta oli realistinen, ei ollenkaan dramatisoitu. Kalliossa oli jokaiselle jotakin, kuten hän ilmaisi asian. Toimittaja kysyi, miltä Kalliossa tuoksui, ja haastateltavan vastaus oli mielestäni kiinnostava. Hän kuvasi tehtaista lähteviä hajuja, ja mausteiden sekä kahvin tuoksua. Nekin tehtaista.
Minullekin 1960-luvun Kallio on niin tuttu, että aloin oikein miettiä omia hajumuistojani. Ensimmäiseksi tulivat pakokaasut, etenkin talvisina pakkaspäivinä ne olivat hirveitä. Ehkä vahvimmin kuitenkin mieleeni putkahti kalan hajut erilaisissa muodoissaan; Hakaniemen tori ja kauppahalli lemusivat auttamattomasti. Paistettujen silakoiden tuoksu taas oli vastustamaton, ja se leijaili usein rappukäytävissä.
Anja Kauranen-Snellman toi hyvin esille sen, että vaikka 1960-luvun Kallio oli vielä leimallisesti työläiskaupunginosa, kaikki kalliolaiset - kuten hänen perheensä - eivät olleet työläistaustaisia. Kalliossa on ainakin ollut paljon köyhyyttä ja kurjuutta. Kuitenkin kaikista laitapuolenkulkijoista ja muista syrjäytyneistä huolimatta Kallio on niin suuri kaupunginosa, että sinne mahtuu monenlaisia asukkaita. On kai aina mahtunut.
Anja Kauranen-Snellman on ilmeisesti ollut lapsi ja teini, joka on tarkkavainuisena havainnoitsijana nähnyt ja kokenut ympäristössään vaikka mitä, joten hänen kuvauksensa elämästään kalliolaislapsena oli mielestäni täysosuma. Täsmällistä kerrontaa omista kokemuksista, eikä ollenkaan minkäänlaisten käsitysten antamista.