Turvallisuudentunteesta

[jupe]

"Emotionaalinen laiminlyönti jättää aukon turvallisuudentunteeseen – ja on perin yleistä Suomessa
Laiminlyönnin kokemukset lapsuudessa ovat yhteiskunnassamme yleisiä, mutta jäävät vaille huomiota ja yleistyneen suoritustohinan varjoon, sanoo kirjoittaja.
Ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa, vuorovaikutuksessa synnynnäisten ominaisuuksien ja ympäristötekijöiden kanssa. Lapsuuden kaltoinkohtelu ja laiminlyönti voivat kuitenkin uhata suotuisaa kehitystä ja aiheuttaa henkistä vauriota, joka suistaa nuoren kehityksen väärään suuntaan tai joka näyttäytyy vasta aikuisiässä psykiatrisina oireina ja käytöshäiriöinä.

Raimo K. R. Salokangas, Turun Sanomat 25.7. 03:00 ALIO

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja fyysinen pahoinpitely, koulukiusaaminen mukaan lukien, ovat saaneet runsaasti huomiota osakseen. Ne eivät kuitenkaan ole yleisimpiä lasten kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin muotoja.

Väestöaineistossamme 51 prosenttia raportoi kokeneensa lapsuudessaan emotionaalista laiminlyöntiä, 50 prosenttia fyysistä laiminlyöntiä, 37 prosenttia emotionaalista kaltoinkohtelua, 23 prosenttia fyysistä kaltoinkohtelua ja kuusi prosenttia seksuaalista hyväksikäyttöä.

Potilasaineistoissa nämä osuudet olivat korkeampia. Laiminlyönnin kokemukset ovatkin yhteiskunnassamme yleisiä mutta jäävät vaille huomiota – yleistyneen suoritustohinan varjoon.

Lapsuuden trauma- ja kaltoinkohtelukokemuksilla on taipumus kasautua samoille yksilöille. Väestöstä 30 prosenttia raportoi vähintään kolme traumakokemusta; psykiatrisessa avohoidossa vastaava osuus oli 66 prosenttia.
Psykiatrisen diagnoosin saaneista suurimmalla osalla oli useita traumakokemuksia. Traumakokemusten latenttivaikutusten tarkastelussa fyysinen kaltoinkohtelu yhdistyi lähes kaikkiin psykiatrisiin häiriöihin, emotionaalinen laiminlyönti lähinnä masennukseen, ahdistukseen ja päihteiden käyttöön.

Emotionaalinen laiminlyönti näkyi myös asenteissa. Aikuiset, jotka raportoivat kokeneensa lapsena emotionaalista laiminlyöntiä, kokivat myöhemmin toisten ihmisten suhtautuvan heihin negatiivisesti. Lapsuuden traumakokemukset – erityisesti emotionaalinen laiminlyönti – yhdistyvätkin sekä psyykkisiin häiriöihin että asenteisiimme suhteessa toisiin ihmisiin.

Englantilaisen psykologin ja psykiatrin John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoria valaisee lapsuuden traumakokemusten ja aikuisiän psyykkisten häiriöiden välistä yhteyttä. Sen mukaan lapsi, vuorovaikutuksessa läheisimpien – useimmiten äidin – kanssa muodostaa mielikuvan turvallisesta vanhemmasta. Tämä, suhteellisen pysyvä mielikuva eli representaatio kantaa nuorta hänen kohdatessaan elämän vastoinkäymisiä.

Sisäistä turvallisuuden ja pärjäämisen tunnetta voivat edelleen vahvistaa toverisuhteet, opettajat ja muut tärkeät ihmissuhteet.

Päinvastaisessa tapauksessa lapsen mieleen voi toistuvien kaltoinkohtelu- tai hylkäämiskokemusten seurauksena syntyä traumaattisia muistijälkiä, jotka aikuisiän vastoinkäymisten yhteydessä aktivoituvat psyykkisinä oireina tai häiriökäyttäytymisenä.

Tyypillinen vastoinkäyminen on toveripiirin tai työyhteisön ulkopuolelle joutuminen, jota usein vielä ilkeämieliset huomautukset säestävät. Seurauksena on eristäytyminen ja itsetunnon romahdus.

Sosiaalisen kanssakäymisen tarve on kuitenkin niin voimakas, että uhri saattaa toistuvasti hakeutua kiusaajiensa seuraan; negatiivinen huomio on parempi kuin huomiota vaille jääminen. Myös jengiin kuuluminen tarjoaa epävarmaa itsetuntoa tukevan yhteisön.
Valtaosalla ihmisistä kiintymyssuhteet ja niiden hankaluudet kehittyvät lapsuuden perheessä, suhteessa vanhempiin ja sisaruksiin. Herääkin kysymys, mitä tulisi tehdä, jotta lapsen emotionaaliset tarpeet tulisivat kohdatuiksi?

Ensinnäkin tulisi tiedostaa, että lapsen ja nuoren emotionaalinen kehitys on vähintään yhtä tärkeää kuin hänen kognitiivinen kehityksensä. Lapsen emotionaalinen kohtaaminen vaatii vanhemmalta aikaa ja varauksetonta läsnäoloa lapsen syntymästä alkaen. Henkinen valmistautuminen tähän alkaa jo raskausaikana.

Niinpä neuvolassa tulisi lasta odottaville vanhemmille opettaa, mitä riittävän hyvä vanhemmuus tarkoittaa ja mitä taitoja sen saavuttamiseksi tulisi kehittää. Näin voitaisiin vähentää nykyvanhempien epävarmuutta lapsensa suhteen niin sallivuudessa kuin rajojen asettamisessa.

Vanhempien tuen ja neuvonnan tulisi jatkua riittävän pitkään varsinkin, jos kyse on yhden vanhemman perheistä tai kun vanhempien keskinäiset suhteet ovat kriisissä.

Yhteiskunnassamme vallitsevasta lapsiperheiden tarpeiden ja työelämän vaatimusten ristiriidasta tulisi päästä irti. Monet nykyvanhemmat – varsinkin äidit – kokevat syyllisyyttä hoitaessaan lapsiaan kotona, koska heidän työpanostaan odotetaan nostamaan työllisten osuutta.

Kyse on henkisesti kuluttavasta ristiriidasta. Tämän henkisen riiston sijasta lapsiaan hoitaville vanhemmille tulisi maksaa normaalia palkkaa ja heidän – varsinkin äitien – paluuta työelämään tulisi tarvittaessa tukea positiivisen erityiskohtelun keinoin.

On syytä uskoa, että kahden vanhemman perheessä lasten kasvattaminen on helpompaa kuin yksinhuoltajilla. Neuvoloiden toimintaan voitaisiin yhdistää parisuhdeneuvontaa sekä tarvittaessa parisuhdekriisien hoitoa, jotta pienten lasten vanhempien avio- tai avoerot voitaisiin minimoida.
Ei tarvita tutkimuksia – niitäkin on – sen osoittamiseksi, että vanhempien ero voi haitata lapsen ja nuoren emotionaalista kehitystä silloinkin, kun ongelmat eivät vielä eron aikaan tule näkyviin.

Erityisen avuntarvitsijoiden ryhmän muodostavat yksinhuoltajat, joista monen jaksamista rasittaa myös aineellinen köyhyys. Moni yksinhuoltaja tarvitsee henkistä ja taloudellista tukea, jotta hänen voimavaransa riittävät lapsen terveen kehityksen turvaamiseen."

Kirjoittaja on LKT, PsT ja Turun yliopiston täysin palvellut psykiatrian professori. Kirjoitus perustuu kirjoittajan väitöskirjatutkimukseen lapsuuden traumakokemusten yhteyksistä mielenterveyteen.

https://www.ts.fi/puheenvuorot/5377772/ ... a+Suomessa

[aprikoosi]

Emotionaalinen laiminlyönti näkyi myös asenteissa. Aikuiset, jotka raportoivat kokeneensa lapsena emotionaalista laiminlyöntiä, kokivat myöhemmin toisten ihmisten suhtautuvan heihin negatiivisesti.

Väärä oletus syy-yhteydestä. Todennäköisempää on, että samasta syystä tulee sekä lapsena laiminlyödyksi että myöhemmin kaikkien ihmisten lyömäksi kuin vieras sika.

[Psykopatologia]

Raimo Kalevi Rikhard Salokangas (s. 12.9.1944 Kankaanpää); eniten sosiaali-psykiatri (ei tietääkseni PsT).

[Psykopatologia]

UNIVERSITY OF TURKU, Department of Psychology and Speech-Language Pathology; Psychology
Department of Clinical Medicine; Psychiatry
RAIMO K. R. SALOKANGAS: Childhood adverseties and mental ill health. Studies on associations between reported childhood adverse and trauma experiences and adult perceived attitudes of others, mental disorders and suicidality. Doctoral Dissertation, 180 pp.
The Doctoral Programme of Social and Behavioural Sciences, October 2020
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/ ... sAllowed=y (pdf 114)