Erolasten asialla

[Mirri]

Isät lasten asialla ry toimii tärkeän asian puolesta; yhdistys puolustaa lasten oikeuksia molempiin vanhempiinsa ja taistelee lasten vieraannuttamista vastaan.

Lapsen vieraannuttamisella (etävanhemmasta) tarkoitetaan sitä, että tietoisesti ja tarkoituksella lapsi etäännytetään toisesta vanhemmastaan niin, että lopulta lapsi itse ei tunne kaipaavaansa vanhempiensa erossa 'kakkoseksi' jäänyttä vanhempaansa lainkaan. Yhteys toiseen vanhempaan, hänen vanhempiinsa, vieraannutetun vanhemman sukulaisiin, ja jopa sisaruksiinkin (jos lapset 'jaetaan') voi katketa kokonaan ja elinikäisesti vieraannuttavan vanhemman toimesta. Valitettavan usein vieraannuttaja on käytännössä äiti, koska hänellä on isään verrattuna paremmat mahdollisuudet vieraannuttamiseen.

2010-luvulla vieraannuttamisasia on puhuttanut vahvasti ja asiantuntijatkin ovat miettineet vakavaa kysymystä. Muistelen, että jossakin vaiheessa vieraannuttamista esitettiin kriminalisoitavaksi; toisin sanoen siitä olisi tullut lastensuojelurikos perusteena se, että vieraannuttaminen vaurioittaa lasta vakavasti. Vieraannuttamisprosessissa on kaksi kärsijää, lapsi ja hänen luotaan karkotettu vanhempi, joten on inhimillistä ja ymmärrettävää, että etäännytetyt vanhemmat, jotka useimmiten ovat isiä, taistelevat paitsi lasten myös omien oikeuksiensa puolesta. Heillä on siihen kiistämätön oikeus.

http://www.isatlastenasialla.fi/wp-cont ... 4_2016.pdf

[Mirri]

Tavoitteet

Hallitusohjelmatavoitteet lyhyesti:
1. Lapsen oikeus tuntea ja ylläpitää suhdetta molempiin vanhempiin on turvattava
2. Huoltoriidan ja huoltokiusaamisen syntyminen ja eskaloituminen on ennaltaehkäistävä
3. Erovanhempien yhdenvertaisuutta rikkovat käytännöt ja lait on korjattava
4. Oikeuskäytännössä käytettävää lapsen edun käsitettä on selkeytettävä
5. Lapsi on suojattava henkiseltä väkivallalta, jota kutsutaan vanhemmasta vieraannuttamiseksi

Huoltokiusaaminen

Huoltokiusaaminen on toisen vanhemman alistamista ja vanhemmuuden mitätöintiä. Se voi alkaa, jos vanhemmat eivät eron jälkeen pääse sopuun lapsen huollosta ja/tai tapaamisista. Huoltokiusaaminen nähdään usein erheellisesti vain riitana kahden tasavertaisen vanhemman välillä. Usein puhutaan avio- tai avoerokriisistä, joka selittää vanhempien tulehtuneet välit. Kuitenkin suuressa osassa tapauksista toinen vanhempi käyttää toisen vanhemman rakkautta lapseen ja itse lasta aseena painostaakseen itselle edullisen sopimuksen. Siis itselleen eikä välttämättä lapselle. Huoltokiusaaminen on tuomittavaa kiusaajan sukupuolesta riippumatta.

Huoltokiusaaminen voi jatkua tai alkaa myös sopimukseen pääsyn jälkeen. Käytännössä tämä tapahtuu mitä moninaisimmilla tavoilla. Esimerkiksi lapsen ja tapaajavanhemman yhteyksiä estetään ja/tai hankaloitetaan, toisen vanhemman kanssa ei kommunikoida tai kommunikointi tapahtuu lapsen kautta, toinen vanhempi voidaan mustamaalata lapsen, sukulaisten, lähipiirin ja viranomaisten silmissä. Tapaamissopimusta voidaan tulkita mielivaltaisella tavalla ”omaksi eduksi” lapsen edun nimissä, puhelinyhteyksiä lapseen hankaloitetaan, tapaamisia suoranaisesti estetään ja pahimmillaan lapsi pyritään kokonaan eristämään ja vieraannuttamaan toisesta vanhemmasta. Huoltokiusaamiseen tulee puuttua nykyistä painokkaammin lapsen edun vastaisena toimintana.

Vieraannuttaminen

Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta on rikos lasta kohtaan. Tämä tulisi selvästi sanktioida laissa. Vieraannuttaja käytännössä varastaa puolet lapsen identiteetistä estämällä ja hankaloittamalla lapsen yhteyttä toiseen vanhempaan. Vieraannutetun lapsen ja vanhemman yhteyksien palauttamiseksi ei ole kunnollisia käytäntöjä. Esimerkiksi valvotuissa tapaamisissa tapaava vanhempi voidaan jättää yksin tuskansa kanssa solmimaan suhdetta vieraannutettuun lapseen. Lapsi voi olla niin manipuloitu uskomaan pahaa tapaavasta vanhemmasta, ettei ota mitään kontaktia tai saattaa haukkua ja jopa fyysisesti hyökätä omaa vanhempaansa vastaan. Näihin tapaamisiin auttaa jaksamaan enää vain rakkaus lapseen ja tieto siitä, että kukaan muu ei ole turvaamassa lapsen oikeutta myös tapaavaan vanhempaan.

Viranomainen jättää vanhempien asiaksi sopia erimielisyydet. On kuitenkin vaikea sopia ja uskoa sopimuksen noudattamiseen, jos toisen tavoite on erottaa lapsi toisen elämästä. Ulospäin ja vieraannuttamisen tunnusmerkistöön perehtymättömästä asia voi näyttää riidalta, mutta kyseessä on näytelmä, jonka tavoitteena on pelata aikaa. Aika toimii vieraannuttajan hyväksi. Tämän takia vieraannuttaja ei välitä edes oikeuden määräyksistä tai mitättömistä uhkasakoista. Vieraannuttaminen on lähes riskitöntä toimintaa. Pahin seuraus vieraannuttajan näkökulmasta on se, että lapsi saa etunsa ja oikeutensa mukaisesti tavata toista vanhempaa ja mahdollisesti ylläpitää hyvät suhteet häneen.

Kiusaajan ja vieraannuttajan vastuu toimistaan

Huoltokiusaaminen ja varsinkin sen äärimmäiset muodot tulisi selkeästi huomioida painavampana seikkana lapsen pääasiallisesta asuinkodista päätettäessä kuin nk. status quo eli lapsen vakiintuneet olosuhteet. Eihän kukaan esimerkiksi halua lapsen jäävän kotiin, jossa häntä fyysisesti pahoinpidellään sillä perusteella, että se on lapsen vakiintunut olosuhde. Eristämällä ja kiusaamalla saavutettava lapsen olosuhteiden vakiintuminen ei ole kansantajuisesti oikeudenmukaista saati lapsen edun mukaista. Erityisen raskasta kiusatulle on, jos viranomainen ja/tai oikeuslaitos ei tunnista kiusaamista tai kuka on kiusaaja. Käytännössä viranomaisen passiivisuus tuntuu kiusatusta asian hyväksynnältä ja hänen vanhemmuutensa mitätöimiseltä.

Kun lapsi kieltäytyy tapaamasta toista vanhempaa, tulisi lapsen kanssa pääosin asuvan vanhemman mahdollista vaikuttamista erityisesti tutkia. Kyseessä voi olla lapsen psykologinen kontrollointi. Psykologista kontrollia kuvastaa vanhemman tunkeileva ja manipuloiva toiminta, josta esimerkkejä ovat syyllistäminen, manipulointi, mitätöinti ja rakkauden epääminen (Barber & Harmon, 2002). Negatiivisena kontrollimuotona pidetty psykologinen kontrolli eroaa näin ollen selkeästi behavioraalisesta kontrollista, jonka tarkoituksena on säädellä lapsen käyttäytymistä lasta tukevalla tavalla. Psykologisen kontrollin on ajateltu johtuvan vanhemman tarpeesta suojella omaa valtaansa suhteessa lapseen (Kumpulainen, 2010). KKO 2004:76 ”Yleisesti tiedetään, että lapsi saattaa helposti myötäillä sen vanhemman käsityksiä, jonka luona hän asuu, etenkin jos yhteydenpito toiseen vanhempaan on syystä tai toisesta ollut vähäistä tai tapahtunut epäsuotuisissa olosuhteissa. Toista vanhempaa koskevien kielteisten käsitysten myötäily saattaa myös vahvistua sitä enemmän, mitä kauemmin mainitunlainen tilanne jatkuu ja mitä huonommat vanhempien välit ovat.”

Yleisessä kielenkäytössä käsitteet lähi- ja etävanhempi luovat vähintään mielikuvan vanhempien eriarvoisuudesta, vaikka vanhemmilla olisi yhteishuolto. Yhdenvertaisuutta ei tue myöskään tapaamissopimus, johon kirjataan pääosin vain lapsen oikeus tavata etäällä asuvaa vanhempaa. Käytännössä siis tapaavan vanhemman oikeudet rajoitetaan kuin rikolliselta, vaikka sopimuksen tarkoitus onkin turvata lapsen oikeus. Huomattavaa on, että lapsi voi ilman perusteluja jättää tapaamisoikeutensa käyttämättä täytettyään 12 vuotta. Tähän loppuvat tapaavan vanhemman mahdollisuudet turvata lapsen oikeus molempiin vanhempiin, kun kyseessä on vieraannuttaminen. Tapaamissopimuksen henki antaa lapsen kanssa asuvalle vanhemmalle valtaa suhteessa toiseen vanhempaan lapsen puolesta. Tämän vallan haltijan tulisi olla se vanhempi, joka pystyy erottamaan lapsen tunteet omista tunteistaan. Lain tulkinnan käytännön tulee lähteä molempien vanhempien yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lapsi ansaitsee molemmat vanhemmat myös eron jälkeen. Erotilanteessa vanhempien tulisi ensisijaisesti sopia lapsen asioista keskenään. Viranomaispäätösten lähtökohtana tulisi olla se, että vanhemmat jakavat lapsen huollon, asumisen ja tapaamiset tasavertaisesti.

Vanhemmalta, jonka luona lapsi asuu, tulisi vaatia erityistä vastuullisuutta. Tapaajavanhemman ja lapsen asema on käytännössä hyvin heikko, jos toinen vanhempi estää luonaan asuvan lapsen tapaamisia. Sovitusta tai oikeudessa tuomitusta tapaamissopimuksestakin huolimatta tapaamiset saattavat jäädä toteutumatta toisen estäessä tapaamisia. Huomattavaa on, että tapaajavanhemman mahdollinen vastaava toiminta on kriminalisoitu omavaltaisena huostaanottona. Käytännössä ei ole mitään toimivia oikeudellisia keinoja puuttua tapaamisten estämiseen. Ei ainakaan riittävän nopeasti. Tämä voi johtaa siihen, että tapaamiset estetään pitkäksikin aikaa. Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen 2007 ohjeiden mukaisesti tämä ei kuitenkaan välttämättä johda sanktioihin. Päinvastoin. Tämänkaltainen toiminta voidaan palkita yksinhuoltajuudella ja jopa tapaamisten kokonaan lopettamisella. Lapsen oikeuden loukkaaminen siis voidaan tuomita lapsen edun mukaiseksi, jos sitä jatkaa tarpeeksi kauan.

Tavoitteena tasavertaisuus tuomioistuimessa ja sosiaaliviranomaisten edessä

Noin 30000 lasta kokee Suomessa vuosittain vanhempiensa eron. Erojen yhteydessä suuri joukko lapsia menettää yhteytensä toiseen vanhempaan joko kokonaan tai osittain. Tutkimusten mukaan näin käy jopa kolmasosalle lapsista. Nykyisen lain tulkinnanvaraisuus lapsen edusta maksaa yhteiskunnalle paljon pitkittyneinä huoltoriitoina. Näitä tapauksia on vuodessa noin 2500 ja niiden määrä on kasvussa. Jos lain, sosiaalitoimen ja oikeuslaitoksen lähtökohta olisi todellinen yhdenvertaisuus ja tavoite tasavertainen vanhemmuus, huoltoriitoja käsiteltäisiin vain pieni osa nykyisestä. Tämä säästäisi yhteiskunnan varoja vähintään miljoonilla vuodessa.

Tosiasia on, että tapaajavanhemmaksi jää useimmiten isä. Monella isällä on kiusattunakin vähintään henkinen este lähteä hakemaan lasten asumista luokseen, koska kokee äidin omaavan käytännössä vähintään asenteellisen edun yhteiskunnassamme huoltajuuden riitautuessa. Yhdenvertaisuuden toteutumista sukupuolten välillä lapsen asioista päätettäessä tulee korostaa, seurata ja tutkia. Kysymys on viime kädessä lasten ja vanhempien ihmis- ja perusoikeuksista, jotka eivät toteudu käytännössä. Lasten oikeudesta tuntea ja pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa tulee huolehtia paljon nykyistä paremmin. Vanhemmuuden ei tarvitse eikä tule päättyä eroon. On kestämätöntä, että monelta osin kansallinen lainsäädäntömme ei suoraan tue näitä oikeuksia. Kyseisiä oikeuksia joudutaankin monilta osin vaatimaan Euroopan ihmisoikeussopimusten ja YK:n lastenoikeuksien sopimusten perusteella.

Suomea sitovan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan katsotaan takaavan jokaiselle oikeuden perhe-elämään. Vanhemman oikeus tavata lastaan on tullut tätä kautta Suomea sitovaksi. Olisi selkeintä, että oikeus tavata lastaan avoimesti kirjattaisiin Suomen lakiin vanhemman oikeutena (ellei hänen vanhemmuudessaan ole todistetusti vakavia puutteita).

Tavoitteet pähkinänkuoressa

Isät lasten asialla -yhdistys koostuu lapsistaan huolestuneista isistä ja asiaamme tukevista kannatusjäsenistä. Yhdistyksemme on asettanut tavoitteekseen seuraavat seitsemän kohtaa:

Vieraannuttaminen on sanktioitava
Huoltokiusaaminen on tunnistettava ja estettävä
Nykyistä lakia on käytännössä noudatettava sekä lain puutteet ja tulkinnanvaraisuudet on korjattava
Viranomaisten toiminta, koulutus ja valtuudet on muutettava ja isien heikko asema parannettava
Tapaamisongelmissa ns. lähihuoltajan osuutta lapsen kieltäytymiseen on erityisesti tutkittava
Vanhempien kohtelun yhdenvertaisuutta ja vanhemmuuden tasavertaisuutta on valvottava tehokkaammin
Tutkimusta lapsen huoltoon ja tapaamisiin liittyvissä asioissa on lisättävä

Lastensuojelun Keskusliiton jäsen

Lastensuojelun Keskusliiton hallitus on 23.1.2020 kokouksessaan hyväksynyt Isät lasten asialla ry:n keskusliiton jäseneksi.

https://www.isatlastenasialla.fi/tavoitteemme/

[Psywo]

Kuinkahan monessa "vieraannuttamisessa" isä on kyvytön hoitamaan osuutensa. En väitä mitään, mietin vain. Vaikea kuvitella, kuka äiti haluaa _huvikseen_ hoitaa yksin ihan kaiken ilman tukiverkkoa... Siinä samalla menee tietysti lapsilta paljon. No kai näitä sitten on.

[Mirri]

Kuinkahan monessa "vieraannuttamisessa" isä on kyvytön hoitamaan osuutensa. En väitä mitään, mietin vain. Vaikea kuvitella, kuka äiti haluaa _huvikseen_ hoitaa yksin ihan kaiken ilman tukiverkkoa... Siinä samalla menee tietysti lapsilta paljon. No kai näitä sitten on.

Kyllä on.
En minäkään usko äitien haluavan huvikseen yhtään mitään omaa lasta vahingoittavaa. Sen sijaan erilaiset mielenterveyden ongelmat ja persoonallisuuden häiriöt teettävät äideillä (lasten kustannuksella) vaikka mitä; tässä asiassa isät eivät ole ainoita. Se, että äiti voi oikeasti olla mieleltään vaikeasti häiriöinen ja/tai psyykkisesti sairas, on vaiettu tosiasia. Ei tulla ajatelleeksi, että äidin kiihkeässä ja loputtomassa taistelussa 'lapsensa puolesta' voisikin olla kysymys hänen sairaudestaan/häiriöisyydestään, ja hänen kyltymättömistä tarpeistaan omia lapsi itselleen tai käyttää keinoja kaihtamattomasti lasta aseena sodassa entistä puolisoa vastaan.
On oikein hyvin mahdollista, että lapsi on häiriintyneen/sairaan äidin väline, jota hän käyttää omiin tarkoitusperiinsä.

Toki sama myös toisin päin: isä voi oikeasti olla kyvytön vanhemmuuteen, ja hän käyttää lasta omien tarpeidensa toteuttamiseen. Tässä asiassa kuitenkin äidit ovat vahvoilla ja isät heikoilla: isät leimataan lähtökohtaisesti kyvyttömiksi hoitamaan osuutensa (jos ja kun äiti väittää niin), ja äidit taas leimataan lähtökohtaisesti lapsen etua pyyteettömästi ajaviksi vanhemmiksi. Kumpikaan leima ei ole yhtäpitävä tosiasioiden kanssa, joten lähtökohtaisesti ei pitäisi olla minkäänlaisia oletuksia toisen vanhemman eduksi ja toisen tappioksi. Pahimmillaan virheelliset oletukset koituvat lapsen kohtaloksi; hän menettää paljon ja jopa vaurioituu narsistisesti häiriöisen lähivanhempansa (joka usein on nimenomaan äiti) käsittelyssä.

Isät lapsen asialla ry Facebookissa.
https://www.facebook.com/IsatLastenAsiallaRy

[Psywo]

Äitejä ja äitien mielenterveyttä kytätään enemmän, kuin isien. Muutenkin äideiltä vaaditaan ihan tajuttoman paljon. On paljon hyväksyttävämpää, jos isi tekee jotain väärää... Mutta on varmaan häiriintyneitä äitejä, ketkä omista tarkoitusperistään haluavat estää lasten tapaamiset isän kanssa.

[Mirri]

Isät menettävät lapsensa huoltajuuden monin verroin äitejä helpommin ja pienemmillä perusteilla. Siitä päätellen isät ovat suuremman kyttäyksen alaisia, ja heidän tekemänsä virheet paljon äitien tekemiä paheksuttavampia.
Etenkin erotilanteessa isiltä vaaditaan kutakuinkin täydellisyyttä, jotta heidät kelpuutettaisiin lastensa tasavertaisiksi huoltajiksi äitien vierelle - puhumattakaan, että isä saisi yksinhuoltajuuden äidin ollessa vanhempana isää huonompi. Periaatteessa erolapsilla on aina oikeus molempiin vanhempiin, eikä isä menetä lapsiaan erossa. Käytäntö on aivan toinen: ei tarvita kuin äiti, joka 'tietää' vihaamansa puolison olevan 'huono isä', ja isä on suuressa vaarassa menettää lapsensa lopullisesti. Ja lapset isänsä. Niin hirmuisen suuri valta äideillä on sekä lastensa että näiden isän (tai isien) ylitse.

Äitejä ei juurikaan kyseenalaisteta vanhempina; pelkkä äitiys riittää siihen, että ihmisen uskotaan olevan hyvä tai peräti paras vanhempi omille lapsilleen. Vanha uskomus: äiti tietää, mikä lapsille on parasta (isä ei tietysti mitenkään voi tietää tai ymmärtää omien lastensa parasta - turha edes kuvitella tietävänsä...).

Olisi korkea aika panna romukoppaan vanha myytti, jonka mukaan isä on itse syypää siihen, että menettää lapsensa; kelvoton isä, joka hylkää lapsensa, eikä piittaa heistä. Todellisuudessa niin ei ole läheskään aina. Ja läheskään aina äiti ei ole lasten paras huoltaja, vaikka huoltajuus annetaankin hänelle automaattisesti ja ratkaisuja kyseenalaistamatta.

[Mirri]

Narsismin uhrien tuki ry:ssä tunnetaan vieraannuttamisilmiö.

Lapsensa huoltoriidan tai vieraannuttamisen vuoksi menettäneiden vanhempien vertaistukiryhmä
17.12.2020

Oletko menettänyt lapsesi narsismille/ narsistille huoltoriidan tai vieraannuttamisen vuoksi?
Kerro meille kokemuksestasi vapaasti yhteydenottolomakkeella (https://www.minulta-sinulle.fi/yhteystiedot/) tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: apuaminultasinulle@gmail.com.
Kerro myös, olisitko kiinnostunut osallistumaan lapsensa narsismille menettäneiden vanhempien vertais/ sururyhmään (ilmainen). Ryhmä käynnistyy keväällä 2021, mikäli saamme riittävästi osallistujia.

https://www.narsisminuhrientuki.fi/ajan ... ttaneiden/

[Psywo]

Oma kokemukseni on aivan erilainen. Naisen mielenterveyttä kytätään viimeiseen asti, isit on ulkopuolella.

[Mirri]

Miten naisen mielenterveyden 'kyttääminen' käytännössä on, ja miten se vaikuttaa hänen huoltajuusoikeuksiinsa?

[Psywo]

Lastensuojelua kiinnostaa yleensä enemmän äidin, kuin isän mielenterveys. Narsisti-isät yrittävät saada huoltajuuden itselleen ja leimaavat naiset narsisteiksi. Yksityiskohtiin en mene ja kokemuksiahan on yhtä paljon, kuin kokijoita. Minusta on turha uhriuttaa isejä yleisesti, niin, että äidit olisivat yksin ja ainoa ongelma.

[Mirri]

voi nyt helvetti, klikkasin tuota linkkiä ja kone alkoi välittömästi ladata tiedostoja. Kiitti Mirri.perkele

[Mirri]

Lastensuojelua kiinnostaa yleensä enemmän äidin, kuin isän mielenterveys. Narsisti-isät yrittävät saada huoltajuuden itselleen ja leimaavat naiset narsisteiksi. Yksityiskohtiin en mene ja kokemuksiahan on yhtä paljon, kuin kokijoita. Minusta on turha uhriuttaa isejä yleisesti, niin, että äidit olisivat yksin ja ainoa ongelma.

Oletan, että äitejä ei ollenkaan pidetä yksin ja ainoana ongelmana; ei ole koskaan pidetty. Ei mitään sinne päinkään.

Ei ole mikään uusi asia se, että jotkut miehet pysyttelevät kiltisti huonossa ja alisteisessa parisuhteessa lastensa äidin kanssa siitä syystä, että eroaminen tietää niin kovin helposti lasten menettämistä. Vakava ongelma, jota äitien enemmistö ei kohtaa.

[Mirri]

ISIEN ASEMA HUOLTAJUUSKIISTOISSA HUONO

Vallalla olevan käsityksen mukaan isät eivät välitä lapsistaan ja heidän arjestaan, vaan laiminlyövät isän velvollisuuksiaan joko ymmärtämättömyyttään tai väärien arvostustensa vuoksi. Olen kuitenkin työssäni yhä enenevässä määrin kohdannut miehiä, joiden tunteet ja kokemukset osoittavat tämän käsityksen vääräksi ja yksipuoliseksi.

Suomessa perheet hajoavat hälyttävässä määrin. Oman ammattinäkemykseni mukaan yhä kiihtyvästi siinä vaiheessa, kun lapset ovat vielä aivan pieniä. Nainen on erossa useimmiten se aloitteentekijä. Joidenkin tilastointien mukaan n.10 000-15 000 lapsiperhettä hajoaa vuosittain.Valtava määrä lapsia joutuu siis koko ajan eroamaan toisesta vanhemmastaan, yleensä isästä. On laskettu, että alle 10% lapsista määrätään täällä Suomessa suoraan isän huoltoon. Riitatapauksia sanotaan olevan karkeasti n. 200 vuodessa, joista 100 tapausta päättyy katkeraan oikeuskiistaan huoltajuudesta. Näissä asetelma on tavallisesti sellainen, että äiti estää tai vaikeuttaa lasta ja isää tapaamasta toisiaan. Näistä vielä alle 10%:ssa päädytään siihen, että isä saa lastensa huoltajuuden tai lapsensa asumaan luokseen.Tämä luku on siis laskettavissa sormin.

Olen toiminut melkein 30 vuotta psykoterapeuttina, siitä yli 20 vuotta myös pariterapeuttina. Voin jakaa erotilanteessa vastaanotolleni tulevat miehet kolmeen ryhmään:

a) Miehet, jotka eivät edes kuvittele, että heillä olisi mahdollisuuksia taistella äidin kanssa tapaamisoikeudesta tai asumisesta, huoltajuudesta puhumattakaan. He alistuvat yleiseen näkemykseen, jonka mukaan äiti on lapselle isää tärkeämpi. Eron alkutiimellyksessä mies ei tiedosta omaa merkitystään, arvoaan tai edes laillisia oikeuksiaan. Tämä ei tarkoita, etteikö hänellä olisi tahtoa ja tunteita, hänelle ei vain tule mieleenkään, että nämä merkitsisivät jotain ja otettaisiin huomioon äitimyytin Suomessa.

Nämä miehet tulevat vastaanotolleni hakemaan apua lasten menettämisen aiheuttamaan epätoivoon ja yleensä eron, puolison ja perheyhteyden menettämisen tuskaan. Nimenomaan lapsista eroaminen tuntuu heistä olevan järkyttävin eron seuraus. Kuitenkin nämä miehet yksinkertaisesti alistuvat siihen. He menettävät yhteisasumisen ja samalla siis arjen jakamisen lastensa kanssa. Näin he alistuvat lapsista vieraantumiseen varsinkin, kun tässä yleisimmässä ryhmässä äiti omii lapset automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse lasten kanssa jättänyt yhteisen kodin.

b) Miehet, jotka hakevat apua erotilanteen luomaan epätoivoon suunnitellen kuitenkin oikeustaisteluun ryhtymistä turvatakseen isä-lapsisuhteen katkeamattoman jatkumisen. Alkuinnostaan huolimatta he kuitenkin luopuvat taistelusta sosiaaliviranomaisten, juristien ja eron kokeneiden kavereidensa kokemusten masentamana. Suomessa "äiti voittaa aina". Yleisen käytännön mukaisesti isälle määrätään joka toisen viikonlopun tapaamisoikeus. Onko tämä standardi lapsen parhaaksi ja kuka tai mikä tämän standardin on luonut, jää arvoitukseksi. En tiedä psykologista tutkimusta tai muuta perustetta, joka puoltaisi tätä käytäntöä.

c) Miehet, jotka tulevat hakemaan henkistä tukea taistelulleen huoltajuudesta. Osaa heistä olen tukenut koko pitkän ja raskaan huoltajuuskiista-ajan. Ensimmäinen vaihe tässä taistelussa huipentuu käräjäoikeuden väliaikaispäätökseen. Siinä määrätään mm. lasten huoltajuudesta, asuinpaikasta ja tapaamisoikeudesta varsinaisen oikeuskäsittelyn päätökseen asti. Väliaikaispäätös on yleensä läpihuutojuttu ja noudattaa edellä mainitsemaani standardia. Äidin kanta ja sosiaaliviranomaisten suositus ei yleensä jousta tästä isän eduksi. Mikäli isä jaksaa taistella tästä eteen päin oikeuksistaan (ja lasten oikeuksista!), hän todella tarvitsee tukea kamppailussaan luutuneita asenteita vastaan. Prosessi on niin raskas ja hidas, että usein mies vetäytyy siitä lannistuneena jossain vaiheessa. Vain muutama tapaus 30-vuotisen ammattiurani aikana on päätynyt siihen, että lasten asuminen siirretään isän luokse tai että isä on saanut yksinhuoltajuuden tai edes vakiintunutta käytäntöä laajemman tapaamisoikeuden.

Isä joutuu siis yleensä ennemmin tai myöhemmin "ota tai jätä" -tilanteeseen. Ei ole ihme, jos hän joskus "heittää hanskat naulaan", itkee ja toteaa: "Olkoon, en jaksa enää!" Seurauksena saattaa olla täydellinen selän kääntäminen entiselle perheelle. Äiti saattaa olla ainakin osittain tietoisesti provosoinut tilanteen tähän pisteeseen, vaikka syyttääkin miestä lastensa hylkäämisestä. Viimeaikoina isät ovat kuitenkin rohkaistuneet vaatimaan sitkeämmin oikeuksiaan lapsiinsa, vaikka viranomaisasenteiden konservatiivisuuden takia kamppailu tuntuu usein taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Oikeus määrää lapset siis yleensä rutiininomaisesti äidin luokse asumaan, vaikka vanhemmilla säilyisi yhteishuoltajuus eikä isässä olisi moitittavaa. Näin menetellään jopa, vaikka äidistä voitaisiin osoittaa vikoja ja puutteita tiettyyn, hyvinkin äärimmäiseen rajaan saakka. Käytännössä tällainen yhteishuoltajuus tarkoittaa äidin yksinmääräämisoikeutta, isä voidaan syrjäyttää lähes täysin. Näin usein tapahtuukin. Jos mies ei alistu tähän järjestelyyn, vaikka mm. sosiaaliviranomaisten taholta näin oletetaan ja suostutellaan, syntyy ristiriitatilanne, jossa äiti saattaa eri tavoin yrittää haitata tai estää lasten ja isän tapaamisia. Luonnollisesti on myös tapauksia, joissa isä ei halua tavata lapsiaan. Taustalta saattaa kuitenkin löytyä edellä kuvaamani "hanskat naulaan" -tilanne, jolloin isä on jo menettänyt toivonsa ja katkeroitunut kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta siinä määrin, että on menettänyt otteensa jopa oman elämänsä hallintaan. Nämä tapaukset ovatkin saaneet enemmän julkisuutta ja muovanneet yleistä mielipidettä kuin äidin harjoittama provosointi ja manipulointi lapsia hyväksi käyttäen.

Vaikka Suomessa yhä näkyvämmin arvostellaan sosiaalityöntekijöiden puolueellisuutta äidin hyväksi isää ja lapsia vastaan ja keskustellaan yleensäkin heidän ammattitaidostaan ja roolistaan huoltajuus- ja huostaanottotapauksissa, ei asenteissa ole vielä havaittavissa selkeää linjanmuutosta. Aiemmin totesin, että niissä riitatapauksissa, joissa isät eivät ole antaneet periksi, vain sormin laskettava määrä heistä vuosittain onnistuu sosiaaliviranomaisten ja lakimiesten verkon läpi saamaan lastensa huoltajuuden tai nämä asumaan luokseen. Näinkö kelvottomia huoltajia, asuinkumppaneita tai kasvattajia isät ovat lapsilleen? Ja mitä on sanottava siihen, että lapset haastatteluissa ja tutkimuksissa ilmaisevat kaipaavansa enemmän isän läsnäoloa? Tai siihen, että miehen oletettu kykenemättömyys vastuunottoon isyydessä on naisasian kestoaiheita? Isän mahdollisuudet saada lastensa huolto tai heidät asumaan luokseen ovat Suomessa minimaaliset. Yhteiskunnan tuki isän taisteluun lapsistaan on negatiivinen.

Suomessa on siis tavaton määrä isiä, jotka haluaisivat elää lastensa kanssa myös päivittäistä arkea, mutta joille se on heistä riippumattomista syistä, useimmiten lasten äidin toimesta mahdotonta.

Psykologi, psykoterapeutti
Selja-Anneli Mansnerus

http://www.mansnerus.com/artikkelit/eroisat.html

[Mirri]

HUOLTAJUUSKIISTOJEN SELVITTELYYN UUTTA NÄKEMYSTÄ JA AMMATTITAITOA

Poismennyt kuuluisa lastenpsykiatrimme Terttu Arajärvi sanoi äskettäin näytetyssä televisiohaastattelussa: ”Lapsi selviytyy vanhempien välisestä erosta, mutta ei selviydy vaurioitta vanhemman erosta häneen. Vanhempaa ei saa siinä menettää. Lapsesta ei saa erota.”

Näin on ajatellut ja sanonut jo vuosia sitten Suomen kokenein, vaikuttavin ja tiedostavin lastenpsykiatri. Silti Suomessa sosiaali-, lastensuojelu- ja oikeuslaitoskäytännöt sekä niiden päätökset perustuvat lapsen ja toisen vanhemman suhteen konkreettiseen rikkomiseen ja jopa eristämiseen: lapsen vanhemmista tulee määräysvallalla eron myötä automaattisesti joko etävanhempia tai päävanhempia. Suomessa se tarkoittaa useimmiten lapsen isän joutumista etävanhemmaksi.

***

PSYKOPAATTINEN VANHEMPI HUOLTAJUUSKIISTASSA

Huoltajuusriidassa vaarallisin lapselleen vanhempana on mielenterveysongelmainen tai persoonaltaan psykopaattinen, narsistisesti persoonallisuushäiriöinen persoonallisuus.

Psykopaattisen reaktion voi kyllä eron yhteydessä saada siihen liittyvästä järkytyksestä, pelosta, kostonhalusta jne. Tällainen reaktio menee kuitenkin aikaa myöten ohi. Psykopaattisella persoonalla kosto ym. ei mene ohi. Se jatkuu, kestää ja jopa saattaa jatkuvasti löytää yhä vahvempia muotoja. Pitkittyneissä lasten tapaamisriidoissa melkein poikkeuksetta löytyy mielenterveyden eri asteista ongelmavyyhtiä, yleensä juuri eriasteista psykopatiaa, luonne- ja persoonallisuushäiriötä. Tämä häiriöinen on tilastojen mukaan nykyään useimmiten nainen, lapsen äiti.

Psykopatia on tunne-elämän kehittymättömyyttä, kypsymättömyyttä. Tällaisen persoonan tunne-elämä ei ulotu kovin syvälle eikä jousta. Sisimmässään hän on tunneköyhä, kylmä. Syinä voi olla koko kasvupohjan tunneilmapiirin kylmyys, erittäin huono, väkivaltainen ja kylmä kohtelu lapsena, kasvatuksen ja kodin ilmapiirin painottuminen pääasiallisesti suoritukselliseen kehitykseen jne. tai jopa geeniperiytyvyys, mitä on vaikea saada tietää. Vanhojen psykiatrian ja psykologian oppikirjojen mukaan sitä esiintyi pääasiassa miehillä rikollisin seurauksin. Sellaisena vieläkin tämä ilmiö virheellisesti käsitetään.

Se persoonallisuuden narsistinen luonnehäiriö, josta nykyään niin paljon kirjoitetaan ja puhutaan, on kuitenkin tänä päivänä laajempi käsite ja ilmiönä lisääntymässä koko ajan. Sitä esiintyy yhä enenevässä määrin naisilla ja se on selvästi laajenemassa ja voimistumassa. Tätä naisten psykopatiailmiötä ja sen tunnusmerkkejä ei sielunelämän tutkimus- ja hoidollisella alueella olla vielä juurikaan tunnistettu ja ymmärretty. Sen tyypilliset piirteet ovat nopeasti ilmiötä tuntevan asiantuntijan tunnistettavissa.

PERSOONALLISUUSHÄIRIÖISEN,NARSISTISEN LUONNEHÄIRIÖISEN TYYPILLISIÄ TUNNISTETTAVIA PIIRTEITÄ

- Ei kykene tuntemaan myötätuntoa, empatiaa. Hänen tunteisiinsa on turha vedota. Se saattaa useinkin aiheuttaa hänessä jopa ärsyyntymistä ja provosoida vastapuolen nujertamispyrkimyksiä. Siten hänelle myös annetaan lyömäaseita löytää vastapuolen herkkiä kohtia. Luonnehäiriöisen käyttäytymistä, sanoja tms. ei pidä koskaan tulkita oman tunne-elämän sääntöjen ja moraalin pohjalta, koska hänen toiminnalleen on aivan oma logiikka ja moraali.

- Hän ei omaa terveen tunne-elämän omaatuntoa. Hän kykenee röyhkeyteen, oveluuteen ja estottomaan valehtelemiseen jne. koska häntä eivät vaivaa ja häiritse syyllisyydentunteet. Huoltajuuskiistassa hän taistelee vain saavuttaakseen omat tarkoitusperänsä, sivuuttaen kaiken muun.

- Sadismi, eriasteinen julmuus on yksi leimallinen piirre. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä persoona nimenomaan kokee mielihyvää, nauttii kiusatessaan, voittaessaan, alistaessaan. Hän nauttii toiselle aiheuttamastaan piinasta. Hän ei jätä valitsemaansa kohdetta rauhaan. Näillä persoonilla saattaa olla yhtä aikaa jopa useita, vuosikausia kestäviä ja toistuvia oikeudenkäyntejä.

- Häntä eivät säännöt rajoita. Tällainen persoona omaa sellaisen vallan tunteen omasta egostaan, että hän suorastaan kokee olevansa aina oikeassa. Luonnehäiriöinen ei kykene menemään itseensä. Hän pitää itseään aina aivan erityisenä, jolle ihmisten väliset yleiset ja normaalit käyttäytymissäännötkään eivät kuulu, eivätkä ne häntä hillitse. Huoltajuusriidoissa uhkasakot rangaistuksena lapsen eristämisestä eivät häntä hetkauta – eikä niitä äideiltä tunnuta juuri karhuttavankaan. Rangaistukset vääristä ja toisen elämän murskaavistakin valheellisista ilmiannoista eivät myöskään vaikuta häneen eivätkä häntä estä.

- Nämä persoonat ovat taitavia syyllistäjiä. Tällaisen persoonan uhri alkaa yleensä etsiä syytä ja aihetta itsessään. Olen tavannut paljon lasten isiä, jotka tullessaan hakemaan apua erotilanteessa tarvitsevat ensimmäiseksi alistetun, nujerretun, syyllisyyttä ja huonommuutta kantavan itsetunnon kohentamista jaksaakseen jatkossa auttaa lapsiaan edes jaksamalla puolustaa itseään ja käydä huoltajuustaistelua lastensa edun ja oikeuksien vuoksi.

- Persoonallisuushäiriöinen tekee aina myyräntyötä voidakseen mahdollisen uhan sattuessa turvata oman asemansa. Hän kerää koko ajan aineistoa voidakseen tarvittaessa hyökätä tai puolustaa itseään. Kun vastapuoli havahtuu siihen, mitä toinen tekee, silloin on jo myöhäistä – on tapahtunut jo paljon. Huoltajuuskiistoissa tulee usein ilmi, että puolison täydelliseksi yllätykseksi häntä vastaan on jo esim. pyydetty monelta instanssilta erilaisia todistuksia, lasten asenteita on jo etukäteen muokkailtu ja ohjailtu tiettyyn suuntaan, konkreettisia asioita on jo järjesteltykin valmiiksi jne.

- Kyvyttömyys kokea ja mieltää puolisoa, lapsia ja läheisiä erillisinä ja itsestä irrallisina yksilöinä ja persoonina. Lapset, puoliso ja läheiset ovat osa itseä, ikään kuin itsen jatkeita. Tämän vuoksi voi sanoa, että narsistisesti luonnehäiriöisen, persoonallisuushäiriöisen on mahdoton huoltajuusriidassa edes ymmärtää lapsensa parasta, koska hän ei kykene ymmärtämään lapsensa yksilöllisiä tarpeita, tunteita, toiveita ja maailmaa. Lapsi on hänelle hänen itsensä jatke, jota hänen on mahdoton käsittää erillisenä persoonana. Näin ollen lapsesta irtautuminen ja siis esim. eron yhteydessä lapsen jakaminen toisen kanssa on hänelle kauhistus. Hän taistelee huoltajuudesta ajatellen vain omaa tavoitettaan. Lapsen parhaalle hän on sokea.

- On ilmiömäisen taitava manipuloija. Hän heittäytyy marttyyriksi, usein taitavasti ja salakavalasti syyllistäen. Hän itkee ja osoittaa herkkyyttä ja valtavaa tunneskaalaa taitavasti ja sopivissa kohdin. Kukaan asiantuntematon ei arvioisi häntä tunne-elämältä estottoman kylmäpäiseksi ja laskelmoivaksi. Niin ilmiömäisen taitava hän on äänensävyissä ja sen vivahteissa, ilmeissä ja niiden tilanteiden tajuamisessa, missä mitäkin tarvitaan. Ihmiset luonnehtivat häntä usein ”niin tunteelliseksi ja herkäksi”. Hän osaa hurmata ihmiset. Kaiken tämän hän oppinut niin kuin opitaan pelaamaan peliä. Hän pelaa keskuudessamme kuin shakkia.

Näin tämän patologisen, psykopaattisen persoonan on mahdollista ja helppokin ajaa menestyksellisesti asiaansa yhteiskuntamme hierarkiassa ja varsinkin siinä virkamieskoneistossa, jossa asenteilla ja tunteilla, sympatioilla ja antipatioilla on päätöksenteossa paljon merkitystä. Huoltajuusriidoissa ja – oikeudenkäynnin eri vaiheissa - hän ei juurikaan kohtaa sellaista koulutettua virkamiestä, joka tunnistaisi hänen pelinsä.

HUOLTAJUUSVÄÄRINKÄYTÖKSET RANGAISTAVIKSI

Huoltajuusväärinkäytökset, joiden tavoite on lopulta vieroittaa toinen vanhempi ja lapsi toisistaan, pitäisi nähdä puhtaasti lapsen pahoinpitelynä ja rangaistavina tekoina, rikoksina. Niin kuin työpaikkakiusaaminenkin vähitellen, pitkällisen ymmärtämättömyyden ja vastustuksen jälkeen, saatiin suojelun ja lain piiriin, niin tulisi huoltajuusväärinkäytöstenkin kanssa tapahtua. Tekoina ja asiana ne ovat täysin rinnastettavia.

Lasta suojelemaan lastensuojelulakiin tulisi lisätä samat sanktiot kuin työsuojelulaissa, jossa sanotaan:
On heti ryhdyttävä ja selvitystoimeen ja tarvittaessa rangaistustoimenpiteisiin havaittaessa

- toisen (vanhemman) alistamista
- toisen (vanhemman) kiusaamista
- toisen (vanhemman ) mustamaalaamista
- toisen (vanhemman) jättämistä päätösten ulkopuolelle
- toisen aseman (isyyden/äitiyden) loukkaamista

Valistaminen ja ennaltaehkäisy parannuskeinoina eivät riitä, koska psykopatia ei koskaan parane.

NÄKÖALOJA UUDISTUKSEEN

Nykyinen yhteiskunta on muuttunut ja muuttumassa kovaa vauhtia. Uudet sukupolvet ja siis nykyisät ovat jo ottaneet isyyden haltuunsa ja siis kantavat huoltajana täysipainoisen vastuun. Nykyisät ovat vastanneet 60-luvun naisten tasa-arvohuutoon, naiset itse ja koko naisvaltainen sosiaalitoimi vain taistelee kehitystä vastaan tai ei sitten edes näe sitä.

Miehen rooli ei enää ole perinteinen maskuliini. Naisen rooli taas on muuttunut enemmän urakeskeiseksi ja suoritukselliseksi, lähemmäs sitä roolia, jossa mies oli ennen. Säädetyt tapaamisoikeudet ja koko erojen selvittelykoneisto eivät mitenkään enää vastaa nykyaikaa.

- Koko vanhakantainen sosiaalitoimi, sen sosiaalivirkamiehistön pohjalle luotu perheiden suojelukäytäntö tulisi romuttaa. Se on järjestelmä, jossa isiä ja äitejä hiostetaan oikeuslaitoksen rattaisiin saakka tappelemaan keskenään vuosikausiksi oikeudestaan lapsiinsa. On tarve luoda uudet käytännöt nykyajan perheitä, perhemuotoja ja -kulttuuria palveleviksi.

- Lapsen huoltokäsittelyt pitäisi poistaa kokonaan juristeilta ja käräjätuomareilta muissa kuin aivan selvissä rikostapauksissa (pahoinpitelyt, kiusaamiset, tapaamisjärjestelyrikkomukset tms.)

- Kehitetään uusi malli, missä painopiste ja lähtökohta on lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa. Lähtökohtana vanhempien erotessa tulisi olla, että lapsella säilyy molemmat vanhemmat tasapuolisesti ja niin vahvasti hänen elämässään kuin mahdollista.

- Eronjälkeisten erimielisyyksien ja huoltajuusriitojen selvittelyyn voisi hyvinkin ottaa mallia nykyaikaisesta työterveyshuollosta: se otti Suomessa yksityissektorin ammattitaidon käyttöönsä ja kehitti sen ympärille tehokkaan ja toimivan terveydenhoidon. Suomessa on runsaasti vahvaa psykologista ja psykiatrista ammattitaitoa varsinkin yksityissektorilla. Se ammattitaito tulisi ottaa laaja-alaisesti ja tehokkaasti käyttöön lasten huoltajuuserimielisyyksissä.

- Kun vanhempien välille syntyy erimielisyys tai riitaa lapsen asumisesta, huollosta tms. heidät ohjattaisiin heti erityiselle psykologian ja psykiatrian asiantuntijalle tähän tarkoitukseen koulutettuun asiantuntijayksikköön. Näitä voisi olla eri puolilla Suomea. Jos jokainen tällainen yksikkö olisi monipuolisella ja tehokkaalla ammattitaidolla varustettu, uskoisin, että melko harvalukuisellakin yksikkömäärällä saataisiin hyviä tuloksia. Taloudellinen säästö olisi varmasti myöskin suuri lukuisten jopa kymmenen vuoden huoltajuus-oikeuskäyntien jäädessä historiaan.

- Ja meillähän on jo valmiina upea ja lähes kaikki lapset ja heidän vanhempansa tavoittava neuvolaorganisaatio. Sen toimintoja laajentamalla ja siihen uutta ammattitaitoa ja ammattiyksikköjä lisäämällä saisimme melko helpostikin ja nopeasti aikaan luontevan kanavan lasten vanhempien erotilanteiden selvittelyä ja hoitoa varten.

Lainsäädännöllisin toimenpitein ja uuden käytännön luomisen ja kehittämisen myötä olisi vihdoin mahdollisuus katkaista nykyiset sivistysvaltiomme mustana tahrana yhä lisääntyvät lasten huostaanotot, perheväkivallan kasvu ja raaistuminen lasten surmiin saakka. Yksikin sellainen on liikaa ja iso häpeä tälle yhteiskunnalle. Tähänhän olisi pitänyt puuttua jo ajat sitten rankalla kädellä. Näiden tapauksien yhteydessä on järjestään ilmennyt, että sosiaali- ja lastensuojeluviranomaisiin on oltu jopa pitkään ja monin tavoin yhteydessä. Ei auta, että nykyiselle sen virkamiehistölle lisätään kurssiluontoisesti lisäkoulutusta. Näinhän on tehty tähän asti koko ajan. Sosiaalialan koulutus ei ole enää riittävä pohja niin vaativalle työkentälle kuin mitä perhesuojelu tänä päivänä edellyttää.

Tarvittavalla lainsäädännöllä ja uuden käytännön kehittämisellä on jo kiire.

Helsingissä 9.3.2014

[Psykologi, psykoterapeutti]
Selja-Anneli Mansnerus

http://www.mansnerus.com/artikkelit/huo ... istat.html