Keski-ikäisen lääkishaaveet

[eea]

Mitä mieltä olette tästä. Mulla on vuotta vanhempi (46-vuotias) ystävä joka unelmoi lääkikseen menemisestä. Hän on nyt toimittaja ja kyllästynyt työn epävarmuuteen. Hänellä on kuitenkin ikää jo aika tavalla eikä ole matematiikassa erityisen hyvä. Maksoi juuri 2000 euroa valmennuskurssista joka valmentaa lääkikseen joskin ei aio todella edes yrittää päästä vielä ensi vuonna. Ottaa ensin jotain lisätunteja matematiikassa joitain vuosia ennen kuin lähtee pyrkimään. Minä en oikein ymmärrä ettei hän yhtään ymmärrä ikäänsä ja realiteetteja. Vaikka jollain ilveellä onnistuisi lääkikseen pääsemään niin hän saisi raataa siellä ehkä yhdeksän vuotta kykyjensä äärirajoilla jaksamatta varmaan tehdä mitään työtä sinä aikana. Vaikka toimittajan työ ehkä onkin huonosti palkattua niin en tajua miten hän rahoittaisi tuon yhdeksän vuotta enkä usko että hän ehtisi ennen eläkkeelle jäämistä mitenkään lääkärinpalkoillakaan kuromaan umpeen tuota yhdeksää vuotta.

En osaa yhtään tukea häntä sillä pidän projektia älyttömänä. Mitä mieltä olette että kumpi meistä on tässä asiassa oikeassa - onko lääkikseen pyrkiminen järkevä unelma vai jonkinlaista epärealistista liihottelua? Hänen hahmoterapeuttinsa kovasti kannustaa häntä tässä asiassa...

[Palle]

Kyllähän keski- ikäinen ehtii vielä opiskella itselleen uuden ammatin. Kyse on motivaatiosta.

Ei kai ajattelusi olisi vain luutunutta ja vanhanaikaista?

[eea]

Motivaatio on. En vain ymmärrä mitä järkeä on raataa kymmenen vuotta rahan takia kun menetettyä rahamäärää ei ehditä ansaita takaisin työuran aikana. Lisäksi on n. 90% todennäköistä ettei pääse sinne useallakaan yrittämällä ja n. 60% todennäköistä siinä tapauksessa että pääsee ettei lopulta jaksa opintoja.

[Valkosiipi]

Upea unelma ystävälläsi. Lääkäriksi opiskelu on hieno kokemus jo ihan itseisarvona sellaiselle joka on alasta kiinnostunut. Ja toimittajan töillä pystyy luultavasti rahoittamaan opiskelut. Mikäpä tässä maailmassa on tärkeämpää kuin unelmat ja niiden toteuttaminen... Aina ei toteutus tietenkään onnistu, mutta silloin ei ainakaan saa mitään, jos ei edes yritä. Sitä paitsi, ystäväsi ehtii tehdä opiskelujen jälkeen töitä vielä 15 vuotta. Se on pitkä aika. Ei lääkärit eläkeikään monetkaan töitä lopeta.

[eea]

En usko että hän pystyy opintoja rahoittamaan niillä kun nytkin elää kädestä suuhun vaikka painaa duunia koko ajan. Mutta ei se ole minun asiani. Pitää yrittää kommentoida asiaa mahdollisimman vähän.

[Noolan]

Kandina tehdään jo paljon osa-aikaisia töitä ja ennen erikoistumista/ erikoistuttaessa varsinkin töitä täydellä teholla, eli edessä ei ole mikään 9 vuoden opiskelijaelämä.

[Mirri]

Eea, ei sinun ole mikään pakko tukea jos tuntuu siltä, ettet pysty. Tärkeämpää on, ettet lyttää ja ammu alas ystäväsi unelmia. Oikeassa/väärässä olemiset aika näyttää, ei sinun tarvitse siitäkään asiasta kantaa huolta ystäväsi puolesta.

[Hilppa]

...rahan takia kun menetettyä rahamäärää ei ehditä ansaita takaisin työuran aikana. Lisäksi on n. 90% todennäköistä ettei pääse sinne useallakaan yrittämällä ja n. 60% todennäköistä siinä tapauksessa että pääsee ettei lopulta jaksa opintoja.

Ei ole olemassa mitään menetettyä rahamäärää, koska sellaista ei voi menettää, mitä ei ole vielä tienattu. Pääseekö vai eikö pääse selviää yhdellä-kahdella yrittämällä. Opintojen jaksamista on vaikea ennustaa. Jos pääsee sisään noinkin vanhana, osoittaa jo melkoista motivaatiota. Jos on kykyjä, motivaatiota, resurssit ja tahto, ilman muuta kannattaa yrittää. Pelkäätkö menettäväsi ystävän, jos hän uppoutuu ja sitoutuu tuohon?

[eea]

En. Epäilen ettei pääse ja pelkään että mieshaaveet ovat epäloogisella tavalla sitoutuneet tähän unelmaan.

[Hilppa]

Asiasta viidenteen... Miksi muuten nykyisin puhutaan niin paljon unelmista?

[Mirri]

Ehkä siksi, että unelmoimisen taito on kadonnut. Unelmointi on leimattu kielteiseksi asiaksi, haihatteluksi.

[ip-banni]

Tai, että kaikki lasketaan rahassa, kuten lasten joululahjatoiveet.

[Hilppa]

Ei unelmointia ole unohdettu, se on vain saanut aivan uudenlaisia merkityksiä. Kysymys on ilmiöiden sanoittamisesta. Sellainen, mikä oli aiemmin aivan arkipäiväinen tavoite tai jokaisella meneillään oleva suoritus, arjen aherrus, on saanut nimekseen unelmaduuni. On ehkä helpompaa pakertaa Excelin kimpussa taulukoita leikaten ja liimaten, kun voi ajatella olevansa unelmaduunissa. Ja entä sitten, kun saavutetut unelmat ajavat karille? Projektit eivät enää saavutakaan asetettuja tavoitteita, uutta tulosta ei synnny pomoa tyydyttävällä tavalla. Mitä sitten? Uudet unelmatko taas kehiin?

[Mirri]

Unelmaduuni on toteutunut unelma.
Kyllä olisi hyvä saada uusia unelmia kehiin, mutta samalla pitäisi hyväksyä tosiasia, etteivät kaikki unelmat toteudu, niiden ei ole tarkoituskaan toteutua. Unelmoinnin taito on kadonnut siinä mielessä, että on unohdettu unelmoinnin olevan kuvittelua. Ihminen voi ja saa fantasioida mitä vain, mutta kaikki kuvitelmat/toiveet/unelmat eivät ole tarkoitettu toteutuviksi.

Mielestäni unelmoinnin taito on yhtä tärkeä ja arvokas kuin mielikuvitus, eikä kumpaakaan pitäisi kahlita. Ne ovat elämän kantavia voimia, joita ilman ihminen voi huonosti. Olisi kovin tärkeää löytää uusia unelmoinnin aiheita, jos oikeasti on käynyt niin, että kaikki entiset unelmat ovat toteutuneet.

[Hilppa]

Mikäs unelmoinnin tappaisi? Kun unelma tuodaan julki, sen tenho saattaa kadota. Toisaalta kertomalla toteutuneista unelmistaan voi nostaa omaa statustaan.

Sana unelmaduuni on paradoksi, koska unelma on jotain toteutumatonta ja duuni sitä, mitä tehdään koko ajan arjessa. Ensin oli paskaduuni ja sille sanalle piti keksiä riittävän raflaava vastakohta, koska työ on ilmeisesti liian väritöntä touhuamista joidenkin mielestä.

[ip-banni]

Unelman tappaa se, että sen kertoo toisille. Ei siitä tenho katoa mutta ei enää viitsi unelmoida, jos toiset halveksivat unelmaa. Kuten tässä ketjun aiheessa tai mun lasten joululahjahaaveessa

[Hilppa]

Tässä ketjussa kukaan ei halveksi esitettyä unelmaa. Aloitusviestin perusteella kuitenkin vaikuttaa, että esitetty unelma saattaa käydä raskaaksi ja siten kuolla ennen toteutumistaan. Mahdollistahan on yrittää ja ihan huippu juttu tavoitella, mutta realiteetit voivat osoittautua ihan toisenlaisiksi käytännössä. Uuden ammatin hankkiminen on ihan mahdollista 46-vuotiaana. Lääkikseen ei kuitenkaan päästä pelkästään sillä, että ostetaan kahden tonnin valmennuskurssi ja prepataan pitkää matikkaa (tai oikeastaan siinä tarvitaan lukion pitkään fysiikan laskutehtävien määrätietoista harjoittelua ja osaamista) vuositolkulla. Aika voi tulla vastaan.

[Hilppa]

..
En osaa yhtään tukea häntä sillä pidän projektia älyttömänä. Mitä mieltä olette että kumpi meistä on tässä asiassa oikeassa - onko lääkikseen pyrkiminen järkevä unelma vai jonkinlaista epärealistista liihottelua? Hänen hahmoterapeuttinsa kovasti kannustaa häntä tässä asiassa...

Lääketieteen opiskelusta (valmennuskurssi ja pääsykoekirjat), vaikka ei pääsisikään lääkikseen, saattaa olla hyötyä toimittajan ammatissakin. Terapeutin osuutta en ymmärrä tässä.

[Valkosiipi]

Minun lähipiirissäni sana "unelma" kuuluu arkikieleen. Tuntuu että "kaikki" tavoittelevat unelmia. Unelmat ja niiden toteutuminen on hyvän elämän yksi osatekijä. Olen esimerkiksi itse sanonut monelle, että "minulla on unelma päästä Etelä-Afrikkaan kuukaudeksi". Jollekin tuo unelma voisi olla haaveellista leijailua, minulle se on enemmänkin innostava tavoite, ja säästän parhaillaan matkaa varten. Kuitenkin minulla on pelkkä haaveellinen kuvitelma siitä, millainen matkani tulee olemaan. Ehkä yksi elämäni suurimmista unelmista oli saada lapsenlapsia. Tuo oli unelma, jonka toteutumiseen en olisi voinut mitenkään itse vaikuttaa.

Oma jälkikasvu sekä ystävien ja sukulaisten jälkikasvu puhuu paljon unelmaduuneista. Heistä monet tekevät paljon työtä ja hankkivat koulutusta unelmien saavuttamisen eteen. Tuntuu että usein yliopiston käyneet, koulutustaan vastaavassa, itseä vahvasti innostavassa, ehkä työajoiltaan suhteellisen vapaassa työpaikassa olevat sanovat usein olevansa unelmaduunissa. Harvemmin jonkun sairaanhoitajan tai opettajan kuulee hehkuttavan, että on unelmaduunissa, vaikka varmaan monella saattoi unelma siintää päässä kun aikanaan pääsi koulutukseen. Epäilen että harva lääkärikään on loppujen lopulta unelmaduunissa kun työn arki alkaa, toki toiset. Lääketieteen opiskelu voi olla suuri unelmien täyttymys.

[Mirri]

Mikäs unelmoinnin tappaisi? Kun unelma tuodaan julki, sen tenho saattaa kadota. Toisaalta kertomalla toteutuneista unelmistaan voi nostaa omaa statustaan.

Ehkä unelma kuolee siinä vaiheessa kun siitä tulee tavoite ja päämäärä. Nykyinen runsas puhe unelmista ja niiden toteutumisesta kertonee siitä, että unelmat ja tavoitteet/päämäärät ovat sekoittuneet toisiinsa; niistä on tehty sama asia.

Unelmat ovat enemmän ja vähemmän yksityisiä, salaisia haaveita, joita ei tuoda julki. Tavoitteista ja päämääristä taas voidaan jopa keskustella.
Unelmasta totta on enemmän ja vähemmän pitkä prosessi, jonka aikana unelma muokkautuu tavoitteeksi, jota kohti pyritään määrätietoisesti. Vähän kuin minun koirahankkeeni, jonka muuttuminen unelmasta todeksi on kestänyt vuosia. Ei ollenkaan niin, että olisin yhtäkkiä saanut päähäni tahtoa ja hankkia koiran, tai että olisin ryhtynyt toteuttamaan impulsiivista päähänpistoa.