Asianomistaja oli 16-vuotiaana hakeutunut terapiaan, jonka kuluessa hän oli alkanut muistaa hyväksikäyttötapahtumia, jotka ajoittuivat hänen 5–11 ikävuosilleen sekä tehnyt niistä rikosilmoituksen. Asianomistaja oli käynyt terapiassa neljä vuotta, kun hän teki rikosilmoituksen.
Asianomistaja perheineen oli asunut yhdessä vastaajan perheen ja isovanhempiensa kanssa omakotitalossa.
Asianomistajan kertomuksen mukaan seksuaaliset teot olivat tapahtuneet kodin makuuhuoneessa siten, että vastaaja oli tullut yöllä hänen luokseen. Samanlaisia tunkeutumisia oli asianomistajan mukaan tapahtunut myös suihkussa käynnin tai saunomisen yhteydessä sekä viereisessä talossa vastaajan muutettua sinne.
Psykiatrin lausunnossa todetaan rajut dissosiaatio-oireet, joista asianomistaja on kärsinyt. Asianomistaja saattaa kuulla ja nähdä ympäristön vääristyneenä ja pahimmillaan menettää kyvyn hahmottaa omaa ruumistaan. Lisäksi asianomistaja kärsii voimakkaista fyysisistä kipukohtauksista, pelkää nukkumaanmenoa sekä peseytyy ja siivoaa neuroottisesti.
Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat ratkaisuissaan, että lääkärinlausunnot ja todetut oireet tukevat vahvasti asianomistajan kertomusta. Korkein puolestaan oikeus katsoi, ettei seksuaalirikoksen uhreilla ole vakiintunutta oirekuvaa ja asianomistajan oireille saattaa olla muukin selitys.
Terapia saattoi vaikuttaa
Korkein oikein totesi, että varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei voida päätyä vain siten, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus.
Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee tuekseen muuta näyttöä.
Korkein oikeus katsoi, että tässä tapauksessa muuta vakuuttavaa näyttöä ei ole esitetty ja vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettava epäily. Korkein oikeus piti mahdollisena, että asianomistajan terapia saattoi vaikuttaa kertomuksen syntymiseen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e39f ... 84b5063963
