Ivan kohtaa feminismin tosi, tosi läheltä
Yhteiskunnallisessa keskustelussa riidellään jatkuvasti feminismistä. Yksi riitelijöistä on Ivan Puopolo. Siksi päätimme lähettää hänet keskelle vihollisleiriä.
https://www.hs.fi/nyt/art-2000005913209.html
Ivan kohtaa feminismin tosi, tosi läheltä
Yhteiskunnallisessa keskustelussa riidellään jatkuvasti feminismistä. Yksi riitelijöistä on Ivan Puopolo. Siksi päätimme lähettää hänet keskelle vihollisleiriä.
Sitten napsahtaa pöytään myös tämän hetken ykköskäsite: toksinen maskuliinisuus. Sen arkkityypiksi nimetään Vladimir Putin.
Hän sanoo, ettei tila ole vuokseni turvallinen, ja kertoo olevansa ”täysin triggeröitynyt” Twitter-kommenteistani.
Triggeröityminen on alunperin post-traumaattiseen stressireaktioon liittyvä oire. Ihmiset, joilla on ollut elämässään henkisesti hirvittäviä kokemuksia, vaikkapa lapsisotilaina tai seksuaalisen hyväksikäytön uhreina, saattavat myöhemmin kokea rajuja ahdistuskohtauksia uudelleen. Kohtauksen laukaisee yleensä kauheuksista muistuttava ulkopuolinen tekijä, ja tätä tapahtumien ketjua kutsutaan ”triggeröitymiseksi”.
Nykyisin termiä käytetään myös kuvaamaan sitä, kun joku menee suunniltaan jostakin itselleen epämieluisasta ajatuksesta. Amerikassa monilla yliopistoilla on otettu käyttöön niin sanotut ”trigger warningit”.
Niiden alkuperäinen funktio on ollut ymmärrettävä. Tarkoituksena on ollut varoittaa, että jollain luennolla saattaa tulla mahdollisesti ahdistavaa sisältöä ns. ”puun takaa”. Jos esimerkiksi raiskauksen uhri menee kaupunkimaantieteen luennolle, eikä hän voisi maalaisjärjellä olettaa, että luennolla käsitelläänkin puistoraiskauksia, on aiheesta ihan ystävällistä varoittaa.
Mutta sitten trigger warningeja on alkanut tulla vähän joka paikkaan vähän joka asiasta. Tätä kehitystä on kritisoinut muun muassa New Yorkin yliopiston sosiaalipsykologi Jonathan Haidt. Hänen mukaansa trigger warningeissa ei enää ole kyse suojautumisesta post-traumaattiselta stressireaktiolta, vaan varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen kampuksilla niillä suojaudutaan kaikilta omien käsitysten vastaisilta argumenteilta.
”Mulle feminismi on ennen kaikkea intersektionaalisuutta”, sanoo Heini Salminen, sosiologian opiskelija Helsingin yliopistosta.
Karkeasti ottaen intersektionaalisen feminismin ydin on, että yhteiskunnassa on erilaisia sektioita, joista kullakin on oma asemansa vallan hierarkiassa. Ihmiset risteävät näissä sektioissa kuka milläkin tavalla. Toisista sektioista on haittaa, toisista hyötyä.
Esimerkiksi minä olen valkoinen, mutta olen myös hetero ja mies. Nämä kolme sektiota muodostavat kokonaispaketin, josta ei oikein sovi valittaa, koska tässä yhteiskunnassa helpointa on juuri kaikilla noilla kolmella ryhmällä: valkoihoisilla, heteroilla ja miessukupuolella.
Sektioita voi teoriassa olla loputon määrä, ja koska ihmiset risteävät niissä sikin sokin, ne ovat ”inter”.
Intersektionaalisuus onkin ilmiselvästi jokaisen itseään kunnioittavan feministin työkalupakin timanttiterä. Salminen menee kuitenkin jo eteenpäin. Hänen mukaansa myös intersektionaalisuudessa on ongelmia.
”Haluaisin laajentaa sitä siihen, että ei ole kategorioita vain liittyen esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai uskonnollisuuteen, vaan on myös tunteisiin tai muunlaiseen yhteisöllisyyteen pohjaavaa epätasa-arvon ja tasa-arvon kokemusta.”
Tunteisiin pohjaava epätasa-arvon kokemus… No, tämä on uutta!
Esimerkiksi minä olen valkoinen, mutta olen myös hetero ja mies. Nämä kolme sektiota muodostavat kokonaispaketin, josta ei oikein sovi valittaa, koska tässä yhteiskunnassa helpointa on juuri kaikilla noilla kolmella ryhmällä: valkoihoisilla, heteroilla ja miessukupuolella.
”Feminismi pyrkii siihen, että ahdistavat pakkopaitaroolitukset voidaan purkaa ihmisten ympäriltä. Miesoletetut tai muut voivat olla vapaasti omia itsejään. On vaikea kuvitella, että kulttuurista tuleva tätä on mies tai tätä on nainen -ajattelu erityisesti palvelisi ketään.”
”Tiedän kyllä, että patriarkaatti tarkoittaa myös salaisia, piilotettuja miehiä suosivia rakenteita. Sellaisia kuten kotihoidon tuki.”
”Etuuden nimi kyllä on lasten kotihoidon tuki, mutta todellisuudessa se on äitien kotona olemisen tuki. Näin tuesta muodostuu työmarkkinoilla haitta useimmiten naiselle, mikä vastaavasti hyödyttää muita hakijoita.
Eli pääsääntöisesti miehiä. Siis sitä patriarkaattia.”
"Alkaa jälleen kerran tuntua siltä, että nykyfeminismissä on usein kyse yhden viestin lähettämisestä, joka kuuluu näin: vaikka sinulla olisi mahdollisuus, älä kiusaa muita. Ajatus on lähes aina ilmaistu akateemisen koukeroisesti ja vastakkainasettelua lietsoen, mutta viime kädessä feminismin sydämessä on yritys saada ihmiset kunnioittamaan toisiaan."
”Haluaisin laajentaa sitä siihen, että ei ole kategorioita vain liittyen esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai uskonnollisuuteen, vaan on myös tunteisiin tai muunlaiseen yhteisöllisyyteen pohjaavaa epätasa-arvon ja tasa-arvon kokemusta.”
Tunteisiin pohjaava epätasa-arvon kokemus… No, tämä on uutta!
Palle kirjoitti:Ei valkoisten heteromiesten elämä ole yhtään helpompaa kuin muillakaan. Kyse on vain feministien kateudesta, kaikilla muilla näyttäisi menevän paremmin kuin itsellä...
Ainoatakaan mainitsemistasi sanoista ei kuitenkaan käytetä lähellekään siinä laajuudessa kuin naisiin liittyviä haukkumasanoja, kuten esimerkiksi "vittu" tai "huora".ritalin kirjoitti:^Onhan näitä miehiin liittyviäkin haukkumasanoja, kuten "kyrpä" ja "mulkku". Samaan tapaan halventava, kuin "eukko", tai "akka", on myös "ukko". Yksi uudempi miehiin viittaava termi on "jantteri", joka tarkoittaa armeijassa käytettävää ihmisen muotoista kiväärimaalitaulua.

Henry Laasanen
@Lassukat
5. jouluk.
Koko Hubarakin tajuaa, että feministimiehissä on jotain pahasti vialla.
Näytä lisää sivusta Koko Hubara Facebookissa
Kirjaudu sisään
tai
Luo uusi tili
Aiheeseen liittyvät sivut
Suldaan Said Ahmed aka Musta Leijona
Poliitikko
Kioski
Media- ja uutisyhtiö
SOFA virallinen
Muusikko/yhtye
Jussi Jalonen
Kirjailija
Kertomuksen vaarat -projekti
Tiede, teknologia ja suunnittelu
Feministinen puolue
Poliittinen puolue
Maaret Kallio - Lujasti lempeä
Henkilökohtainen blogi
UNICEF Finland
Voittoa tavoittelematon järjestö
Maria Ohisalo
Poliitikko
Jenny Matikainen
Toimittaja
Feministinen Puolue Helsinki
Poliittinen järjestö
Alviina Alametsä
Poliitikko
Suomi · English (US) · Svenska · Español · Português (Brasil)
Yksityisyys · Käyttöehdot · Mainostaminen · Mainokseni
· Evästeet ·
Lisää
Facebook © 2018
Koko Hubara
29. marraskuuta kello 5.18 ·
sisältövaroitus: seksuaalinen väkivalta
****
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
..
Hyi että mua yrjöttää toi Lahdenmäen juttu. Ei siis tod mikään yllätys eikä yksittäinen tapaus. Olen itsekin herännyt elämässäni enemmän kuin kerran siihen, että joku on jo sisällä. Tai yrittää kovasti. Ennen kuin vasta pari vuotta sitten, mä en edes tiennyt, ettei niin saa tehdä.
Mä en oo osannut aiemmin pukea sanoiksi sitä, että mua epäilyttää ja ahdistaa lähes aina kun mies sanoo olevansa feministi.
Koska niin moni mun tuntema mies, joka kannattaa tasa-arvoa ja julistautuu julkisesti naisasiamieheksi, usein myös intersektionaaliseksi sellaiseksi, on käyttäytynyt mua ja muita naisia kohtaa todella inhottavasti siitä asti kun meillä pullahti tissit esiin (eli ennen yläastetta). Tänäkin vuonna mua, niin kuin montaa muutakin ystävää ja tuttavaa, on suudeltu väkisin ja painostettu seksiin, juurikin tällaisten hyviksien ja skenejäbien toimesta. Joo-o, mä oon the kokohubara, mä oon pienen tytön äiti, mut mä oon silti myös vain ihminen, nainen, joka ei ole kyennyt näissä tilanteissa sanomaan ei. Mene pois. Tämä ei tunnu hyvältä. Lopeta.
Tänäkin vuonna mä vaan hihittelin ja hymyilin ja teeskentelin että kaikki on ok. Joihinkin tilanteisiin kietoutui myös rasistisia viboja, enkä mä sanonut niihinkään mitään. Oon suhteellisen varma, että ne tyypit ei ollenkaan tiedä, miten kauhea olo mulle jäi, ja kuinka monta yötä mä oon valvonut tän asian kanssa.
Henkilökohtaisesti mä en kyennyt toimimaan, koska nämä tilanteet on niin traumaattisia, että niissä irtaantuu hetkestä ja palaa ajassa taaksepäin, siihen kun oli vielä lapsi, neitsyt, aikaan ennen kuin kaikesta tuli likaista ja kaoottista ja sisäänpäin kääntyvää raivoa.
Mulla on toivoton olo, mä haluaisin repiä mun koko kehoni kappaleiksi. Mä haluaisin että miehet oikeasti tekisi tälle asialle jotakin, koska se ei auta mitään, että me naiset tehdään. Oon niin pahoillani niiden naisten puolesta, joita toi hirviö satutti. En voi käsittää tota naurettavan kevyttä tuomiota. Meidän kehot on 1v ja 11kk:n EHDOLLISEN vankeuden arvoiset. Eli käytännössä ei minkään. Tämä ei ole mikään yllätys: mä oon istunut oikeudessa jo yläasteella seksuaalisen väkivallan uhrina todistamassa omasta puolestani, eikä silloinkaan tapahtunut mitään.
Eikös se yksi toinenkin miestoimittaja ollut tapetilla tällä viikolla, ihmetteli mikä on patriarkaatin määritelmä? No tuossa on, yllä, pähkinänkuoressa.

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa