Myötätuntouupumus voi iskeä auttajaan

[Psykopatologia]

Myötätuntouupumus voi iskeä auttajaan – kriiseihin kannattaa pitää henkinen etäisyys, neuvoo asiantuntija

Onnettomuudet ja rikokset vaikuttavat uhrien ja tekijöiden lisäksi moniin muihin ihmisiin. Auttajien on tärkeää suojata itseään, neuvoo psykoterapeutti.
Sirpa Pääkkönen HS 20.12.2016 10:03 http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005013685.html

JOULUKUU oli surullinen monella paikkakunnalla Suomessa ja maailmalla. Liian moni kuoli poikkeuksellisissa henkirikoksissa ja onnettomuuksissa.
Rikokset, onnettomuudet ja traumaattiset tilanteet vaikuttavat uhrien ja tekijöiden lisäksi moniin muihin ihmisiin.
Auttajat, kuten poliisit, palomiehet, sairaanhoitajat, lääkärit, sosiaalityöntekijät, mielenterveystyöntekijät ja kirkon työntekijät kohtaavat uhreja ja omaisia.
Suru ja järkytys tarttuu koko yhteisöön kuten joulukuun alussa Imatralla kolmen naisen kuolemaan johtaneen ampumisen jälkeen. Myös kansainväliset tapahtumat, kuten isku Berliinin joulumarkkinoille, voivat aktivoida ihmisissä muistoja omista traumatapahtumista.
Jos uhrit ovat lapsia, suru ja kriisi kohtaavat myös koulua ja päiväkotia.

AUTTAMINEN on hyvin tärkeää, ja moni haluaa helpottaa läheisten hätää. Kun seuraa läheltä onnettomuuden tai väkivaltarikoksen uhreja, auttajan on kuitenkin hyödyllistä suojata itseään.
Liian pitkään syvälle uhriin tilanteeseen samastuminen voi johtaa myötätuntouupumiseen tai ammattilaisilla jopa sijaistraumatisoitumiseen.
Sosiaalityöntekijät, psykologit ja psykiatrit saavat koulutusta siihen, että he osaavat suojata itseään paremmin trauman tarttumiselta. Myös monille poliiseille ja pelastustyöntekijöille on järjestetty post-traumaattisia työpajoja, joissa he ovat voineet purkaa kokemuksiaan.
Ammattiauttajien lisäksi myötätuntouupumus voi kohdata perheenjäsentä, työtoveria tai ystävää.

MYÖTÄTUNTOUUPUMUS voi ilmetä stressioireina ja jännittyneisyytenä tai joskus jopa fyysisenä sairautena. Auttaja uppoutuu ihmisten kohtaloihin tai vaihtoehtoisesti yrittää torjua mielestään henkisesti kuormittavat asiat.
Auttaja voi jopa tuntea omassa kehossaan samanlaista kipua ja stressiä kuin traumatisoitunut kokee. Traumatisoituneen ihmisen mielikuvat voivat alkaa elää auttajan mielessä. Auttaja voi alkaa välttää samoja asioita kuin uhri. Myös vireystila nousee, ja auttajan on vaikea kontrolloida omia tunteitaan.

Psykoterapeutti Peter Wallin Traumaterapiakeskuksesta sanoo, että sijaistraumatisoituminen on vielä vakavampi tila kuin myötätuntouupuminen. Varsinkin ammattiauttajat voivat kokea sijaistraumatisoitumista.
”Siinä traumatisoituneen ihmisen ajatuksia ja kokemuksia siirtyy auttajan omiin uskomuksiin hänestä itsestään. Auttaja voi kokea olevansa huono ja ympäröivä maailma tuntuu pahalta”, Wallin sanoo.

WALLININ mukaan yksi keino suojella itseään ja ehkäistä sijaistraumatisoitumista sekä myötätuntouupumusta on välttää uppoutumasta yksityiskohtien runsauteen. Auttajan ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos hän ei eläydy täysin toisen tunteisiin.
”Traumatisoitunut ihminen elää traumatapahtumia mielessään uudelleen. Hän näkee tapahtumat usein toistuvana filminä joko hereillä ollessaan tai yöllä unissaan. Auttajan kannattaa välttää tapahtumien visualisoimista omassa mielessään, kun hän kuuntelee uhrin kertomusta.”
Auttaminen on kaksiteräinen miekka. Apu, myötäeläminen ja empatia uhrille ovat hyvin tärkeitä, mutta samalla auttajan täytyy pitää etäisyyttä tapahtumiin. Terve järki on Wallinin mukaan paikallaan, kun helpotetaan kovia kokeneen ihmisen oloa.

EMPAATTINEN kuuntelu on keino tukea traumatisoitunutta ihmistä. Wallin kehottaa kuuntelemaan aktiivisesti ja uhria arvostaen, mutta samalla pitämällä tapahtumiin etäisyyttä. Läheisten on hyvä arvioida myös sitä, milloin uhri tarvitsee ammattiauttajan apua.
Toisaalta kaikki trauman läpi käyneet eivät edes halua puhua kokemuksistaan. Heitä ei pidä pakottaa siihen. Pelkkä lähellä oleminen voi auttaa. Joskus on viisasta keskittyä käytännön asioiden hoitamiseen.
Wallin kehottaa auttajia ja perheenjäseniä huolehtimaan ravinnosta, levosta ja liikunnasta. Arjen askareet täytyy hoitaa surunkin keskellä. Liikunta purkaa hyvin stressiä ja kehon jännityksiä.

KOLLEKTIIVINEN suru on Wallinin mukaan melko uusi käsite. Siitä alettiin puhua Ruotsissa pääministeri Olof Palmen murhan jälkeen 1980-luvun puolivälissä. Yhteinen surun käsittely levisi Suomeenkin. Siinä auttavat esimerkiksi kirkot, jotka avaavat usein ovensa, kun syvä kriisi kohtaa paikkakuntaa.
”Yhteinen sureminen on hyvä asia. Esimerkiksi työpaikoilla kollegat voivat tukea toisiaan, jos suru kohtaa työyhteisöä.”
Wallinin mukaan ihminen pystyy itse auttamaan itseään monella tavalla, myös tiedostamattaan. Traumaoireet häviävät usein ajan myötä.

Kommentit 0

[Sievä Sigismund]

Miten pystyy jatkuvasti pitämään ihmisten kovat kohtalot pois mielestään, jos ammatti on sellainen, että niitä joutuu käsittelemään?

Esim otaksun, että terapeutti joutuu kuulemaan hyvinkin ikävistä lasten kaltoinkohtelusta yms. Samoin oikeuksien tuomarit, poliisit ja muut asianosaiset.

Pitääkö vain olla poikkeuksellisen vahva ihminen?

[Psykopatologia]

Olennaista on, että voi olla myötätuntoinen (sympaattinen) samaistumatta (identifioitumatta) toiseen. Toisin sanoen subjektien tulisi pysyä erillisinä. Tällainen tulee suhteellisen suoraan auttajan persoonallisuudesta käsin. "Suojautuminen" esimerkiksi siten, että välttää yksityiskohtia, tuntuu minusta keinotekoiselta.

1970-luvulla varoitettiin "menemästä mukaan" psykoottisen harhoihin. Seurauksena oli, että harhoja yms. ei kuunneltu. Sitten myöhemmin saikin kuunnella harhoja, mikä aiheutti hämmenystä oikeista toiminatavoista.

[Psykopatologia]

KOLLEKTIIVINEN suru on Wallinin mukaan melko uusi käsite. (- -)

Voi olla nimikkeenä uusi, mutta ilmiö on vanha. Esimerkiksi Stalinin hautajaisissa on sanottu 10 000 ihmisen kuolleen (ilmeisesti surun erilaisiin seurannaisiin).

[Psykopatologia]

1970-luvulla alettiin propagoida, että länsisaksalaisten tulisi kokea kollektiivista syyllisyttä natsistisen Saksan hirmuteoista. (Propagointi ei liittynyt Neuvostoliittoon, joka oli "syytön".) - Pystyikö parikymppinen liittotasavaltalainen kokemaan aitoa syyllisyyttä vanhempiensa mahdollisista teoista tai tekemättömyyksistä?

[pöö]

Sääli on itsekkyyttä, myötätunto pyyteetöntä.

[Sievä Sigismund]

Nythän me maksamme velkaa pakolaiskriisin muodossa. Merkelin avoimien ovien pakolaispolitiikka on kollektiivisen syyllisyyden ilmenemismuoto.

[Psykopatologia]

Noin voi olla. - Onneksi Suomi ei ole ollut kolonialistinen.

[Sievä Sigismund]

Mutta natsien kanssa oltiin kimpassa.

[Ryysy]

Kun trauma iskee
yksi tarvitsee terapiaa, toinen selviytyy omillaan. Pelkästä stressin määrästä ei voi päätellä, miten käy.

Teksti: Tuija Matikka, klo 13:58 | 2.4.2008

Pelkästä stressin määrästä ei voi päätellä, miten käy.

Psykiatrit Thomas Holmes ja Richard Rahe kehittivät vuonna 1967 pisteytyksen, jossa puolison kuolema tuottaa 100 stressipistettä, avioero 75 ja avioliiton solmiminen 50. Ylennys tai alennus vastuiden vaihtumisineen antaa 29 pistettä, potkut 47, aloittaminen uudella työuralla 36 ja vihdoin eläkkeelle jääminen 45 pistettä. Listassa lueteltiin yli 40 stressoria, joista alhaisimmat pisteet tuovat joulu (12) ja sakkolapun saaminen (11).

Holmesin ja Rahen mukaan ihminen on vakavassa vaarassa sairastua, jos stressipisteitä kasautuu nopeasti yli 300. Tarkkailua ei tarvita, jos pistemäärä on alle 150.

Nyttemmin on huomattu, että täsmälleen sama kokemus stressaa eri ihmisiä aivan eriasteisesti. Pisteistä ei voi päätellä tuen tarvetta.

Koko juttu: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/art ... auma_iskee

[Sievä Sigismund]

Jollekin voi puolison tai omaisen kuolema olla myös helpotus, joka alentaa stressipisteitä. Eli pisteytys ei ole aivan ajan tasalla.

[Psykopatologia]

Holmes and Rahe stress scale (1967) https://en.wikipedia.org/wiki/Holmes_an ... ress_scale

Patients (N 5000+) were asked to tally a list of 43 life events based on a relative score. A positive correlation of +0.118 was found between their life events and their illnesses.

Korrelaatio +0,12 on heikko; se selittää vain runsaan prosentin yhteisestä varianssista, ja sen ennuste-arvo on olematon.

[Psykopatologia]

Nyttemmin on huomattu, että täsmälleen sama kokemus stressaa eri ihmisiä aivan eriasteisesti.

Ei kai kukaan (torvi) ole edes ajatellut saman-asteisuutta! Sitäpaitsi luulen, että kirjoittaja tarkoittaa oikeastaan - ei samaa kokemusta - vaan samantyyppistä tapahtumaa, josta kumpuaa kokemuksia. (Ei kai kenelläkään edes voi olla "täsmälleen samaa kokemusta", ei edes samaa tapahtumaa.) Ja eikö (traumaattinen) kokemus ole suunnilleen sama kuin (koettu) stressi?