Katkelmia kirjallisuudesta

[Kyllästynyt]

Erään toisen ketjun vuoksi muistin Pentti Hakomäen kertomuksen sieluista, kirjassa "Jäteongelmia ja muita tarinoita".

Löytötavaraa

Olen käynyt viime aikoina hajamieliseksi, unohtelen asioita, tavaroita ja ihmisten nimiä. Se on harmillista ja saattaa käydä kalliiksi, niin kuin kävi viimeksi, kun olin palaamassa työmatkalta.

Olin pysähtynyt tankkaamaan autoani ja itseäni Hämeenlinnan moottoritien kupeessa olevalla huoltoasemalla. Lähdettyäni tankkauksen jälkeen ajamaan kotiinpäin huomasin tapahtuneen muutaman kilometrin ajettuani. Pyörsin takaisin seuraavasta moottoritien liittymästä ja ajoin nopeusrajoituksista välittämättä takaisin huoltoasemalle.
Perille saavuttuani jätin autoni pysäköinnin kieltävälle paikalle ja painelin täyttä vauhtia sisälle huoltoaseman kahvilaan. Kassalle oli jonoa, joten jouduin odottamaan omaa vuoroani. Vuoroni tullessa selvitin asiani kassatytölle, joka huikkasi pöytää siivoavalle tarjoilijalle. Hei Lissu, tämä herra sanoo unohtaneensa sielunsa tänne meille. Oletko sinä nähnyt sitä? Ei, en ole nähnyt, sanoi Lissuksi puhuteltu tarjoilija ja tuli lähemmäksi täyttä tarjotinta kantaen. Missä pöydässä te istuitte? kysyi tarjoilija. Tuossa nurkkapöydässä tuon lehtitelineen vieressä. Minä siivosin sen hetki sitten, ei siellä mitään ylimääräistä ollut. Onko siitä pitkä aika kun lähditte? Puolisen tuntia, ehkä vähän enemmän. Voisimmeko käydä katsomassa?
Kävimme tarjoilijan kanssa paikan päällä. Katsoin pöydän ja tuolien alta. Tarjoilija kurkisteli viereisten pöytien alle.
Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Tulimme yhdessä siihen johtopäätökseen, että joku paikalla olleista asiakkaista oli sieluni ottanut, koska sitä kassallekaan ei ollut tuotu. Annoin kassatytölle yhteystietoni ja pyysin häntä ilmoittamaan minulle, mikäli jotain ilmenisi.

Lähdin toisen kerran tältä asemalta ajelemaan kotiin päin, minua harmitti.
Kotiin saavuttuani kerroin asiasta vaimolleni. Kyllä sinä aikamoinen hutilus olet, sanoi vaimoni kiukkuisesti. Kuinka siinä niin pääsi käymään? En minä tiedä, join kahvia ja höllensin hiukan omatuntokiinnitintä. Niin siinä sitten kävi, että koko sielu jäi sinne, huomasin sen vasta jonkin matkaa ajettuani.
Mitä sinä aiot tehdä? Tiedätkö mitä uudet sielut maksavat?
Kyllä minä uusien sielujen hinnat tiesin. Vaimonikin ne tiesi, halusi vain purkaa harmiaan kysymyksellään.
Olihan toki olemassa käytettyjen sielujen markkinat. Peruskunnostettujenkin hinnat olivat tosin melko korkeita. Suurin pulma oli kuitenkin yhteensopivuus. Päätin käydä ensitilassa Hämeenlinnan poliisilaitoksen löytötavaratoimistossa. Jos vaikka sieluni löytänyt olisi sen katumapäälle tulessaan sinne vienyt. Todennäköisempää oli kuitenkin, että löytäjä sen pitäisi itsellään. Sielut, käytetytkin olivat arvotavaraa.
Kyllä ihminen voi ilman sielua elää muutaman päivän, mutta noin viikon kuluttua alkavat ikävät oireet, ainakin suurimmalle osalle ihmisiä. Kokonaan ilman sielua voivat elää jotkut poikkeusyksilöt. Heistä kehkeytyy usein ajanoloon valtiomiehiä, sotapäälliköitä tai poliitikkoja.
Ensimmäisenä arkipäivänä viikonlopun jälkeen lähdin ajelemaan Hämeenlinnaan. Pistäydyin matkalla myös sillä huoltoasemalla, missä tuo onneton tapaus oli sattunut. Työvuorossa eivät olleet samat henkilöt kuin edellisellä kerralla. Mitään tietoa ei näillä henkilöillä ollut, joten ajelin löytötavaratoimistoon.

Päivää! Päivää! vastasi löytötavaratoimiston virkailija. Hän oli sen näköinen kuin olisi juuri herännyt sikeästä unesta. Kadotin sieluni täälläpäin viime viikon lopulla ja ajattelin, josko sen joku olisi tänne tuonut. Ei täällä ole kuin tämä yksi kappale, sanoi virkailija haukotellen, ja avasi samalla arvotavaran säilytystä varten tarkoitetun kaapin oven. Tämä sielu on ollut täällä jo yli kaksi kuukautta. Kaapista paljastui käytetyn ja virttyneen näköinen, melko iäkäs sielu. Se toi mieleeni vanhan villapaidan, jonka hihat ovat kuluneet puhki kyynärpäiden kohdalta. Se oli sitä paitsi minulle aivan liian suuri. Kiitin virkailijaa vaivannäöstä ja lähdin autolleni. Olihan tämäkin mahdollisuus nyt tullut koeteltua.

Kotiin palattuani keskustelimme asiasta vaimoni kanssa. Tulimme siihen lopputulokseen, että minun oli mahdollisimman pian hankittava itselleni uusi sielu. En voinut työpaikallani pitkään puutettani salata. Hain keltaisilta sivuilta sopivien liikkeiden osoitteita. Luettelossa oli sekä uusia tuotteita, että peruskorjattuja kappaleita tarjoavia yrityksiä. Yhteydenotto muutamaan liikkeeseen osoitti, että uusien tuotteiden hintataso oli melko yhtenäinen. Käytettyjen ja peruskorjattujen hinnoissa oli sen sijaan huomattavia eroja. Luettelon perusteella päätin käydä lähemmin asiaan tutustumassa uusia tuotteita kauppaavassa Silo-Sielu-nimisessä liikkeessä. Yritys sijaitsi keskustan suuressa liikekeskuksessa.
Astuin sisään myymälään, siellä ei sillä hetkellä ollut muita asiakkaita. Hyvää päivää. Hyvää päivää, sanoi valkoiseen takkiin pukeutunut, vakavan näköinen miesmyyjä. Miten voin auttaa?
Tarvitsisin uuden sielun. Entinen kadonnut vai? Näin on päässyt tapahtumaan. No niin, katsotaanpas, teidän kokonne taitaa olla 42 astetta. Muistatteko omatunto- ja empatiaventtiilienne halkaisijoiden mitat? Ne ovat standardimittaisia.
Myyjä selvitti tämän jälkeen asiaa, joka oli minulle entuudestaan tuttu. Hän sanoi omatuntoventtiilin halkaisijamitan olevan tärkeä sen vuoksi, että liian pieni venttiilin halkaisija saattaisi aiheuttaa tarpeetonta stressiä henkilölle, joka on tottunut väljempään mitoitukseen. Keskustelimme jonkin aikaa erilaisista vaihtoehdoista. Päädyin lopulta yksinkertaiseen perusmalliin, ilman mitään ylimääräisiä lisävarusteita. Myyjän mukaan valmistajan takuu tuotteelle oli kolme vuotta ja liikkeen lisätakuu kaksi vuotta. Liikkeen takuu ei koskenut omaatuntoa.
Se on siinä, laitetaanko pakettiin vai haluatteko sovittaa sen päällenne nyt heti? Minä laitan sen päälleni saman tien. Missä teillä on sovitushuone? Pukeuduin uudenkarheaan sieluun, se tuntui ainakin aluksi hieman epämukavalta, mutta myyjän mukaan tottuisin siihen hyvin pian. Sama asia, oli sitten kyseessä uudet kengät tai uusi vaatekappale, totuttautumista ne kaikki vaativat. Poimin taskustani lompakon. Käykö teillä luottokortti? Meillä käyvät kaikki kortit. Niin kuin isälläni oli tapana aikoinaan sanoa: Sielu ei kortin väriä katso. Löytyikö plussakorttia? Kiitos. Meillä annetaan tällä viikolla tuplabonukset. Kiitoksia, toivottavasti uusi sielu viihtyy teissä. Kiitos, näkemiin.