Sanavarastosi?

[Kaapo]

http://yle.fi/uutiset/3-8711651

Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa
Suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän ja ilottomammin. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Alle puolet yli kymmenvuotiaista lukee kirjoja vähintään kerran viikossa. Tutkittu tieto lukuhalujen katoamisesta on niukkaa ja repaleista. Ilmeisin syypää ei ehkä olekaan se lukutaidon pahin vihollinen.

Kotimaa3.3.2016 klo 13:08päivitetty 4.3.2016 klo 14:38
Kirjaa luetaan.
Yle

Sanna Vilkman

Suomalaiset ovat aina rehvastelleet lukutaidollaan, ja hyvästä syystä. Taitojen suhteen komeilemme edelleen kansainvälisessä kärkikastissa, mutta lukemisen ilo ja kiinnostus lukemiseen ovat katoavaa kansanperinnettä.

Neljäsluokkalaisista tytöistä enää runsas kolmannes ja pojista vain 15 prosenttia pitää lukemisesta paljon. Suomalaisten kymmenvuotiaiden lukemismotivaatio on kansainvälisessä vertailussa toiseksi kehnoin.

Synkemmäksi käy, kun ikää tulee. Yläkouluiässä – jolloin tytöt ovat lukutaidossa jo puolitoista vuotta poikia edellä – lukeminen lopahtaa monelta kokonaan. Parissakymmenessä vuodessa 10–14-vuotiaiden lukemiseen käyttämä aika on vähentynyt kymmenellä minuutilla päivässä. Pisa-tutkimuksen mukaan viisitoistavuotiaista pojista viidennes on heikkoja lukijoita.

Lukutaidon rapistuminen vaikuttaa kaikkeen oppimiseen.

Opiskelijat tekevät muistiinpanoja.
Jos lukutaito on kehno, ei koulussa jaksa keskittyä.Toni Pitkänen / Yle
Lukemattomuus tyhmentää

Lukemisen ja kirjallisuuden tutkijat, opettajat ja armeijakunnat muita huolestuneita aikuisia osaavat lennosta listata, mitä vähäisestä lukemisesta seuraa. Peruskoulunluokanvalvojat sanovat, että lapsesta näkee heti, onko hänelle luettu tai lukeeko lapsi itse. Jos ei ole tottunut keskittymään hiljaa kirjaan, ei hän osaa istua tunnillakaan rauhassa. Pinna on lyhyt, kirjoittaminen kehnoa, eikä lapsi osaa perustella näkemyksiään.

Tuntuu siltä, että lukemisen arvostus on ohutta, vaikka se antaa meille äidinkielen
TUTKIJA PÄIVI HEIKKILÄ-HALTTUNEN
Tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen suree sitä, että nykyinen työelämä ja tekemisen tahti tukee huonosti lukemisen kulttuuria. Kolme neljästä pikkulapsen vanhemmasta lukee vielä iltasatuja lapsilleen, mutta lukeminen loppuu usein, kun lapsi oppii itse lukemaan. Hillitön kiire arjessa ei anna tilaa lukemiselle rauhoittumiseen, keskittyminen on aikuisillekin vaikeaa.

Helsinkiläisille päiväkodeille muutama vuosi sitten tehty kysely osoitti, että joissain päiväkodeissa kirjallisuuskasvatus on vahvaa, toisissa taas luetaan tuskin lainkaan.

– Hoitopäivän rytmi on liian kireä monessa paikassa, huokaa Heikkilä-Halttunen.

Päivi Heikkilä-Halttunen Lastenkirjainstituutin kirjastossa.
Päivi Heikkilä-Halttunen haluaa tietoa siitä, mikä kaikki menee lukemisen edelle.Yle
Jotta kirjat ja lukeminen olisivat osa lapsen arkea, pitäisi kirjastossa tottua käymään jo pienenä; rohkaista lasta selailemaan, auttaa löytämään mieleisiä tarinoita. Kritiikkiä kaivattaisiin Heikkilä-Halttusen myös mielestä lisää. Suomessa julkaistaan valtavasti lastenkirjoja vuosittain, mutta arvosteluja niistä näkee niukasti.

– Tukevatko aikuiset lukemisen kulttuuria? Tuntuu siltä, että lukemisen arvostus on ohutta, vaikka se antaa meille äidinkielen. Pitäisi saada tietoa siitä, mikä kaikki menee lukemisen edelle.

Loppu ruikutukselle ja netin syyttelylle

Vaikka tutkimustulokset ovat keskimääräisiä, ne paljastavat karun tosiasian: on paljon yksittäisiä nuoria, joiden lukutaito on kehno. Samalla yhteiskunta vaatii yhä ketterämpää osaamista erilaisten tekstien tulkinnassa ja tuottamisessa. Voivottelu on kuitenkin Jyväskylän yliopiston tutkijan Sari Sulkusen mielestä tuottamatonta puuhaa.

poika pelaa tietokonepeliä
Kaikki netissä ei ole roskaa.Remko De Waal / EPA
Siksi toisekseen moni nuori lukee, vaikka ei tajua lukevansa.

– Se, että lyödään leimoja vaikka poikiin, ei ole kovin hedelmällinen tie eteenpäin. Olen esimerkiksi jututtanut monia nuoria, jotka kysyttäessä sanovat, etteivät ikinä lue mitään. Sitten kun keskustelu jatkuu pidemmälle, selviää että he lukevat päivät pitkät netissä. Ei se kaikki roskaa ole, vaikka tutkitusti nuoret hakeutuvat lähinnä viihteellisen materiaalin pariin.

Kirjojen ja lehtien lukeminen ei tutkijan mielestä automaattisesti ole ylevämpää kuin sähköisten materiaalien. Erilaisia tekstejä ei pitäisi Sulkusen mukaan ajatella toistensa vihollisina.

Tutkija Sari Sulkunen
Sari Sulkusen mielestä netti ei ole ainakaan ainoa syypää lukutaidon rapautumiseen.Yle
– Myös painetusta materiaalista löytyy monenlaista. Kaikenlaisten tekstien kanssa pitää tulla toimeen, ne täydentävät toisiaan. Meillä on hyvin värikäs tekstimaailma tänä päivänä ja erilaisten tekstien lukutaito on tarpeen. En lähtisi kovin voimakkaisiin vastakkainasetteluihin. Ja jos kiinnostus kirjoihin on olemassa, se palaa kyllä murrosiän jälkeen.

Kaikilta ei perinteisten kirjojen lukeminen kerta kaikkiaan edes luonnistu. Heille uusi teknologia on korvaamattoman arvokasta. Nettiä ei pitäisi demonisoida, sanoo Sulkunen. Myöhäistä se olisikin.

– Se on tapahtunut tosiasia, että sähköinenteksti on korvannut painettua sanaa, sitä vastaan on turha pullikoida. Siinä on myös paljon hyviä puolia, että meillä on tämä mahtava teknologia, joka mahdollistaa hyvin erilaisten keinojen hyödyntämisen. Siitä hyötyvät myös ne, joille kirjoitetun tekstin lukeminen on vaikeaa.

Lapsi etsii kirjaston hyllystä luettavaa.
Jos into lukemiseen syttyy, se luultavasti säilyy.Yle / Jaana Polamo
Syvempää tutkimusta kaivataan

Jos netti ei ole syypää lukutaidon heikkenemiseen, niin mikä sitten on? Siitä on yllättävän huonosti tietoa. Kansainväliset tutkimukset, kuten neljäsluokkalaisten lukutaitoa selvittävä PIRLS ja 15-vuotiaiden koulutaitoja kartoittava PISA, kertovat vain tietystä ikäluokasta tietyllä hetkellä.

Sitä, miksi tietty lapsi ei opi lukemaan, ei tahdo lukea tai lakkaa lukemasta, ei tiedetä. Jos huono kehitys halutaan pysäyttää, pitää sen syyt selvittää. Se vaatii kattavaa seurantatutkimusta, jossa pureuduttaisiin myös laadullisiin kysymyksiin; siihenkin, mitä lapset ja nuoret esimerkiksi netissä lukevat, summaa tutkija Sulkunen.

Sähköinen teksti on korvannut painettua sanaa, sitä vastaan on turha pullikoida
TUTKIJA SARI SULKUNEN
– Meillä on paljon sekä kansallista että kansainvälistä tutkimusta, joka antaa hyvää poikkileikkaustietoa eri ikäryhmistä ja edustavan kuvan suomalaisten lukutaidosta. Me tiedämme paljon lukemaan oppimisesta ja lukutaidon kehittymisestä yleisellä tasolla. Se, mikä puuttuu, on tieto siitä, miten lukeminen muuttuu elämänkaaren aikana.

Verkkolukeminen alkaa vasta nyt näkyä toden teolla nuorten lukutaidossa, mutta edellinen laaja seurantatutkimus on päättynyt vuosituhannen vaihteessa. Se oli aikaa, jolloin sähköiset tekstit eivät kulkeneet jokaisen teinin taskussa.

– Uusi seurantatutkimus antaisi arvokasta tietoa siitä, millaisissa rooleissa erilaiset tekstit ovat arjessa, siitä, mitä luetaan ja miksi luetaan.

[trisse]

Miksi otsikko on sanavarastosi? Haluatko että puhumme omastamme?

[Kaapo]

Voihan sen sanavaraston kiertäen määritellä kirjojen lukemisella.

[trisse]

Ei kai ihan suoranaisesti. Luulen että oma aktiivinen sanavarastoni on suppeahko lukemiini kirjoihin nähden. Osaan olla lakoninen ja nokkela mutta aktiivisesti käytetty sanasto ei ole hirveän suuri. (Usein huomaan itsekin jonkun sanan toistuvan.) Varmaan passiivivarasto on laajempi.

Mites itse? Ethän mikään kirjatoukka taida olla?

[Kaapo]

Mites itse? Ethän mikään kirjatoukka taida olla?

En enää nykyisin.
Luen muutaman kirjan vuodessa, mutta netissä tuntitolkulla muuta päivittäin.
Yleensä lehtiä ja mikä nyt kulloinkin sattuu kiinnostamaan. Nuorena luin paljon.
9-17 vuotiaana eniten elämässäni.
Itsellä lukemiseen on vaikuttaneet myös jonkunlaiset kriisit.
Eli kun on vetäytynyt joskus ihmisuhteista niin silloin on tullut luettua paljon.
Oma lukeminen on periodista ja silloin tulee yleensä kahlattua läpi useampi kirja kerralla.

[Kaapo]

Ei kai ihan suoranaisesti. Luulen että oma aktiivinen sanavarastoni on suppeahko lukemiini kirjoihin nähden. Osaan olla lakoninen ja nokkela mutta aktiivisesti käytetty sanasto ei ole hirveän suuri. (Usein huomaan itsekin jonkun sanan toistuvan.) Varmaan passiivivarasto on laajempi.

Mitenhän tuo sanavarasto on testattu?
Se kuinka rikasta kieltä käyttää riippuu yleensä "murteesta".
Ainakin minulla on mielikuva, että ihmisillä jotka ovat jostain muualta kotoisin ja asuvat esim. uudella-maalla, on rikkaampi kieli.
En myöskään ole huomannut, että paljon lukevat käyttäisivät arkikiellessään akttivista muista poikkeavaa värikästä sanastoa.

Eli tuo tutkimus täytyy nimenomaan tarkoitaa passiivista sanavarastoa.

[trisse]

Niin varmastikin. Eihän siinä mitään esseitä kirjoitella ja lasketa sanojen määrää kymmenissä tuhansissa. Enpä tiedä tuosta murrejutusta. Murresanat varmaan vaan pistävät silmään niitä jotka ei murretta puhu. Katsotaankohan tuollaisessa tutkimuksessa että murresanoja kuuluu osata. Vai ovatko ne enemmän huonoa kieltä tai ei ainakaan tarvittavaa tietoa.

[Kaapo]

Vaikka henkilö ei erityisesti puhuis murretta niin heillä on yleensä sanoja jotka ovat murteesta peräisin jä käyttävät niitä.
Eli siinä mielessä heillä on laajempi sanavarasto ja se kuulostaa värikkäältä.
En osaa sanoa luetaanko murre "huonoksi" kieleksi. En usko. (Yleensä osaavat myös kirjakielen ja "etelän" puhekielen).
Kivaltahan se kuulostaa.
Murretta puhuvilla olisi siis periaatteessa heti laajempi (aktiivinen) sanavarasto.

[Mirri]

Murteet eivät ole huonoa kieltä. Päinvastoin ne ovat säilyttämisen arvoisia aarteita.

[trisse]

Joo, mutta oletetaanko tutkimuksissa niitä tiedettäväksi jos ne eivät ole henkilön omalta alueelta ja yleisessä käytössä? Ovathan ulkomaan kieletkin hienoja mutta ei noissa tutkimuksissa kysytä unkarin sanoja. Miksi siis kysyttäisiin helsinkiläiseltä jotain yksinomaan Lapissa käytössä olevaa harvinaisehkoa sanaa?

[Mirri]

En tiedä miten nykyisissä murretutkimuksissa toimitaan. Tiedän vain sen, että joskus tutkijat ovat kiertäneet taltioimisvälineiden kanssa Suomea ympäri ja jututtaneet murretta puhuvia ihmisiä tarkoituksenaan saada mahdollisimman paljon murrenäytteitä talteen.

Kuten tiedetään, murteet ovat nimenomaan puhuttua kieltä, ja kirjoitettu murre on syntynyt paljon puhuttua myöhemmin.

Suomen murteiden sanakirja - hieno mahdollisuus laajentaa omaa sanavarastoa:
http://kaino.kotus.fi/sms/

[irmeli]

Kuten tiedetään, murteet ovat nimenomaan puhuttua kieltä, ja kirjoitettu murre on syntynyt paljon puhuttua myöhemmin.

Kyllä sitä puhuttiin ja kirjoitettiin murteella yhtä aikaa niin kauan, kun keksittiin yleiskieli.

[Mirri]

Joo...

Googlailin taas. Tässä yksi kiintoisa artikkeli vuodelta 1986; Kielikellossa julkaistu kirjoitus Murre ja yleiskieli, kirjoittaja Tuomo Tuomi:
http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=612

[Kaapo]

Hyvä artkkeli.

Artikkelissa sanottiin:

Kirjakielemme rakennettiin tietoisesti usean murteen aineksista. Toisinkin olisi voinut menetellä; tietyn alueen murteesta olisi voinut kehittyä kirjakieli, jota me nykypäivän suomalaiset emme vähääkään vierastaisi. Enimmät Euroopan kirjakielet ovat kehittyneet juuri yhdestä murteesta, esimerkiksi saksa pohjoissaksalaisista murteista. Kirjaranska on voimakkaasti Ile de Francen murteen sävyinen. Kirjaitalia on rakentunut runoilija Petrarcan käyttämästä Toscanan murteesta jne. Suomen kirjakielen voi sanoa olevan syntynsä puolesta hyvin demokraattinen kielimuoto, sillä se tukeutuu laaja-alaisesti väestön kielellisiin tottumuksiin.

Tässä ehkä syy miksi kirjakieli tuntuu väkinäiseltä ja väkivaltaiselta.

[irmeli]

Onko teille tuttu tämä Hiidenkivi- lehti?
http://www.hiidenkivi-lehti.fi/Digipape ... spx?id=307
"Kirjakieli idullaan

Murteiden lisäksi keskiajalla alkoi ilmeisesti orastaa myös jonkinlainen yleiskieli. Se ei syntynyt suomalaisten omasta aloitteesta, vaan yhtenäistymisen paine vyöryi maahan ulkoa päin. Kristinusko oli alusta alkaen ollut hyvin kirjallinen uskonto, jossa Raamattu ja muut pyhät kirjoitukset edustivat ajatusmaailman ydintä. Pyhien kirjoitusten kanoninen kokoelma oli Raamattu. Sitä luettiin enimmäkseen latinankielisenä käännöksenä, mutta oppia oli saarnattava ja selitettävä myös kansan kielellä.

Onkin syytä olettaa, että uskonnon opetuksen ja levittämisen tarpeisiin on ainakin tärkeimmissä keskuspaikoissa, kuten Turussa ja Viipurissa, syntynyt jo keskiajalla jonkinlainen uusi yleismurre, kirjoittamaton kirjakieli tai kvasikirjakieli, niin kuin virolainen tutkija Kristina Ross on nimittänyt vastaavaa kielimuotoa Suomenlahden eteläpuolella."

[Kaapo]

Poimin tuosta tekstistä yhden kohdan lisää.

Kirjakielen synty ei automaattisesti kytkeydy kirjapainotaidon kehitykseen, mutta Suomen oloissa nämä liittyvät yhteen niin kiinteästi, että niitä helposti erehtyy ajattelemaan samana asiana. Joka tapauksessa yleiskielen muotoutumisessa painettujen teosten vaikutus on ollut ratkaiseva, sillä vasta niiden myötä lain ja hengellisen esivallan sanoma ja myöhemmin myös valistus ja kaunokirjallisuus ovat tulleet täsmälleen samassa asussa kaikkien suomalaisten ulottuville. Ilman painettua kirjallisuutta ei Suomen oloissa olisi koskaan voinut syntyä koko maan kattavaa yleiskieltä.

[Ryysy]

Jo kymmenen vuotta sitten mietin, että jos joka päivä opettelisi yhden enkun sanan, niin tulisi kielineroksi. Ehkä aloitan nyt, jos vain mieleen jäävät.

[Kyllästynyt]

Ehdotan lukijoille seuraavaa leikkiä:

Joku kirjoittaja valitsee jonkin aakkosen (poislukien kirjaimet b, c, d, f, g, x, z ja å), ja toisten tehtävä on kirjoittaa mahdollisimman pitkä, ja ainakin jollakin tavalla lauseet yhteen sitova "looginen" tarina, jonka kaikki sanat alkavat kyseisellä kirjaimella.
Erityisesti Sateentekijälle muistutan, ettei tällainen ole mikään tarina:
"Virpi vei viivottimen Veijolle. Viili valui viiden villin veljeksen vaatteille. Vanhana vaari valitti viisaudenhampaitaan vihlovan"

Ja koska Kaapo on esittänyt olevansa verbaalisesti hyvin lahjakas, ehdotan että hän valitsee ensimmäisen kirjaimen.

[trisse]

Miksköhän sun täydellisen lahjakas ylläpitäjäsi on kyvytön vastaamaan yhteen perkeleen yksinkertaaiseen Casablanca-kysymykseen?

En voi tajuta etteikö se vittupää lue vaiko ymmärrä taikka välitä mistään kirjoittamastani? Osaatko sanoa kummasta kolmesta on kyse?

[Kaapo]

Kyllästynyt, kiljuu, kiusaa, kaakattaa...kanaksi kohta kuvittelen, kotkana kiertelee.
Kiusaa Kaapoa, kerjää kikkelikuvia.
Kaikialle kyrsää kekkailee, ketjut karsinoi, Kyllästyneen kentiksi keekoilla.
Kumartaa "kuningasta", Kaapoa kaikessa kyykyttää.
Keskustelee Kaaposta kaikkialla, kaikissa ketjuissa, koska Kaapo komia "kikkelismies".

Kaapo kyrsiintyy, kiukaaseen kusee.
Kyllästyneelle kakan, kikkelin, koipea kohottavan koiran kopsaa.
Kaikesta kokemastaan kohkaantuu Kyllästynyt, kauhiasti kiimassa kikattaa, kiihottuu, kiljuu.
Koko kita kastuu.

Kaiketi kerjääminen, kiusaaminen, kyrpelönti, kohta Kaapon kantokyvyn katkaisee, korva "Kyllästyy".
Kaapo kyllästyneen kasvoille kakkaa, kusee, kökön komian kietaisee.
Kuningas "Körtti Kuukkonen", kaikesta Kyllästyneen ketkuloinneista Kaapoa Kyykyttää.
Kostaa Kaapolle, koska Karma.
Kenttä Kaapotomaksi kohta käy.

Kaikki keskustelijat kiertää kehää.
Kiittämiset kiertää kaukaa, kiitokset kiertää kiistoksi.
Kaikki kiukusta kiljuu.
Kyllästynyt kapelimestarina kuoroa kiduttaa.

Kuoro kiljuu:
Kaapo, komea kikkelimies, Kyllästyneen kasvot kakki, kusi.
Kaapo, komia kikkelismies, Kyllästyneen kasvot kakki, kusi.

______


Tässä vähän alkuuun.
Tarinan juoni on kai kaikille tuttu, joten en tämän pidempiä maratonikirjoituksia viitsi ruveta rakentelemaan.
Mitään opinnäytejuttua turha ruveta tekemään ja todistelemaan. Sinulla varamaan oli jo oma tariasi valmiiksi rakennettuna (jolla voit kyykyttää) ennen kuin pyysit minua aloittamaan. Tästä voitkitin sittten petrata helposti sana-, ja sivumääräisesti.

Kyllä maahan sanoja mahtuu ja tekstiin pituutta. Tuo on kirjoitettu tässä näytöllä erityisemmin pitkää tekstiä tuottamatta, mutta kuitenkin tarpeesta kertoa totuus ja tuossa se nyt on tiivistettynä.

Minua kyllä ei yhtään ihmetytä että tulit tähänkin ketjuun päsmäröimään ja johdattelit keskustelun TAAS minuun.

Kaunis sielusi näkyy!

Ja koska Kaapo on esittänyt olevansa verbaalisesti hyvin lahjakas, ehdotan että hän valitsee ensimmäisen kirjaimen.

En ole esittänyt olevani hyvin lahjakas. Olen sanonut lukeneeni paljon kirjoja, enimmät nuoruudessa.
Mutta itse kerjäsit.
Ole hyvä!