Nettipäiväkirjakirjoittelun ongelmia

[trisse]

Tuntuu että Mirri oli jo valmiiksi ärtynyt minun kanssaan käydystä keskustelusta. Hilpalta tuo oli kuitenkin ensimmäinen viesti aiheesta eikä Mirrikään ilmoittanut yleisellä tasolla ettei halua enää kenenkään kanssa puhua ko. aiheesta päiväkirjassaan.

[Psykopatologia]

Siirto psykologiasta vertaistukeen.

[Psykopatologia]

Jos jollain on foorumilla missä vain hyvä idea tms, olen aina pyrkinyt kysymään ko. kirjoittajalta, aloittaisiko hän ko. aiheesta uuden ketjun vai aloitanko minä.

[Mirri]

Hilpalla tosiaan oli viestissään valmis alustus uudeksi keskusteluketjuksi, mutta sen verran harmistunut olin sen ilmestymisestä päiväkirjaani, että vetelin mutkat suoriksi ja mutkattomasti siteerasin sen uuden ketjun aiheeksi. Olisi kyllä ollut fiksua kysyä päiväkirjassani juuri noin kuin sanoit.

Pyydän Hilpalta anteeksi aiheuttamaani mielipahaa ja toivon myös, että hänen esiin ottamansa asia voisi olla tämän keskusteluketjun aloituksena; niin ajatteluttavaa asiaa siinä oli.

[Mirri]

Hilppa kirjoitti:
Kun kirjoittaminen on suojattua (päiväkirjan kirjailija itse saa päättää, miten hänen viestejänsä saa kommentoida) ja narsistisesti tuettua (julkisuuselementti), sisältyy kirjoittamiseen hyvin vahvasti mahdollisuus jäädä jumiin omiin ajatuskehiinsä. Kritiikki on käytännöllisesti katsoen eliminoitu, mutta paljastava ja omaa egoa ruokkiva myönteinen julkisuus sallittu.

Kokemusten ja niihin liittyvien tunteiden tuleminen näkyviksi voi olla hoitavaa. Samantapainen juttu kuin analyyttinen psykoterapia. Ja myös samantapainen asia kuin joissakin ryhmäterapioissa, joissa ihmiset osallistuvat kertomalla itsestään ja omista kokemuksistaan ja kuuntelijat eivät saa kommentoida, vaan heidän pitää malttaa vaieta ja ottaa kuulemansa vastaan sellaisena kuin kokija sen kertoo ja kuvaa.

Näkyväksi tuleminen ruokkii ihmisen omaa egoa, mutta ravitsee sitä terveeseen ja eheyttävään suuntaan. Jospa huoli egon kasvamisesta liian suureksi onkin aiheeton.
Toinen asia: minkä vuoksi toisen ihmisen elämänkokemuksia ja tunnekokemuksia pitäisi saada kritisoida? Luulen, että samaa on kyselty niissä ryhmäterapiamuodoissa, joissa osallistujien kerronnan kommentointi (saati kritisointi) ei ole sallittua. Ajatuskehiin ei jäädä jumiin, vaan päinvastoin ne purkautuvat tunteiden tullessa 'vatvomisen' myötä mukaan.

Kirjoittamalla terapointi voi olla erittäin vapauttavaa ja hoitavaa. Luulen, että jotakin samantapaista koetaan ryhmäterapioissa, joissa ihmiset saavat tulla näkyviksi pelkäämättä lyttääviä kommentteja tai muuta kritiikkiä. Useinhan ihmiset elävässä elämässään vaikenevat ja pitävät tunteensakin visusti kurissa ja tietoisuutensa ulkopuolella juuri siitä syystä: ovat oppineet pelkäämään toisia ihmisiä ja näiden reaktioita.

[Psykopatologia]

Useinhan ihmiset elävässä elämässään vaikenevat; täällä taas ujot päästävät pirun irti.

[Rane]

Olenko minä tuollainen?

[Pinja]

Terapia perustuu vuorovaikutukseen, niin on myös kirjoittamisterapian kanssa. Kaikkein vaikuttavin osa on muiden kommentit ja heidän kanssaan kommunikoitu, miten hyvin se pelaa -korjaavat kokemukset. Täällä anto on hyvin vaihtelevaa. Mirri jos sinua syytellään täällä siitä, miksi päiväkirjakirjoittamisesta ei olisi ollut sinulle hyötyä, kun paranemista masennuksesta ei ole tapahtunut, niin jokainen syyttelijä voi mennä itseensä ja miettiä miten on kommentoinut päiväkirjassasi. Toisaalta kannattaa muistaa myös omavastuu miten itse on vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Päiväkirjassa pitäisi olla ennakko moderointi, silloin voisi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä mieltä sinä Mirri olet vuorovaikutuksen osasta terapoivassa kirjoittamisessa, miten suuri vaikutus sillä tuntuu olevan?

[Hilppa]

Olenko minä tuollainen?

Et.

[Mirri]

Terapia perustuu vuorovaikutukseen, niin on myös kirjoittamisterapian kanssa. Kaikkein vaikuttavin osa on muiden kommentit ja heidän kanssaan kommunikoitu, miten hyvin se pelaa -korjaavat kokemukset.

On myös terapioita, joissa läsnäolo- ja kuuntelutaidot ovat tärkeitä. Siihenhän ne ryhmäterapiatkin perustuvat, joissa toisten ryhmäläisten kerronnan kommentointi on jopa kielletty. Ei hoitavuuteen aina tarvita sanoja toisilta ihmisiltä.

Näkyvä kirjoittaminen voi olla kirjoittajalle terapeuttista, vaikkei kukaan sanoisi kirjoituksiin yhtään mitään. Sitä paitsi eihän muitakaan itseilmaisun keinoja käytetä psyyken hoitamiseen sillä mielellä, että kaivattaisiin kommentteja, arviointeja tai kritiikkiä. Itseilmaisuterapioissa painopiste on siinä, että ihminen saa tuotettua itsestään ulos jotakin jollakin keinolla, ei siinä että häneen yritettäisiin tunkea jotakin sisään. Näin minun käsitykseni ja kokemukseni mukaan.

[Pinja]

On myös terapioita, joissa läsnäolo- ja kuuntelutaidot ovat tärkeitä. Siihenhän ne ryhmäterapiatkin perustuvat, joissa toisten ryhmäläisten kerronnan kommentointi on jopa kielletty. Ei hoitavuuteen aina tarvita sanoja toisilta ihmisiltä.

Jos kommentointi kielletään jää hyvätkin kommentit, ihmisillä on yleensä jo valmiina arvaus siihen miten ajattelee muiden mielessään kommentoivan, hyvä kommentti voi muuttaa omaa käsitystä ja korjata vuorovaikutuksen laatua. Siksipä on ryhmäpsykoterapioita, missä voi kommentoida. Jos jollakin on mielessä kritiikkiä, ei se kritiikki sieltä minnekään katoa, jos se kritiikki ei saa kritiikkiä, jota vuorovaikutuksessa voisi tehdä. Ymmärrän, että on tapauksia, joissa on erityisen tärkeää, että ei kommentoida, ne tapaukset ovat niitä, joissa on vaara saada paljon negatiivista suhtautumista tai henkilö ei uskalla avautua ilman pelkojensa takia. Ryhmäpsykoterapia on terapiaa kaikille ryhmäläisille, kaikki voivat saada jotakin, myös kritiikin antaja. Sitten taas yksilöterapiassa on tärkeämpää, että terapeutti ei anna kritiikkiä, terapeuttia ei tarvitse terapioida. Yksilöterapiassa voi ajatella vain itseään, ryhmäterapiassa pitää ajatella muitakin.

[Rane]

Joskus on tosi vaikeata olla kommentoimatta. Voisi olla ehkä jopa viisaampaa jättää toisten terapiakirjoittelut lukematta. Minä ainakin kaipaan vuorovaikutusta, luulen niin. Enkä ajattele, että kirjoittaminen olisi minulle terapeuttista, mutta en sitten tiedä, onko kuitenkin.

[Hilppa]

Joskus on tosi vaikeata olla kommentoimatta. Voisi olla ehkä jopa viisaampaa jättää toisten terapiakirjoittelut lukematta. Minä ainakin kaipaan vuorovaikutusta, luulen niin. Enkä ajattele, että kirjoittaminen olisi minulle terapeuttista, mutta en sitten tiedä, onko kuitenkin.

Kaipaan myös vuorovaikutusta, enkä halua vuodattaa ulos tyhjään tilaan. Voin kyllä puhua tai laulaa itselleni itsekseni, kun olen yksin, en silloin kaipaa kuuntelijoita.

[Pinja]

Minä kaipaan kanssa vuorovaikutusta. Ei minua kiinnosta yksipuolinen.

[Ryysy]

Myönnän vuorovaikutustaitojeni puutteellisuuden ja sen, että on asioita, joista en halua tai osaa varsinaisesti keskustellakaan. Sitä en sitten tajua, miksi niitä päikkyyn kirjoitan. Kai juuri siksi, että jossain unioppaassa on joskus sanottu, että kirjoita ennen nukkumaanmenoa ikävät asiat paperille, niin ne eivät enää yöllä pyöri mielessä. Olen vain yrittänyt soveltaa tuota päiväpyörittelyynkin. Ja syy, miksi kirjoitan ns. julkisesti lienee ainakin se, että kuvittelen, että joku mystinen olio jossakin ymmärtää tai kuuntelee. Koska ostinhan juuri vihkonkin ajatuksiani varten, mutta näköjään onkin vaikea kirjoittaa itselle, kun on tottunut tällaiseen. Yleensä kirjoitan vain ns. runoja paperille tai siis lauseet muuttuvat automaattisesti sen tyyppisiksi, irrallisiksi lauseenpuolikkaiksi.

[Pinja]

Varmaan sitten päiväkirjakirjoittaminen täällä perustuu kuvitelmaan kuuntelevista ja ymmärtävistä.
Minulla kirjoittaminen jopa sotkee, ei jäsennä vaan monimutkaistaa.

[Hilppa]

Terapia perustuu vuorovaikutukseen, niin on myös kirjoittamisterapian kanssa. Kaikkein vaikuttavin osa on muiden kommentit ja heidän kanssaan kommunikoitu, miten hyvin se pelaa -korjaavat kokemukset.

On myös terapioita, joissa läsnäolo- ja kuuntelutaidot ovat tärkeitä. Siihenhän ne ryhmäterapiatkin perustuvat, joissa toisten ryhmäläisten kerronnan kommentointi on jopa kielletty. Ei hoitavuuteen aina tarvita sanoja toisilta ihmisiltä.

Näkyvä kirjoittaminen voi olla kirjoittajalle terapeuttista, vaikkei kukaan sanoisi kirjoituksiin yhtään mitään. Sitä paitsi eihän muitakaan itseilmaisun keinoja käytetä psyyken hoitamiseen sillä mielellä, että kaivattaisiin kommentteja, arviointeja tai kritiikkiä. Itseilmaisuterapioissa painopiste on siinä, että ihminen saa tuotettua itsestään ulos jotakin jollakin keinolla, ei siinä että häneen yritettäisiin tunkea jotakin sisään. Näin minun käsitykseni ja kokemukseni mukaan.

Ei terapiaan pääsyn edellytyksenä voi olla hyvä läsnäolon ja kuuntelun taito, koska juuri siellähän läsnäoloa, kuuntelua ja vuorovaikutusta opitaan ja opetellaan. Mestari ei voi olla terapiaan mennessään, mutta sieltä tullessaan voi olla saanut jotakin sellaista, että kykenee paremmin kiuntelemaan, olemaan läsnä ja rohkaistuu osallistumaan keskusteluun. Totta, että hoitavuuteen ei tarvita aina sanoja silloin, kun ollaan läsnä ja kuunnellaan. Kirjoittamalla netissä ei kuitenkaan voi mitenkään tietää, onko joku lukenut ja peräti sisäistänyt lukemansa esimerkiksi päiväkirjoista, jos koskaan ei mitään keskustelua synny. Voi tietysti olla niinkin, että kirjailija tietää vain yhden lukevan ja se riittää hänelle vuorovaikutukseksi. Muut mahdolliset kuulijat ovat joko ilmaa tai salaperäisyyden verhon takana. Mystinen "on tai ei ole koskaan läsnä" toteutuu.

En pidä ryhmäterapian ajatuksesta enkä ole sopiva ihminen sellaiseen osallistumaan.

[Pinja]

Minä en myöskään pidä ryhmäterapian ajatuksesta.

[trisse]

Kaipaan vuorovaikutusta ja kritisoidakin saa. Negatiivisiltakin tuntuvat kommentit voivat "avata ovia". Mirri saa aina niin paljon kommentteja vaikkei aina huomioi kommentoijia edes.

[trisse]

Olenko minä tuollainen?

Et.

Minäpäs olenkin!