latinan idem (sama)-sanasta tulee sekä identifioitua että identiteetti. Erik H(omburger) Erikson (1902 - 1994) tarkoittaa ego-identiteetillä mm. itsen ja oman tyylin kokemista muista erottuvasi sekä samaksi ja jatkuvaksi (päivästä päivään, viikosta viikkoon), ettei tarvitsisi kysyä: "Olenko minä se sama akka joka tässä äsken kävi?" Jotta ego-identiteetistä kasvaisi persoonallinen identiteetti, tulisi siihen liittyä sosiaalinen vastavuoroisuus, so. että myös läheiset voivat kokea ja jakaa yksilön ego-identiteetin merkityksineen. Tällöin muiden ”hyväksyminen” ikään kuin kruunaa yksilön identiteetin. – Voidaan puhua myös mm. seksuaalisesta identiteetistä, identiteetistä miehenä ja naisena, isänä ja äitinä, ammatin harjoittajana (ammatti-identiteetti) ja potilaan identiteetistä (potilaan rooli). Myös esimerkiksi koulutausta luo identiteettiä: "me norssilaiset" tai "me Tossun pojat".
Samoin sosiaaliluokka muokkaa identiteettiä varsinkin perinteisissä luokkayhteiskunnissa. Sosiaaliantropologi Kate Fox'in mukaan jokainen englantilainen on varustettu erityisellä luokkatutkaimella! Joskus on sanottu, että ihminen on samastumisiensa summa. Tämä ei kuitenkaan ole tarkka kuvaus. Ihmisellä on myös geneettiset eväät, ja vaikka ympäristötekijöiden ja identifioitumisten osuus on suuri, ihmisen tulisi edistyessään vapautua peräkkäisistä "laina"-samaistuksista ja sulauttaa ne omaksi persoonalliseksi identiteetiksi.
Identiteetti merkitsee positiivisessa mielessä samuutta ja vakautta. Lujan persoonallisen identiteetin varassa elävä voi olla suhteellisen varma itsestään, jolloin hän ei tarvitse ad hoc -samaistuksia. Tällöin hän voi olla rennommin ja aidommin oma itsensä. Identiteetin hajoaminen rajuinekin oireineen on uhkana puberteetti- ja adolesenssi-iässä. – Terminä identiteetti viittaa pääosin sisältä päin tulevaan. Dynaamisessa psykologiassa ei kernaasti käytetä sosiologista sosiaalisen roolin käsitettä, jossa on ulkokohtainen sävy.
Luukkonen (2008): Kliinisen psykologian ensyklopedia.
