51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.01.2016 15:23

Kuutar kirjoitti:Hilppa, työttömiä on erilaisia. Pitkään työssä olleella voi olla jo valmiiksi hyvä sosiaalinen verkosto, perhe ja harrastuksia. Hän ei välttämättä tarvitse työvoimatoimiston osoittamaa harrastustoimintaa. Työttömiin liitetään yleistäviä ennakkoluuloja, kuten että työttömänä ei olisi mitään tekemistä tai että työtön vain makaisi sohvalla.

Kyllä voi olla, ei kuitenkaan aina. Jos on omistautunut työlleen ja sitoutunut työnantajaan, millaisia jotkut alat ovat vaatimuksiltaan, ei monipuolista verkostoa pysty muodostamaan työssä ollessaan. Erilainen tilanne on niillä, jotka ovat mobiileja työurallaan ja vaihtavat työpaikkaa muutaman vuoden välein. Työuria, kuten työttömiäkin, on hyvin erilaisia.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.01.2016 15:37

kannattaa 51 prosenttia, siis on sanonut kannattavansa (luultavasti tietämättä sitä, mitä sillä tarkoitetaan).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.01.2016 16:38

trisse kirjoitti:- -
Koska annoit ymmärtää että se on niin hirveän helppoa vaan mennä johonkin vapaaehtoistyöhön, kerryttää mainettaan ja kontaktejaan ja saada työpaikkoja ennen kuin ne tulee julkiseen jakoon. Kuitenkin ihmiset hyvin paljon kirjoittelevat siitä että ilmaiseksi tehtävä työ lähinnä poikii vaan ilmaiseksi tehtävää työtä...
...Kyllä vituttaa lukea jonkun kirjoittavan että sen kun vaan menet johonkin vapaaehtoistyöhön luomaan kontakteja niin pim-pam-pom avot vaan sinä saat pysyvän duunin penkin alta!
Enhän minä ole mitenkään vastustanut vapaaehtoistoimintaa, opiskelua tai harrasteita vaan kritisoinut vaan ihmisen näkemyksiä joka on ollut 30v yliopistolla itse eikä tiedä yhtään vaikeutta työllistyä harjoittelujen kautta - vaikka kuinka tekisit parhaasi! Ja ko. vaikeus on tutkimuksissa todettu.
Tuskin ne kaikki 94% harjoitteluissa käyneistä ovat laiskoja paskoja.

I) En ole antanut ymmärtää mitään teksteissäni. Kyse on tulkinnastasi, joka on väärä. Puhuin mahdollisuudesta, koska kyse on vain mahdollisuuksista. Toisaalta parempi mahdollisuuskin kuin ei mitään. Koska mahdollisuuksia valitettavasti on vain vähän, nekin vähät on hyvä yrittää ottaa käyttöön. Työllistyminen ei tapahdu suoraan vapaaehtoistyöstä, vaan välillisesti, kun pystyy osoittamaan oman työkykynsä ja ylläpitämään kiinnostuksensa työelämään. Lisäksi, jos itse on eri alalta kuin mitä harjoittelu tai vapaaehtoistyö on, on kokemus aina omaa näkökulmaa laajentava ja voi olla mielenkiintoinen jo ihan itsessään.
II) Minä en ole kirjoittanut minkään olevan helppoa, mutta toisaalta en ole valitusvirttäkään jakanut, jollaisesta ei koskaan ole hyötyä kenellekään.
III) Minä en ole ollut yliopistolla, ainoastaan kävin siellä suorittamassa opintoni ja samaan aikaan työskentelin muualla.
IV) Ei täällä kukaan ole työharjoittelussa käyneitä laiskoiksi paskoiksi haukkunut.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.01.2016 16:44

Psykopatologia kirjoitti:kannattaa 51 prosenttia, siis on sanonut kannattavansa (luultavasti tietämättä sitä, mitä sillä tarkoitetaan).

Kyse KP:ssa on pahimmillaan huijauksesta, mutta katsotaan, mitä tulee SOTE-uudistuksesta ynnä muusta ensin.

Jos uudistukset eivät olekaan toteuttamiskelpoisia, takaisinmuuttaminen tulee kalliiksi ja saattaa murtaa hyvinvointivaltion joko suoraan tai välillisesti ihmisten menettäessä luottamuksensa. Nimenomaan niin päin, että hyvätuloiset keskiluokkaiset ihmiset lopettavat palvelujen käytön ja verojen maksun.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 11.01.2016 17:06

Aloitusviestin jutussa sanottiin, että perustulo olisi nykyisen perusturvan tasoinen. Siis kuinka paljon se olisi? Nykyään kai eri ihmiset saavat eri määrän tukia.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.01.2016 17:23

Työttömän peruspäiväraha on n. 700€ /kk miinus verot 20%. Puolison tulot eivät enää vuoden 2013 jälkeen vaikuta peruspäivärahan määrään. Tienata saa enintään 300€ / kk.

Lapsista saa korotukset ja lisäksi voi saada asumistukea, joka täytyy erikseen anoa.

Miksi ihmiset kannattavat PT:a? Mikä on peruste?
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 11.01.2016 17:35

Perustulo, jos se annettaisiin kaikille suomalaisille, voisi vähentää leimautumista työttömäksi. Työttömäksi leimautuminen voi olla työnsaannin este. On paljon ihmisiä, joilla voi olla lyhyitä työttömyysjaksoja, sitten osa-aikatyötä, siten voi olla esimerkiksi opiskelemassa. On silloin käytännöllistä, ettei tarvitse olla koko ajan kirjoilla työvoimatoimistossa.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.01.2016 17:47

Olisiko enemmän automaatti kuin nykyinen järjestelmä? Ei tarvitsisi ilmoittautua. Eihän nytkään enää ilmoittauduta, sen voi hoitaa netissä. Toisaalta henkilökohtainen kohtaaminen ja kontakti voisi olla parempi, koska tuolloin tulisi tarkasteltua tilannetta kokonaisemmin ja olisi mahdollisuus pyytää räätälöidympää palvelua ja ohjeita työnhakuun.

Minusta aika hintava remontti ja riskialtis kokeilu (vaikka testattaisiinkin ensin pienellä aineistolla) ainoastaan leimautumisen estämiseksi. Leimautuminenhan perustuu mielikuviin, joihin voidaan vaikuttaa muillakin keinoin.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Runo » 11.01.2016 20:45

Perustulon kannustavuus olisi parempi kuin nykyisen sosiaaliturvan, lisäksi se olisi yksinkertaisempi.

Nykyisin tarjolla olevat työt alkavat olla aika lailla erilaisempia kuin aikaisemmin: pätkätöitä, osa-aikatyötä ympäri vuorokauden auki olevissa kaupoissa, osa-aikatyöt hoitoalalla, netin kautta tehtävät työ, omalla toiminimellä tehtävät työt, määräaikaiset työsuhteet, freelancer-työt jne. Kannustavuus on parempi näihin jos byrokratia ei ole hidasteena ruokarahoille. Perinteisiä toistaiseksi-voimassaolevia työsuhteita on yhä vähemmän ja yt:t on niin helppo pistää pystyyn.

Lisäksi edelleen väitän, että nykyisen kaltainen toimeentulotuki on lannistava. Aikoinaan itse onnistuin nuorena sairaan lapsen yh-opiskelijaäitinä nousemaan toimeentulotuelta hyväpalkkaiseksi. Olen maksanut jo nyt veroja satoja tuhansia euroja ja lisäksi se mahdollisuus, että olisin joutunut yhteiskunnan elätiksi ei toteutunut. Lisäksi olen kasvattanut ja ruokkinut jokusen hyvän veronmaksajan. Joten yhdenkin ihmisen pelastaminen pienellä kannustuksella kannattaa. Puhumattakaan siitä, että olemme ihmisiä ja yhteiskunta, toisia heikommassa asemassa olevia ei lannistaa. Silloin kun minä olin nuori, minulle sanottiin että voisivat auttaa jos olisin työtön, mutta kun opiskelin, niin eivät voineet auttaa sosiaalitoimistossa kesiä lukuunottamatta (sain sitten apua kirkon diakoniatyöltä). Ja jos olen oikein ymmärtynyt niin sama linja jatkuu.
Runo
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 11.01.2016 23:28

Mirri kirjoitti:Eihän eläke ole yhtä kuin kaikki avustukset yhteensä. Menevät käsitteet pahasti sekaisin, jos esimerkiksi asumistuki sisällytetään sanaan eläke...

Ilmaisin tarkoitukseni epäselvästi. Kyse ei ollut pelkistä eläkkeistä vaan yhteiskunnan jakamien tukien loppusummasta.
Mirri kirjoitti:... Kelan vanhuuseläkkeen täysi määrä on yksinäisellä tällä hetkellä 634,30, ja sen saa työeläkkeen jäädessä alle 56 euron.
http://www.kela.fi/vanhuuselake_maara...

Minä en tule koskaan saamaan asumistukea, enkä liioin sossultakaan mitään. Jos Tristan saa vanhuuseläkkeellä mainitsemasi 766,85 € + asumistuen + ehkä sossultakin jotain, hänen yhteenlasketut tulonsa saattavat olla jopa suuremmat kuin minun eläkkeeni.

Mirri kirjoitti:... Takuueläke unohtui... Kelan takuueläkesysteemi takaa sen, että pieninkin eläke yksin asuvalla on tällä hetkellä 766,85 euroa.
http://www.kela.fi/takuuelake
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9406
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Mirri » 11.01.2016 23:57

Kyllästynyt kirjoitti:Minä en tule koskaan saamaan asumistukea, enkä liioin sossultakaan mitään. Jos Tristan saa vanhuuseläkkeellä mainitsemasi 766,85 € + asumistuen + ehkä sossultakin jotain, hänen yhteenlasketut tulonsa saattavat olla jopa suuremmat kuin minun eläkkeeni.

Sossusta pääsääntöisesti ei takuueläkeläiselle heru mitään, koska takuueläkkeen tarkoitus on turvata minimitoimeentulo. Asumistuki taas on tulojen lisäksi riippuvainen asumiskuluista.
Eläkeläisen yhteenlasketut tulot voivat jäädä juuri tuohon mainittuun takuueläkkeen määrään.

Sekä omaisuus että puolison tulot vaikuttavat siihen, että yksi pienituloinen ja pienen eläkkeen saaja saa asumistukea ja tarvittaessa toimeentulotukeakin, toinen taas ei saa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 12.01.2016 01:11

Hilppa kirjoitti:Olisiko enemmän automaatti kuin nykyinen järjestelmä? Ei tarvitsisi ilmoittautua. Eihän nytkään enää ilmoittauduta, sen voi hoitaa netissä. Toisaalta henkilökohtainen kohtaaminen ja kontakti voisi olla parempi, koska tuolloin tulisi tarkasteltua tilannetta kokonaisemmin ja olisi mahdollisuus pyytää räätälöidympää palvelua ja ohjeita työnhakuun.

Minusta aika hintava remontti ja riskialtis kokeilu (vaikka testattaisiinkin ensin pienellä aineistolla) ainoastaan leimautumisen estämiseksi. Leimautuminenhan perustuu mielikuviin, joihin voidaan vaikuttaa muillakin keinoin.

Jos olet papereissa leimautunut työttömäksi, niin kyllä siihen työnantaja kiinnittää huomiota. Perustulo olisi joustava systeemi niille, jotka voivat työskennellä osa-aikaisesti ja ovat hetkittäin poissa työelämästä, esim. elämäntilanteen, opiskelun tai sairauden vuoksi. Tällaiset ihmiset eivät voi välttämättä lähteä töihin lyhyellä varoitusajalla, heti kun työvoimatoimisto määrää työhön. He eivät välttämättä myöskään hyödy kuntoutuskursseista tai työelämään tutustumisesta työharjoittelussa, koska kyse on siitä, että heidän elämäntilanteensa on muuttuva. Nykyisiltä työmarkkinoilta löytyy paljon osa-aikaista työtä, mutta vakituisen työpaikan löytäminen monille on vaikeaa. Perustulo voisi siis lisätä mahdollisuutta ottaa vastaan osa-aikaista työtä, ilman että menettää tukia.
Kuutar
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 12.01.2016 01:21

Että rahaa jaettaisiin myös niille, joilla on jo kyllin. Hirmuista tuhlausta!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Kuutar » 12.01.2016 01:36

Psykopatologia kirjoitti:Että rahaa jaettaisiin myös niille, joilla on jo kyllin. Hirmuista tuhlausta!

En nyt ihan ymmärtänyt mistä puhut. Siis kenellä on jo kyllin? Työttömilläkö? Minä ymmärsin, että tuo perustuloa saisivat ne, jotka nykysysteemissä saisivat työttömyystukea ja/ tai toimeentulotukea. Ehkä tuon perustulon voisi antaa myös opiskelijoille opintotuen sijaan.
Kuutar
 


Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 12.01.2016 10:25

Oma aktiivisuus on kaiken A ja O!
Kuva
HS 11.1.2016
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 12.01.2016 11:50

Kuutar kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:Olisiko enemmän automaatti kuin nykyinen järjestelmä? Ei tarvitsisi ilmoittautua. Eihän nytkään enää ilmoittauduta, sen voi hoitaa netissä. Toisaalta henkilökohtainen kohtaaminen ja kontakti voisi olla parempi, koska tuolloin tulisi tarkasteltua tilannetta kokonaisemmin ja olisi mahdollisuus pyytää räätälöidympää palvelua ja ohjeita työnhakuun.

Minusta aika hintava remontti ja riskialtis kokeilu (vaikka testattaisiinkin ensin pienellä aineistolla) ainoastaan leimautumisen estämiseksi. Leimautuminenhan perustuu mielikuviin, joihin voidaan vaikuttaa muillakin keinoin.

Jos olet papereissa leimautunut työttömäksi, niin kyllä siihen työnantaja kiinnittää huomiota. Perustulo olisi joustava systeemi niille, jotka voivat työskennellä osa-aikaisesti ja ovat hetkittäin poissa työelämästä, esim. elämäntilanteen, opiskelun tai sairauden vuoksi. Tällaiset ihmiset eivät voi välttämättä lähteä töihin lyhyellä varoitusajalla, heti kun työvoimatoimisto määrää työhön. He eivät välttämättä myöskään hyödy kuntoutuskursseista tai työelämään tutustumisesta työharjoittelussa, koska kyse on siitä, että heidän elämäntilanteensa on muuttuva. Nykyisiltä työmarkkinoilta löytyy paljon osa-aikaista työtä, mutta vakituisen työpaikan löytäminen monille on vaikeaa. Perustulo voisi siis lisätä mahdollisuutta ottaa vastaan osa-aikaista työtä, ilman että menettää tukia.

Aiemmin kirjoitit, että tarkoituksena olisi välttää leimautumista työttömäksi. Sitä perustetta en ymmärrä, koska työhönotossa nyt ainakin kysytään, missä olet nyt työssä, ja jos aktuaalista työpaikkaa ei ole, joutuu vastaamaan, että ei ole -> siis leimautuminen (mikäli sellaista termiä haluaa käyttää) tapahtuu joka tapauksessa.

Minä olen sitä mieltä, että pätkittäisen elämäntyylin suosiminen ja kaikenlainen helpottaminen yhteiskunnan tukikeinoin on vaarallinen tie. Pätkätyöt ovat jo nyt ongelma ja niille on oma luontainen tekijäryhmänsä, opiskelijat etupäässä. Mikäli pätkittäisiä työsuhteita ryhdytään suosimaan tällä tavalla yhteiskunnan tukitoimin, kasvaa riski, että pätkittäisestä elämästä tulee entistä yleisempää ja jatkuvampaa. Opiskelijoiden tilannetta erityistapauksissa (yksinhuoltajat) tulisi mielestäni erillisin keinoin helpottaa.
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.01.2016 11:51

Psykopatologia kirjoitti:Että rahaa jaettaisiin myös niille, joilla on jo kyllin. Hirmuista tuhlausta!

Olen ymmärtänyt, että perustulo otettaisiin verotuksen kautta takaisin niiltä, jotka eivät muiden tulojensa - tai omaisuutensa - vuoksi tarvitse sitä. Verotus säätelisi myös sen kuinka paljon tarvitsijoille jäisi perustuloa; verotuksessa laskettaisiin yhteen heidän kaikki rahansa.
Joten kyllä olisi meitä, jotka käytännössä jäisimme vaille perustuloa, vaikka se kuukausittain tilille mätkähtäisikin.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 22310
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 12.01.2016 11:56

Tarkoittaako perustulo sitä, että tilille per capita mätkähtää perustulo, joka verotuksessa peritään palkasta takaisin? Tarkoittaa monensuuntaista rahavirtaa jokaiselle kansalaiselle, joka kuulostaa palkanlaskijoiden painajaiselta. Työnantajat varmasti haluavat rahallista tukea monimutkaisen kassavirran selvittelytyövoiman palkkoihin.

Korjaus: .->?
Viimeksi muokannut Hilppa päivämäärä 12.01.2016 12:07, muokattu yhteensä 1 kerran
Hilppa
 

Re: 51 % suomalaisista kannattaa perustuloa

ViestiKirjoittaja Hilppa » 12.01.2016 12:04

Antaako perustulo paremman mahdollisuuden kieltäytyä töistä? Kalliin järjestelmän rahoittajiksi tulevat tietenkin köyhät, joiden palveluista rahat otetaan pois. Ei enää työvoimapalveluita sitäkään (tärkeätä) vähää, mitä niitä on nyt ollut. Kaikki eivät tietysti tarvitse työvoimapalveluita, ja ovathan ne maineessa, että on osin lopetettu. Koen kuitenkin, että ne olisi hyvä pitää ja tehdä paremmaksi. Mielestäni rahoja mieluummin sinne.
Hilppa
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron