Masennuksen yleisin syy... (HS)

[Hilppa]

Tuhon on vaikea ottaa kantaa, kun ei ole aktuaaleja lukuja tiedossa. Jonkun tutkimuksen mukaan päivähoitoa "väärinkäytettiin" hyvin vähän. Ongelmatkaan ei aina näy naamasta ja omien voimavarojen ylläpitäminen voi olla viisasta myös. Näkisin, että näitä on hirveän vaikeaa ulkopuolisen arvioida oikeudenmukaisesti.

Tunnen kaksikin päivähoidon piirissä työskentelevää ja yhden alalta jo eläkkeelle virastaan jääneen. Kaikkien mielipide ja viesti kentältä on ollut samansuuntainen kuin Valkosiivellä.

[Hilppa]

Miten hitossa yksi hoitaja tai lastentarhanopettaja voi olla samassa tilassa kolmentoista meluavan ja vikkelän otuksen kanssa ja vielä samaan aikaan muka jotenkin hoitaa niitä tai pitää niistä huolta tai "varhaiskasvattaa"?! Varmaan kannattaa toivoa, ettei joukossa ole ainakaan ketään "erityisen tuen tarpeessa olevaa". Tai ehkä tuo kasvattaminen on sitten normaaleilla ihmisillä oleva normaali luontainen kyky. Tsiisus.

Ja vaihdan: en kannata subjektiivista päivähoitoa enkä mitään päivähoitoa, ellei työntekijä ole todellakin superihminen.

Kyky hallita tilanteet tulee koulutuksen ja kokemuksen myötä. Ammattitaitoinen lastentarhaopettaja ottaa haltuun pienryhmän ja saa sen keskittymään ohjattuun toimintaan, toisin sanoen leikinohjaus on osa ammattitaitoa. Suomessa jo eskari-ikäisillä on ohjaajana yliopistotason(?, tai ainakin lastentarhaopettajatutkinnon suorittanut) ammattitaitoinen henkilö. Kyse on ehkä hieman samasta kuin tasokkaan psykoterapian antaminen on; koulutuksessa vahvistetaan taitoja ja henkilökohtaisia ominaisuuksia.

[Valkosiipi]

Onko tosiaan noin, että ne pitävät lapset kotona, kenen lapsilla olisi suurin tarve varhaiskasvatukseen ja hoitoonkin? Yleisemminkin vai yksittäistapauksissa? Työsi puitteissako olet tähän ongelmaan törmännyt?

Työni puitteissa olen törmännyt. Koulutuksissa, yhteistyöpalavereissa sossujen kanssa, työkavereiden tarinoissa,
joku omakin kokemus on vuosien takaa...
Omaa kokemusta on vähän, koska en ole koskaan jaksanut kovin hyvin työskennellä ihmisten kanssa, joilla elämänhallinta on pettänyt.
Olen hakeutunut tietoisesti töihin alueille, jossa (vähän kärjistetysti) asuu koulutettua väkeä kalliissa pientaloissa.
Ongelmansa sielläkin, mutta vanhempien kanssa on minusta helppo tehdä yhteistyötä ja sopia keskustelemalla asioista.

Kaikkineen sellaisia lapsia, joiden on paras olla mahdollisimman paljon päiväkodissa on vähän.
Alueilla, joilla asuu paljon elämänhallinnan kanssa kamppailevia vanhempia, saattaa lapsiryhmässä olla useampi päiväkotiin pakotettu.
Jännä ryhmä on maahanmuuttajat. Suomalaisen mittapuun mukaan jotkut mamulapset saattavat olla täysin heitteillä.
Maahanmuuttajakulttuurin mukaisesti taas vanhemmat eivät ymmärrä, että miten niin heitteillä.

[Maaria]

Onko totta että masennuksen yleisin syy on lapsuudessa? En muista juuri mitään pahaa tuolta ajalta.

[Psykopatologia]

On, mutta on huomattava, että "syy"-analyysi on mutkikasta: kuin panisi jäätelötötteöitä päällekkäin. Alimman tötterön kesto on olennaisinta, ja nykyhetken syyt ovat laukaisevia tekijöitä. Tämä selitys pätee kroonisempiin ja vaikeimpiin masennuksiin; lievemmissä re-aktiivisissa masennuksissa aktuaalit syyt voivat olla myös etiologiassa olennaisempia.

[Pinja]

Helppo homma, nykyhetken syiden poistamisten jälkeen masennuskin poistuu, kun ei ole enää laukaisevia tekijöitä.

[Mirri]

On, mutta on huomattava, että "syy"-analyysi on mutkikasta: kuin panisi jäätelötötteöitä päällekkäin. Alimman tötterön kesto on olennaisinta, ja nykyhetken syyt ovat laukaisevia tekijöitä. Tämä selitys pätee kroonisempiin ja vaikeimpiin masennuksiin; lievemmissä re-aktiivisissa masennuksissa aktuaalit syyt voivat olla myös etiologiassa olennaisempia.

Noin on.

Mielestäni on tavallaan lohdullista ajatella, että vaikka lapsuus olisi miten ollut depressiolle altistavaa, vakavammalta sairastumiselta voidaan välttyä jos ei elämän varrelle osu laukaisevia tekijöitä. Samoin on lohdullista ajatella, etteivät elämän varrella sattuvat laukaisevat tekijät itsessään aiheuta vaikeita masennustiloja, jos lapsuus ei ole altistanut masennukselle.

[Valkosiipi]

Laukaisevia tekijöitä on vain vaikea välttää.
Elämän kolhii vaikka kuinka suojatusti eläisi.

[Hilppa]

Joku sanoi joskus, että lapsena/lapsen myös täytyy oppia sietämään pettymyksiä.

[Mirri]

Joku sanoi joskus, että lapsena/lapsen myös täytyy oppia sietämään pettymyksiä.

Moisen viisauden lausuja tuskin tarkoitti, että lapsena/lapsen täytyisi traumatisoitua, jotta oppisi sietämään pettymyksiä.

On aivan eri asia oppia lapsuusvuosina sietämään pettymyksiä kuin altistua masennukselle.

[Hilppa]

Joku sanoi joskus, että lapsena/lapsen myös täytyy oppia sietämään pettymyksiä.

Moisen viisauden lausuja tuskin tarkoitti, että lapsena/lapsen täytyisi traumatisoitua, jotta oppisi sietämään pettymyksiä.

On aivan eri asia oppia lapsuusvuosina sietämään pettymyksiä kuin altistua masennukselle.

Rohkenen myös sanoa, että jos ei ole kykenevä sietämään pienehköjäkään pettymyksiä, on myös alttiimpi sairastumaan masennukseen.

[Mirri]

Rohkenen myös sanoa, että jos ei ole kykenevä sietämään pienehköjäkään pettymyksiä, on myös alttiimpi sairastumaan masennukseen.

Niin...
Altistaako vanhempien ylisuojelevuus lapsen vakavalle depressiotaipumukselle vai hankalalle persoonallisuushäiriöisyydelle - vai molemmille?

[Hilppa]

Jos tietä on kovasti lapsuudessa siloteltu, tuntuvat ensimmäiset menetykset aikuisuudessa normaalia pahemmalta ja masennus iskee ehkä helpommin. Elämä ja kasvatus on haasteita täynnä eikä koskaan voi etukäteen varmasti tietää mikä tulee johtamaan mihinkin.

[Ryysy]

Minä näkisin asian niin, ettei "normaali" viekään lasta päivähoitoon, ellei tarvetta tosiaan ole. Jos kyseessä taas ei ole "normaali", niin tarve siinäkin tapauksessa lienee akuutti, ja uskoisin, että se on tuolloin lapsen kannaltakin paras ratkaisu olla hoidossa, tietysti samalla aikaisempaa huonompi, jos palveluista säästetään.

Jos itselläni olisi lapsi (helppo sanoa kuvitteluleikkinä), niin veisin sen varmaankin päivähoitoon (jos olisi mahdollisuus, vaikken töissä olisikaan) viim. 4-vuotiaana, ehkä jo 3-vuotiaana. Tietysti lapsen henkilökohtaisista valmiuksista (?!) riippuen. Jos siis päiväkodissa olisi väh. yksi hoitaja kolmea pientä lasta kohden, se olisi ok. Enivei, veisin lapsen päiväkotiin, että hän tottuisi olemaan erossa vanhemmasta ja kestäisi sen erotilanteen (tietysti tottuu jo jos veisi kaverillekin hoitoon). Lisäksi jos se minun geenini sattuisi perimään, niin jo hänen hermostollisen kehityksen takia olisi hyvä saada mahd. paljon sosiaalisia kontakteja mahdollisimman varhain, koska uskon jossakin määrin varsinkin siihen, että lasta voi totuttaa vaikeisiin (jännittäviin, kauhistuttaviin [mikä lie lapsen kokemus onkaan]) tilanteisiin. Veisin häntä tietysti myös paljon kyläilemään eri paikkoihin, esim. "tuttavaperheen" luo ihan kanssani sekä leikkipuistoihin tapaamaan uusia lapsia, että hän tottuisi olemaan. (Nyt mietin jo kuormittaisinko sosiaalisilla kontakteilla lasta jo ihan liikaakin - hyvä, kun on mielikuvituslapsi. Helppoa.)

Miksi sitten subjektiivisen päivähoidon supistamisesta ovat huolissaan niin monet alan ammattilaiset? Omaa peräänsäkö he suojaavat?

Tätä minäkin ihmettelen. Tietysti koulutus, kokemus, ammattitaito, henkilökohtaiset ominaisuudet ym. vaikuttavat. Mutta... ehkäpä sitten kaikki hoitajat / lastentarhanopettajat eivät ole superihmisiä / hulluja. Sen olen tiennyt, että opettajat ovat supersankareita ja toisaalta (omasta näkökulmastani) taas hulluja, mutta että jo päiväkodissa ja eskarissakin. Ounou. Epäilen, että supistuksista ollaan huolissaan ohjaajien kuormittumisen lisäksi (tai palstalla ei kai uskota ohjaajien kuormittumiseen, öhehö) eritoten lasten takia... kaikki on loppuen lopuksi heiltä pois.

Hauskaa kun PP mainitsi yhdessä ketjussa psykiatrin sanoneen hänen työnsä olevan raskasta, eikä psykiatri tajunnutkaan, että vika oli hänessä itsessään eikä työssä. (Oma tulkinta sanotusta.) Ehkäpä lastenhoitajien kohdalla vika on myös persoonassa (ja ammattitaidossa), siksihän alalle hakijat syynätään niin muka-tarkkaan. Varsinkin lastentarhanopeksi on kuulemma todella vaikea päästä edes opiskelemaan. Jokohan menin tarpeeksi ohi aiheen... Niin, masennuksen yleisin syy tulevaisuudessa: "kellään opella ei ikinä ollu mulle aikaa eikä kukaan ikinä kerenny kuunnella, jo päiväkodissa kaverit kiusas eikä kukaan aikunen ehtiny ees huomata".

[Maaria]

Yritän nyt ymmärtää lähinnä oman vaikean masennuksen juuria . Muistan lapsuuteni olleen normaali, ja myös sen, ettei tietäni siloteltu, vaan minua vietiin paljon esim. tuttavien luo. Olin myös lapsena sosiaalisempi ja viihdyin enemmän muiden kanssa. Yritän kaivella jotain, mutta en oikein löydä mitään, mikä olisi altistanut tulevalle masennukselle. Ehkä tässä olisi viisaampi, jos kävisi psykoterapiassa.
Muistan kuitenkin lapsena pelänneen vieraita ihmisiä, saatoin jännittää. Meillä kuitenkin kävi paljonkin porukkaa, kuten sukulaisia. Pihalla leikin muiden lasten kanssa.

[Hilppa]

Ei syyn kai tarvitse olla kovin kummallisen ihmeellinen? Ihan tavallinen sisarkateuskin riittää. Usein vanhemmat eivät ymmärrä näitä sisaruskateusjuttuja ja kääntävät asiat helposti päälaelleen ja lapsi sitten muokkaa niistä mielessään vaikka masennusta. Ei tarvita kuin vähän samantapainen kuvio sosiaalisissa suhteissa aikuisena. Ootteko huomanneet, että jotkut kieltävät tehokkaasti esimerkiksi juuri sisaruskateuden, vaikka selkeästi kärsivät jonkinasteisesta? Kieltäminen voi ilmentyä esimerkiksi sisaruksen idealisointina eli päinvastaisena ilmiönä kuin kateus ja kateus sitten aikuisena kohdistua ihan muuhun kuin siihen idealisoituun sisarukseen (vaikkapa hänen puolisoonsa).

Tämä viesti ei ollut millään lailla viittaus eikä vastaus edelliseen viestiin.

[Pinja]

Minulla pätee tuo, että masennukseni syy on lapsuudessa. Terapiaa käyneenä tiedän masennuksen syyt ja laukaisevat tekijät nykyisyydessä.

[Hilppa]

Saako kysyä? Oletko itse löytänyt, terapeutin avustamana vai terapeutin kysymyksistä nousseet vastaukset?

[Pinja]

Näköjään sitten päätit kysyä ja vastata minun puolestani.
Voinko vastata? Terapeutti on suoraan antanut minulle tietoa tai sitten olen vastaamalla löytänyt tai osa syistä on ollut niin selviä, että olen nähnyt ne itse miettimällä.

[Psykopatologia]

17:37
"Lapsuuden" syyt - genetiikka ja kokemukset - ovat komplementaarisia: mitä enemmän on toista, sitä vähemmän toista "tarvitaan", ja päin vastoin.
Vastaava pätee myös lapsuuden vrt. aktuaalien syiden kohdalla.