Kirjoittaja minätäällä » 12.10.2010 20:20
Mies oli osastolla vain tarkkailujakson. Lähettävä lääkäri ei tehnyt virhettä, koska pelkkä epäily psykoosista riittää, varmuutta ei tarvitse olla. Tarkkailulähetteestä ja päätöksestä ei voi valittaa. Eikä myöskään toistuvista, tarpeettomista psyykkisen tilan arviointiin hakemisista, meillä exän aloitteesta, vaikka pahempaa kotirauhan häirintää tuo minusta on kuin joku tekstiviestittely.
Minusta tuossa näkyi vähän sama tilanne kuin ehkä itsellänikin: psykiatriassa on niin paljon tulkinnan varaa, että sanomiset voidaan helposti tulkita niin kuin halutaan. Jos keskitytään vain etsimään suurennuslasilla merkkejä "sairaudesta", ihan selkeät faktatkin voivat jäädä kuulematta tai kuullaan jopa väärin. Minäkin kerroin käyväni jo viidettä vuotta kerran viikossa säännöllisesti psykiatripsykoterapeutilla terapiassa. Papereihin kirjattiin, että käy joskus myös yksityisellä psykiatrilla.
Olin myös ehkä aikaisemmin astunut osastonpsykiatrin varpaille, kun huomautin rekisteritietojen korjauspyynnössäni hänen turhan leimaavan terminologian käytöstään potilasrekisterissäni ja pyysin korjaamaan pahimpia ilmauksia ja oikaisemaan myös epäselvän lääkitystä koskevan merkinnän, josta olisi voinut saada sellaisen käsityksen, että minulla on jatkuva neuroleptilääkitys. Lääkityskohta korjattiin, sanavalintoja ei.
Osastolla ei myöskään lainkaan noteerattu senhetkistä, aivan todellista tilannettani, huoltajuuden mitätöimistä ja ilmoitusta huoltajuusoikeudenkäynnistä, ei edes haastemiehen käyntiä osastolla. Nuo seikat minusta osoittavat, ettei huoleni huoltajuuden menettämisestä ollut realiteetin vastainen eikä liioiteltu. Kaiken kukkuraksi lääkäri vielä ilmoitti heti kättelyssä, ensitapaamisella, että aikoo todistaa lausunnollaan käräjäoikeudessa minua vastaan. Normaali reagointi tuommoiseen minusta tuossa tilanteessa julmaan ja sillä hetkellä täysin tarpeettomaan ilmoitukseen kirjattiin sitten asiattomana kertomatta, mikä osuus lääkärin kertomalla oli minun reagoimiseeni.
Kun tuodaan valmiiksi leima otsassa tarkkailuun, jonka meillä ainakin suorittivat pelkästään hoitajat, lääkäriä en sinä aikana tavannut lainkaan, kirjataan vain tuota ennakkokäsitystä tukevia seikkoja, ei mitään sen vastaista.
Koen edelleenkin, ettei perusteita osastohoidolle ollut ja että se oli erittäin traumaattinen kokemus, josta ei ole seurannut mitään hyvää. En tiedä, pitäisikö alkaa valehdella jatkossa, ja kehua "hoitoa", ettei pidettäisi sairaudentunnottomana.